Saappaat jalassa

Tulipa vietettyä viime viikko mökillä. Eikä kommelluksitta tälläkään kertaa!

Kävi näet niin, että yhtenä iltana, kun puhuin kännykässä (työasioita tietenkin, mitäpä muuta lomalla voisi tehdä), näin käpytikan työntävän päänsä kirjosiepon vuokraamaan linnunpönttöön.

Primitiivireaktion vallassa juoksin pihalle, ja jostain sivusta kopsahti kivi ja vielä toinenkin tikan suuntaan. Tikka lensi tiehensä, ja kuvittelin tehneeni päivän hyvän työn.

Palasin sisään jatkamaan puhelua, kun siinä ikkunan edessä seisoessani näin tikan lentävän suoraan päätäni kohti. Kops! Tikka löytyi ikkunan takaa maasta elottoman näköisenä.

Tuotapikaa lintu osoitti kuitenkin ohimenevän virkoamisen merkkejä. Se lennähti suoraan seinään, ja ajattelin, että nyt irtosi tikalta sarveiskalvot. Lintu vaikutti aivan voimattomalta. Silmät olivat kiinni, eikä otus pysynyt jaloillaan. Ei muuta kuin kirvestä kaulalle!

Soitin kuitenkin tutulle lintumiehelle, joka antoi hyvän vinkin. Juotin tikalle väkisin kolme tippaa kokista. Siinä oleva kofeiini auttaa lintua virkoamaan.

Jonkin ajan päästä huomasinkin, että lintu oli kateissa. Se oli joko lentänyt tai jolkotellut piiloon mökin betonianturan viereltä.

Jälkikäteen pohdiskelin, lensikö tikka kohti kosto mielessä, vai oliko kyseessä puhtaasti kaksi eri tapahtumaa, joilla ei ollut keskenään mitään tekemistä. Onhan lintuja mökin ikkunoiden alta löytynyt ennenkin.

Oppia ikä kaikki. Vastaisuudessa pitää antaa tikan popsia linnunpojat pesästä, niin ei tarvitse jälkikäteen tällaisia mysteerejä pohtia. Kuoleminen ja syödyksi tuleminen ovat osa luonnon kiertokulkua. Ei pitäisi mennä säheltämään siihen väliin.

Viikonloppuna mökkijärvellä Lusissa oli kaksi laulujoutsenparia. Toinen katosi sunnuntaina, mutta toinen pari näyttää jumittaneen järvelle pysyvästi. Kuikat puolestaan puuttuvat. Tuttavamies kävikin mökillä ja pohdiskeli, josko joutsenet olisivat ajamassa kuikkia pois ikiaikaisilta pesimäreviireiltä.

Tiedä tuota. Tosin telkänpöntöistäkin puuttuvat sisäänmenoaukon ympärille tavallisesti kerääntyvät untuvat. Eipä näy telkkiä, eikä pari kesää järvellä viihtynyttä harmaahaikaraa. Sen reviirillä nuo joutsenet nyt elämöivät.

Joutsenten reviirillä oleva härkälintu lupaa kuitenkin hyvää. Eiköhän ne kuikatkin vielä ilmesty.

Pihapöntöissä on kova säpinä. Kirjosiepot ovat jokakeväiseen tapaan vallanneet talitiaisilta pöntöt. Vain yksi sisukas sinitiainen jaksaa pitää puoliaan vanhassa pöntössään. Taitaa olla sisäänmenoreikä sen verran pieni, etteivät viidakon lähettiläät – Afrikasta palanneet kirjosiepot – mahdu pönttöön.

Mediassa kiertää kevättalvisin aina juttuja, joissa kehoitetaan putsaamaan linnunpöntöt joka vuosi. Olen itse sortunut samaan kerran, mutta nykyisin olen sitä mieltä, että turhaa vouhotusta. Pönttöjen rakentaminen kololinnuille on kivaa puuhaa, mutta jos meidän vielä pitää tehdä vuosisiivouskin, niin kohtahan liikaan siisteyteen tottuvat linnut saavat allergioita!

Mikä tekee linnunpöntöistä niin erilaisia kuin lintujen luontaisista pesistä? Eihän niitäkään kukaan käy vuosittain putsaamassa.

