Silmät auki

Koulu kun alkoi, niin heti ensimmäisellä OPO:n tunnilla alkoi puhe TET-paikoista. Kuka menee minnekin, mikä kiinnostaa, haetko paikkaa itse vai lähetetäänkö koululta kirje… Minähän ilmoitin heti ensimmäisessä kyselyssä, että tämä tyttö menee Kouvolan Sanomiin. Siinä vaiheessa opon ilme oli näkemisen arvoinen. ”No, sinne voi olla aika vaikea päästä”, kuului opettajan pöydän takaa. Minä en antanut opon lannistaa itseäni, vaan soitin samana päivänä Kouvolan Sanomien vaihteeseen josta minut ohjattiin uutispäällikön puheille. Hänen kanssaan sovittiin aika, jolloin tulisin käymään toimituksessa. Seuraavalla viikolla ilmoitin ylpeänä opolle, että olen menossa haastatteluun. Sitten koitti se suuri päivä. Lähdin koulusta aikaisemmin, jotta ehtisin kolmeksi Lehtikantaan. Uutispäällikkö ei ollut paikalla, mutta minua haastatteli ilmeisesti hänestä seuraaava. Haha, sain paikan! Naama virneessä lähdin ajamaan kotiin, meinasin vahingossa ajaa kolarin samalla matkalla. Kotona soitin isälle, äidille, mummolle, kummille, parhaalle kaverille…

Tänään se alkoi. Kello yhdeksän soitin toimituksen ovikelloa. Kumma kyllä, ei jännittänyt paljoakaan. Normaalisti olisin tärissyt, tai vastaavaa, mutta nyt kaikki meni aivan luontevasti. Aamupalaveri oli mielenkiintoista kuultavaa ja sen jälkeen minua ja toista uutta työntekijää kierrätettiin ympäri taloa. Hämmästyin kun huomasin, että tunsin monia ihmisiä jo ennalta. Sen jälkeen pääsin työpisteeseen istumaan ja sain ensimmäisen hommani. Soittelin muille lehtilinkeille, haastattelin heitä ja kirjoitin vastaukset puhtaaksi. Se oli yllättävän vaikeaa. Saada haastatellun sanomat asiat ylös nopeasti ja sen jälkeen tietokoneella sellaiseen muotoon, että haastattelun voisi joskus julkaistakin. Harjoittelemalla oppii, vielä on kolme lehtilinkkiä haastattelematta.
 Ihmiset ovat todella mukavia ja jo tämän yhden päivän perusteella voin sanoa, että toimittaja on noussut ammatihaavelistalla aika korkealle.

Valitkaa ihmiset TET-paikkanne huolella, se voi määrätä loppuelämänne suunnan!

Minna Markkanen
Kouvolan Sanomien TET-harjoittelija
Elimäen Yläasteen lehtilinkki

Vaikka tämän viikkoiset sanomalehdet ovatkin olleet täynnä Kouvolan koulusotaa, sikainfluenssaa ja muuta tärkeän puoleista tekstiä en aijo kuluttaa näitä aiheita loppuun, varsinkaan kun niistä on jo ehditty tänne mainita, vaan ajattelin hieman pohtia muutama päivä sitten esillä olleen Turun koulukiusaus tapahtuman innoittamana itse asiaa; koulukiusaamista.
Vielä peruskoulussa ollessani, koulussa käsiteltiin joka vuosi tätä samaa aihetta; millaista on olla koulukiusattu? Tällöin saimme aina ohjeita mitä pitää tehdä jos joku kiusaa sinua itseäsi tai jos näet jonkun kiusaavan jotakuta muuta. Mitä tähän voisi sanoa? Ohjeet olivat aika kattavan puoleiset, mikäli muistan oikein. Kuitenkin, jos mietimme koulukiusattuna olevaa ihmistä, millainen hän on? Kenties jollakin tavalla muusta porukasta eroava, hieman hiljainen ja harmiton oppilas. Hän saattaa olla hyljeksitty tai muun porukan mukana kulkeva koiranpentumainen raasu. Omaan mieleeni syntyy näin ollen kysymys, miten tälläinen henkilö uskaltaa lähteä isoa ja pelottavaa kiusaajaa vastaan, varsinkin kun useimmiten kiusaaja saa puolelleen oman ystävä piirinsä?
Oma perheeni on aina sanonut minulle, että mikäli joku kiusaa tai haukkuu sinua, älä ole huomaavinasikaan, ja tätä ohjetta olen noudattanut. Kuitenkaan kukaan ei voi kiistää etteikö toisten haukkuminen sattuisi haukutuksi tulevaa. Tosin omassa lapsuudessani tapahtunut nälviminen ja kiusoittelu tuntui juuri johtuvan syystä, että kiusaaja haki osakseen huomiota. Kiusaajan huomiotta jättäminen oli siis aivan loistava tapa selvitä varsinkin, kun satuin vielä olemaan varsin vahvaluontoinen ja itsepäinen tyttönen. Omasta lapsuudestani en muista kuulleeni tai nähneeni yhtään fyysisen koulukiusauksen kohteeksi joutunutta, mutta sain kyseisestä Turun tapahtumasta aihetta miettiä kuinka paljon isoissa kouluissa tälläisiä henkilöitä mahtaakaan olla?
Yksin on aika ikävää kohtada yhtäkään kiusaajaa ja tästä syystä itse arvosta ystäviä todella paljon. Ainakin omassa ystävä porukassani tuntuu olevan jo hieman kuluneen tuntuinen, ja ainakin Kolmesta musketti soturista tuttu, ”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” fraasi ja sitä suosittelen lämpimästi jokaiselle ystäväryhmälle.
Nykypäivänä koulukiusauksesta on tehty tutkimuksia kiusaajien kannalta, millaisia he ovat ja miksi he kiusaavat. Kouluissa vastuu siirretään opettajille ja kotona vanhemmille, mutta riittääkö se? Mielestäni jokaisen pitäisi puuttua koulukiusaukseen omalta osaltaan. Auttaa kiusattua ja antaa kiusaaja ilmi.

