Vesala

Sain ajokortin 15. toukokuuta vuonna 1985. Sen jälkeen olen siirtynyt erimerkkisillä kulkupeleillä paikasta a paikkaan b. Mazda, Nissan, Lancia, Lada, Peugeot, Ford, Mitsubishi, Mercedes, Saab, Opel, Renault… Niin, tästä listastahan voipi hyvin päätellä, että en ole ollut varsinaisesti merkkiuskollinen automies. Enkä oikeastaan ole millään lailla automies, koska en ole niistä erityisemmin kiinnostunut. Tankkaaminenkin on välttämätön paha, huoltotoimenpiteet tuottavat haukotuksia. Juupa, ei minulla ole suosikkimerkkiä formula-ykkösissä eikä rallin MM-sarjassa. Ei ole edes suosikkikuskeja. Joskus 1980-luvun alkuhaminoissa kävimme vasenkätisen veljmiehen kanssa katsomassa jokkiskisoja Tykkimäessä, toivoin Karl-Johan Kaasille menestystä, koska hänellä oli hauska nimi. Myöhemmin toivoin samaa Anjalankosken Urheiluautoilijoiden Vesa Hautalahdelle, koska äijä oli samaan aikaan intissä. Oli sukunimikin ihan jännä. Kuvitelkaa Hautalahti.

Olen saanut kuulla noin neljännesvuosisadan ajan erilaisia selityksiä siitä, miksei jotain tiettyä automerkkiä kannata ostaa. Jos uskoisin kaikkia näitä ”totuuksia”, kulkisin nykyisin julkisilla, polkupyörällä tai jalkaisin. Kuljettajaurani raskaimman pettymykseni koin aikoinani kouvolalaisessa autoliikkeessä (joskus 20 vuotta sitten, ko. autoliikettä ei enää ole), jossa harmaahapsinen ja totaalisen ylimielinen automyyjä ei halunnut edes nähdä mahdollisesti vaihdossa tulevaa autoani. Kyseinen mies sanoi tarjoavansa kylmiltään noin 1 500 markkaa autosta, josta olin saanut jo 5 000 markan arvioita. Silverfox katseli tylyn arvionsa jälkeen ikkunasta pihalle (ei auton suuntaan) ja ilmoitti, että voin ajaa autoni saman tien muualle. Vihaksi pisti, en kuitenkaan sortunut väkivaltaan.

Juppi-bemari (öykkäri), ylikallis-Audi (diiva), porho-Mersu (hyväosainen), Opel (onnellisen pojan ensimmäinen lelu), Peugeot, Citroen ja Renault (ranskalaista sähköosaamista kehnoimmillaan), Fiat, Lancia ja Alfa Romeo (Berlusconin uskottavuutta ja ylisanoja tyhjästä), Mitsubishi, Daewoo, Subaru, Toyota, Honda, KIA, Hyundai ja muut kaukoidän ihmeet (riisipusseja, halpapeltejä), Chrysler, Chevrolet, Dodge ja muut NATO-autot (maksa vaikeista huolloista ja varaosista itsesi kipeäksi), Varsovan liiton ylpeydet Lada, Skoda ja Zastawa (naapurisi nauraa), Volvo ja Saab (pitääkö ajaa paplarit päässä, saako naisia ottaa lainkaan kyytiin?) ja entä sitten vaikkapa UAZ, Lexus, Bentley, Lotus, Pontiac ja Volga?

Ihan sama. Pääasia lienee, että auto toimii. Merkistä niin väliä.

Vaihteeksi kotosalla. Lontoon keskustan Oxford Streetin ruuhka vaihtui autioon Kouvolan Uudismaantiehen, jolla liikkui tiistai-iltana kello 23:n aikoihin kaksi ihmistä. Ei ollut enää ympärillä suurkaupungin vilskettä, oli vain hiljaisuutta, pieniä taloja ja metsää.

