Vesala

Se on sitten tällä erää ohi. VESALA!-blogi vaikenee ainakin toistaiseksi. Sitä, kuinka pitkästä paussista on kyse, en osaa vielä sanoa. Ajattelin miettiä blogini kohtaloa seuraavan kerran joulukuun alussa. On hyvinkin mahdollista, että homma jatkuu entiseen malliin silloin tai sitten ei.
Haluan kuitenkin lausua tässä vaiheessa kauniin kiitoksen kaikille lukijoilleni ja ennen kaikkea heille, jotka ovat vaivautuneet joutavia höpinöitäni kommentoimaan. Kiitän, otan hatun päästäni ja kumarran syvään.
Uusia artikkeleita ei tämän jälkeen tule, mutta kommentointi-osioon vastailen vielä tämän viikon ajan ennen kuin hiljaisuus laskeutuu.

Erinomaisen lämmintä ja aurinkoista kesää kaikille! Ootte mahtavaa sakkia kaikki!

Kouvolassa 1.6. 2011
Vesala ite

Seurailin eilisen iltavuoroni ohessa jalkapalloliigan TPS-MyPa -ottelua Urholta. Ja voin olla saletissa siitä, että kommentattori Roope Riski ei ole tätä nykyä Mylsällä kovinkaan kovassa huudossa. Roope-sedälle tiedoksi, että Vanhaan Viialaan ei ole vähään aikaan mitään asiaa. Siellä voi olla vihaisia miehiä, ja jos pesäpalloa pelasivat, niin he saattaisivat todeta kuten entinen lyöjäkuningas: Vedetään riskillä rajaan.
MyPan Antti Okkonen lanasi kahdesti TPS-pelaajan nurmeen, sai kaksi keltaista ja punaisen. Riski opasti katsojia: Sika-Okkonen! Kun ottelun yleisömäärä ilmoitettiin (jotain 2500), Riski halusi opastaa lisää: Myllykoskella olisi jotain 300. Kun kotijoukkueen pelaaja kaatoi MyPan Konsta Hietasen, Riski palautteli mieliin Poika ja Ilves -elokuvan: Konsta Hietanenhan osaa näytellä. Ja sittenhän tuli näitä, että ”nyt pitää olla tarkkana, ettei MyPa saa tehtyä toista maalia” ja ”ei varmasti ollut TPS-pelaaja paitsiossa.”
No juu, MyPa on liigassa jumbona, ja tällainen kommentointi on kuin heittäisi suolaa MyPa-kannattajien  haavoihin. Toivokaamme kuitenkin sekä MyPalle että Roope Riskille kaikkea hyvää nurmikentillä.

Martti Suosalo ja Mielipuolen päiväkirja: Jäätävää! Olin seuraamassa viime perjantaina niin loistavaa esitystä Kuusankosken teatterissa, että olen vieläkin ihan fiiliksissä. Suosalo on todellinen ammattilainen, joka otti niin sanotusti tilan haltuun pelkällä olemuksellaan. Täytyy sanoa, että Suosalon kasvoja on mahtava lukea. Suosittelen! Menkää ihmeessä kattomaan, jos kohille osuu! Nikolai Gogol oli nero, Martti Suosalo on mestari!
Tästä esityksestä innostuneena olen päättänyt aloittaa pidemmän kirjoitusprojektin. Teen sitä hitaasti ja varmasti, ilman minkäänlaista aikataulua. Kirjoitan sitä mieli kirkkaana, selvin päin tai muutaman lasillisen punaviiniä juotuani. Projektin työnimi on Pohtija.

Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, olen saanut runsaasti yhteydenottoja erilaisin keinoin Pohjois-Karjalasta, nimenomaan Joensuusta. Käsittääkseni kukaan tiedustelija ei ole ole kotoisin Ilomantsista, Kinahmosta tai Kontiolahdelta. Vapaa Tyyli -nimimerkki on tiedustellut asiaa täällä blogissa, sitten on tullut myös jokunen tekstiviesti puhelimeeni juuri samalta seutukunnalta. Ja kysymys kuuluu: Onko Jukka Toijala ensi kaudella Joensuun Katajan korisliigajoukkueen valmentaja?

