Silmät auki

Kukaan ei ole voinut viime aikoina välttyä kolmelta aiheelta mediassa: Islannin tuhkapilvi, Madeleinen ja Jonas Bergströmin ero ja Kreikan talous. Tuhkapilvi ei minua onneksi koskettanut, Ruotsin kuninkaallinen ero ei sekään hetkauta, mutta joka tuutista tällä hetkellä pursuava Kreikka ärsyttää sitäkin enemmän.

Suomi on lainaamassa Kreikalle 1,5 miljardia euroa, ja miksi? Kreikkalaiset ovat eläneet yli varojensa. Siis mitä ? Tämän päivän KS kuulutti että Kreikalle menee miljardeja euroja, mutta reumasairaalalle ei heru edes muutamaa miljoonaa. Minä olen sitä mieltä, että vaikka Kreikan huono talous laittaa koko muunkin Euroopan talouden kuralle, pitäisi silti auttaa kotimaassa apua tarvitsevia ensin. Tai vaikka ei edes ensin, kunhan meidän hyvinvointivaltiossamme edes osattaisiin taata että sen kansa voi nimensä mukaisesti hyvin.

Kuulin myöskin tällaisen kumman jutun: kreikkalaiset kuulemma saavat lisää palkkaa jos he tulevat ajoissa töihin. Eikö ajoissa töihin tuleminen ole itsestäänselvyys? Suomalaisille ainakin on. Voin vain kuvitella minkälaisia muita juttuja kreikkalaisista tulen kuulemaan, eivätkä ne naurata muuta kuin ehkä epäuskoisesti. Olen sitä mieltä, että kun Suomi voi hyvin lainata Kreikalle sen 1,5 miljardia, niin se voi samantien antaa jonkinlaisen summan Reumasairaalalle, ja lopettaa tämän naurettavuuden.

Minna Markkanen, EYA

Suomalaisen sanataiturin ja muusikon Juice Leskisen syntymästä tuli 19.2. kuluneeksi 60 vuotta. Leskinen vaikutti aikoinaan paljonkin suomalaiseen musiikkiin ja otti sanoituksillaan kantaa erinäisiin asioihin. Hänen omien sanojensa mukaan parhaimpia laulunaiheita olivat ihminen, ihminen ja toinen ihminen, ihminen ja yhteiskunta ja ihminen ja uskonto. Nerokkailla riimeillä ja hauskoilla sanoilla leikittely kuuluivat paljolti Juicen tyyliin. Juice jätti meille kuunneltavaksi ja ihasteltavaksi läjäpäin musiikillista tuotantoaan ja käänsipähän hän muutaman kirjankin.

Juicen syntymäpäivää on juhlittu monella tavalla. Se on ollut esillä mediassa varsin näkymästikin. MTV3:n kymmenen uutisissa kerrottiin valokuvanäyttelystä, olen ainakin itse kuullut muutamasta konsertista ja tiedän, että Grand Slam, Juicen bändi esiintyi 20.2, päivä jälkeen oikean syntymäpäivän.

Olin itse yhdellä tällaisella keikalla Iitissä. Maakansa Brothers XL esitti kolme tuntisen setin Juicen parhaimmistoa, kovaa ja korkealta. Ennen sitä meillä oli autossa soinut varmaankin kuukauden päivät Juicen levyt autossa, osasimme pikkusiskon kanssa Pieksamäen asemalla bluesin kaikki viitisenkymmentä säkeistöä melkein ulkoa, ja suurimman osan muistakin biiseistä. 17 henkisen kokoonpanon oli kasannut kokoon porukan rumpali, vannoutunut Juice-fani. En voi kuin nostaa hattua hänelle ja kiittää upeasta konsertista!

Loppuun vielä muutama hyvä biisi Juicelta: klik ja klik!

Minna, Elimäen Yläaste

Luin äsken Kouvolan Sanomia sillä mielellä että nyt tarvis kyllä löytää joku juttu jota kommentoida. Areenassa oli juttua työssäkäyvistä nuorista. Kaikki kolme mainitsivat, että työnteon ja koulun sovittaminen yhteen on välillä hankalaa, mutta palkitsevaa. Päivät ovat pitkiä ja iltaisin väsyttää. On luultavasti totta mitä nämä nuoret sanovat, mutta silti hingun itse koko ajan töihin jonnekin. Olisi mukavaa ansaita vähän lisää omaa rahaa, jonka voisi sitten käyttää mihin itse haluaisi. Ei aina tarvitsisi mankua vanhemmilta.
Ja sitten on se, että haluaisin jo kipeästi olla lukiossa. Peruskoulu rupeaa jo yhdeksän vuoden jälkeen kyllästyttämään, vaikka kuudennen jälkeen tulikin vähän muutosta. Nyt houkuttaisin jo vähän itsenäisempi opiskelu ja toisenlaiset aiheet, ihmiset ja ympäristö.
Mutta nautitaan nyt vielä, kaikkea kerkeää tehdä.

Rentouttavaa helmikuuta!

