Silmät auki

Nyt kun tammikuuta on kulunut jo kolme viikkoa ja Haminan uimahalli on ollut lähes yhtä kauan suljettuna, koen, että minun on jo pienoinen pakko kirjoittaa siitä. Haminan uimahallin valitettava kiinniolo teknisen vian vuoksi on nimittäin vaikuttanut myös omaan elämääni.

      Viimeistään tämä ongelma vakuuttanee kaikki siitä, että Haminaan olisi mahdollisimman nopeasti saatava uusi uimahalli. Edelleen toimiva Ruissalon uimahalli ei nimittäin riitä Haminan kokoiselle kaupungille alkuunkaan. Sopiva paikkakin olisi uimahallille valmiina, vieläpä aivan keskustassa. Artikkeli tämän päivän Kymen Sanomissa kuitenkin osoittaa, ettei asia valitettavasti ole aivan yksinkertainen.

      Mielestäni Haminaan ei kuitenkaan kaivata kylpylää, perinteinen uimahalli, mielellään nykyistä suurempi, riittäisi aivan hyvin. Puitteiden ollessa kunnossa voisi yhä useampi nuori innostua kilpauinnista, ja voisi siten tuoda kaupungille mainetta ja menestystä. Haminan Uimaseuran jäsenenä minua ei kuitenkaan voida pitää tämän asian suhteen ihanteellisena journalistina eli puolueettomana.

      Oli miten oli, uimahalli on monille hyvin tärkeä kaupungin tarjoama palvelu. Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä, että kenenkään liikuntaharrastus ei saisi kaatua resurssien puutteeseen.

Valtteri, Haminan lukion lehtilinkki

Maa on lunta täynnä ja hiihtokelit ovat huipussaan. Miksei laduilla kuitenkaan näy nuorisoa? Onko uusi sukupolvi unohtanut hiihtämisen? Itse olen tänä talvena käynyt hiihtämässä vasta kaksi kertaa, mutta tavoitteena on enemmän.

Latukoneet kulkevat joka päivä ja aina on ollut hyvät ladut hiihdettäessä. Niin perinteisellä kuin luistelulla pystyy todella hyvin hiihtämään ja valaistut ladut mahdollistavat iltaiset hiihtolenkit. Ainahan sukset eivät pidä ja kovat pakkaset pitävät pois laduilta. Nämä ovat mielestäni ainoat huonot puolet hiihtämisessä.

Kotkassa on monta hiihtopaikkaa ja niissä pystyy itse määrittämään hiihtolenkkinsä pituuden. Jokaisella ladulla on kuntokirja, jonne voi merkitä omat hiihtokilometrinsä. Luulisin tämän jo motivoivan nuoria hiihtämään. Vanhemmat ihmiset kuitenkin hiihtävät omaksi ilokseen, mikä on myös hyvä juttu.

Oma hiihtotalveni huipentuu aina viikonmittaiseen Lapin matkaan maaliskuussa. Siellä on huikeat maisemat ja aivan erilaista hiihtää kuin täällä. Hiihdän kuitenkin omaksi ilokseni myös täällä, koska pidän siitä ja se tuo hyvän mielen.

Lotta Raussi, Karhulan koulun lehtilinkki

Viimeistään nyt kun joulukalenterin suklaista on puolet syöty joulun lähestymisen todella huomaa. Tänäkin aamuna lukiessani lehteä jokaisella sivulla oli vähintään yksi jouluun liittyvä mainos tai artikkeli. Näin hiljattain jopa kinkunosto-oppaan, jonka suoman informaation turvin tavallinen kuluttaja voi ostaa itselleen hyvillä mielin eettisesti tuotetun joulukinkun pinnalle nousseesta sika-kohusta huolimatta.

Tiistaina ärsyynnyin jopa hieman, kun radiossa soitettiin joululauluja. Aivan liian aikaista, ajattelin. Niin kutsuttua joulumieltä on kuitenkin ehtinyt tarttua minuunkin tämän viikon aikana jouluostosten, pikkujoulujen ja talvisen sään ansiosta. Lisäksi oivalsin, että viikon päästä on odotettu joululomakin omalta osaltani jo alkanut.

