Kuukausiarkisto helmikuu, 2010

Missä ne käsiaseet ovat?

lauantai 20. helmikuuta 2010

Olen hämmästynyt. Mediatietojen mukaan Suomessa on 250 000 käsiasetta, joista peräti 75 prosenttia olisi puoliautomaattisia.  En ole metsästäjillä nähnyt ensimmäistäkään puoliautomaattista käsiasetta. Hiljattain tehdyn metsästäjätutkimuksen mukaan vain 8,6 prosenttia suomalaisista metsästäjistä omistaa käsiaseen. Käsiase, eli mutka kuten alamaailmassa puhutaan, on sellainen lyhyt ”pyssy”, joka mahtuu taskuun.

Suomessa on 326 000 metsästäjää. Jos 8,6 prosenttia heistä omistaa käsiaseen, se tarkoittaa noin 28 000 käsiaseen omistavaa metsästäjää. Jos näistä 75 prosenttia on puoliautomaattisia, suomalaismetsästäjillä on 21000 puoliautomaattista käsiasetta. Missä ne 179000 puoliautomaattista käsiasetta ovat!

Suomen ampumaurheiluliitossa on pari tuhatta jäsentä. Ilman lisenssiä olevia urheiluampujia lienee saman verran. Reserviläisilläkin on omat aseleikkinsä. Nämä arvioni perustuvat tietysti vain mediassa esiteltyihin lukuihin. Olenpa nähnyt sellaisenkin luvun, että Suomessa olisi noin 650000 aseen omistavaa yksityistä henkilöä tai yhteisöä. Voi ollakin. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun seuraa asekeskustelua mediassa. Metsästysharrastuksen vaikeuttaminen käsiasesurmiin vedoten on edesvastuutonta harhaanjohtamista.

Käsiasettahan metsästäjä käyttää vain loukkulopetusaseena. Pärjään itse erinomaisesti revolverilla, joka ladataan jokaisen laukauksen jälkeen. Kaikki sitä hienommalla tekniikalla varustetut käsiaseet ovat turhakkeita. Haulikko ja luodikko ovat metsästäjän varsinaisia työkaluja aktiivisessa urheilumetsästyksessä.

Kauhajoki-tutkintalautakuntahan on nyt suosittellut, että puoliautomaattiset käsiaseet pitäisi lunastaa maksua vastaan. Sisäministeri Anne Holmlund on laskenut, että tällainen ostotoimi maksaisi yli 40 miljoonan euron laskua veronmaksajille.

Merimetsoa haulikon takaa

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Merimetso voisi hyvinkin olla Suomen seuraava riistaeläin. Toistaiseksi laji on rauhoitettu Suomen luonnonsuojelulain ja EU:n lintudirektiivin turvin. Kanta kasvaa kuitenkin hälyttävän nopeasti Suomessa. 2000-luvulla pesimäkanta on vuosittain ollut keskimäärin 62 prosenttia! Suomessa oli viime vuonna jo noin 16 000 merimetsoparia.

RKTL tutki kalastajien mielipiteitä merimetsotuhoista tuoreessa selvityksessä Ammattikalastus ja merimetso. Asia tuli selväksi: merimetsot vaurioittavat pyydyksiä ja vähentävät saalista. Vaikeinta kalastus on merimetsoyhdyskuntien lähellä. 42 prosenttia kalastajista arvioi lajin aiheuttavan kalastukselle taloudellisia menetyksiä. 48 prosenttia kalastajista katsoo merimetson vaikeuttavan omaa kalastustaan.

Kalastajat ovat huomanneet merimetsojen haravoivan erityisesti matalia lahdenpoukamia, jotka ovat tärkeitä lisääntymispaikkoja. Kalastajien havaintojen mukaan merimetsot syövät kalanpoikasia. Pakolentoon nousevat siivekkäät ovat oksentaneet jopa puolikiloisia siikoja, ahvenia ja kuhia. Jos merimetso saalistaa vaikkapa istutuskalat matalikolta heti tuoreeltaan, ei ole ihme, että kalanpoikasten istutusinto lopahtaa.

Kalastajien keskuudessa yleinen toive on, että merimetsosta tulisi riistalintu. Tosin jotkut sanovat sen olevan vaikeasti ammuttava. Norjassa merimetsoja ammutaan kaaveilla ja haulikolla. Miksei sitä siis voisi ampua täälläkin, jos kerran taloudelliset haitat ovat kalastajien piirissä vahvasti kasvussa. On merimetso sentään metsästyskohteena aivan toista luokkaa kuin vaikein riistaeläimemme hylje.

Merimetso voisi olla hyvä lisä erämatkailullisesti itäisellä Suomenlahdella. Matalikkojen äärellä majaileva lintu olisi erinomainen haulikkokohde, etenkin kun metsäkanalintujen vähenevät kannat patouttavat metsästyspainetta metsästäjien keskuudessa. Ulapalle olisi varmasti tulijoita!

Merimetsokantojen hillitseminen metsästyksen keinoin olisi järkevää politiikkaa, sillä siinä eri osapuolten edut yhtyisivät: kalastustuhot vähenisivät, metsästäjät saisivat uuden mielenkiintoisen saaliskohteen ja viranomaiset voisivat kerätä lisää metsästysmaksuja. Kaikki voittaisivat – paitsi tietysti merimetso, jonka leviämiselle ei näytä nykyisin olevan mitään estettä.