Minna Markkanen, EYA

”Kööpenhaminan ilmastokokous alkaa: Alkuperäisiin tavoitteisiin nähden kokous on jo ennakkoon pettymys.”

Joku oli jo tuossa ennen minua kirjoittanut ilmastonmuutoksesta juttua, mutta tämän päivän lehden ulkomaansivun pääjuttu sai minut kyllä hieman tuhahtelemaan. Aamulla heräsin hieman tavallista aikaisemmin ja aikani kuluksi päätin lukea lehden, kun joku oli sen jo ehtinyt laatikosta hakea. Luin etusivulta pikkuotsikon: ”CO2-päästöt lämmittävät ilmastoa uskottua enemmän” ja hyppäsin suoraan takasivulle. Pääotsikko juliti että ilmastokokous alkaa, mutta ingressi latisti tunnelman negatiivisuudellaan. Artikkeli oli sinänsä hyvä, mutta aihe otti päähän.

Itse en ole ostanut kaupasta muovipusseja varmaan kahteen vuoteen, ja suihkussakin viivyn nykyisin alle 10 minuuttia 20 minuutin sijaan. Yritän omilla pienillä teoillani vaikuttaa ilmastonmuutokseen, mutta aika voimaton olo tässä tulee, kun lehti julistaa, että ilmastokokouksesta on tulossa floppi. Voiko yksi pieni ihminen vaikutaa, jos isotkaan maat eivät saa aikaiseksi päästövähennyksiä ja ilmastosopimuksia? Nyt niiden pitäisi kuulemma ilmastokokouksessa saada aikaan sopimus, jossa luvataan että jonkinlainen ilmastosopimus saadaan aikaan puolen vuoden kuluttua.

Aion jatkaa kangaskassien käyttöä ja vähentää veden ja sähkön kulutusta. Ehkä ilmastosopimus tehdään puolen vuoden kuluttua. Kuka tietää, mutta jotain on tehtävä!

Minna, EYA

Itsenäisyyspäivä. Mitä se merkitsee? Vapaata koulusta, linnan juhlia vai oleilua kotona? Muistammeko enää edes, miten olemme itsenäinen Suomi. Muistammeko sotiemme veteraaneja, jotka puolustivat Suomea? Muistavatko nykyajan nuoret edes milloin Suomen Itsenäisyyspäivää vietetään? Paljon on muuttunut.

Viime maanantaina 30.11 tuli kuluneeksi 70 vuotta talvisodan syttymisestä. 105 surun päivää. 105 päivää puolustivat nykyiset veteraanit maamme itsenäisyyttä. Heidän ansiosta Suomemme säilyi itsenäisenä. Osaammeko enää arvostaa heidän panostaan ja työtään?

Veteraanit. Miten muistamme heitä? He tekivät suuren työn ja nyt on nuoriso heidät unohtanut. Olisiko meillä itsenäistä Suomea ilman heitä? Juhlittaisiinko Suomen itsenäisyyspäivää 6.12, jos heitä ei olisi? On hienoa, että veteraanit käyvät puhumassa kouluilla työstään sodissa. Silloin osaamme arvostaa heitä enemmän.

Kaksi kynttilää. Ne palavat tänään kello 18-20 merkiksi itsenäisyydestä. Kuinka monella ne ovat silloin ikkunalaudalla? Meillä palaa sinivalkoiset kynttilät aina itsenäisyyspäivänä. Ovat palanaat aina ja tulevat palamaan. Niin muistamme maamme itsenäisyyttä.

Miten itse vietät itsenäisyyspäivää? Katsotko linnan juhlia ja arvostelet pukuja? Käytkö sodassa kuolleen läheisen haudalla ja sytytät kynttilän? Vai oletko kotona ja nautit itsenäisyydestä? Vietämme itsenäisyyttä eri tavoin, mutta ne ovat kaikki oikeita tapoja. Ei ole olemassa jotain tiettyä kaavaa, mitä pitäisi noudattaa. Ja se on hyvä. Se on merkki itsenäisyydestä.

Hyvää Itsenäisyyspäivää toivottaen

Lotta Raussi, Karhulan koulun lehtilinkki

Tänä vuonna kielimatkat ovat suosituimpia kuin koskaan ennen. Moni nuori odottaa elämää täydentäviä kokemuksia kielimatkalta. Jotkut menevät opiskelemaan ja jotkut hauskuuden takia. Saat uusia ystäviä ja voit haukasti oppia kieliä.

Kävisikö Englanti? Isoja kauppakeskuksia ja historiaa. Saat nähdä brittiläistä kulttuuria ja käytöstapoja vähän lähempää katsottuna. Voit myös ottaa samalla pariisin vierailun.

USA. Maa jossa kaikki on suurta. Surffaile Californiassa ja pyörähdä vaikka Las Vegasissa. Voisit käydä vaikka New Yorkissa shoppailemassa ja Los Angelesissa voisit käydä katsommassa upeita hiekkarantoja.

Tai Ranska? Ihanan romanttinen Pariisi kaikkineen nähtävyyksineen. Näkisit ihanan ja kauniin Eiffel-tornin valoineen. Bienvenue!

