Kuukausiarkisto lokakuu, 2011

Hajahuomioita alkukaudesta

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Korisliigakausi 2011-12 on vanhentunut nyt reilun kolmen viikon verran. Itse olen nähnyt Bisonsia lukuun ottamatta jokaiselta joukkueelta vähintään yhden pelin, ja tässä sekalaisessa järjestyksessä haja-ajatuksia ja –huomioita alkukaudesta.

Peli on vaiheessa

Jotenkin tuntuu, että joukkueiden peli on jopa aiempia vuosia keskeneräisempää. Pyrintöä lukuun ottamatta joukkueet vielä opettelevat uusia pelisysteemejä tai uusien joukkuetovereiden ajatuksia, ja se on näkynyt monessa ottelussa varsin sekavana pelinä. Tavallaan tätä voi pitää jopa maksavien katsojien aliarvioimisena, jos sarjan ensimmäinen neljännes menee enemmän tai vähemmän harjoitellessa.

Pitää hieman ihmetellä sitä, miksi moni joukkue tuo jenkkinsä Suomeen vasta muutamaa viikkoa ennen kauden alkua. Pari lisäviikkoa ei kuitenkaan montaa tuhatta euroa maksaisi, ja vastineeksi parempi joukkuepeli voisi tuodai muutaman lisävoiton sarjan alkupuolella.

Kotietu

Kun monen joukkueen peli o keskeneräistä ja huteralla pohjalla, kotiedun merkitys korostuu. Ennen sunnuntai-illan Vilpas-Korihait peliä tämän kauden 30 Korisliigakamppailusta vain kahdeksan oli päättynyt vierasvoittoon. Ja jos sarjajumbo Namika Lahden kotitappiot jätetään pois laskuista, kaikissa muissa otteluissa vierasjoukkue on voittanut vain viisi kertaa. Ja tässäkin luvussa on mukana Bisons-ToPo-ottelu, joka kääntyi ToPon voitoksi vasta jälkikäteen.

Kouvot

Itse rankkasin Kouvot sarjan jumbosijalle ennen kauden alkua, ja jo nyt pitää ruveta perumaan noita puheita. Jyri Lehtonen on todella osaava valmentaja, ja tuli varmasti aliarvioitua hänen panoksensa joukkueen peliin. Kun jenkkivalinnatkin ovat osuneet kohdalleen, Kouvot on jo nyt pystynyt napsimaan voittoja siihen malliin, että eivät he varmaankaan jumboksi jää. Takavuosien kaltaista menestystä ei kuitenkaan kannata odottaa.

KTP

Kotkassa on kuulunut jupinaa jo heikosti sujuneista harjoituspeleistä lähtien. Lars Ekström on kuitenkin tietynlainen oman tiensä kulkija, joka uskoo kärsivälliseen työntekoon ja pelin kehittymiseen pikku hiljaa kauden edetessä. Mutta mikään joukkue ei uudistunut off-seasonin aikana niin totaalisesti kuin KTP, joten työsarkaa siis piisaa.

KTP:n alkukierrosten otteluohjelma oli sarjan vaikein, ja nyt kotkalaiset ovat saaneet muutaman helpottavan voiton tililleen. KTP:n hyökkäyspeli  on ollut kuitenkin edelleen aika puuroutuneen näköistä seisoskelua.

Bojan Sarcevicin yksi suurimmista vahvuuksista on palloscreen-pelien käyttö, mutta ainakaan näkemissäni peleissä KTP ei ole pelannut niitä juuri lainkaan.  

Ulkomaalaispelaajista Timothy Blue on sarjan parhaita korinaluspelaajia, mutta Bennet Davis ja Terrell Bell eivät ole juurikaan vakuuttaneet. Ekström on ollut aina keskivertokoutsia kärsivällisempi ulkomaalaispelaajiensa kanssa, mutta toki siinäkin on rajansa miten pitkälle kannattaa odottaa ratkaisujen kanssa.

