Lintuputki stondiksessa

Kevät on tullut! Viime vuonna lintujen kevätmuutto meni meikäläiseltä huomaamatta ohi, kun Etelä-Amerikassa ei ollut samanlaista seurantaa kuin Kymen Sanomissa tapaa keväisin olla. Nyt on kuitenkin tilanne hallinnassa. Lintuputkikin oli ensimmäistä kertaa pääsiäisenä stondiksessa mökin kuistilla. Surkeaa kyllä, järven selälle ei nähnyt putkella lainkaan, kun sade ja järvenjäästä nouseva höyry teki miljöön läpinäkemättömäksi.

Meininki on maastossa nyt hurjaa. Hyvissä ajoin ennen aurinkonnousua kuuluu jo mustarastaan vihellys. Teeret purisevat järven jäällä, ja peipot kilpailevat lintulaudalla mustarastaiden, käpytikan ja lukuisten tiaisten kanssa. Meininki on mökkipihalla niin hurjaa, että talvella niin röyhkeä närhikin joutuu katsomaan peliä sivummalta. Tiaiset huutavat niin, että korviin sattuu.

Taisin käydä viikonloppuna viimeistä kertaa tänä keväänä pilkillä. Kaira solahti puikkojään läpi melkein työntämällä. Jäässä taisi olla peräti kolme eri kerrosta ennen kuin pora otti makeaan järviveteen. Jää on vielä reilun puolen metrin paksuinen, eikä pääsiäisten runsaasta lumisateista huolimatta vesi ole juurikaan noussut rantajään päälle.

Pihapiiriin asetin viisi uutta linnunpönttöä, ja sinitiainen kävi kurkistelemassa heti 28-millisiä reikiä. Mitta on kuin niille oppikirjan mukaan tehty. Saa nähdä, miten käy. Olinko jo myöhässä, sillä sinitiaiset ovat mekastaneet mökkimiljöössä jo pari viikkoa kurkku suorana ja pyrstö terhakkaasti keikkuen.

Maantien varressa näin myös sepelkyyhkyn. Tuon jalon kiitäjän näkeminen saa aina metsästyksen harrastajan hyvälle tuulelle. Elokuussa on taas pellolla pudotettavaa.

Mökkipäiväkirjan mukaan kevät on Heinolan suunnalla myöhässä, sillä yhtään vesilintua en järvellä nähnyt. Johtunee siitä, ettei edes ojien edessä ollut kunnolla vettä jäällä. Näistä spoteistahan ne kevään ensimmäiset telkät ja heinäsorsat tavataan. Eiköhän parin viikon päästä ole järvenselällä ja ojien edustalla sula näkyvissä! Olisikohan silloin jo kirjosieppojakin maisemissa…

Kevättä odotellessa!

Tags: ,

Jätä vastaus