Tämänkertainen riistakolmiolaskenta meni maaliskuun puolelle. Tänä talvena lumitilanne on ollut kertakaikkiaan sellainen, että laskentaan ei tammi-helmikuussa päästy. Mutta niin vain tälläkin kertaa tuhannet suomalaismetsästäjät ovat homman taas kerran tunnolla hoitaneet. Niin mekin.
Riistakolmion sivut ovat kolme kilometriä suuntaansa. Se on paperilla niukasti, mutta lumisessa maastossa se tietää hikea ja rakkuloita. Meidän porukka jakaantui kahteen: lumikenkä- ja suksipartioon. Minä pääsin hiihtelemään kokeneen suunnistajan kanssa. Siellä sitä pöpelikössä viiletettiin: yritin nurkumatta pysytellä peesissä, kun Heikki sivakoi umpihangessa eteenpäin. Hiihdimme takaisin juuri tekemäämme latua pitkin, ja silloin alkoi hiki valua, kun Heikki päästeli valmiilla ladulla menemään.
Meidän sivulta ei löytynyt kuin oravan, ketun ja jäniksen jälkiä. Lintujakaan ei näkynyt lainkaan. Myös sorkkaeläimet loistivat poissaolollaan.
Kun havainnot oli merkitty karttaan ja lomakkeeseen, joimme hikisinä kahvit ja rupesimme henkisesti valmistautumaan pilkkikisoihin. Hirvestystienoolla on useampi hirviporukka, ja pilkki-isännyys on tänä vuonna meidän porukan harteilla. Vuosikymmenten rutiini näkyi tässäkin, eikä parin viikon päästä pidettävän kilpailun järjestelyissä juuri ongelmakohtia ilmaantunut.
Toivottavasti kilpailupäiväksi sattuu hieno keli. Oma tavoitteeni on yksinkertainen: ainakin yksi kala pitää saada ylös. Sekin olisi jo paremmin kuin viikko sitten, jolloin liuotin hopeäsiipeä ilman ensimmäistäkään nykäystä. Ei jäänyt muuta muistoa, kuin että jäässä oli kaksi kantta, ja alempi jää oli reilut puoli metriä paksu. Siinä ei monta reikää kairattu, kun harteissa alkoi tuntua, että nyt piisaa.
Tags: pilkki, riistakolmio
Vaatimattomana miehenäkö Matti on vähentänyt riistakolmion sivusta sen vesistön yli menevän osan?
Kirjoitukseni oli proosallinen tuotos, jossa kerronnan vaikuttavuuden vuoksi tingittiin kaikkien faktojen luettelemiselta.