Bisons

Kuten Korisliigarankingissa vähän epäilin, Aleksi Valavuori pamahti esille parin huomiohakuisen episodin kera heti alkukaudesta. Bisonsin kannalta on tietysti hyvä, että nämä ovat nyt pois päiväjärjestyksestä, eivätkä tainneet paljoa joukkuetta keretä haittaamaan.  Sääli, että Bisonsin hieno alkukausi jäi vähän taka-alalle sarjan ensimmäisten viikkojen aikana. Valavuori ja muu taustaväki on tehnyt Loimaalla hyvää työtä ja kasannut joukkueen, jonka rotaation ensimmäiset kuusi miestä  vetävät vertoja mille tahansa joukkueelle. Martin Zeno lukeutuu varmasti sarjan parhaisiin jenkkeihin.

Materiaalin kapeus herättää tietysti pieniä kysymysmerkkejä. Ja löytyykö joukkueesta puolustajaa vastustajien jenkkitakamiehille?

Namika Lahti

Ollut yllättävänkin heikko. Toisaalta joukkue on tasapaksu: ryhmässä ei ole oikein korinaluspelaajia, mutta ei myöskään pelintekijöitä. Sairastuvaltakaan ei ole apuja ihan pian luvassa, sillä Roope Suonio on sivussa vuodenvaihteen yli. Urheilutalon kotitaikakin on mennyttä, sillä Lahti on jo nyt hävinnyt kolme kertaa kotonaan. Vielä jokunen vuosi sitten koko kauden kotitappioiden määrä oli tuota luokkaa.

Pyrintö

Miten EuroChallengesta tippuminen vaikuttaa kokeneen joukkueen motivaatioon? Joukkue ei varmasti syty täysillä jokaiseen runkosarjavääntöön, mutta voittaa kovalla rutiineillaan pelejä vähän puolivaloillakin. Kaksi edellistä kevättä on osoittanut, että Pyynikin kotietu on todella tärkeä asia, joten siltä osin runkosarjassakaan ei ole varaa lepsuilla.

Vilpas

Rookievalmentaja Mikko Tupamäellä on hyvä ote joukkueeseensa, ja Vilpas on pelannut hyvin Jukka Katajan ja Roope Ahosen poissaoloista huolimatta. Tupamäen kolmevuotinen jatkosopimus näin nopeasti toistaiseksi varsin vähillä näytöillä oli kuitenkin pienoinen yllätys. Suomalaisessa koriksessa on tehty monta pitkää valmentajasopimusta, joita on jouduttu katumaan aika pian sen jälkeen kun muste on kuivunut papereissa.

Vilppaan jenkkikolmikko vaikuttaa alkukauden perusteella hyvältä. John Fields on varmasti yksi sarjan näyttävimpiä pelaajia, mutta hyökkäyspäässä vielä turhan yksipuolinen.

Karhu

Pelaa viihdyttävää vauhtikorista. Ilkka Vuoren ja Vesa Mäkäläisen poissaolo näkyisi missä tahansa joukkueessa. Pystyykö Karhu pyristelemään kärjen tuntumassa heidän sairauslomiensa ajan?

Pitää arvostaa Kauhajoen taustaryhmän tekemää työtä. Joukkueessa on kymmenen ammattilaispelaajaa, mikä aivan varmasti näkyy tekemisen tasossa jokaisissa treeneissä.

ToPo

Voittanut neljä ottelua viidestä, vaikka joukkue kasattiin vasta pari viikkoa ennen sarjan alkua. Kehittymisen varaa on enemmän kuin millään muulla joukkueella, joten tulee olemaan todella kova luu, kunhan joukkuepeli hitsautuu edes hieman nykyistä paremmaksi.

Kataja

Myös Katajan peli kehittyy huomattavasti kauden edetessä. Joukkueharjoittelu on jäänyt todella vähiin loukkaantumisten takia, ja Kataja  on ottanut voittonsa enemmänkin vahvojen yksilösuoritusten turvin.