Entäpä Välimerelle Maltan saarelle ? Malta on suosituin kielimatkailua varten.  Välimeren lämpö ja katujen villi elämä on mukaansa tempoavaa.  Ja vaikka Maltalla luulisi vain villiä menoa on myös historiallisia kohteita löytyy.

Jos haluat tutustua paremmin kurssikohteesi tavalliseen elämään voit myös valita isäntäperheen. Voit myös asua joissakin Global Villageissa yms.  Joten mitenköhän olisi? Vietä mieluummin kesä ulkomailla kuin koneella tai telkkaria tölläten. Saat uusia kokemuksia ja kielitaito kehittyy.

Jonna Vissel

Iitin yläkoulun lehtilinkki

20.11. Suomessa vietettiin lasten oikeuksien päivää, ja ajattelin että aiheesta voisi saada jotain kirjoitettavaa. Toisin kuin lukiolaisilla, lapsilla ei ole omaa liittoa, jonne liittyisi ja joka toimisi heidän parhaansa mukaan. Näin ollen aikuisilla on suuri vastuu edessään; miten saada juuri lasten ääni kuuluville?

Muistan nuorempana ihmetelleeni, että mikä kumma on lasten oikeuksien päivä? Onko silloin aikuisten kuunneltava kaikkea mitä lapset sanovat kuten äitien päivänä ja isänpäivänä täytyy kuunnella mitä äiti tai isä sanoo? Silloin en saanut mieltäni askartaville kysymyksille vastausta ja asia jäi hieman unohduksiin. Totuus tulee lasten suusta, miksi ihmiset eivät kuuntelisi lapsia muutenkin kuin mitä ruokaa tänään syödään tai oliko koulussa kivaa?

Mielestäni kaikilla vanhemmilla on velvollisuus kuunnella lapsia tasa-arvoisina ihmisinä, eikä vain kolmevuotiaana pikku tyttönä tai poikana joka ei ole käynyt kouluja. Suomen lukiolaisten liitossa päättäjinä toimivat nuoret itse, pitäisikö siis lapsille perustaa oma liitto, jonka päättäjinä toimivat lapset itse? Ehkä tähän ei kuitenkaan ole tarvetta, miksi pilata lasten leikki-ikä ja nuoruus istuttamalla heidät isoon saliin jossa heidän pitäisi puhua tärkeistä asioista, kun aikuiset voisivat kuunnella heitä vielä tarkemmin ja tehdä päätöksiä senkin mukaan miltä lapsista tuntuu? Tähän sopii mielestäni hyvin esimerkki koulugiljotiinistä, lienevätkö päättäjät kuunnelleet enemmän rahan kaunista kilinää kuin lapsien ääntä?

Vaikka lasten oikeuksien päivä on vain kerran vuodessa, sitä voitaisiin ajatella joka päiväisenä. Suosittelisin siis jokaista miettimään millaisen tulevaisuuden juuri sinä haluat lapsille.

Taija, Iitin lukion lehtilinkki

Tajusin viime kevään aikana erään tärkeän asian. Sen asian nimi on ennakkoluulottomuus. Mietin pitkään, että olenko minä ennakkoluuloton ja totesin, että enpä ole. Katsoin kieroon erilaisia ihmisiä, puhuin heistä pahaa sen enempää miettimättä. Viime keväänä rupesin oikeasti miettimään, että miksi minä teen näin? Itsetuntoni on hyvällä mallilla, en välitä siitä mitä muut minusta puhuvat. Eli se ei johtunut omasta itsetunnon puutteesta. En mielestäni ole ilkeä. Jos joku sanoo minulle jotain, en vastaa siihen v*ttuilemalla. Ei se johtunut luonteestakaan.
En ole vieläkään oikein keksinyt miksi käyttäydyin niinkuin käyttäydyin, mutta käytöstäni olen onnistunut muuttamaan. Enää en suuna päänä hauku ja pilkkaa muita ihmisiä, satunnaisia tapauksia lukuun ottamatta. Yleensä yritän miettiä, että miltä siitä toisesta ihmisestä mahtaisi tuntua. Silloin saan pidettyä suuni kiinni.

Toinen asia, jota olen miettinyt tässä nyt hetken, on rohkeus. Ei uhkarohkeutta, esimerkiksi laskuvarjohyppyjä tai vastaavia, vaan ihan sellaista peruselämänrohkeutta. Esimerkkinä vaikkapa työhaastatteluun meneminen, hakeminen eri jatkokoulutukseen kuin parhaat kaverit tai yksinkertaisesti avun kysyminen joltain kokeneemmalta ihmiseltä.

Tätä minä olen yrittänyt toteuttaa. Vaikka kuinka olisi jännittänyt kysyä, että ”hei, miten tää menikään?”, niin silti olen sen tehnyt. Jos on aina arkajalka, ei synny tuloksia. Joskus on vähän tehtävä töitä sen eteen mitä haluaa, ja siihen tarvitaan rohkeutta!

Minna, EYA