Saappaat jalassa

Kesän kalastusviikko alkaa lähetä (viikko 35), ja virvelöintiasiat pukkaavat uniin työssä ja vapaa-ajalla. Hankin viime lauantaina uuden haspelin, johon veivasin optimistisena 0,35-millisen monofiilisiiman. Vetolujuus 12 kiloa!

Virvelikelat ovat hienoja laitteita. Ne kiiltävät, ja jarru rutisee korvia hivelevästi. Ei löydy sellaista soitinta, jonka soundi hivelee korvaa samalla tavalla kuin hyrräkelan jarru isoa väsyttäessä. Kun isomus tempaisee siimaa kelalta, rutina menee luihin ja ytimiin.

Maallikon on varmaan mahdoton käsittää, miksi aktiivikalastajat ostavat erilaisia keloja itselleen. Itse sanon vaatimattomasti, että virvelikela (hyrrä, haspeli tai vaikkapa umpikela) on nerokas keksintö. Hienossa kelassa yhdistyvät käytettävyys, kestävyys ja mielikuvat niin vahvalla sidoksella, että kerran siihen koukkuun jääneenä on vaikea pyristellä kuiville.

Kun meikäläinen kokeilee kelaa kaupassa, jossa tuoksuu jigikumi, aseöljy ja hikisen kauppiaan kainalot, tapahtuu aina samanlainen ihme. Kampea käännettäessä mieleen nousee toinen toistaan hienompia maisemia. Tuulenvire heilauttaa kaisloja ja peilityyneen pintaan ilmestyy laajenevia renkaita poukaman tyvessä. Kalalokki tai tiira vilahtelevat jossakin silmäkulmassa, ja laskevan auringon valo välkkyy vedenpinnasta.

Tekisi mieli sanoa, että kelan kampeen koskettaminen on hallusinatorinen kokemus. Kammen kääntäminen on kuin veivaisi unihiekkaa silmiin: siinä siirtyy heti paikasta ja ajasta toiseen.

On se vaan käsittämätöntä, miten voimakkaan vaikutuksen pienen kammen kääntäminen voi saada aikaan!

Meikäläisellä on taas jokakesäinen ongelma. Rapukausi alkaa 21. heinäkuuta, eli ensi maanantaina! Mitä juoda rapujen kanssa? Ruotsalaiset akvaviitit tuntuvat kitalaessa vieläkin, vaikka rapuja syötiin viimeksi viime talvena. Ei oikein iske.

Viime kesänä kokeilen ensimmäisen kerran meksikolaista olutta kyytipoikana, ja sehän vörkki hyvin. Myös valkoviini menee silloin, kun seurassa on hameväkeä, ja etiketti viedään läpi kaikkine nyansseineen. Miesten kanssa otetaan tietysti puhdasta viinaa.

Joskus on kokeiltu Matti Särömaan vinkkiä, eli kossua on lantattu pöytiksellä, johon on liotettu kruunutilliä. Aika maukasta, mutta käy kaaliin nopeasti. Viinalla kun on sellainen taipumus.

Tietääkö kukaan, onko koskaan kokeillut, alkoholitonta rapujuomaa? Jos mieleen on jäänyt jostain syystä hyvä juoma, niin kertokaa minullekin. Naisväki voi ainakin kokeilla. Kivennäisvedet ja pelkkä vesi ovat ihan hieno keksintö, mutta täytyyhän maailmasta jotakin muutakin löytyä!

Ennakkotietojen mukaan rapuja tulee tänä kesänä runsaasti. Saapa nähdä. Kiusallisinta tässä kaudessa on se, että kausi alkaa maanantaina. Kun perjantaina pääsee vasta iltamyöhään mertojen kanssa touhuamaan, voi käydä niinkin, että joku uskalikko yrittää jo viikolla laittaa merrat meikäläisen reviirille.

Sellaisesta touhusta on leikki kaukana. Vaikka Sakari Kuikka kirjoittaakin Kymen Sanomiin hyviä kolumneja, hän unohti viime kerralla kateuskirjoituksessaan rapuväen täysin. Vakuutan omasta kokemuksestani, ettei kalakateus ole mitään rapukateuden rinnalla!