Jeremy Price ei ole ihan tyypillinen Toijalan hankinta isoon päähän, mutta hän tulee olemaan kova tekijä korin alla päästyään täyteen pelikuntoon. Tosin sillä puolella taitaa olla vielä työtä edessä, sillä arvion mukaan Price olisi täydessä tikissä vasta joulun tienoilla.

Korihait

Korihaiden viime kauden joukkuepeli ja joukkuekemia ovat olleet muisto vain, ja Shawn Vanzantiin kohdistuu kovat odotukset. Pahasti loukkaantuneen takamiehen sairausloma jää paljon odotettua lyhyemmäksi. Hyvä niin, koska kaksinkertainen NCAA-finalisti on yksi sarjan mielenkiintoisimmista nimistä. Pitää toki muistaa, että kovatkaan yliopistomeriitit eivät ole Korisliigassakaan taanneet vielä mitään. Vanzant toki esiintyi erittäin hyvin harjoitusotteluissa, mutta tämä on silti hänelle ensimmäinen kausi Euroopassa, eikä sopeutuminen ole välttämättä helppoa.

Vanzantin tilalle hätäisesti hankittu Jerice Crouch on ollut sarjan turhin jenkkivahvistus, ja pitää ihmetellä miksi häntä on roikutettu joukkueessa mukana.

LrNMKY

Sarjan pienin joukkue, mutta ei ole pystynyt pelaamaan niin puolustusta niin aggressiivisesti että koon puute tulisi paikattua. Jouko Järvisen paluun myötä DeAndre Haynes on päässyt omaan rooliinsa, ja tulee varmasti olemaan sarjan parhaita takamiehiä. Lawrence Hamm on ollut pettymys. Pasi Riihelä on tärkeässä roolissa etenkin puolustuspäässä vastustajan isoja miehiä vastaan.

Twitterissä: www.twitter.com/tomitiilikainen

Rookie on riski

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Korisliigassa on pelannut viime vuosien aikana vain muutamia suoraan yliopistosta tulleita pelaajia. Tänä vuonna näitä ensimmäistä ammattilaisvuottaan pelaavia on Suomen kentillä hieman enemmän, mutta muutama kokeilemassa käynyt on jo saanut lähtöpassitkin.

Korisliigan pelin taso on viime vuosina noussut sen verran, että kaikki yliopistokentiltä tulevat pelaajat eivät yksinkertaisesti pärjää täällä. Korisliigassa onnistuneet rookiet ovatkin olleet vähissä. Jeremiah Wood on ainoa äkkiseltään mieleen tuleva pelaaja, joka on kuulunut sarjan parhaisiin jenkkeihin heti ensimmäisellä kaudellaan.

Seurat eivät siis ole juurikaan valinneet jenkeikseen ensimmäisen vuoden ammattilaisia, ja syykin on selvä. Rookiepelaaja on riskivalinta. Katsojilta ja myös meillä mediassa unohtuu usein, että ensimmäistä kertaa ulkomailla pelaavalla jenkillä on valtava määrä uusia asioita mihin hänen pitää sopeutua kentällä ja sen ulkopuolella. Monella seurallakaan ei yksinkertaisesti ole aikaa odotella, että jenkkivahvistus opettelee maan ja liigan tavoille.

Erilainen pelityyli ja yliopistokoriksesta poikkeavat säännöt ovat tietenkin ne suurimmat asiat mihin uusien pelaajien pitää sopeutua nopeasti kentän puolella. Etenkin takamiehille suurin muutos on hyökkäysaika. Siinä missä NCAA-peleissä hyökkäysaikaa on 35 sekuntia, Euroopassa sitä on yhdeksän  11 sekuntia vähemmän (vaikeassa laskutoimituksessa tullut virhe korjattu). Hyökkäysaikakello käy pelintekijöillä selkäytimessä, ja yhtäkkiä heiton pitääkin lähteä ilmaan liki kolmannes aikaisemmin kuin aiemmassa joukkueessa.