Taija, Iitin Lukion lehtilinkki

Syksy…Mitä kaikkee se tuo tullessaa…Koulut,työt ja harrastukset alkavat ja jokapäiväiset arki rutiinit tulevat kehiin. Se tuo joillekki stressiä kuten mulle. Oon huomannu, että joka syksyn elän hurjassa stressissä. Juoksen pää kolmantena jalkana ympäri suomen maata ja yritän muistaa tehdä monia asioita. ( Itelläni on huono tapa aina jättää ne asiat viime tinkaa mistä en pidä Olen huomannu, että tuo syksyn stressi aiheuttaa masennusta myöskin. Itse kuulun siihe ryhmään, että stressin ohella masennun helposti. Ei jaksa kiinnostaa mikään. Ei kaverit, koulu tai harrastukset ja tulee outoja ajatuksia päähän mitä ei kesällä tullut. Sulkeudun omaan huoneeseen, käperryn peiton alle ja suljen silmät ja annan ajatusten lentää. (Joskus sitä tulee huomattuu ajatelleensa iha outoja asioita esimerkiksi kerran huomasin ajattelevani, että minkä näköinen luokanvalvojamme on kun hän soittaa pianoa :”D) Näitä outoja masennuksen kausia voi kestää hyvässä tapauksessa vain päivän mutta pahassa tapauksessa se voi venyä kuukaudesta toiseen ja kolmanteen.Mistä tämä  syksyn masentava kausi johtuu? Epäilisin että osatekijä on ainakin ilmat. Kuka jaksaa herätä kylminä ja pimeinä syksy aamuina peitonalta ja lähteä kouluun tai töihin?Ei varmastikkaan moni.On kuitenkin ihmisiä jotka rakastavat syksyä. Se tuntuu itseni mielestä jotenkin käsittämättömältä. Kuka voisi pitää vuoden ajasta jolloin on kylmää, märkää ja pimeää? Olen kysellyt ystäviltäni jotka pitävät syksystä, että mikä siinä on niin pitämisen arvoista? Vastauksesi olen saannut :” Se on niin kaunis vuoden aika…lehdet tippuvat puista ja tulee ruskan värit”" On niin ihana käpertyä syysmyrskyltä piiloon peiton alle, kaakoa muki kädessä ja katsoa hyvää leffaa tai lukea”" Silloin saa vietettyä laatuaika ystävien kanssa. Huonona ilmana voi käydä elokuvissa,kahvilla tai pitää kunnon shoppailukierroksen”Juu u…. Hyviä vastauksia sain, että häkeillyin vähän :”)Jos tarkemmin ajattelee niiin kivaltahan tuo kuulostaa… Ei se syksy niin paha olekkaan kun jaksaa olla ystävien kanssa ja ottaa elämästä kaikki ilo irti!!! D

Viime aikoina olen pohtinut ja pohtinut, ehkä jopa liikaakin sudokujen outoja ratkaisuja. Viimein saadessani pääni pyörälle ja avatessani Kouvolan Sanomat ja tutkiakseni päivien tapahtumia törmään totta kai menot ja ihmiset sivun sudokuun. Sudokut ovat kuitenkin oikein mukavaa ajan vietettä, mutta aiheessa eteenpäin siirtyen löysin jutun Porvoossa olevasta näyttelystä, kuinka ihmiset ovat olleet epähygienisiä vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten. Ei sitä enää tähän maailmaan tottuneena nuorena oikeastaan ajattele, kuinka vielä 50-luvullakin ihmiset ovat kulkeneet ehkä monia päiviä samoissa vaatteissa ilman että kukaan olisi heille siitä valittanut. Se oli silloin normaalia, tai sellainen käsitys itselleni tuosta jutusta tuli mieleen.
Satakunnan museossa oleva näyttely kuitenkin kuulostaa aika mielenkiintoiselta ja siellä olisi hyvinkin hauska käydä tutkimassa omaa suomalaista kulttuuria niin hygieniankin kannalta.

Toinen juttu mihin lehdessä kiinnitin huomioni, oli deodoranttipullon räjähtäminen ja seuraavalla sivulla oleva ”Raiskaus ja rangaistus” otsikolla kulkeva juttu. Mihin täällä oikein ollaan menossa? Lehtiin päätyy tätä nykyään yhä enemmän ja enemmän rikoksia, onnettomuuksia sekä rattijuopumuksia. Alkoholin käyttöä ainakin tunnutaan käsittelevän monelta taholta, useimmiten meidän nuorten keskuudessa.
Onnettomuuksille ei tietenkään voida mitään, mutta joskus juttuja lukiessa tulee väistämättä mieleen sanonta ”Järki hei, älä jätä!” kuten esimerkiksi tuota deodoranttipullon räjähtämis kohtausta lukiessani.

Taija, Iitin lukion lehtilinkki