Lontoon-reissu oli mahtava. Koko matkan kruunasi Tottenham Court Roadilla sijaitsevan Dominion Theatren huikea Queen-musikaali We will rock you. Voi pojat, se oli melkoinen show! Ben Eltonin kirjoittama esitys on yksi kaikkien kalleimmista musikaalihankkeista Britanniassa, ja sen valmistuminen kesti kuusi vuotta. Musikaali on ollut menestys, sillä se sai ensi-iltansa vuonna 2002! Kuuma oli kuin saunassa, mutta onneksi kylmä tanskalaisolut lievitti olotilaa. Eikä sitä kuumuutta ja hikoilua huomannut, koska show oli niin mukaansatempaava. Siellä sitä sitten seisten taputettiin ja kuunneltiin vielä… noh, enpä paljasta loppuratkaisusta mitään. Menkää jos mahdollisuus tulee, lippuja saa tilattua kätsysti netistä.

Mitäs Suomessa? Ei uutta metsän keskeltä voisi todeta, kun katsoo lämpömittariin. Taitaa tulla ensi yöstä nukkumisen kannalta helvetillinen. Siinä sitten lakanat märkinä katsellaan painajaista, jossa vihtahousu iskee puuta pesään helvetin esikartanon löylyhuoneessa – ja Juha istuu palavilla lauteilla! Voi kunpa olisin parempi ihminen ollut ja Pietari minut paratiisiin ohjannut…

On taa Lontoo iso kaupunki. Vaittaisin, etta Oxford Streetillakin liikkuu paivassa enemman ihmisia kuin Kouvolan kavelykatu Manskilla kahdessa paivassa. Ehka. Vaan jotain taalta puuttuu kuten tarkkasilmaiset ovatkin jo havainneet: a-pilkut. Siis a-pilkut. Tarkoitan a-kirjainta. Siis sita kun sanotaan isa ja aiti, niin… hitto, no sita kuitenkin.

Olkaahan ihmisiksi. Miakin yritan olla. Siis mia, en puhu kenestakaan Miasta. Kommentti-osastolle palailen keskiviikkona viimeistaan.

Kaikkea hyvaa!

Kouvolan nuorisoseuran kesäteatterin Kolme pikkuhukkaa ja iso paha sika upposi keskiviikkona ainakin yleisön junioriosastoon, joka neuvoi sikaa harhaan ja varoitteli hukkia tavan takaa. Vanhemman katsojakaartin, johon selkeästi lasken myös itseni, mielestä vuoropuhelua katsomon kanssa oli ehkä jopa liikaakin. Eipä silti, leppoisa ja kotikutoinen esityshän tuo oli, hyvä että tuli käytyä katsomassa.

Sika (Ari Kelin) oli ykkönen. Possun hermostuminen, äänen metelitason korotus ja tamppaustyylinen voimakas kävely miellyttivät suunnattomasti. Siinä oli menoa ja meininkiä. Susitriosta huomioin mustan hukan (Kimmo Puhakka), jota kiittelen erinomaisesta äänenkäytöstä. Eivätkä hassummin pärjänneet muutkaan hukkaset tahi eläimet, joista Taru Parikan positiivinen flamingo sen oikean talonrakennusmateriaalin lopulta tarjoili.

En sitten tiedä olenko tottunut liian hyvään Tirvalla ja Korvenkylässä, mutta taukomakkaraahan sitä raavas katsoja olisi kaivannut helteisessä Kouvolan illassa. Vaan eipä sovi moittia järjestävää tahoa, mukavan illan meitille Jassun kanssa tarjoilivat.

Lueskelin, että lomien loputtua työläiskansa hakeutuu katkolle. Siis A-klinikalle. Voihan sitten, eikö tälle asialle voida tehdä mitään? Noh, VESALA!-blogi antaa ilmaisen vinkin eduskunnalle ja hallitukselle: Lisää lomaa kansalaisille, niin eipä tule jonoja katkolle! Eikö tällaistakaan ole kukaan siellä päättäjätasolla hoksannut? Kummallista!