Vilppaan valmentaja Mikko Tupamäki kertoi mielenkiintoisen esimerkin eurooppalaiseen koripalloon sopeutumisesta: Vilppaan John Fields on varmasti sarjan kovin blokkiuhka, mutta yliopistovuosiensa jäljiltä hän on turhan innokas lähtemään torjumaan heittoja. Yliopistopeleissä roolitus on tiukkaa, ja siellä isot miehet eivät paljoa kaukoheittoja heittele. Näin ollen isoja miehiä puolustava pelaaja voi lähteä hyvällä omallatunnolla apupuolustukseen. Euroopassa moinen ei käy, koska Korisliigastakin löytyy monta hyvin heittävää isoa miestä joita ei voi jättää vapaaksi. Tämä on yksi asia mikä Fieldsin pitää oppia nopeasti.

Ensimmäisen vuoden pelaajilla riittää tietenkin haasteita myös kentän ulkopuolella. Monesti jenkkipelaajat ovat ensimmäistä kertaa ulkomailla, eivätkä ole välttämättä muutenkaan valtavasti perehtyneet vieraisiin kulttuureihin. Kun syksyn edetessä päivät lyhenevät ja taivaalta alkaa puskea lunta, moni jenkkivahvistus ihmettelee että mihin sitä on tultu.

Ja siihen päälle kun lisätään kaikki mahdollinen uuden kotimaan tavoille opettelu, niin ei ole ihme jos tämä kulttuurishokki vaikuttaa välillä peliesityksiinkin. Ja se taas tuo ihan lisäpainetta, koska pelaajilla on ensimmäistä kertaa panoksena oma työpaikka. Yliopistossa stipendiä ei käytännössä voi menettää vaikka peli ei kulkisikaan, kun taas Korisliigasta voi tulla lähtö hyvinkin nopeasti. 

Rookiepelaajan kannalta tärkeää onkin se, kuinka nopeasti hän pystyy oppimaan eurooppalaisen koripallon lainalaisuudet ja tavat. Ja tietenkin myös se, kuinka kärsivällisesti seuralla on aikaa ja sarjataulukon puolesta varaa odottaa. Vuosien saatossa olen kuullut useankin valmentajan toteavan pihalle pistetystä rookiepelaajasta, että tästä tulee vielä hyvä pelimies, mutta nyt ei vain ole aikaa odottaa. Playoff-sarjat ovat myös täysin uusi asia näille pelaajille, koska sekä lukio- että yliopistotasolla pudotuspelitkin pelataan kerrasta poikki –mallilla. Tämä on myös asia, joka varmasti joissain tapauksissa jenkkivalintaa tehtäessä.

No miksi seurat sitten palkkaavat yliopistopelaajia? He ovat tamimaisesti ilmaistuna high risk, high reward –pelaajia. Eli kaikkien erikokoisten kysymysmerkkien vastapainoksi seurat saattavat saada hyvinkin potentiaalisen pelaajan riveihinsä kohtuuhinnalla. Yliopistosta tulevien pelaajien hintapyynnöt ovat yleensä pienempiä kuin ammattilaiskentillä jo meriittinsä hankkineiden pelaajien palkkapyynnöt. Lisäksi yliopistopelaajat ovat monesti helppoja valmennettavia, koska he ovat tottuneet yliopistokulttuuriin, jossa valmentajan sana on laki.

Kysymysmerkkejä siis riittää, joten on aika turhaa ruveta veikkailemaan sitä miten näille tämän kauden nuorille jenkeille käy. Yhden pelin perusteella KTP:n Terrell Bellistä jäi sellainen kuva kuin rookiepelaajista yleensä: Vauhtia on paljon, tolkkua sitten huomattavasti vähemmän. Vilppaan Fields on varmasti yksi sarjan näyttävimpiä pelaajia joka kasaa melkoisen blokki- ja donkkihighlight kokoelman kauden mittaan. Mutta hän on korin lähellä yksi vastaan yksi –tilanteissa hyvin yksipuolinen ja helposti puolustettava pelaaja.

