Viime viikolla kaksi sutta tappoi kotipihasta koiran Hirvikoskella. Koiramaailman viisaimpiin lukeutuva bordercollie löytyi 20 metrin päästä kotiovelta.
Hetkeä aikaisemmin pihalle tarpeilleen päästetty koira löytyi pahastai raadeltuna. Ilmeisesti talosta kantautuneet äänet ja valot pelästyttivät syömäpuuhissa olleet sudet paikalta. Koira piti lopettaa.
Olen useasti toveripiirissäni todennut, että Suomessa on liikaa kotieläimiä. Koirat luen kahteen joukkoon: lampunvarjostimiin ja funktiokoiriin. Jälkimmäiset tarkoittavat eläimiä, jotka on hankittu tiettyyn tarkoitukseen: metsästykseen, pelastustehtäviin jne. Lampunvarjostimiksi kutsun kotieläimiä, jotka hankitaan terveen ihmissuhteen korvikkeeksi viihdekäyttöön.
Oli ihmisellä millainen kotieläin tahansa, on varmaa, että sellaisen tappaminen kotipihaan tai kesken metsästyksen nostaa defenssit pintaan. Tämä on näkökulmakysymys: puissa tai bongaustorneissa kiipeilevän, koirattoman ajankuluttajan on vaikea ymmärtää, miltä koiransa menettäneestä tuntuu.
Torneista on helppo huudella, että susiin ei saa koskea. Tämä riekkuminen hyytyy todennäköisesti vasta sitten, kun susi puraisee Suomessa ihmistä. Toivotaan siis, että riekkuminen ei lopu.
En toivo sen enempää susien loppumista Suomessa. Koirattomana minun on helppo sanoa näin. Saattaa olla, että mielipide muuttuu, jos vaikka hirvimetsästysryhmämme koira joutuu joskus suurpedon takaa-ajamaksi.
Pitäisikö minun silloinkin fatalistisesti vain todeta, että kaikki on isommassa kädessä? Pitäsikö siinä kohtaa lopettaa kokonaan hirvikannan sääntely, ja päästää tehometsätuotannon tekemään ekolokeroon sopeutunut hirvikanta juoksentelemaan autoteille valtoimenaan?