Ja vielä autoasiaa. Kun sieltä Vuokatista sitten pääsimme, niin eiköhän päälle päätteeksi uutta operoitavaa. Nyt piti sitten virtalukko vaihtaa (198 euroa), kun oli hiipunut iäkkääksi tuo. Vartin verran sai vääntää ennenkuin suostui avain kääntymään. Mutta nyt toimii. Mitähän poksahtaa seuraavaksi? Kytkin? Jarrupalat? Vesipumppu? Kuski?

Melko lailla värikkäiden vaiheiden jälkeen olemme kotosalla. Eihän se paluu Kainuusta Kymenlaaksoon sujunut aivan laaditun käsikirjoituksen mukaan. Hieman ennen Siilinjärveä kävi nimittäin niin, että auto sammui kuin se kuuluisa saunalyhty, kuin se kuuluisa Erkki lähibaarissa ja kuin se kuuluisa soihtu joululaulussa. Meinasin kajauttaa savolaiskansan korville voimasanan, vaan enpä suutani avannut.

Pienen paussin jälkeen homma jatkui ja kurvasimme Siilinjärvellä autoalan ammattilaisen eli SuJu-Teamin pihaan. Kaimaäijän apupoika iski testerin taas kehiin ja kas: sama vika! Kylmän viileästi ukkelit totesivat, että ongelma lienee piuhaloissa. Että hyvää matkaa vaan nilkuttamalla kohti Kouvolaa. Niin, SuJu on tuttu paikka jo ennestään, kävinhän sieltä 2,5 vuotta sitten noutamassa Kasurilan huoltikselle uuvahtaneen laina-auton Chrysler Vojakkerin (ei kirjooteta noin oikeesti). Mulla on näköjään jäänyt päälle tuo ”älä-ny-jotta-mitä”-kieli, koska kahtena edellisiltana kattoimme Vuokatissa dvd:ltä Lakeudun Kutsun ja Pohjanmaan. Siis väärässä järjestyksessä, mutta kuitenkin.

Ennen pätkimistä, jossain Iisalmen kohdilla, kummastelin autoa, joka ajeli ihan edellämenevän persauksissa kiinni. Luulin, jotta hinauksessa. Vaan eipä ollut, kun ohittamaan tuo moottoritien aluksi. Mutta koska tämän vauhti ei itelleni piisannut, niin samaa kyytiä ohi laskettelin tästäkin.

Kun olin ohitukseni tehnyt ja samalla kaistalle asiallisesti palannut, niin eiköhän tuo takaa-ajava alkanut kamerapuhelimellaan jotain kuvauspuuhia. Siinä se ajoi viitisen kilsaa puskurissa ja kuvasi, yhdeltä rampilta nousi ylös ja rinnalla vielä sivuikkunasta jotain sihtaili. Kysynkin teiltä arvoisat lukijat, oliko kuvaaja: a) liikkuva poliisi vanhassa autossa tutkan kanssa, b) liikenne-elokuvaa tekevä kansalainen vai c) pohjoissavolainen kahjo, jota vaimo leipoo kaaliin kotosalla ja tästä harmistuneena kiusaa autoilijoita Iisalmen seudulla.

Pidimme Kuopiossa paussin, jonka jälkeen automme pelitti loppumatkan 261 kilometriä. Mitä nyt vähän pätki ajoittain, mutta ei sammunut. Jihuu!

Minulla oli ilo ja kunnia seurata Sotkamon Jymyn ja Hyvinkään Tahkon välistä superpesisottelua sunnuntaina Hiukassa. On se Roope Korhonen vaan hurjassa lyönnissä, on se  Jani Komulainen mestari kusettamaan etukenttää. Värikäs matsihan se oli kaiken kaikkiaan. Tahko sai Jymyn avustuksella hienon alun, Jymy tuli väkevästi toiselle, superissa Lehtolan Ollin iskemä tahallinen laiton taktiseen väärään kopsahti ikävästi Mikko Lahtista tuuranneen Komulaisen nilkkaan. Kaamea tilanne, josta kuitenkin selvittiin. Jani toi lopulta ratkaisujuoksun, kun Sirviön sakki oli tämän loistopelimiehen käsittämättömästi pudonnut kentälle juoksemaan. Ikävä temppu!