Jouluun kohdistuvaa kritiikkiäkin saa taas kuulla. Joulua pidetään kaupallistuneena. Onko joulumieli vain markkinamiesten keino saada meidät ostamaan enemmän tavaraa, kysytään. Itse en kuitenkaan halua tälle linjalle lähteä. Joulu on erinomainen ajankohta muistaa ystäviä, sukulaisia sekä muita ihmisiä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Tietenkin näin on syytä tehdä myös muulloinkin kuin kerran vuodessa.

Joulun merkitystä ei enää pidetä samana kuin se oli 100 vuotta sitten. Ympäristötietoiset, tai sellaisina esiintyvät, saarnaavat, kuinka kaikki rakentuu jatkuvan kuluttamisen varaan. Mielestäni joulua ei pitäisi pitää pelkkänä kulutusjuhlana, mutta täytyy muistaa, että lahjat ovat aina kuuluneet jouluun ja tulevat kuulumaan myös tulevaisuudessa. Väittääkö joku, ettei ole mukavaa, kun joku on hyvää hyvyyttään muistanut sinua paketilla? Itse aion tänä vuonna nauttia kaikesta jouluun liittyvästä, etenkin pitkästä joululomasta. Joulun lähestyminenkin tuntuu jotenkin erilaiselta kuin aikaisempina vähemmän talvisina vuosina. Kai se on sitten sitä kuuluisaa joulutunnelmaa.

Valtteri, Haminan lukion lehtilinkki

Keskiajalla se hallitsi kansaa, sananvapautta ja rahaa, teki säännöt ja johti maata. Sen nimessä tuomittiin ja tapettiin. Nykyään ihmiset (Suomessa) eivät juurikaan ajattele sitä, paitsi erotessaan siitä. Sen nimi on kirkko, tai kristinusko.

Kirkon voima vähenee, miksi? Onko Jumalan mahti yhtäkkiä kutistunut? Ei, onko Jumala kadonnut?

 En usko. Siis teoreettisesti, sillä kukaan ei tiedä onko siellä edes Jumalaa, joka voisi kadota. Mutta tiedon lisääntyessä kyseenalaistetaan. Kuka voi rehellisesti sanoa, että uskoo maailman syntyneen seitsemässä päivässä? Ja kuka on sukua Eevalle ja Aatamille? Ei Raamattua pidä niin kirjaimellisesti ottaakaan. Mutta vaarit ja mummot ovat eläneet maailmassa, jolloin uskonnolla oli jotain merkitystä. Ripille pääsy oli hienoa ja kirkossakin käytiin muulloinkin kuin jouluna. Illalla rukoiltiin ja Jumala oli todellinen.

Itse en voi sanoa, kumpi on parempi. Kirkossa on hyviä ja huonoja puolia. Se julistaa hienoa sanomaa ja kymmenen käskyä eivät ole tuulesta temmattuja. Mutta nykyajan ihminen ei usko Jumalaan vilpittömästi, varmasti. Sitä kyseenalaistetaan.

Maailmassa on monia uskontoja. Se on ongelmallista, sillä uskontojen takia taistellaan. Se on yksi huonoista puolista. ”Minun Jumalani on ainut oikea.” Onko todella? Ympäri maailmaa uskotaan mm. Jeesukseen, Buddhaan tai uudelleen syntymiseen. Minusta olisi hienoa, jos toisia ei tuomittaisi. Sillä kukaan ei voi tietää, mikä Jumala tai usko on oikea, jos sellainen edes on.

Ateistit eivät ole enää pakanoita, eikä Jeesukseen uskominen tee ihmisestä vanhanaikaista tai nössöä. Kaikki me ollaan samassa veneessä, on Jumalaa tai ei.

Roosa, Karhulan koulun lehtilinkki

Suurimmalle osalle meistä hyvinvoivista eurooppalaisista lukutaito on itsestäänselvyys, josta ei osata ottaa täyttä iloa irti. Suomessa julkaistaan vuosittain vino pino hienoja kirjoja, mutta tuntuu, että painetun sanan lumous on raukeamassa. On jotenkin helpompaa pitkän koulupäivän jälkeen heittäytyä sohvan nurkkaan katsomaan Salkkareita kuin avata hyllynnurkassa ikuisuuden pölyttynyt romaani. Valitettavasti.

