Korisliigassa on pelannut viime vuosien aikana vain muutamia suoraan yliopistosta tulleita pelaajia. Tänä vuonna näitä ensimmäistä ammattilaisvuottaan pelaavia on Suomen kentillä hieman enemmän, mutta muutama kokeilemassa käynyt on jo saanut lähtöpassitkin.
Korisliigan pelin taso on viime vuosina noussut sen verran, että kaikki yliopistokentiltä tulevat pelaajat eivät yksinkertaisesti pärjää täällä. Korisliigassa onnistuneet rookiet ovatkin olleet vähissä. Jeremiah Wood on ainoa äkkiseltään mieleen tuleva pelaaja, joka on kuulunut sarjan parhaisiin jenkkeihin heti ensimmäisellä kaudellaan.
Seurat eivät siis ole juurikaan valinneet jenkeikseen ensimmäisen vuoden ammattilaisia, ja syykin on selvä. Rookiepelaaja on riskivalinta. Katsojilta ja myös meillä mediassa unohtuu usein, että ensimmäistä kertaa ulkomailla pelaavalla jenkillä on valtava määrä uusia asioita mihin hänen pitää sopeutua kentällä ja sen ulkopuolella. Monella seurallakaan ei yksinkertaisesti ole aikaa odotella, että jenkkivahvistus opettelee maan ja liigan tavoille.
Erilainen pelityyli ja yliopistokoriksesta poikkeavat säännöt ovat tietenkin ne suurimmat asiat mihin uusien pelaajien pitää sopeutua nopeasti kentän puolella. Etenkin takamiehille suurin muutos on hyökkäysaika. Siinä missä NCAA-peleissä hyökkäysaikaa on 35 sekuntia, Euroopassa sitä on yhdeksän 11 sekuntia vähemmän (vaikeassa laskutoimituksessa tullut virhe korjattu). Hyökkäysaikakello käy pelintekijöillä selkäytimessä, ja yhtäkkiä heiton pitääkin lähteä ilmaan liki kolmannes aikaisemmin kuin aiemmassa joukkueessa.
Vilppaan valmentaja Mikko Tupamäki kertoi mielenkiintoisen esimerkin eurooppalaiseen koripalloon sopeutumisesta: Vilppaan John Fields on varmasti sarjan kovin blokkiuhka, mutta yliopistovuosiensa jäljiltä hän on turhan innokas lähtemään torjumaan heittoja. Yliopistopeleissä roolitus on tiukkaa, ja siellä isot miehet eivät paljoa kaukoheittoja heittele. Näin ollen isoja miehiä puolustava pelaaja voi lähteä hyvällä omallatunnolla apupuolustukseen. Euroopassa moinen ei käy, koska Korisliigastakin löytyy monta hyvin heittävää isoa miestä joita ei voi jättää vapaaksi. Tämä on yksi asia mikä Fieldsin pitää oppia nopeasti.
Ensimmäisen vuoden pelaajilla riittää tietenkin haasteita myös kentän ulkopuolella. Monesti jenkkipelaajat ovat ensimmäistä kertaa ulkomailla, eivätkä ole välttämättä muutenkaan valtavasti perehtyneet vieraisiin kulttuureihin. Kun syksyn edetessä päivät lyhenevät ja taivaalta alkaa puskea lunta, moni jenkkivahvistus ihmettelee että mihin sitä on tultu.
Ja siihen päälle kun lisätään kaikki mahdollinen uuden kotimaan tavoille opettelu, niin ei ole ihme jos tämä kulttuurishokki vaikuttaa välillä peliesityksiinkin. Ja se taas tuo ihan lisäpainetta, koska pelaajilla on ensimmäistä kertaa panoksena oma työpaikka. Yliopistossa stipendiä ei käytännössä voi menettää vaikka peli ei kulkisikaan, kun taas Korisliigasta voi tulla lähtö hyvinkin nopeasti.
Rookiepelaajan kannalta tärkeää onkin se, kuinka nopeasti hän pystyy oppimaan eurooppalaisen koripallon lainalaisuudet ja tavat. Ja tietenkin myös se, kuinka kärsivällisesti seuralla on aikaa ja sarjataulukon puolesta varaa odottaa. Vuosien saatossa olen kuullut useankin valmentajan toteavan pihalle pistetystä rookiepelaajasta, että tästä tulee vielä hyvä pelimies, mutta nyt ei vain ole aikaa odottaa. Playoff-sarjat ovat myös täysin uusi asia näille pelaajille, koska sekä lukio- että yliopistotasolla pudotuspelitkin pelataan kerrasta poikki –mallilla. Tämä on myös asia, joka varmasti joissain tapauksissa jenkkivalintaa tehtäessä.