Kuhmon kruunaamattomalle keisarille eli Haverisen Teuvolle annan pinnat. Sotkamolaisittain murheellisella avausjaksolla mies jaksoi kannustaa omiaan loppuun saakka. Kaikki eivät jaksaneet. ”Hyvä Jymy, hyvä Kainuu” kaikui toisella puoliskolla iloisesti, kun kotijoukkue teki vieraista hakkelusta. Teuvo ja rullaavat ”ristikädet” vierailivat useasti Tahkon vaihtopenkin vieressä. Nautin näistä tilanteista, myönnän, mutta Tahkon kakkospelinjohtaja ”Nisse” Levänen muotisilmälaseissaan tuskin. Terveisiä hänelle ja Teuvolle ja Haimin Iirolle ja Lehtolan Ollille ja Komulaisen Janille ja Närhen Mikolle varsinkin! Närpälle kiitos lipuista ja hyvästä musasta!

Kummallista kyllä, että luotettava auto alkaa temppuilla reissun päällä. Viime lauantaina seisoimme Varkauden Portilla puolitoista tuntia, kun hieman ennen sitä automme oli sammahtanut kolmasti peräkkäin pienten nykimisten jälkeen. Hei, tätähän ei voi tapahtua esimerkiksi maanantaina Kouvolassa, jolloin apua olisi saatavilla. Ei, tämä tapahtuu Varkaudessa lauantaina siihen aikaan, että korjaamot ovat juuri sulkeneet ovensa. Onneksi saimme lievitystä tuskaan Autoliiton tiepalvelusta, Vesa Räisänen -niminen herrasmies teki mitä tehtävissä oli. Kiitoksia hänelle suuresti.

Varkaudesta pääsimme mukavasti Kajaaniin ja vähän pidemmällekin, mutta ennen Vuokattia meidän piti ottaa happea kahdesti tien poskessa. Pieni stoppi, auto käyntiin ja matkaan.

Maanantaina kävin Sotkamon Shellillä, jossa kaverit löivät testerin kiinni: Vika löytyi jostain anturista. Siispä soitto Kajaanin Delta-autoon, jossa Oikarisen Kauko sai raivattua autolleni tilaa torstaiksi. Osa löytyi Kemistä, 77 euroa, ei siis paha. Kyse oli jostain kampiakselin puolella olevasta tunnistimesta, joka kusetti ajotietokonetta. Homma hoitui torstaina ja nyt mennään taas ilman pausseja.

Onpa ollut komia lomareissu. Sunnuntaina hikoilimme Hiukan stadionilla Jymyn ja Ulvilan välisessä pesismatsissa, kävin Haverisen Teuvoa morjestamassa. Eipä Teuvokaan jaksanut oikein matsiin syttyä, koska niin olivat kahden kerroksen väkeä nämä joukkueet.

Tiistaina polkaisimme Hiukan biitsille. Täytyy myöntää, että kyseessä on paras ranta missä olen ollut. Hienoa hiekkaa riittää rantavedessä 50 metriä, ei kiviä, ei kasvillisuutta. Huikeaa! Siinä kun terassilla yhden tuopin kumosin ja toastia vetelin, niin olo oli kuin etelässä. Älkää hyvät ihmiset lentäkö auringon ja rantaelämän perässä etelään, lähtekää Hiukkaan!

Viisivuotias lahtelaisneito Milja hauskuutti torstaina. Lähes säkkipimeän savusaunareissun jälkeen hän totesi äidilleen, että ”se setä kuulosti vähän Michael Jacksonilta, ehkä vähän näyttikin.” Jaa-a, mitenhän tähän tulisi suhtautua? Eli ottaako tuon kehuna vai moitteena? Eipä minulta moonwalk kuitenkaan onnistu. No joka tapauksessa lupasin lähettää Miljalle ja hänen veljelleen Janille Kaulapantajahti-kirjan kummasteltavaksi.

