Silmät auki

Olen aina ollut varsinainen kesän lapsi ja odottanut kieli pitkänä aurinkoisia päiviä ja valoisia öitä. Joka kevät olen suunnitellut ja miettinyt pitkän listan asioita joita haluan ehtiä kesän aikana tekemään – useimmiten suurin osa asioista jää kuitenkin odottamaan seuraavaa kesää. On festareita, kyläilyjä eri kaupungeissa asuvien ystävien luona, juhlia, pyöräretkiä, joskus myös ulkomaanmatkoja. Aina tarkoituksenani on ottaa mahdollisimman paljon irti muutamasta lämpimästä kuukaudesta ja saada hauskoja muistoja lämmittämään kylmiä talvia.
Olen ollut tänä keväänä harvinaisen kiireinen ja kesähaaveiluille ei ole jäänyt ylimääräistä aikaaa. Viime viikon helteiden yllättäessä heräsin ensimmäistä kertaa huomaamaan ovella koputtelevan kesän. Vilkaisin kalenteriani ja huomasin, että lähes tulkoon jokainen viikonloppu oli buukattu täyteen, tällä kertaa ilman omaa panostani. Siitäkin huolimatta rupesin entiseen tapaan itsekseni suunnittelemaan, mitä vielä voisin änkeä kalenteriini.
Ihme kyllä, silloin järjen ääni alkoi huudella päässäni. Olen töissä yli puolet kesästä, olen lähdössä kaksi kertaa ulkomaille, minulla on kirjoitukset syksyllä, puhumattakaan niistä muista kalenteriini päätyneistä tapahtumista. Silloin tein oman kesälupaukseni. Välttäisin kaikkea ylimääräistä suunnittelua sillä olemassa olevista riittää varmasti tarpeeksi muisteltavaa talven varalle.
Yksi haave/suunnitelma minulla kyllä olisi. Töiden päätyttyä aion viettää viikon maaten auringossa (tai sateessa), sulkea silmäni ja korvani maailman menolta ja nauttia olostani.

Rentouttavaa kesää!

Minttu, Kotkan aikuislukio

Ruotsalaisissa iltapäivälehdissä on toitotettu samaa sanomaa yhtä kauan, kuin mitä islantilainen tuhkapilvi on leijunut Euroopan yllä. Olisiko jo aika siirtyä tuoreimpiin aiheisiin, vaikkakin prinsessa Madeleinen ja Jonas Bergströmin ero koskettaa koko Ruotsin kansaa.

Yksityisyyden penkominen kuuluu julkisuuden haittapuoliin, mutta tuskin kukaan nauttii siitä, miten oma kuva komeilee joka lehden etusivulla kaiken maailman juorujen keskellä. Sitä paitsi, varmasti tämä Jonas on häpeissään erosta, jos taustalla on ollut epäluotettavuutta kihlattuunsa. Toisaalta, on vain pakko sanoa, että teki aika tyhmän mokan päästäessään koko kuningaskunnan lipumaan käsistään. Kenenkään puolelle on turha asettua, sillä ex-pari teki hyvän päätöksen: he erosivat yhteisen päätöksen johdosta pitkän harkinnan jälkeen. Jos verrataan niin sanotusti tavallisten ihmisten eroon, julkkisten on varmasti vaikeampi toipua erosta, koska joka tuutista huudatetaan välirikoista ja niiden syistä. Kai heilläkin on oikeus erehtyä.

Ruotsin kuninkaallinen hovi pyysi tiedotusvälineitä kunnioittamaan Madeleinen ja Jonaksen yksityisyyttä, koska asia on kuitenkin heille vaikea. Eikä ole kovin soveliasta lehdistön tunkea nauhureitansa joka paikkaan. Antakaa heidän toipua ja aloittaa elämä uudestaan.

Jenny Rantanen
Ruokolahden Kirkonkylän koulun lehtilinkki

Onko 1450 on hurja määrä lapsia?  Entä jos nämä lapset on sijoitettu viiden hehtaarin suuruiseen koulukeskittymään? Mistä tässä on kyse? – Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, kyseessä on tietenkin Suomen suurin koulukompleksi. Voiko Lappeenranta olla ylpeä tästä saavutuksesta? Jotkut ajattelevat että tällä saavutuksella ollaan Suomessa edelläkävijöitä. Minä ja moni muu eivät ajattele. Lappeenrannan koulusuunnitelmissa on huovattu ja soudettu ja tässä näyttää olevan lopullinen tulos.

Kimpisen kampus on saamassa suuren joukon lapsia huomaansa. Mahtuvatko Peltolan ministadionille kaikki halukkaat ja välitunijalkapalloon koulun pienimmätkin? Alakylän nurmikkoihin tottuneet oppilaat kokevat suuren muutoksen päästessään pöllyttämään soraa Peltolan pihalle. Päättäjien pelastusrenkaaksi tarjotaan urheilutaloa ja amiksen tekonurmea. Epäilen silti hiukkasen, pääsevätkö oppilaat pupeltamaan sinne välitunneiksi.

Mikä on suurin syy/ponnahduslauta kampuksellemme? Loistava sijainti, suuret säästöt, opettajien terveys, koulujen yhteistyö…? Varmasti nämä kaikki yhtenä suurena seläntaputuksena. Näissä kaikissa on varmasti itua ja ideaa, mutta kaikkien näiden plussien jälkeen kampustelu ei saa vieläkään minua nostamaan peukkuja pystyyn. ”Kimpisen koulukeskus – isot koulut, pienet ryhmät”. Paljon lupaava tunnuslause ei saa minua vakuuttumaan, että muutos on kannattava ja yksilön huomioimista edistävä.