Itse olen aina rakastanut lukemista, ja sen vuoksi olenkin ollut pettynyt siihen, miten lukutahtini on hidastunut lukioon tultuani. Syynä ei ole pelkästään lisääntynyt työmäärä vaan myös oma laiskuuteni. Tuntuu kuitenkin, että lukemattomuudesta seuraa vähitellen vieroitusoireita; selailen pokkareita kirjakaupassa, vaeltelen kirjastossa ja ahmin kirja-arvosteluja lehdistä. Siksi päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni.

Kirjallisuutta ei pidä käsittää pelkästään klassikoiksi, vaikka sittenhän on millä rehvastella, kun MacBeth on tullut tutuksi. Omasta mielestäni kirjoja ei tulisi jakaa niiden ”älyllisen” arvon mukaan. Jos haluan ottaa rennosti ja lukea tänään vähän hömppää, niin se minulle suotakoon. Ehdin varmasti tutustua niin Dostojevskiin kuin Steinbeckiin elämäni aikana useaan otteeseen. Kirjathan ovat sivistävän ja maailmankuvaa laajentavan tehtävänsä lisäksi tarkoitettu viihteeksi. Jos Tolstoin läpi kahlaaminen tuntuu juoksuhiekalta rämpimisessä, kannatta kokeilla jotain kevyempää.

Toivottavasti joku kuulee hätähuutoni suomalaisten lukemisesta herpaantuvan otteen puolesta ja tarttuu lähimpään kirjaan. Itse aion ainakin julistaa joulukuun omaksi kuumeiseksi sivujen pläräämis-kuukaudekseni!

Reetta, KYL

Olen ollut jo vajaan viikon kovan flunssan armoilla. Kuume, nuha, ja yskä ovat pitäneet minut tiukasti pedissä useamman päivän ajan. Kohtalotovereista minulla ei ole pulaa, sillä monet muutkin taistelevat flunssaa vastaan, joko tavallista tai sikainfluenssaa.

Vähintään yhtä monet valittavat kovaa kiirettä ja stressiä. Monilla kaikkien kiireisimmät ajanjaksot niin töissä ja kotona, kun koulussa ja harrastuksissakin tuntuvat sijoittuvan juuri näin joulun alle. Nuoret eivät ole tässä suhteessa poikkeus. Minusta on omituista kuulla nuoren ihmisen suusta lausahduksia: ”Pakko se on tsempata, vaikkei millään jaksaisi..”, ”Lomaan asti on vielä pinnistettävä..” tai ”Tämän kun vielä jaksaa..”

Yleiskäsitys nuorista on vanhemman väestön silmissä laiska ja saamaton. Mehän olemme kaikki sitä piloille hemmoteltua pullamössösukupolvea. Moni kuitenkin ottaa elämänsä, koulunsa ja harrastuksensa hyvin tosissaan, joskus jopa liiankin. Moni nuori on omaksunut työelämästä tutun suoritusihanteen, jossa oman elämän eläminen saattaa jäädä jopa toisarvoiseksi.

Flunssani herätti minut huomaamaan, että olen sortunut itse samaan virheeseen. Viikonlopun aikana aloin olla kovin huolestunut tulevasta viikosta. Flunssa ei ottanut hellittääkseen ja viikolla minua odottivat tanssi -ja teatterinäytökset, rästiin jääneet koulutehtävät, kasaantuneet kotityöt ja monet muut kontollani olevat tehtävät.

Onneksi ymmärsin ottaa kaiken niiskuttamisen keskellä järjen käteen. Mitä luultavammin saan hommani hoidetuksi, jos en hyvin niin ainakin sinne päin. Ja jos en saa, niin se tuskin kaataa omaani tai kenenkään muun maailmaa.

Rauhallista joulun odotusta!

Minttu, Kotkan aikuislukio

Selaillessani erään valtakunnan merkittävimmän lehden nettisivuja mikään uutisista ei herättänyt aluksi suurempaa mielenkiintoa. Rullatessani sivua alaspäin jutut vilistivät ohi. Tieto siitä, että joka kymmenes suomalainen sairastaa verenpainetautia ei yllättänyt vähääkään, eikä myöskään peruskoululaisten huonontunutta ruotsin kielen taitoa käsittelevä artikkeli. Oikeastaan huomisen sääkin kiinnosti sillä hetkellä enemmän.