Espanja voitti, Hollanti sai hopeaa. Vaikka olin oranssin puolella, en ole pettynyt. Espanja oli kolmossuosikkini, koska Venäjä ei selviytynyt MM-turnaukseen. Suon mielelläni jalkapallon maailmanmestaruuden Xabi Alonsolle, Alvaro Arbeloalle  ja varsinkin Fernando Torresille. He ovat hyviä pelaajia, joita arvostan. Onneksi olkoon!

Mutta niinhän siinä lopulta sitten kävi, että pelaaja, jonka en halunnut nousevan sankariksi, nousi kuitenkin. Andres Iniesta teki ottelun aikana itsestään pellen, mies potkaisee itseään kantapäähän ja vaatii kaverille varoitusta! Hah! Vain minuuttia ennen pelin ainoaa osumaa totesin, että toivottavasti MM-loppuottelun ratkaisijaksi kohoaa ihan kuka muu tahansa pelaaja kuin Iniesta. Noloa ja ikävää, sanon ma, ja vetäydyn yöpuulle.

Yksi yö on nukuttu poijes. Hollantilainen jätkä sanoi aamutelkkarissa, että mieluummin olisi jääty viimeiseksi kuin kakkoseksi. Hei hollannikas, MM-hopea on huikea saavutus. Me täällä pohjolassa olisimme iloisia, jos pääsisimme edes arvokisoihin. Mutta kun meillä ei ole kuin yksi Sami Hyypiä…

Eipä ollut pöllömpi reissu tälläkään kertaa Korvenkylän kesäteatteriin. Viimevuotinen Teuvo ja paperitaivas oli mielettömän hauska ja vetävä esitys, nyt metsän siimeksessä seikkaili Robin Hood. Hauskaa, nopeaa ja taitavaa oli tarjolla nytkin, mutta hieman erilaisessa kattauksessa. Ei siis löytynyt näyttelijöiden nimilistasta viime suven staraa Viitalon Samia, joka tuli  muuten juttusille ennen esitystä. Äijä kertoi, että oli paikalla seuraamassa Robin Hoodia toista kertaa. Mutta pahus sentään, eipä paljastanut kaikkea. Siellä se herra Viitalo oli sitten lopulta yllätyksenä kuningas Rikhardin roolissa. Kiitti!

Hienoja roolisuorituksia, niitä riitti Korvenkylässä. En kirjoittele näitä nyt mitenkään paremmuusjärjestyksessä, vaan sitä mukaan kun mieleeni juolahtavat. Hei, Piia Jussila, siä oot hyvä! Pikkuneiti veti sellaisen roolin vanhana käppänänä eli sir Guy Gisbornena, että vieläkin naurattaa. Huimaa!

Anjalan Liiton… anteeksi Korvenkylän oma Robin Hood eli Perttu Nyman oli enemmän Robin Hoodin näköinen kuin Hood itse. Nymanin liikettä ja tekemistä oli ilo seurata. Vuorelan Kyösti on jämäkkä ukko ja Nottinghamin sheriffinä mies oli erinomainen. Tasokasta jälkeä, selkeää sellaista tarjosi myös neito Marianin roolissa Veera Lehtinen.

Niin, ja Airut 1: Henna Hännikäinen. Tällä nuorella naisella on huima pokka. Loistavaa! Suosittelenkin Vekaranjärven ja Utin kantapeikoille virkistymisreissua Korvenkylään; hymy hanuriin ja katse eteenPÄIN! Hännikäinen veti rooliaan jämäkästi myös väliajalla, hyvä ettei nyhveröllä lirahtanut lahkeeseen kun tämä tuimailmeinen airut mulkaisi.

