Taas on koittanut se aika vuodesta, jolloin etsin pelisilmääni perstaskusta. Ei, en tarkoita sitä, jonka päällä niin kovin moni istuu vaan sitä, jonka yhteistyö jakelukeskukseni ja käsieni kanssa jaksaa hämmästyttää vuodesta toiseen. Joskus tämä saumaton kombinaatio aiheutti sen, että luulin olevani parketilla parempi kuin itse asiassa olinkaan. Parketilla en tarkoita Savonlinnan Seurahuoneen liukasta, vaan OKL-hallin tahmeaa, jonka maalattuihin viivoihin moni ikääntynyt koripalloilija kompastuu tulevanakin viikonvaihteena. Mikä kumma siinä onkaan, että hyökkäyssuuntaan viivaa ei edes huomaa, mutta kun ohiheiton jälkeen pitäisi palata puolustukseen, niin viimeistään puolikentässä hölköttely menee aitajuoksuksi. Että kun tulisi tämä keskiviivakin vielä ylittää. Ahistaa ja kolottaa, kusettaa ja nolottaa! Erotuomari tarkkailee etenemistä ja antaa ravikilpailusta tutun ep-merkinnän, jotta kun epäpuhdasta on tuo meneminen. Eihän sille mitään voi kun rytmi katoaa raahustamisesta.
Mutta ai että kun on kuitenkin niin hemmetin mukavaa! Juupa, on siis aika jokavuotisen OTB-turnauksen. Taas pääsee itse kukin testaamaan kuinka paikkapuolustuksessa on kiva seistä ja muistella hyvässä seurassa, kun joskus 20 vuotta sitten prässättiin muutakin kuin housuja. Silloinhan työmatkatkin mentiin jalkatyöasennossa.
Toista se on nyt. Tuo kuuluisa pelisilmä-jakelukeskus-kädet -kombinaatio toimii edelleen, joskin hitaammilla yhteyksillä. Kun ennen sitä kykeni ennakoimaan ja tarjoilemaan pelikaverille vapauttavan syötön, nyt se sama tilanne välähtää mieleen seuraavalla aikalisällä. Ja sekin vasta sitten, kun täysin vapaana korin alla päivystänyt joukkuetoveri siitä ystävälliseen sävyyn mainitsee.
Toivotan kaikille OTB-pelaajille oikeita valintoja pallon kanssa ja ilman.
TERETULEMAKS…
Hauskaa turnausta Suomen parhaassa kesäkaupungissa.
Ilkka: Minä kiitän!
Pete: Kiitosta kiitosta, kyllä meitin kelpaa!
Huhut Savonlinnasta ovat kertoneet, että tämä blogikirjoitus löytyy myös printtiversiona OKL-hallilta.
Vesala,
Olihan upea kokemus. Lupaamme pitää pokaalista hyvää huolta koko vuoden…
Tuskin maltan odottaa, että pääsen mökille, että tämä krapulahiki loppuu ja että saan kirjasi auki… Odotukset ovat pilvissä.
Olihan lystiä ja kiitos! Oli nättii… (suora lainaus rumpuryhmältä)
Virkamies: Yllätys oli suuren suuri, kun tämän oivalsin. Siellähän niitä oli…
Ykköskolli: Äijä, olipa mukava törmätä ja kiitos että tulit juttusille. Onnea koko sakille turnausvoitosta, olkaa pokaalin kanssa nätisti. Postia tulee viikon kuluessa…