PS: Äijänvuoren lintutorni Kotkassa on nyt omakohtaisesti tsekattu. Huippumesta! Kun vuorenlaki yltää 56 metriä merenpinnasta, näkyvyysalue etenkin etelästä lännen kautta pohjoiseen on upea. Pari metriä korkeammaksi tehtynä torni olisi tosin vieläkin parempi. Silloin olisi vuoren päällä olevien käkkärämäntyjen yli näkynyt myös itään.

Pikkulinnut ovat laulaneet, että viime syksynä Kotkan kumperepuistoon rakennettu lintutorni on hieno. Se ei vain toimi ollenkaan. Metallista tehty rakennelma on niin jäykkä, että se värisee ja tärisee liikaa. Staijaus ei onnistu, joten tornilla on enemmän viihde- kuin käyttöarvoa.

Paremmin on kuulema onnistunut puusta rakennettu lintutorni Kotkan Äijänvuoressa. Paikka on erinomainen. Parhaana päivänä tornista on laskettu 9 maakotkaa!

Lupinlahti toimii myös tähän aikaan vuodesta. Staijaus on helpottunut, kun salmen yli on saatu erillinen pyörätie. Hotelli Leikarin lähelle, aivan Kouvolantielle nousevan luiskan viereen on nousemassa sinnekin uusi torni, jossa raaka-aineena käytetään Siperian lehtikuusta. Samasta materiaalista on tulossa torni myös Lupinlahteen. Kestävät kuulema erittäin hyvin aikaa.

Kiusallista on se, että torninrakentajat ovat myöhässä aikaistuneen lintumuuton vuoksi.

Jos edellä mainitut paikat ovat liian kaukana Kotkasta, hyvä bongauspaikka löytyy myös Hietasen autovarastointialueen pohjoispuolelta Huumanhaarasta. Joki on jo auki, ja perinteisesti ainakin sieltä on tavoitettu helposti taveja ja harmaahaikaroita.

Ja jos ei Kotkansaarelta muualle pääse, voi citymaasturin parkkeerata Kuusisen kärkeen, ja katsella penkalta syötettyjä heinäsorsia. Seasta voi löytyä muitakin vesilintuja. Kiitos ahkeran kevätruokinnan, alueella on jatkuva varis- ja lokkihälytystila.

Kuten tarkkaavainen lukija lienee jo huomannut, staijauskatsauksessani on vahvasti etäistuotannon makua. Asia nyt vain on niin, että oma lintuputki jäi syksyllä mökille. Saapa nähdä, onko rannikolla pääsiäisen jälkeen enää mitään tuijotettavaa.

Kevät tulee vastaan jalka tenässä (lusilainen sanonta). Aamulla on jo valoisaa töihin mentäessä, ja valoa riittää vielä kotiin lähtiessäkin.

Sinitiaiset varasivat pesäpönttöjään jo helmikuussa, ja linnut laulavat joka aamu edellistä runsaammin. Meren rantamailla on jo toista viikkoa kuulunut muiden joukossa lokkien kesäistä kakomista. Olenpa nähnyt kerran jo suojatiellä staijauskepissä kiikareita pitelevän ihmisenkin.

Varma lintumuuton merkki!

Tähän aikaan vuodesta kannattaa automatkoilla hyödyntää varisten läsnäolo. Koko perhe voi osallistua leikkiin, jossa ennen matkalle lähtöä arvataan, montako varista tien varsilta löytyy ennen kuin ollaan perillä. Kuolleita ei lasketa, eikä niitä kyllä kuolleina tapaakaan.

Taitavammat voivat laskea myös naakat ja harakat erikseen. Vaikeuksia ei tuota lintujen erottaminen niinkään, vaan laskeminen. Sadan kilometrin matkalla on helppo saada toista sataa varishavaintoa – naakoista ja harakoista puhumattakaan.

Kaikki edellä mainitut lajit ovat kaupungin liepeillä hyvin yleisiä tuttavuuksia. Mökillä olen haulikon kanssa muutamana keväänä ottanut asiakseni (ei rauhoitusaikana kuitenkaan) kiertää lähimaastot varisten toivossa.

Hyvin hoidetussa maaseutumaisemassa naakat, varikset ja harakat loistavat kuitenkin poissaolollaan. Nuo viisaat linnuthan ovat mestareita hyödyntämään ihmiskunnan jätteitä. Jos ei ole jätteitä, ei ole juuri variksiakaan.

Elokuussa metsien saartamassa kulttuurimaisemassa on paljon helpompi ampua sepelkyyhky kuin varis.