Maa- ja metsätalousministeriö mahdollistaa valtion kalastuslupien hankinnan kaikilta Suomen R-kioskeilta. Valtion kalastuksenhoitomaksun ja läänikohtaiset viehekalastusmaksut on voinut maksaa R-kioskeillla eilisestä lähtien.

Hyvä idea, sillä valtion kalastusmaksukertymä on viime vuosina laskenut: kalastuksenhoitomaksuja maksetaan vuosittain noin 300 000 kappaletta ja viehekalastusmaksuja noin 100 000 kappaletta. Minä olen yksi näistä.

Oletteko muuten huomanneet, että verkosta löytyy hienosti koristeltuja saitteja, joissa voi maksaa kalastusmaksut 3 euron toimitusmaksulla. Minä olen maksanut lupani aina suoraan MMM:n tilille, ilman välityspalkkiota.

Pankistahan lupien maksaminen on tehty mahdottomaksi jo vuonna miekka ja kirves. Muistan elävästi, kun muutama vuosi sitten yritin Mikkelissä ostaa kalastusluvat sikäläisestä pankista. Jonotin tiskille, ja kun vuoroni tuli, pankkineiti näytti minulle maksuautomaattia tuulikaapissa ja sanoi, että tuolla voi maksaa. Herranjestas sentään!

Suomalaiset kioskiketjut voisivat hyödyntää kalastuksenharrastajia enemmänkin. Minusta olisi kiva ostaa helmijakki lähikioskista. Jigitkin voitaisiin panna kioskissa näytille irtokarkkien viereen. Njam!

Lisätietoa kalastusmaksuista ja -luvista on saatavilla osoitteesta www.mmm.fi/kalastus.

vuonna 2006 suomalaiset vapaa-ajankalastajat saivat 42 miljoonaa kiloa kalaa ja 6,8 miljoonaa rapua. Kolme neljäsosaa pyydettiin Suomen sisävesistä. Olen kuluneen viikon aikana analysoinut tilastollisin menetelmin Kymen Sanomien kalastus-cupin tuloksia viiden vuoden ajalta. Rannikkoseudulla kala otetaan voittopuolisesti merestä. (Aiheesta lisää pikapuolin Kymen Sanomien kalastus-cupissa)

RKTL:n tietojen mukaan käytetyin pyydys on edelleen onki, jota käytti 63 prosenttia kalastajista. Heittovapaa käytti 45 prosenttia, ja joka kolmas harrasti pilkkimistä. Verkkokalastusta harrastaa 1,8 miljoonasta vapaa-ajankalastajasta joka neljäs. Kalastus-cupin tilastoissa joka toinen saalis revittiin irti verkkopyydyksestä, mikä todistaa sen, että verkko on tehokas pyydys, kun halutaan saada isoa kalaa.

Tilastojen mukaan kalastusta harrastavan kotitalouden keskimääräinen saalis oli vuonna 2006 peräti 41 kiloa. Siinä saa syödä muikun poikineen, vaikka perhe olisi isokin. Keskimääräisestä puhuttaessa on muistettava vielä sekin, että puolet kotitalouksista sai enintään 9 kiloa kalaa ja joka kymmenes kotitalous jäi peräti kokonaan ilman.

Tasan ei käy onnenlahjat, kuten sanonta kuuluu.

RKTL:n tilastojen mukaan kalastavien osuus on vähentynyt alle 10-vuotiaiden ja 18-44-vuotiaiden keskuudessa. Tarkoittaako tämä sitä, että murrosikäiset kalastavat nykyisin yhtä vähän kuin aikaisemminkin? Oli niin tai näin, pitänee uskoa, että kalastusharrastus on taantuva laji Suomessa. Jo pelkästään pilkkijäiden katoaminen (kiitos ilmastonmuutoksen) lyhentää sesonkia.

Näinköhän sitä eteläsuomalaiset tekevät Lappiin muutaman vuoden päästä pilkkireissuja samaan henkeen kuin nykyisin tehdään näitä lasketteluretkiä pohjoisen hiihtokeskuksiin. Ei hassumpi ajatus! Mikä olisikaan mukavampaa kuin sanoa kotipuolessa, että lähtee viikoksi Lappiin kalastamaan. Heti kun auto pysähtyy kalastuskeskuksen pihaan, kalapummin tie kulkee kohtisuoraan majoitustilan yhteydessä olevaan after fishing -spottiin, jossa jäätä löytyy vain viskilasista. Minkälaisia vaatteita tuollaisessa paikassa täytyy pitää?