Korihaiden Cory Johnsonia olisin veikannut ensimmäisten pelien jälkeen ensimmäiseksi kotiinlähtijäksi, mutta hänkin on pelannut jo muutaman hyvän ottelun. Katajan Jeremy Pricesta ei kannata vetää sitäkään vähää johtopäätöksiä.

Loppuun vielä pari muutakin asiaa. Ensin välillä kehujakin. Korisliiton Kori-lehti on parantunut uskomattoman paljon parin viime vuoden aikana. Ennen niin kuivakasta järjestölehdestä on tullut ihan mielenkiintoinen lukupaketti, jota on selvästikin rakennettu lukijoita ajatellen, ei  liittopropagandan välineeksi. Tästä kiitos kuuluu Mika Mäkelälle, Henry Järviselle, Mikko Taatilalle ja muille muutosoperaatiossa mukana olleille.

Korisliigan sarjataulukkoon saattaa tulla vielä muutoksia. Bisonsin Martin Zenon pelilupa ei ilmeisesti ollut kuosissa avausottelussa ToPoa vastaan, mikä tarkoittaisi sitä, että ottelu kääntyy vielä ToPon voitoksi.

Kauhajoen Karhu aloitti kautensa todella vahvasti, mutta Pohjanmaalla taivaalle on jo kertynyt synkkiä pilviä. Ilkka Vuoren epäonni jatkuu, ja hän on sivussa 4-8 viikkoa. Vesa Mäkäläinen on myös ollut loukkaantuneena, ja on selvää että mikään Korisliigajoukkue ei kestäisi tuon tasoisen kaksikon poissaoloa. Mikäli Mäkäläinenkin on pitkään sivussa, Karhun osakkeet laskevat selvästi.

Twitterissä: www.twitter.com/tomitiilikainen

Puskusta olisi pitänyt rangaista

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Korihaiden Cedric Latimer selviää ilman rangaistusta viime viikkoisesta puskustaan.TV-kuvasta näkyi selvästi, kun Latimer puski päällään Karhun Jussi Eskolaa, mutta tuomareilta tilanne meni ohi. Tilannetta ei myöskään oteta kurinpitokäsittelyyn, mikä tuntuu käsittämättömältä. Korisliigan kurinpitolinja on ollut sekava jo vuosikausia, joten sinänsä tämäkään päätös ei edes yllätä.

Kurinpitopäällikkö Mikko Koiranen perusteli tilannetta sillä, että tällaiset vähemmän vakavat tilanteet jätetään tuomareiden hoidettavaksi ottelussa, eikä niitä voida ryhtyä enää jälkikäteen kelailemaan videolta. Tietenkin olisi valitettavaa jos kurinpitoyksikössä jouduttaisiin tekemään kurinpitopäätöksiä, mutta totta kai tuomareilta ohi menneet tilanteet pitäisi tarvittaessa tutkia jälkikäteen. Tuomareille sattuu virheitä ottelussa, mutta ne pitää pystyä paikkaamaan nykyistä tarkemmin jälkikäteen. Nythän tilanne on se, että tämän kaltaisista tempuista voi selvitä helpostikin ilman minkäänlaista rangaistusta.

Tilanteiden ulkopuolinen sikailu ei ole Korisliigassa mikään valtava ongelma, mutta pelaajille pitäisi antaa näyttö siitä että tilanteisiin voidaan palata vielä ottelun loppusummerinkin jälkeen. Näin saataisiin ainakin osa ylilyönneistä karsittua pois. 

Latimerin pusku oli köykäinen, eikä Eskola ollut lähelläkään loukkaantumista tilanteessa. Päällä puskeminen saattaa kuitenkin aiheuttaa pahojakin vammoja. Ilman vastustajan loukkaantumistakin  Latimerille olisi pitänyt antaa tilanteesta esimerkiksi yhden pelin pelikielto.
Vaikka Latimer ei rangaistusta saanutkaan, niin tapaus tuskin muilta joukkueilta unohtuu. Pusku toimi jälleen yhtenä muistutuksena siitä, että Latimer on pelaaja jota kannattaa hiillostaa.