No miksi seurat sitten palkkaavat yliopistopelaajia? He ovat tamimaisesti ilmaistuna high risk, high reward –pelaajia. Eli kaikkien erikokoisten kysymysmerkkien vastapainoksi seurat saattavat saada hyvinkin potentiaalisen pelaajan riveihinsä kohtuuhinnalla. Yliopistosta tulevien pelaajien hintapyynnöt ovat yleensä pienempiä kuin ammattilaiskentillä jo meriittinsä hankkineiden pelaajien palkkapyynnöt. Lisäksi yliopistopelaajat ovat monesti helppoja valmennettavia, koska he ovat tottuneet yliopistokulttuuriin, jossa valmentajan sana on laki.
Kysymysmerkkejä siis riittää, joten on aika turhaa ruveta veikkailemaan sitä miten näille tämän kauden nuorille jenkeille käy. Yhden pelin perusteella KTP:n Terrell Bellistä jäi sellainen kuva kuin rookiepelaajista yleensä: Vauhtia on paljon, tolkkua sitten huomattavasti vähemmän. Vilppaan Fields on varmasti yksi sarjan näyttävimpiä pelaajia joka kasaa melkoisen blokki- ja donkkihighlight kokoelman kauden mittaan. Mutta hän on korin lähellä yksi vastaan yksi –tilanteissa hyvin yksipuolinen ja helposti puolustettava pelaaja.
Korihaiden Cory Johnsonia olisin veikannut ensimmäisten pelien jälkeen ensimmäiseksi kotiinlähtijäksi, mutta hänkin on pelannut jo muutaman hyvän ottelun. Katajan Jeremy Pricesta ei kannata vetää sitäkään vähää johtopäätöksiä.
Loppuun vielä pari muutakin asiaa. Ensin välillä kehujakin. Korisliiton Kori-lehti on parantunut uskomattoman paljon parin viime vuoden aikana. Ennen niin kuivakasta järjestölehdestä on tullut ihan mielenkiintoinen lukupaketti, jota on selvästikin rakennettu lukijoita ajatellen, ei liittopropagandan välineeksi. Tästä kiitos kuuluu Mika Mäkelälle, Henry Järviselle, Mikko Taatilalle ja muille muutosoperaatiossa mukana olleille.
Korisliigan sarjataulukkoon saattaa tulla vielä muutoksia. Bisonsin Martin Zenon pelilupa ei ilmeisesti ollut kuosissa avausottelussa ToPoa vastaan, mikä tarkoittaisi sitä, että ottelu kääntyy vielä ToPon voitoksi.
Kauhajoen Karhu aloitti kautensa todella vahvasti, mutta Pohjanmaalla taivaalle on jo kertynyt synkkiä pilviä. Ilkka Vuoren epäonni jatkuu, ja hän on sivussa 4-8 viikkoa. Vesa Mäkäläinen on myös ollut loukkaantuneena, ja on selvää että mikään Korisliigajoukkue ei kestäisi tuon tasoisen kaksikon poissaoloa. Mikäli Mäkäläinenkin on pitkään sivussa, Karhun osakkeet laskevat selvästi.
Twitterissä: www.twitter.com/tomitiilikainen
Tags: Bisons, Cory Johnson, Ilkka Vuori, Jeremy Price, John Fields, Karhu, Korisliiga, KTP, Martin Zeno, Mikko Tupamäki, ToPo, Vesa Mäkäläinen
Onko Suomi nyt muuttunut jenkkilän läpikulkumaasta, ns. parempien pelaajien hakijaksi. Jos niin hienoia, mutta rahaa tarvitaan silloin hieman enemmän. Naisten puolella on vielä mahdollisuus rookie pelaajien valmistamiseen muulle Euroopalle.
Ongelmana on yliopisto koripallon yksipuolisuus pelin kasvattajana. Pelaaja hankitaan päävalmentajan filosofiaan kuuluvaan rooliin. Hänelle kerrotaan ja opetetaan vain hänen rooliinsa kuuluvia asioita ja taitoja. 1, 2, 4 ja 5 pelaajat tuntevat erittäin hyvin nelivuotisen koulunsa kuuluvat asiat, mutta laajempi tietämys pelistä on ensimmäisten vuosien aikana hukassa. Suomi on ollut kuten ”kansainvälisen koripallopelinkirjasto”, josta pelaajat löytävät vahvuukistaan uusia ulottuvuuksia.