Seuraavassa muutama tekstiviesti, jotka vastaanotin tänään junassa reitillä Kouvola-Helsinki-Kouvola. Nämä vastaukset ovat sanatarkalleen nimenomaan herra Toijalalta. Ensimmäinen kysymykseni liittyi suoraan asiaan ja toinen mahdolliseen maahan, jossa Toijala saattaisi ensi kaudella valmentaa.
- Haha – ollaanpa sitä uteliaita… Hollanti.
Seuraavaksi tivasin prosenttiarviota Joensuun ja hollantilaisseuran välillä. Eli kuinka suuri mahdollisuus on koutsata ensi kaudella Katajaa ja millainen prosenttiluku jää lähtemiselle. Ja vastaus:
- No Hollannin seuralla on 2 kandidaattia, joista valitsevat. Muuta en osaa sanoa.

Siinä se, mitä sain selville. Toivottavasti tiedosta ilahtuneet tahi pettyneet tarjoavat minulle joskus Vanhassa Jokelassa ison tuopin tai lasillisen punaviiniä. Olisin tästä kovin kiitollinen.

Kyllä! Siellä niitä viitasaarelaisukkoja istuskeli Helsingin keskustan nurmikoilla tyhjän panttina. Kaverin poika on Alkossa töissä ja se sanoo, että viitasaarelaisukko tulee ovelle ja sanoo ”Kossu” eikä osaa sanoa mitään muuta ja heti ollaan antamassa pulloa.

Niin, kävin tänään Helsingissä näyttämässä operoitua polveani. Sain uusia kuntoutusohjeita ja jyrkän kiellon muun muassa jalkapallon ja salibandyn (sählyn tässä tapauksessa) pelaamiseen. Eli nappulat naulataan seinään, sählykeppiä en olekaan omistanut enää moneen vuoteen. Koripallon harrastustoiminnasta herra Tulikoura mainitsi, että hän ei enää pelaisi, mutta lisäsi: omahan on polvesi.

Helsingissä näkee lähes aina julkisuuden henkilöitä. Tänään vastaan käveli Mikael Jungner (sdp), äijällä oli kiire asemalle päin. Meniköhän päiväkaljalle tuo rakkauden puolueen edustaja? Toisaalla olin törmätä mallimaailman kuuluisuuteen Saimi Hoyeriin. En ole ihan varma, mutta Saimi taisi vilkaista tätä hattupäistä matkaajaa. Liekö kävi mielessä hällä, että vaikka johonkin seuraavaan Saimin klenkkaavat enkelit -sarjaan tuota ukkoa kysäisisi? Saimi hoi, miä en osaa oikee korkkareilla mennä ja catwalkiltakii putoisin, ku niin korkia on se.

Paluujunan ravintolavaunussa kuuntelin ihmisten tarinoita. Yksi kertoi kahteen kertaan, ettei viitsinyt lentää Helsingistä Kuopioon, koska halusi juopotella junassa. Ensimmäisen kerran kuulin tämän Tikkurilassa, toisen kerran heti kohta Lahden jälkeen. Ja kaikki, mitä mies sanoi, oli todella. ”Suosikikseni kehkeytyi: todella varmasti. Siis todella varmasti, joka tarkoittaa, että aika lailla saletisti.

Perjantai on hieno päivä. Iltasella on tarkoitus mennä Kuusankosken teatteriin seuraamaan Martti Suosaloa ja Nikolai Gogolin Mielipuolen päiväkirjaa. Odotukset ovat korkealla!

Siinähän se. Koripallosuuruus ja ihan hyvä mies Mikko Sydänmaanlakka ehti jo kommentoida: ”Sami ymmärtää jääkiekkoa.”
Kummallisia ukkoja, molemmat, sanon miä! Mutta hemmetin hauskaa sakkia kirvesrintojen värien tunnustamisesta huolimatta.