                      Sitten huomioni herätti jokin, mikä todella pysäytti. Ruutuun ilmestyi kuva palmunlehdillä peitetyistä ihmisruumiista, ja sen yllä ollut otsikko kuvaili Filippiinelillä tapahtunutta poliittista välienselvittelyä historian pahimmaksi iskuksi journalisteja vastaan. Kahakassa sai surmansa ainakin 46 ihmistä, joista jopa puolet saattaa olla toimittajia. En yksinkertaisesti voinut olla kirjoittamatta tästä tapauksesta. Erityisesti se, että toimittajia vastaan hyökätään noin voimakkaasti yllätti, vaikkei tämä ole todellakaan ensimmäinen kerta. Lähihistoriasta löytyy nimittäin useita muita vastaavia toimittajiin kohdistuneita iskuja.

                      Toimittajan ammatti on paitsi erittäin tärkeä myös äärimmäisen vaarallinen tietyissä maissa. Suomessa unohtuu helposti, että muualla olot eivät ole yhtä hyvät kuin täällä. Lukiessaan tällaisia uutisia ajattelee, miten tällaista voi tapahtua. Lähes kaikkialla maailmassa arvostetaan nykyään vapaata tiedonvälitystä, mutta vastustajia riittää myös. Toimittajan ammatti on joskus jopa luokiteltu maailman vaarallisimpien ammattien joukkoon, eikä syyttä. Hienoa kuitenkin, että tälle tärkeälle työlle riittää silti tekijöitä, kiitos siitä. Ilman jotakin rohkeaa henkilöä emme olisi saaneet tästäkään murhenäytelmästä koskaan kuulla.

Valtteri, Haminan lukion lehtilinkki

Katkaistaan kultaiset nauhat, revitään kääreet, teippi kerrallaan, poistetaan tahmea läpinäkyvyys ja rikotaan reikä paperiseen väriloistoon. Lopuksi revitään paperi isoiksi paloiksi ja nostetaan sisällys silmien eteen, käännellään ja väänellään, tutkitaan uutuus. Ja sitten teemme siitä meidän, aivan oman, päivä kerrallaan, se tulee tutuksi.
 
Kaupoissa alkoivat joulualennukset, mainonta ja torillakin on jo alaston kuusi. Se seisoo yksin keskellä kivistä lattiaa, harmaan katon alla joka kastelee neulaset itsellään. Jouluvaloja, tekotähtiä harmauden keskellä. Valoa silti. On se hienoa, kun ihminen voi luoda tähdet, kuun ja auringon kun ne ovat muualla.
 
Jouluna ei saa huutaa, juosta, kiroilla, raivota, lyödä tai loukata. Pitää hymyillä, avata kaikille ovia, auttaa mummoa kassien kanssa ja tervehtiä ärsyttävää naapuria. Jouluna pitää olla kiltti. Loppuvuosi ollaan tuhmia? Miksi unohdamme joulun silloin, kun se ei ole täällä? Jos niin arvostamme hyviä tapoja, mikseivät ne ole itsestäänselvyyksiä, joka päivä? Ehkäpä jouluna ollaankin vain normaalia täydellisempiä.
 
Joulu ahdistaa monia ihmisiä. Onko se jo täällä? Jo marraskuussa pitää miettiä lahjoja, järjestelyjä, ruokaa, siivousta. Ketkä kutsutaan ja milloin pitää ostaa kinkku? Kaupoissa on ruuhkaa ja mitään ei löydy, eikä serkkupojalle keksi lahjaa. Sellaista se voi olla. Minä haluaisin antaa tärkeälle ihmiselle lahjan vaikka joka päivä. Mutta jouluna, jouluna se on pakollista. Ja jouluna pitää ostaa lahja myös niille, jotka eivät ole niin rakkaita, mutta jotka lähettävät sinulle aina lahjan.
 
Kuka voi nostaa käden ja rehellisesti sanoa, että juhlii joulua pääosin Jeesuksen syntymän juhlana? Kuinka moni ajattelee sitä? Se saattaa käväistä mielessä, nopeasti, kurkkaa eteisestä, astuu sisään riisumatta päällystakkiaan ja palaa takaisin unohdukseen. Pelkkä juhla ilman merkitystä on vain koristeltu päivä.

Joulu on joka puolella, sitä on hankala paeta. Joulussa on oma tunnelmansa, se on turvallinen ja tuttu lapsuudenjuhla. Se on oikeastaan perinne. Minkälainen perinne siitä sitten on muodostunut, sitä en tiedä.

 Roosa, Karhulan yläkoulun linkki