Olen törmännyt ja kokenut pelaajia, jolle 4 vuoden aikana annetaan esimerkikis vain puolustavia rooleja ja kun korinteko taito ei ole sitä mitä päävalmentaja haluaa, pelaajalta kielletään määrättyjen heittojen heittäminen. Esim. aja vain oikeankäden lay uppeja, älä heitä, kun vastustaja on lähellä, heitä vain catch and shoot heittoja jne.
Pelaaja on edelleen koulun ”omaisuutta” ja valmennuksen väline koulun menetykseen.
Manzun huomioon olen myös itse kiinnittänyt huomion: pelaajat tuntuvat olevan yksipuolisempia. Kun katselin Katajan Pricen videota Georgian yliopistosta, niin näytti että kaverille olisi voinut pelata palloa useamminkin, mutta ratkaisut haettiin yliopiston tähdille. Tuskin runkomiesten yksilötaitojen kehittämiseen panostetaan yhtä paljon kuin Euroopan akatemioissa?
Toisaalta kyllä voi sanoa, että Fields, Vanzant (loukkaantumiseen asti) ja ensimmäisen ottelun perusteella Katajan Price ovat esittäneet sen verran pirteitä otteita, että korisliigavalmentajat seurannevat entistä kiinnostuneemmin March Madnessiä ja muita NCAA:n finaalipelejä.
Kuten Manzu totesi, täällä moni pelaaja on päässyt pelaamaan monipuolisempaan rooliin ja kehittänyt itseään pelaajana, mikä taas on avannut paikkoja isommilla kentillä. Toisaalta palkkataso ei ole noussut samassa tahdissa pelin tason kanssa. Eli Suomi ei ole enää niin houkutteleva kohde pelaajille/agenteille, jotka haluavat jalkaa eurooppalaisen koriksen oven väliin ja hakevat paikkaa jossa tehdä hyvät tilastot seuraavaa kautta varten.
@ Tyylimies, voi tosiaan olla että jos esim. Fields, Vanzant, Price ja muut onnistuvat tällä kaudella, valmentajat saattavat jatkossa palkata enemmän yliopistojenkkejä. Mutta toisaalta NCAA:n finalisteja tai isojen koulujen pelaajia on kuitenkin harvemmin tänne tarjolla. Eikä se finaalissakaan pelaaminen mitään takaa; Esim. Lpr:n Ivan Harris oli vain keskitason jenkki täällä pelatessaan.
hyvä teksti rookiesta, mutta toisaalta tänä vuonna liigassa on myös aika monta entuudestaan tuttua jenkkipelaajaa ja tämä trendi tuntuu olevan myös kasvussa. Äkkiseltään laskettuna ainakin 10 viime kaudella pelannutta jenkkiä liigassa ja ainakin yksi muu entuudestaan tuttu kaveri aikaisemmilta kausilta tulee mieleen. Eli otetaan jokunen varma ja sitte on varaa ottaa se riski rookiella?
@ kapo; Näin on, ja tähän onkin tarkoitus tarttua jossain vaiheessa. Tämä suuntaushan on ollut päällä jo useamman vuoden, ja pidän sitä erittäin hyvänä asiana. On varmasti yleisön kannaltakin helpompaa, että edes osa jenkeistä on tuttuja aiemmilta vuosilta. Vielä esim. 90-luvullahan käytännössä kaikki jenkit vaihtuivat seuraavalle kaudelle.
Juttuvihjeeksi vaikkapa niitä Urho-matsien väliaikajuttuja varten: tuomaritoiminta on yllättäen taas ihmetyttänyt. Olisko joskus mahkuja saada koristuomarien edustajaa vaikka selventämään eräitä tulkintakysymyksiä: ensimmäisenä nousee mieleen nuo tekut ja EU:t. Se läpiajossa olevan pelaajan rikkominen, korissa roikkuminen, mussutus, liian kova rikkominen, eleikäs virheistä protestoiminen… saattaisi lisätä kyseisen joukon ymmärrystä yleisön piirissä, kun näiden suhteen tulisi lisäselvitystä, missä se tuomion raja kulkee.
Onko Tomilla ennakko-odotuksia KTP:n uuden jenkkivahvistuksen
suhteen? Miten tulee vaikuttamaan Kotkan rämpimiseen? Yms.