Pajatso tyhjäksi?

Korisliigassa ei ole tällä kaudella putoamis- tai karsintavaaraa, mikä luo sarjaan uuden tilanteen siirtoajan loppusuoralle. Toisin kuin normaalikausina, nyt pudotuspelimahdollisuutensa menettäneillä joukkueilla on mahdollisuus säästää rahaa ns. tyhjentämällä pajatso eli lainaamalla pelaajiaan muualle tai luopumalla jenkkivahvistuksistaan. Jääkiekon SM-liigassahan vastaavia temppuja nähtiin suljetun sarjan aikana.

Ainakin Joensuussa ajatuksissa on ollut katsoa josko loukkaantumisten runtelemaa rosteria saisi vielä täydennettyä ennen kuin siirtoaika päättyy helmikuun lopussa, ja varmasti muutama muukin joukkue saattaisi olla kiinnostunut kotimaisista vahvistuksista kevään koitoksiin.

Tällaiset siirrot lienevät kuitenkin varsin epätodennäköisiä. Ensinnäkin sarjan häntäpää on sen verran tasainen, että voi hyvin olla, että helmikuun lopulla kukaan ei ole vielä menettänyt kaikkia pudotuspelisaumojaan. Häntäpään joukkueista kyllä löytyy pelaajia, jotka varmasti kiinnostaisivat muita seuroja; Ville Mäkäläinen, Roope Suonio tai Petri Heinonen varmasti kelpaisivat lisää pelaajia kaipaaville joukkueille, mutta toisaalta taas nykyseuran kannalta pelaajista luopuminen olisi selkeä pyyhkeen heitto kehään tämän kauden osalta.

Vaikka esimerkiksi Lahden taloudellinen tilanne ei ole häävi, niin se pelaajakaupoista saatava muutaman tuhannen euron säästö tuskin olisi sen väärti. Tuollainen temppu kun ei ainakaan lisäisi runkosarjan viimeisen kuukauden kotiotteluiden yleisömääriä. Oikeastaan ainoa perusteltavissa oleva syy olisi se, että pelaaja itse haluaa vahvasti vaihtaa maisemaa.

Sama koskee jenkkipelaajista luopumista. Korisliigajenkkien liksat ovat sen verran pieniä, että jenkkien kotiin passittamisesta saatava hyöty ei ole imago- ja yleisömäärätappion arvoista.

Twitterissä: www.twitter.com/tomitiilikainen

Kollega Toni Flink muuten tutustuttaa omassa blogissaan lukijoita suomalaisen sporttitv:n glamourintäyteiseen arkeen. Tonin blogi löytyy osoitteesta http://keikalla2012.blogspot.com/ . Päivitystahtikin on hitusen reippaampi kuin täällä viime aikoina…

Tags: , , , ,

Yksi vastaus artikkeliin “Pajatso tyhjäksi?”

  1. Testimies kirjoitti:

    Joko näiden kommenttiloora toimii: välillä ei?

Jätä vastaus