Pohjoismaiden neuvosto palaveerasi Norjassa. Konferenssissa tultiin siihen tulokseen, että ilmastonmuutos lisää kalakantoja (!) ja saa lajit vaellukselle sellaisiin paikkoihin, joissa niitä ei ole ennen nähty. Toisaalta ilmastonmuutos hankaloittaa joidenkin kalalajien elämää.

Tanskalainen tohtori uskoo, että esimerkiksi anjovis ja miekkakala leviävät Itämereen. Delfiinejä, pyöriäisiä ja valaita täällä on jo nähtykin.

Tämä miekkakala kuulostaa ihan urheilukalastajan unelta. Kyseessähän on nopea ahvenkala, joka pystyy uimaan jopa 100 kilometriä tunnissa. Kalan pituus vaihtelee kahden ja neljän metrin välillä. Painoa voi olla puoli tonnia.
Toistaiseksi miekkakala elelee eteläisellä Atlantilla, mutta löytyy sitä Englanninkin leveysasteilta. Olisihan se aika nasta kokemus saada moinen otus Lehmäsaaren ja Lellerien välistä.

Mitähän muuta tässä voisi arvoisan ministerineuvoston konferenssin jälkeen fantasioida? Miekkakalat pitävät mustekaloista. Olisikohan niitäkin saatavissa Itämerelle…

Pitänee ostaa pojalle tulevaisuuden varalta vähän isommat kalastusvälineet. 0,30-millinen, punottu siimakaan ei taida enää riittää miekkakalan väsyttämiseen.

Kotkan Energia meni yli siitä, missä aita on matalin. Kun Korkeakosken vesivoimala omistaja Statkraft ei antanut lupaa sijoittaa jätevoimalan jäähdytysvedenottoa patonsa yläpuolelta, Kotkan Energia sijoitti putken padon alapuolelle. Kun jätevoimala syksyllä aloittaa toimintansa, se ottaa vastapäätä maankuulua kalastuslaituria puoli kuutiota vettä sekunnissa, jotta jätevoimalan lämpötila pysyy kurissa.

Putki imaisee Korkeakoskesta veden, kierrättää sen jätevoimalassaan ja palauttaa veden takaisin jokeen. Vesi on yhtä puhdasta kuin joesta otettaessa, mutta lämpötila nousee keskimäärin kymmenen astetta. Korkeakosken minimivirtaamalla jäähdytysveden lämpövaikutus on 0,8 astetta, maksimivirtauksella 0,08 astetta.

Padon yläpuolella jäähdytysveden lämmitysvaikutus olisi ollut olematon padon alapuolella.

Pitkän ajan keskiarvoista katsottuna Korkeakosken keskivirtaama on 82 kuutiota sekunnissa. Minimissään on mitattu vain kuuden kuution sekuntivirtauksia. Yksittäisiä minimivirtauksia laskettaessa vuosina 2001-2005 virtaukset olivat seuraavanlaisia: 2001: 35 kuutiota/s., 2002 17 kuutiota/s., 2003 11 kuutiota/s., 2004 38 kuutiota/s. ja 2005 39 kuutiota/s.

Jätevoimalan jäähdytysputkesta tulee lämmitettyä vettä puoli kuutiota sekunnissa. Rinnakkain olevien Koivukosken ja Korkeakosken kanssa pelataan niin, että jos virtaama Koivukoskessa vähenee, virtaamaa kasvatetaan vähentämällä Korkeakosken virtausta. Tai päinvastoin.

Biologit pohtivat nyt, aikaistaako Korkeakosken veden lämpeneminen kalojen kuoriutumista. Jos näin käy, kalanpoikaset ovat lirissä, kun planktonia on tarjolla normaalia vähemmän. Kalamiehet pohtivat puolestaan, millaisia mielikuvia Kotkan Energian toiminta saa aikaan kalastajien keskuudessa Suomessa.

Eihän Korkeakosken kalastusalue padon alapuolella mikään erämaakohde ole, mutta pitääkö sinne työntää vielä lämmintä vettä lohikalojen kiusaksi. Jokiuomahan ei ole padon alapuolella kovin leveä. Saapa nähdä, vaikuttaako jätevoimalan temppu kalastukseen millään tavalla. Vieläkö syksyllä jonotetaan siikapaikkoja entiseen malliin?

