Silmät auki

Monet yhdeksäsluokkalaiset laskevat jäljellä olevia peruskoulun päiviä. Tällä hetkellä jäljellä on enää 10 päivää ja sen jälkeen koittaa vapaus. Niin kuulee monien sanovan, mutta onko se niin? Itsekin lasken päiviä ja odotan peruskoulun loppumista, mutta en kuitenkaan koe sitä vapautena. Minulle se on yksi etappi muiden joukossa.
Kevätjuhlapäivänä monet kokevat vapauden alkaneen, mutta unohtavat mikä syksyllä odottaa. Siirtyminen uuteen oppiympäristöön ja uusien opiskelujen alku. Itselleni on muistutettu, että peruskoulun jälkeen se opiskelu vasta alkaa.
En haluaisi, että peruskoulun päättymistä ajateltaisiin vapautena. Se on kuitenkin ollut suuri osa elämäämme ja on varmasti jättänyt jokaiseen muistoja. Kaikki muistavat varmasti ensimmäisen koulupäivänsä ja tulevat varmasti muistamaan yhdeksäsluokan viimeisen päivän. Silloin voisi sanoa, että ysiluokkalaisilla riemu repeää.
En kuitenkaan halua masentaa yhdeksäsluokkalaisia. Kehottaisin kaikki nauttimaan näistä viimeisistä peruskoulupäivistä ja ajattelemaan tulevaa kesää, jota jotkut sanovat varmasti unelmien kesäksi. Syksyllä puhaltavat uudet tuulet ja uudet kujeet. Se tuo jokaiselle varmasti haasteita, mutta samalla erilaisemman meiningin kuin peruskoulussa. Nautitaan siis näistä viimeisistä päivistä ja otetaan kaikesta ilo irti!

Lotta Raussi, Karhulan koulu

Tämän päivän Kymen Sanomissa oli artikkeli mopoilusta. Artikkelin mukaan mopoilijat ovat vaaraksi itselleen pyöräteillä ja muille kevyen liikenteenväylillä. Mopon nopeusrajoitusta haluttaisiin nostaa, mutta se on jakanut mielipiteitä. Artikkelissa kerrottiin, että suurin osa mopo-onnettomuuksista johtuu liian suuresta nopeudesta.

Monet muutkin lehdet ovat kirjoittaneet mopopojista ja skootteritytöistä. Nuoret eivät tunne liikennesääntöjä kunnolla ja ajavat liian kovaa. Tämä on kyllä totta, koska mopokortin saa suorittamalla teoriakokeen. Pakollista ajo-opetusta ei ole. Osa mopoilijoista ei huomioi pyöräteillä muita kulkijoita. Ohi ajettaessa kuuluu vain nopea suhahdus.

Virittäminen on suurin mopo-ongelmista. Se on suositumpaa poikien keskuudessa, mutta ei harvinaista tyttöjen. Viritetty mopo kiihtyy helposti 70 km/h ja lisää onnettomuuden riskiä. Vaikka kova vauhti tuntuu upealta, virittäminen on rangaistava teko. Viritystä tehdessä ei ajatella, että kova vauhti on suurin vaara itselleen.

Mielestäni on hyvä, että mopokorttiin vaaditaan ensi vuoden alusra alkaen teoriakokeen lisäksi ajokoe ja pakollista ajo-opetusta. Nuoret oppivat liikennesäännöt ja ajavat ehkä fiksummin liikenteessä. On kuitenkin vain toiveajattelua, että kukaan mopoilija ei virittäisi ajopeliään.

Mielestäni on fiksumpaa ajaa skootterilla tai mopolla sen sallittua nopeutta. Vaikka vauhti voi tuntua jostakin hiljaiselta, se on kuitenkin tarpeeksi kova. Mopo kulkee ilman virittämistä nopeammin kuin pyörä tai omat jalat. Älä siis viritä vaan ole fiksu ja nauti mopoilusta lakia rikkomatta.

Lotta Raussi, Karhulan koulu

Tie jatkuu jatkumistaan. Valkoiset puut vilahtavat ohi samana viivana. Autot tulevat ja menevät. 11 tuntia autossa istumista takana ja vielä kaksi edessä. Radion möykkä alkaa ärsyttää ja auto tuntuu tunkkaiselta. Olo tuntuu huonolta; alkaa suorastaan oksettaa. Huokaukset seuraavat toisiaan.

Tähän aikaan vuodesta lähtevät monet perheet viikoksi Lappiin hiihtämään tai laskettelemaan. Jotkut lentävät tai menevät junalla, mutta useimmat taittavat matkan autolla. Ajatellaan, että paikan päällä ei pärjää ilman autoa, mikä on kyllä totta. Kaupassa käyntiin ja rinteeseen ajoon tarvitaan autoa, mutta tietysti jos on hotelli täysihoidolla, voi auto olla aivan turha.