Esko Kuoppamäki, munkki Tuck ja Eero Kivistö, muun muassa pikku-Jussi, hoitivat leiviskinsä ihailtavalla varmuudella. Kuoppamäen samettinen ääni hypnotisoi: ”Ja nyt syömään…” Kivistöstähän on puhjennut puolestaan vallan mainio laulaja. Eero, minä teen biisin, laula sinä meidät ensi toukokuuksi Euroviisuihin! Mainitaan lisäksi vielä Unto Suikulan kokemuksen syvä rintaääni, Kaarin Knuuttilan ilmeikkyys ja Sami Jauho, jota ei meinannut enää Gösta Sundqvistiksi tuntea… Juu, ja nuorisokaartista nostaisin vielä Minna Mattilan raikkauden ja Annina Ansaksen pirteyden. Ja oi Marinka, oi Marinka, ensi vuonna Marinka Ehrukainen, minä sinut jälleen isommassa roolissa näen.

Kiitoksia kahvituksista Muhniemen martoille ja Junkkarin-Korvenkylän martoille. Lisäksi luja kädenpuristus itseään ja makkaraa grillanneille Järvi-Anjalan kylätoimikunnan reippaille herrasmiehille. Hyvä hyvä myös Korvenkylän Jäykät ja Korvenkylän nuorisoseura, joista jälkimmäinen hoiteli ystävälliseen tyyliinsä lipunmyynnin. Jäykät ohjasi liikennettä nimestään huolimatta notkeasti.

Arvostamani asiallisen hauska Rosa Meriläinen kirjoitti nettiblogissaan:

Ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, joiden kohtalo on ollut syntyä johonkin Pieksämäelle, Kouvolaan, Riihimäelle tai Raisioon. Minkäs sitä ihminen juurilleen mahtaa, joten jotenkin sitä oudosti viihtyy kotikunnassaan vaikka se olisi miten ankea. Mutta mitä ideaa olisi lähteä lomalle johonkin muuttotappiokuntaan, jossa ei erkkikään viihdy?

Hyvä, Rosa. Minun kohtaloni on ollut syntyä ”johonkin” Kouvolaan. Viihdyn täällä erinomaisesti, olen viihtynyt jo 43 vuotta. Kouvolassa on itse asiassa kaikki, mitä tarvitsen. Pikkunaskalina haaveilin huvipuistosta varsinkin niinä hetkinä, kun istuin Linnanmäellä Enterprisen huimassa kyydissä. Vaan kuinkas kävikään? Tuli Tykkimäen huvipuisto ja tuli siinä samassa vielä Enterprisekin. Kouvola oli taivas ja tiesin, että ”joku” naskali ”jossain” oli minulle varmasti kateellinen.

Sanotaan, että Kouvolasta puuttuu vesi. Ei ole merta, ei ole edes järveä tai kaupungin läpi virtaavaa jokea, josta naarattaisiin hukkuneita veikkotalvipuistolaisia pitkin kesää. Vesi on varmasti monen kouvolalaisenkin mielestä kova juttu, mutta itseäni se ei hetkauta. En ole koskaan nauttinut Helsingissä merimaisemasta tai Tampereella siitä, kun sillan alta kulkee vettä. Tai että sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa puistossa on rentoa istuskella hanuri vihreänä ja nauttia elämästä. Ehkä myös poimia nivusista kusiainen ja ottaa ilo irti siitä, kun tädin ulkoiluttama Rekku vääntää isoa höyryävää vilttisi naapuriin.

Vesi ei ole minun juttuni. Itse asiassa meri on pelottava ja talvella sieltä puhaltaa jäätävä tuuli. Joki… niin, siinähän sitä vettä menee.

Rosa, heitän tähän kohtaan, että Kouvola on tosiaan muuttotappiokunta. Meitä on täällä tällä hetkellä 88 174, kun vuotta aiemmin vastaava lukema oli 88 436. Mutta tuota en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, ettei muuttotappiokuntiin kannata lähteä lomailemaan, koska siellä ei viihdy se kuuluisa erkkikään. Hetkinen, Kainuuhan on perinteisesti ollut muuttotappioaluetta kokonaisuudessaan. Ja me onnettomat olemme lähdössä sinne lomailemaan innosta puhkuen. Meissä lienee vikaa?