Enpä ole ollut vähään aikaan niin kovassa paikassa kuin lauantaina keskipäivällä täällä Kouvolan Sanomien toimituksessa. Olin yhdessä toimittaja Niko Kaartisen ja valokuvaaja Katja Juurikon kanssa sellaisen valintatilanteen edessä, että sellaiseen en halua tulevaisuudessa kenenkään joutuvan. Myönnän, että ainakin minua pelotti. Siinä nimittäin tällaisella karskilla urhollakin puntti väpätti, hyvä ettei ihan alahuulikin samassa tahdissa.
Olihan nimittäin tapahtunut niin, että amerikkalainen tv-evankelista oli ennustanut tahi nähnyt tuomiopäivän tulevan 21. toukokuuta 2011. Toimittaja Kaartinen tämän muisti, eikä lehtemme johtoporras ollut muistanut lisätä sitä valokuvaajamme työlistaan. Kaartinen ajatteli lähteä kaupungille katsomaan, kuinka maailmanloppu tulee käytännössä.
- Jos siellä jotain hurjaa tapahtuu, niin teethän tarinan sunnuntain lehteen. Lukijat nimittäin pitäisivät tuollaisista jutuista mutustellessaan aamukahvin ohessa pullaa naamaansa pyhäaamuna, evästin kokeneena ja hehkuvan uutisnenän omistavana toimittajana herra Kaartista.
Vaan kyllähän maailmanlopusta komeita kuviakin saisi, mutta kun valokuvaajalle oli merkattu jo tärkeämpiä keikkoja: klo 14 KPL II-Nerkoo, pesäpallon suomensarjaa. Olimme siis valintatilanteen edessä. Löimme lähes viisaat päämme yhteen ja tämän ylvään tekosen lopputulemana Katja oli muutamaa tuntia myöhemmin pesäpallokentän laidalla.
Kyllä, ratkaisu oli oikea. Ensinnäkin; kyllä pesäpallo-ottelu maailmanlopun voittaa. Toiseksi; varsinkin silloin, kun sitä maailmanloppua ei tulekaan.

Voi minua onnetonta. Huono ihminenhän olen aina ollut, vaan kovin surkeaksi tunnen itseni juuri nyt. Isänmaan petturi, vähä-älyinen ja kelvoton yksilö, kunnoton kansalainen. Mutta ei auta kuin tunnustaa ja ottaa lapio kauniiseen käteen; multiinhan tällainen joutaisi, käpykaartilainen.
Maanantai oli yhtä tuskaa ja ahdistusta. Siellä kuljin työpaikalla seiniä pitkin ja kuuntelin, kun muut ilakoivat. Kahvia ja pullaa olivat ostaneet ja riemua pitivät. Olisin halunnut mennä lystiin mukaan, mutta ei, en minä voinut. Yksin istuin tuolillani ja huulta purin, ettei kyynel olisi vierähtänyt silmäkulmasta. Miksi minusta tällainen tuli? Se sunnuntain ja maanantain välinen yökin oli kamala. Tunsin jo silloin piston sydämessäni ja pelkäsin huomista. Että mitä jos ne alkavat tentata minua jääkiekkopelin kolmannen erän tapahtumilla. Että kerro, kuka teki neljännen maalin ja miten. Vatsaa kouri yöllä julmasti, harkitsin työterveyteen menemistä. Ehkä vatsahaavasta saisi muutaman päivän. Uni tuli hieman ennen herätyskelloa, painajaisuni. Mertaranta yritti suudella ja Jutila iski silmää, Nurminen haukkui absolutistiksi. Minulla oli jalassani punaiset jumppatossut ja ylläni SaiPan pelipaita.