Monet varmasti ajattelevat, onko 13 tunnin autossa istuminen Lapin arvoista. Minun mielestäni on. Lapissa on aivan erilaista hiihtää kuin kotona. Maisemat ovat joissakin kohdissa latua henkeä salpaavia: tunturit näkyvät selvästi, aurinko paistaa ja valkeat puut seuraavat toisiaan. Paikoittain olevat latukahvilat antavat mukavan piristyksen hiihtolenkkiin.

Lapissa on koko päivä aikaa hiihtää. Ei tarvitse kiirehtiä mihinkään. Voi rauhassa nauttia maisemista ja pitää välillä tankkaustaukoja. Lasketellessakin voi laskea rinteet yhä uudestaan, eikä tarvitse vilkuilla kelloa koko ajan. Mäet ovat pitkiä ja niitä on eri tasoisille monipuolisesti. Ladulla ja rinteessä näkee niin nuoria kuin vanhojakin, kun taas etelässä vanhemmat ihmiset hiihtävät ja nuoret laskettelevat.

Itse vietän ensi viikon Ylläksellä. Tarkoitus on hiihtää pitkiä matkoja ja käydä kahtena päivänä rinteessä. Tänään 13 tuntia autossa veti hermot kireälle, mutta se on kuitenkin sen arvoista. Osaa odottaa hiihtämistä ja laskettelua. Takaisin tulo voi tehdä hieman enemmään tiukkaa.

Lotta Raussi, Karhulan koulun lehtilinkki

Eilen 28.2 vietettiin Kalevalan päivää. Paikalliset seurat juhlistivat päivää juhlilla ja lippu vedettiin salkoon. Monet ihmiset varmasti miettivät miksi liputetaan, koska Kalevalan päivä ei ole kaikkille tuttu. Kaikki eivät varmaan tiedä miksi tätä kyseistä päivää vietetään.

Nykyään ei edes tiedetä mikä on Kalevala tai kuka sen on kirjoittanut. Tapahtumista ei tiedetä hölkäsen pöläystä ja kalevalainen runomitta on monelle outo. Kalevala on sentään kansalliseepoksemme, joka on käännetty useammalle kielelle. Tekikö Elias Lönnrot kaikki runonkeruumatkansa turhaan?

Olemmeko unohtamassa kokonaan oman perinteemme? Kalevalahan on täynnä suomalaista kansanperinnettä ja eeposta arvostetaan maailmalla. Tiedämmekö enää mikä on kantele ja mitä tekemistä sillä on Kalevalassa. Kalevalassa on samoja tapahtumia ja ongelmia kuin nykypäivässä. Ne tapahtuvat vain eri tavalla.

En pakota ketään kahlaamaan läpi alkuperäistä Kalevalaa, mutta haastan lehtilinkit ja lukijat selailemaan kevyempiä versioita. Suomen Lasten Kalevala on oiva tapa tutustua Kalevalaan. Kirjassa on selkeät lauseet ja pieniä runonpätkiä Kalevalasta. Tapahtumat ovat samat ja lukija ymmärtää kirjan helpommin kuin eepoksemme.

On tietysti myös Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala. Lapsille suunnattu kirja on sopivan humoristinen. Tapahtumat ovat pienille sopivat ja ihmiset ovat muuttuneet Pohjolan susiksi ja Kalevalan koiriksi. Kirjassa on myös kissojen heimo. Tämä on myös hyvä tapa tutustua Kalevalaan ja juoni aukeaa helposti.

Itse olen saanut kokea kansanperinnettä pienestä asti. Olen harrastanut helkanuoria kymmenen vuotta. Tämä harrastus johdattaa lapset ja nuoret hyvin Kalevalaan ja kansanperinteisiin. Runomittaiset esityksemme on koottu Kalevalasta ja Kantelettaresta. Helkanuoret on useimmille vielä ihan outo sana. Jos minulta kysytään mikä on helkanuoret, vastaan että se on kansanperinnettä lapsille ja nuorille. Yleensä se avartaa kysyjää.

Lotta Raussi, Karhulan koulun lehtilinkki

Kovimmat pakkaspäivät ovat vihdoin hellittäneet ja tilalle tulleet parin asteen pakkaset. Silti kuulee useasti sanottavan: ”Ulkona on liian kylmä!”. Eikö meille suomalaisille mikään kelpaa? Talvella valitetaan kovista pakkasista ja toivotaan kesän helteitä. Kesällä taas on liian kuuma ja odotetaan talvea ja lumen ihanuutta.

Voisi miettiä asiaa toisesta näkökulmasta. Meillä on hienot neljä vuodenaikaa. Joissakin maissa on koko vuoden samanlainen sää. Aina ikuinen kylmyys tai kuumuus. Me sentään saamme kokea vaihtelua, mutta emme ole silti tyytyväisiä.