Rosa, minä kävin Helsingissä keskiviikkona. Kiva oli käydä, mutta yksi päivä riitti taas niitä kireänaamaisia, kiirehtiviä ja töykeitä ihmisiä, liikennevaloissa seisomista, kalliita parkkihalleja ja nurkilla nojailevia ties keitä. Tosin Forumin Alepan kassaneidille, jota aivastutti, annan täydet pisteet ystävällisestä palvelusta. Hän lienee tullut muualta.

Rosa, kirjoitit, että voiko lasta viedä parempaan paikkaan lomalla kuin Helsinkiin. Yhden päivän otatuksen mukaan ei välttämättä, jos lapsi ei joudu auton tahi muun kulkuneuvon jyräämäksi tai tamppaudu bisnesmiesten laatujalkineiden tallomaksi.

Rosa hyvä, toivon silti, että muuttotappiokunta Kouvola saisi edes joskus mahdollisuuden näyttää sinulle parhaat puolesi. Minä voin toimia oppaanasi (olet jo aikuinen, enkä minä edes Ilkka Kanerva) ja esitellä monipuolisen kaupunkimme nähtävyyksiä, ravintoloita sekä niitä erkkejä, jotka täällä jostain kumman syystä vielä asustelevat. Jos kaupunki ei miellytä, niin ainahan voit todeta: ”Minä lähden Tampereelle.”

Hauskaa lomaa Helsingissä, Rosa Meriläinen.

Eipä ole Juhan päähän tarttunut vuosien varrella se, että aurinkorasvan käyttö tällaisilla hellekeleillä on ihan sallittua. Viikonvaihteessa grillasin nenääni Savonlinnassa uv-säteillä ja nesteytyksellä (pettämätön yhdistelmä), nyt vedettiin Haukkajärven rannassa puoli päivää ilman paitaa. Mikä on kun oikeaa olkapäätä vallan kuumottaa? Kas, rapuhan tämä, vaan peruuta ei kuin autoilla – ehkä joskus lehtitilauksen.

Savonlinnan OTB sujui siinä mielessä mukavasti, että näin Tuopin paikassa Hollannin voiton Brasiliasta (Mistä se Argentiina tuohon oikein ensin tuli?). Tällä Tuopilla en tarkoita Hautalan Tuoppia, vaan siellä Mertalan koulun lähellä sijaitsevaa anniskelupaikkaa.

Urhea joukkueemme KouPo selviytyi alkulohkostaan voittajana maaliin, mutta välierissä tuli vastaan noutaja Keravalta. Ei siinä sanomista ollut. Tuliaisiksi tästä koitoksesta kirjattakoon puureisi ja turvonnut polvi sekä ylimääräisenä pelaajana nakattu kolmonen tossunnauhat auki. Hip ja vaikkapa hurraa. Erotuomaristo ei tätä havainnut, onneksi katsomossa oli tuomarivastaava Hyppönen, joka antoi asiaan kuuluvat suosionosoitukset. Kiitoksia.

Alkaneen viikon huippuhetkiin laskisin tiistaisen KPL-Sotkamo -matsin ja torstaisen reissun Korvenkylän kesäteatteriin. Niin, ja pitäähän kyseisenä päivänä pelattava Sotkamo-KPL ottaa narulle ja herkutella tätä lystiä sitten kulttuurikokemuksen jälkeen iltasella. Viikko jatkuu lauantaina todennäköisesti agilityn merkeissä Mikkelistä, josta karavaani jatkaa kohti Kainuuta. Sunnuntaina pitäisi ehtiä Hiukan stadionille Sotkamoon kahtommaa juoksuiloittelua, kun Jymy kepittää Ulvilan. Se onkin sitten seuraava viikko Vuokatin heiniä. Harmi vaan, ettei Vuokatin Vedon äijillä ole kotimatsia ko. viikolla. Olisi ollut kiva käydä toteamassa, kuinka kovassa lyönnissä Närhen Mikko on. Nyt on uskominen miehen sanaan.