Kuulin, kun nauroivat ruotsalaisille. Että ihan oikein niille. Yksikseni tuumin, että mitähän pahaa ne olivat tehneet. Minusta on ainakin kiva mennä laivalla Tukholmaan. Puhuivat, että pitäisi lähteä juhlimaan Helsinkiin. Kun siellä on koko Suomi. Taas otti sydämestä, minä en ajatellut lähteä. Minä katsoin televisiosta jo vuonna 1995, kun Sakari Kuosmanen lauloi Finlandian ja Sankareistakin hoilasivat isolla joukolla.
Niin olin huono ihminen illallakin, että kun juhlatilaisuus tuli televisiosta, niin polkupyörän selkään hyppäsin. Salatut elämät -dokumentin sentään tallensin. Miksi sen, miksi ei juhlatilaisuutta, kun presidenttikin oli kuulemma siellä. Dokumenttiä tulee sentään jokaisena arki-iltana, mutta jääkiekon maailmanmestaruutta ei. Ja niin tämä kelvoton otti ja nautiskeli Salatut elämät -sarjasta osan 2167 myöhemmin iltasella digiboksilta ja peräänsä vielä Saimin enkelit -teoksen. Kyllä, pakko minun on tunnustaa kaikki nämä syntini, jotta elämäni voisi jatkua.

Nyt on tiistai, eikä vieläkään helpota. Lehdessä oli monta kommenttia maailmanmestaruudesta, joka varmistui sunnuntaina. Kirjoittajat olivat innoissaan, he hehkuttivat. Heidän poskillaan oli punaa silkasta innokkuudesta, vaikka kuvat olivatkin mustavalkoisia. Minullakin oli punaa poskilla pienenä, kun avasin suurinta lahjapakettia jouluna 1972. Scalextric-autorata tuli ja ajoin niin lujaa, että loppiaisenakin vielä kuumotti poskipäitä. En vielä silloin tiennyt, että Harlamov oli kovempi kuin Tamminen. Nyt tiedän.
Radiossa puhuivat, että yhden pelaajan ei tarvitse enää ikinä baarissa maksaa oluesta mitään, koska oli tehnyt niin komean maalin. Epäreilua. Minäkin kerran kaveripeleissä, silloin kun minulla oli kavereita, tein maalin, joka oli hieno. Kiekko meni lumiköntin kautta sisään. Köntit olivat tolppina keskellä katua. Ei huutanut silloin Antero, ei mennyt kukaan seuraavana iltana Kouvolan torille.

Jos sallitte, yritän pelastaa mitä pelastettavissa on. Onnea Suomen jääkiekkomaajoukkueelle ja Suomen kansalle.

Pitkällisten neuvottelujen lopputulemana ilmoitan, että VESALA!-blogi jää määrittelemättömäksi ajaksi tauolle 31. toukokuuta 2011. Tähän tulokseen päädyin myöhään sunnuntai-iltana päättyneissä neuvotteluissa itseni kanssa. Päätökseen ei liity dramatiikkaa. Positiivisiksi asioiksi lasken rohkeasti sen, että kirjaimia ja sanoja tulee tälle palstalle peräkkäin vielä muutaman viikon ajan. Ei tässä siis vedetä Anglialla kaasujalka suorana päin seinää, vaan körötellään kohti jonkinasteista loppua tasaisen rauhallisesti maisemia ihaillen.
Korostan myös sitä, että tällä päätöksellä jätän takaoven raolleen mahdolliselle jatkamiselle joskus tulevaisuudessa. Voipi nimittäin olla, että teitä tulee ikävä tai muuten vaan elämässä tapahtuu asioita, joista teille, arvoisat lukijani, on ilo tai suru kertoa.
Tämä päätös pysyy, eikä siitä voi valittaa. Onnitella kylläkin!