Kirjoitin aiemmin, että maajoukkueen menestys ei vaikuta Korisliigan suosioon, ja alkukierrosten perusteella mitään maajoukkuehuumaa ei ole kotimaan parketeille kantautunut. Sen sijaan maajoukkueen menestys ja esilläolo on monella paikkakunnalla vaikuttanut selvästi lajin pariin tulleiden lasten määrään. Monestakin seurasta on kuulunut tietoja, että uusien junioripelaajien määrä on jopa moninkertaistunut. EM-kisojen ajankohtakin oli juuri tälle kehitykselle otollinen, sillä monessa perheessä varmasti mietittiin lasten harrastusvaihtoehtoja juuri silloin, kun korismaajoukkueen julkisuus oli suurimmillaan.

Korisliiga- yms. asiaa löytyy lyhyemmässä muodossa Twitteristä: www.twitter.com/tomitiilikainen

Korisliigan suurin epäkohta

maanantai 3. lokakuuta 2011

Korisliiga on runsaan kymmenen vuoden aikana ottanut isoja harppauksia ammattilaissarjaksi. Mutta siinä missä itse joukkueiden toiminta on jo varsin ammattimaista, muualla on vielä paljon matkaa edessä.

Ensimmäisenä tulevat mieleen olosuhteet. Seurojen vaikutusmahdollisuudet ovat tällä saralla kuitenkin varsin pienet, sillä olosuhteista vastaavat pääosin kunnat. Tällä hetkellä suurin epäkohta mihin Korisliigatoimijat voivat itse vaikuttaa, on loukkaantuneiden pelaajien kohtelu.

Monelle loukkaantuneelle Korisliigan suomalaispelaajalle ei makseta lainkaan palkkaa. Osa seuroista maksaa myös sairastuvalla olevalle pelaajalle, mutta monessa seurassa palkka juoksee vain ensimmäisen viikon ajan. Sen jälkeen pelaaja jää Kelan päivärahan varaan, eli tulot putoavat noin kolmanneksella. Palkanmaksu jatkuu, kun pelaaja palaa kokoonpanoon.

Kun monen pelaajan liksa on selvästi keskivertopalkansaajan palkkatasoa alhaisempi, niin siitä voi kuvitella, että kolmanneksen pudotus on jo varsin tuntuva. Ja lisäksi Kela ei ole maailman sähäkin tai ketterin laitos, joten niitäkin rahoja moni on joutunut odottelemaan. Loukkaantuneen pelaajan elämä ei siis ole suurta juhlaa.

Korisliigan pelaajasopimuspohja on loukkaantumisten suhteen varsin ristiriitainen. Seuran ei siis tarvitse maksaa pelaajalle palkkaa, mutta sopimus kyllä velvoittaa pelaajan töihin.

Sopimuksen mukaan  ”Pelaaja sitoutuu noudattamaan seuran lääkärin määräämää hoito-ohjelmaa ja valmennusjohdon määräämää kunto-ohjelmaa.” Ja ilman sopimuspykäliäkin loukkaantunut urheilija joutuu paiskimaan hommia sairauslomallaan. Siinä missä moni ns. tavallinen palkansaaja voi viettää sairauslomansa pitkälti sohvalla, urheilija kuntouttaa itseään pelikuntoon. 

Sitä moni voisi pitää työnä siinä missä muutakin ammattiurheilijan harjoittelua, mutta usean seuran mielestä se ei siis ole työtä, koska palkkaakaan ei makseta.

Ero jalkapalloon tai jääkiekkoon on suuri, sillä SM-liigassa ja Veikkausliigassa seurat maksavat palkkaa myös loukkaantuneelle pelaajalle.  Seurat kuittaavat Kela-osuuden itselleen, eli loukkaantuneelle työntekijälle maksettu raha ei ole kokonaisuudessaan pois seuran kassasta.  

Kenen syytä tilanne on? Aika lailla kaikkien osapuolten.