Suomen vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry. on aiheesta huolissaan sekin. Ilmastonmuutos uhkaa suomalaisia pilkkijöitä. Tänään on pidetty valtakunnallista pilkkipäivää Helsingissä – kuivalla maalla. Jäätä ei ole Suomenlahdella juuri tänä talvena nähty, ja jos mediaa on uskominen, tämän parempaa ei ole luvassa jatkossakaan.

Suomalaiset pilkkijät on ajettu tilanteeseen, jota ei ole ennen koettu. Maassa vallitsee tätä nykyä järkyttävä epätasa-arvo keskisuomalaisten ja rannikolla asuvien eteläsuomalaisten pilkkimiesten välillä. Tämä tilanne pitää korjata! Suomenlahti pitää saada jäähän, vaikka EU:n tuomioistuimeen valittamalla. Suuri osa Suomen 600 000 pilkkimistä harrastavasta asuu eteläisen Suomen rannikolla.

Pitääkö tässä ruveta uutta asuinpaikkaa hakemaan. Hiihtolomalla pääsin pilkkimään Päijät-Hämeessä, mutta muuten on kuin jäitä polttelisi. Pahemmaltahan tämä tuntuu kognitiivisella tasolla kuin viimevuotinen karkkilakko! Olisikohan näistä pilkkioloista ensi syksyn kunnallisvaaliteemaksi? Perushärmäläiset voisivat luvata itäiselle Suomenlahdelle kelluvia pilkkilauttoja ensi talveksi. Sossut, vasurit ja ikettäjät voisivat panna sitten kovasti hanttiin. Kyllähän tästä hätätilasta maihariporukkakin saisi hyvästi vettä myllyynsä.

Suu käy taas niin ettei paremmasta väliä. Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut hiljan Kalastusmatkailun kehittämisen valtakunnallisen toimenpideohjelman vuosille 2008-2013. Tavoite on yksinkertainen: Suomi nousee lähivuosina merkittävimpien kalastusmatkailumaiden joukkoon Euroopassa.

Eväät menestykseen löytyvät ”ainutlaatuisesta vesiluonnosta ja -maisemasta sekä tietenkin monipuolisesta kalakannasta.” Hoh hoijaa. Ainoa älykäs ajatus visiossa on Venäjän läheisyyden mainitseminen.

Venäjä on aktiivikalastuksen suurmaa. Ei ole monta päivää siitä, kun venäläisiä pilkkijöitä pelastettiin taas satamäärin ajelehtimaan lähteneeltä jäälautalta Venäjän itäpuolisella merialueella, siis jossakin Japanin suunnalla. Nämäkään pilkkiseikkailijat eivät kasvihuone-Suomesta tulevaisuudesta hyvää kalapaikkaa löydä.

On Venäjällä toki sellaisiakin kalastusmatkailijoita, jotka tulevat Suomeen, ja maksavat itsensä ylläpidosta ja muutamasta hauesta kipeiksi. Tätä porukkaa kannatta hyödyntää. Kaakkois-Suomi voisi tarjotakin näille haukiveijareille ihan ”dementoituneen eläkeläisen oikeasti” mahtavia saaliita Virolahden kuuluisilta haukivesiltä. Siellähän ei 12-kiloinen hauki ole vielä mitään.

Lohikalojen kanssa ei suomalaisten kannata markkinointibudjettiaan syödä. Sitä saa paremmin muualtakin. Ja mitä pohjoismaiseen maineeseemme tulee, niin olemmehan me jotakin ihan muuta kuin Ruotsi, Norja ja Islanti, kun puhutaan kalastusmatkailusta. Olemme valovuosien päässä norjalaisista ja islantilaisista kalastusmaisemista ja saaliista.

Yrittää pitää, ei siinä mitään. Virolahden tapaisten haukialtaiden lisäksi eurooppalainen kalastusturisti voisi saada jonkin sortin kiksejä suomalaisen pikkujärven rannalta, etenkin jos majoitus- ja viihdytystilat ovat korkeatasoisia. Mutta koville ottaa, jos aiomme eurooppalaiseksi suurmaaksi kalastusmatkailun saralla.
Nimimerkillä ”Norjaan kalaan viikolla 35”