Kuluvan viikonvaihteen kovin juttu ei ole ollut se, ettei Moldova ja Zdob si Zdub voittaneetkaan euroviisuja Düsseldorfissa. Minä kyllä jaksan tätä juttua kummastella. Roman Iagupov oli viisualttarin ylipappi! Kovin juttu ei ollut sekään, että kaikissa vedonlyöntipiireissä kärkeen povattu Paradise Oskar jäi lopulta sijalle 21.
Eikä ollut kovin juttu sekään, kun Oulun Kärppien kasvatti Mikael Granlund teki ilmaveivimaalin Venäjän reppuun jääkiekon MM-kilpailujen välieräottelussa Slovakiassa. Tästä osumastahan on nyt puoli valtakuntaa aivan sekaisin, ja Anterokin meinasi kusta alleen selostuskopissa. Minä sanon nyt teille, että onhan näitä nähty ennenkin. Meillä on täällä Kouvolassa sellainen huippumies kuin Mikko Mattila, joka kieputti Mestiksessä samanlaisen kaapin jo vuosia sitten. Ilmaveivi on jo nähty, jotain uutta ja erikoista, kiitos.

Tässä tulee sitten se viikonvaihteen kovin juttu: tuore tutkimus osoittaa, että suomalaisten juomatavat ovat eurooppalaistumassa. Eli nyt ei vedetä hanureita olalle, vaan siemaillaan sivistyneesti ehkä aiempaa useammin, mutta maltilla. Jaa-a, tätä se EU:hun liittyminen sitten toi tullessaan. Tutkimus kertoo, että alkoholia vähintään kaksi kertaa viikossa käyttävien määrä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä. Humalahakuisuus sen sijaan on vähentynyt.
Enpä olisi uskonut, että tuolle Penan legendaariselle lausahdukselle olisi vielä ihan oikeastikin käyttöä. Hänhän puhui aikoinaan ”ranskalaistyylisestä seitinohuesta päiväkännistä.” Ei muuta kuin tissuttelemaan…

Kansa halusi muutoksen ja sellaisen myös sai. Ravimies Timo Soinin perussuomalaiset jyräsivät ylivoimaiseen vaalivoittoon kuin Kyösti Keskisen ohjastama Artaban takavuosina kotimaisilla kaviourilla. Häviäjät ja kateelliset hehkuttelivat heti eduskuntavaalien jälkeen, että nyt sitten odotellaan vain hetkeä, jolloin persut aloittavat takkien kääntötalkoot. Että Portugali-paketti ei olekaan yhtäkkiä mikään ongelma hallitukseen kävelevälle voittajapuolueelle.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Soini ilmoitti, että puolueensa jää oppositioon. Onko tässä kyse vastuunpakoilusta vai suoraselkäisyydestä? Tiedän, tiedän: riippuu keneltä vastaus halutaan. Mutta meneehän tämä hallitusleikki nyt ihan pelleilyksi, kun sinne näitä humppaosaston puolueita raahataan mukaan. Enkä nyt millään jaksa uskoa, että muutosta janonnut kansa pääsee nauttimaan minkäänlaisesta muutoksesta tulevan neljän vuoden periodin aikana. Samaa jauhantaa aamusta iltaan, ja ruokajonot sen kuin kasvavat.

Uutisia Suomesta:
Viime vuonna seurakunnat jakoivat yli 100 000 EU:n rahoittamaa ruokakassia, kun vuonna 2008 määrä oli 69 000.
666 000 suomalaista haki ruokaa kirkon diakonia-avun leipäjonoista viime vuonna, kertoo Kirkon tiedotuskeskus.

Jossain on ajettu siis metsään ja rankasti. Tuleeko tähän muutos? Vastaan itse: ei. Vuonna 2012 ruokakassien määrä liikkunee 130 000:n kieppeillä, kohta on joka viides suomalainen tuijottamassa edellään seisovan takaraivoa. Kiinan muurin mittaiset ruokajonot kertovat tylyä kieltään siitä, että puheet hyvinvointiyhteiskunnasta voidaan saman tien lopettaa.
Sylettää, mutta en menetä malttiani. Ehkä minuakaan ei kohta kiinnosta.