Seurat eivät riko lakia. Korisliigan pelaajien sopimuspohjaan on kirjattu, että palkkaa maksetaan vain seitsemältä päivältä loukkaantumisen jälkeen, ja pelaajat ovat itse pistäneet nimensä paperiin. Mutta voisi kuvitella, että seurojen olisi hyvä pitää tärkeimmät työntekijänsä tyytyväisenä, ja saada nämä tuntemaan, että työnantaja myös välittää heistä.  Kelan päivärahalla kituuttavan pelaajan motivaatio ei välttämättä ole paras mahdollinen.

Palkan maksaminen myös silloin kun ei ole pakko on omiaan kasvattamaan organisaation mainetta pelaajistaan huolehtivana seurana. Siitä olisi hyötyä tulevaisuudessa pelaajia rekrytoitaessa.

Tottakai talous on monella seuralla tiukalla, mutta näissä tapauksissa ei puhuta valtavista rahasummista. Etenkin kun noin kaksi kolmasosaa pelaajan palkasta tulisi Kelalta seuran suuntaan.  Loukkaantuneen pelaajan mielialan sekä seuran maineen kannalta palkan maksaminen on arvokas ele.

Pelaajat voivat myös katsoa peiliin, kun eivät ole ajaneet asiaan muutosta. Koripallon pelaajayhdistys on toiminut vaihtelevalla aktiivisuudella viime vuosien aikana. Viime kaudella pelaajayhdistys otti puheenjohtajansa Hanno Möttölän johdolla kantaa muun muassa tuomarilinjaan ja ottelumääriin, mutta eikö sairasajan palkan pitäisi olla agendalla ykkösprioriteettina? Yhtä lailla vastuu on joka ikisellä pelaajalla, joka ei ole patistanut edustajiaan eli pelaajayhdistystä asian kimppuun.

Koripalloliitto ei ole pelaajasopimuksissa osapuolena, mutta liitollakin olisi halutessaan mahdollisuudet ajaa asiaan muutosta. Kyse on liiton kotimaisen ykköstuotteen pääosanesittäjistä, ja liitto voisi hyvin vaatia pohjasopimuksen pykäliin muutosta.

Korisliigan pelaajasopimuspohja on muutenkin kummallinen paperi. Loukkaantumispykälä on toki asia erikseen, mutta löytyy sieltä muutakin erikoista. Sopimukseen sisältyy monia asioita, jotka kuuluisivat enemmänkin joukkueen sisäisiin sääntöihin kuin työsopimukseen. Joidenkin pykälien kirjaaminen sopimukseen saa pelaajat kuulostamaan enemmänkin holhottavilta teini-ikäisiltä kuin vastuullisilta ammattilaisurheilijoilta.

Sopimuksessa muun muassa pelaajia kielletään ”oleskelemasta ravintolassa tai yökerhossa kello 24:n jälkeen alle kaksi vuorokautta ennen ottelutapahtumaa”. Myös alkoholin käyttö on sopimuksen mukaan kiellettyä kaksi vuorokautta ennen ottelua. Sopimuksessa lisäksi määritellään sakko harjoituksista myöhästymisestä (20 €) ja sakko joukkueen tapahtumiin osallistumisen laiminlyönnistä (100 € ensimmäisestä kerrasta, 150€ toisesta kerrasta ja sen jälkeen 200 € jokaisesta kerrasta).

Erään urheilun sopimusasiat erittäin hyvin tuntevan henkilön mukaan osa sopimuksen pykälistä ei edes täytä lain kirjainta, ja riitatapauksissa pelaaja olisi vahvoilla. Senkin pitäisi olla syy sorvata sopimuspohja uusiksi, ja hoitaa loukkaantuneiden pelaajien palkanmaksu kuntoon.

Korisliigan pelaajasopimuspohjaa voi ihmetellä tästä.

Kaikki pelaajat eivät välttämättä ole tehneet sopimustaan tämän valmiin pohjan mukaan. Loukkaantuneen amerikkalaispelaajan tilanne vaihtelee sen mukaan, minkälaisia pykäliä hänen sopimukseensa on kirjattu.