Joitakin asioita voimme tehdä vain kesällä, joitakin talvella. Talvella päästään hiihtämään ja laskettelemaan, kesällä uimaan ja ottamaan aurinkoa. Talvella lumipalloja ja pulkkamäkeä, kesällä jäätelöä rannalla. Kaipaamme näitä asioita kuitenkin, kun emme voi niitä tehdä.

Talven kylmyys ei myöskään ole pukeutumiskysymys. Jos kesällä kävelemme topeissa ja sortseissa, niin luonnollisesti talvella tarvitsemme paksut toppatakit. Voimme ihan hyvin tehdä kävely- tai pyörälenkin niin talvella kuin kesällä. Talvella vain lämpöisesti päälle ja pipo päähän. Ja sanontahan kuuluu: ”Ei ole huonoja kelejä, on vain huonoja varusteita”.

Nautitaan hyvät ihmiset talvesta vielä kun siihen on mahdollisuus. Parin vuoden päästä talvipakkaset voivat olla jo historiaaa. Iloitaan lumesta ja pakkasista. Siihin on kaikilla mahdillisuus.

Lotta Raussi, Karhulan koulun lehtilinkki

Tämän päivän (6. helmikuuta) Kymen Sanomissa oli juttu rikkaiden tavaroista. Muotilaukkuja lintuhäkeissä ja vanhahko nainen yli 10 sentin koroissa. Rahojensa juominen onnistuu kyllä nopeasti kolmen tonnin viinipulloilla. Käytetään ylihinnoiteltuja merkkivaatteita, ostetaan iltajuhlalaukkuja ja näytetään kauniilta satojen eurojen meikit naamassa. Tapetaan omat jalat piikkikoroilla ja hymyillään. Maailmassa on liikaa turhia asioita, joita kukaan ei todella tarvitse.

Haitissa kärsitään, Afrikassa kärsitään, maailmassa kärsitään. Mutta ”Niin kauan kun mulla menee hyvin, sillä ei oo mitään väliä. Eihän me kuitenkaan maailmaa voida parantaa.” No ei voidakkaan. Ei koko maailmaa.

Ehkä kaikkien pitäisi joskus miettiä, mitä jos voittaisit lotossa. Mikä tekee meidät loppujen lopuksi onnellisiksi? Vaatteet, hajuvedet, nahkapäällysteiset urheiluautot? Jatkuva laiskuus ja juhliminen?

No joo, perhe voi tehdä onnelliseksi, jos sellainen on. Oma kulta ja lapset ja ”normaali” elämä. Mutta tuskin ihmiset siihen tyytyy, jos voittaa lotossa miljoonia. Silloin pitää mullistaa elämä, lopettaa työt ja lähteä vaikka ulkomaille. Vähintäänkin pitää ostaa isompi talo ja hieno auto. Ensimmäinen vuosi voi olla vielä ihan mukava. Ehkä toinenkin, mutta kolmas alkaa jo maistua kuivalle rahalle. Kahiseville seteleille, ihmisille, jotka katsovat sinua euron merkit silmissä, luvaten tehdä mitä vain, mitä herra/rouva/neiti haluaa. Kaikkea saa ja kuinka paljon tahansa.

Lotto”voitto” voi olla myös lottokirous. Rahaa on liikaa, se voi kovettaa ihmisen, tehdä kaikesta tyhjänpäiväistä. Ei ole syytä tehdä mitään, koska voi palkata ihmisiä tekemään sen puolestasi. Miettiä vain, mikä tekisi onnelliseksi. Ehkä viikon shoppailumatka Pariisissa voisi piristää. Hetkeksi. Mutta voi myös tulla aika, jolloin haluaisi viskoa kaiken omistamansa suurelta parvekkeeltaan ulos ja palata aikaan, jolloin oli ”normaali”.

Rahaa pitää osata käyttää. Jos todella tietää, mitä haluaa, eikä tuhlaa rahojaan sellaiseen, mitä ei tarvitse, voi selviytyä. Sitä voi luulla, että raha tuo vain iloa ja turvaa. Mutta aina ei ole niin. Ihmisluontoon kuuluu jonkin suuremman etsiminen tai miettiminen. Se on hölmöä ja joskus kiduttavaa, mutta niin vain on. Täytyy olla jotain, jolla on merkitystä.

Jos itse voittaisin lotossa (vaikka en edes lottoa), matkustelisin. Auttaisin, rakentaisin omin käsin kaivoja Afrikassa. Tekopyhyyttä, voi olla. Mutta jotain pitäisi tehdä. Ehkä hukkuisin omiin rahoihini. Liikaa valintoja, asioita, joita voisi saada. Kaikki on mahdollista. Ehkä se olisin minä, joka kipittelisi Pariisin kaduilla Pradan laukku käsivarrella. Raha voi muuttaa ihmisen.

Roosa, Karhulan koulun lehtilinkki