Kampustellaan,

Hilla Ryösö

Ennen toisen asteen oppilaitoksista, eli lukioista ja ammattikouluista, oli kohtuullisen yksinkertaista ja turvallista hakea jatko-opiskeluihin. Nyt tilanne on muuttumassa, ja uusi sukupolvi yrittää epätoivoisesti pysyä perässä erilaisten uudistusten ollessa vireillä.

Koko alkuvuoden eri tahot ovat tuoneet esille omia parannusehdotuksiaan yliopisto- ja ammattikorkeakoulukoulutukseen. Usein tarkoitus on hyvä, mutta käytännössä asia onkin monimutkaisempi. Esimerkiksi lukukausimaksuilla halutaan nopeuttaa opiskelijoiden valmistumista, mikä kansalaisia veronmaksajina ajatellessa on ymmärrettävää. En kuitenkaan itse haluaisi nähdä Suomen ulkomaillakin runsaasti ylistystä saaneen järjestelmän romuttuvan. Yleisesti on pidetty tärkeänä, että kaikilla on tasapuolisesti mahdollisuus kehittää itseään ja kouluttautua. Rahanpuute ei saisi olla esteenä unelmien toteutumiselle.

Myös muut suunnitelmat ovat aiheuttaneet soraäänia niiden keskuudessa, joiden mielipide pitäisi uudistuksia suunnitellessa  olla etusijalla. Nyt opiskelevat ja tulevaisuuttaan suunnittelevat nuoret ovat osoittaneet selvää vastahakoisuutta hyväksyä sekä pääsykokeiden poistamisen että opiskelupaikkojen vähentämisen. Koulutuksesta päättäessä olisi elintärkeää Suomen kannalta antaa nuorten äänen kuulua. On aivan eri asia käydä koulukäynnillä tarkastelemassa opiskelijoiden arkea kuin itse asiassa istua pulpetin takana.

Päättäjien ja opiskelijoiden ristiriidoista tulisi voida keskustella vapaasti. Jos virkamiehet päättävät jysäyttää valtavan määrän uudistuksia kerralla, syntyy vain tyytymättömyyttä, joka tuskin kohottaa kenenkään motivaatiota. Yhteisymmärrys löytyykin usein kompromisseilla.

-Reetta, KYL

Pitkä ja pimeä talvi on lopuillaan ja kevät on saapunut kaupunkiin. Ihmiset ovat väsyneinä raskaiden työ -ja opiskelutaakkojen alla vaikka valoisat aamut ja illat tuovatkin voimaa arkiseen aherrukseen. Vuodenajasta riippumatta meistä tuntuu aina yhtä vastenmieliseltä herätä maanantaiaamuna uuteen viikkoon ja viimeistään keskiviikkona alamme odottaa viikonloppua kieli pitkänä. Moni elää raskaat ja työteliäät jaksot tulevia lomia suunnitellen.
Heräsin pohtimaan kyseistä toimintatapaa keskustellessani erään opettajani kanssa. Hän kummaksui ihmisten tapaa voivotella uuden viikon alkua ja ainaista viikonloppujen ja lomien odottelua. Hän itse näki uuden viikon mahdollisuutena oppia ja kokea jotakin uutta. Hän korosti ymmärtävänsä ihmisten tarpeen lepoon ja rauhaan, mutta ei voinut ymmärtää voivotteluun ja valitukseen käytettyjä voimavaroja.
Opettajani sanat olivat hyvin viisaita, vaikka tiedän käytännön toteuksen olevan huomattavan vaikeaa. Usein on helpompaa jäädä väsyneenä valittamaan vapaa-ajan ja levon vähyyttä kuin tutkia asioita uteliaalla ja avoimella asenteella. Kevät ja sen mukanaan tuoma valo innoittavat kuitenkin kokeilemaan!

Minttu, Kotkan aikuislukio

Tiedättekö, harvoin tapaa sellaista ihmistä joka ei kuuntelisi minkäänlaista musiikkia. Kaikilta löytyy mielipide näihin asioihin, joku pitää suomi-räppiä täytenä p*skana, joku ei voi sietää klassista. Listahiteistä löytyy aina hyvä puheenaihe tuntemattomampienkin kanssa ja tulevista keikoista on kiva jutella ja intoilla kavereille.

 Musiikki ja melodiat vaikuttavat ihmiseen mielestäni ehkä jopa enemmän kuin sanat ja puhe. Ne määrittävät kappaleen tunnelman, sen miltä ihmisestä tuntuu hänen kuunnellessaan sitä. Tietyt biisit voivat tuoda mieleen muistoja, niitä voi olla vaikea kuunnella tai ne voivat tuoda sen typerän, onnellisen hymyn kasvoille vaikka ruokakaupan maitohyllyllä. Niistä tulee mieleen tilanteita joihin tekisi mieli palata, muistoja, joista erityisesti se musiikki on jäänyt mieleen.

Tärkeää on kuitenkin näissäkin asioissa muistaa kunnioitus. Kunnioitus muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään kohtaan. Jokaisella on oikeus olla jotain mieltä, mutta omaa mielipidettään ei kannata ilmaista haukkumalla. Ei kenestäkään tunnu hyvältä jos itsestä hyvän kuuloista musiikkia aletaan pilkkaamaan. Kunnioitusta siis peliin ihmiset ja pitäkää korvat avoinna uudelle musiikille ja mieli auki uusille muistoille !

Iloista kevättä toivottaa Minna, EYA