Silmät auki

Se on kaikkialla. Toiset sitä halveksuvat, toiset taas tiedostamattaan jalostavat. 2000-luvun media on sitä ruokkinut ja tehdä siitä suoranaisen ajan ikonin. Meillä vain on aina kiire jonnekin.

Nuoret aikuiset elävät ristitulessa. Yhteiskunta vaalii perinteisiä arvoja, painostus on kauniissa omakotitalossa ja vaimossa, pihatiellä pyörällä ajamaan opettelevissa muksuissa sekä häntää huiskuttavassa hurtassa. Media taas sysää nuorta sukupolvea aivan toiseen suuntaan. Elämässä kun ei saisi jämähtää paikalleen, vaan pitäisi ehtiä nähdä maailma kaikessa koreudessaan ja karuudessaan. Mitä syrjäisempi ja epäsuositumpi matkakohde, sen parempi. Valtavimmat paineet kasautuvat yliopistovuosiin ja siihen kymmenen vuoden ideaaliin jaksoon kahden- ja kolmenkymmenen välissä.

Maanantain 17. toukokuuta Etelä-Saimaassa raportoitiin interreilauksen uudelleen hiljattain kasvavasta suosiosta. Toki reilaus on ollut suosittu ilmiö jo pitkän aikaa. Lipunmyyntiä vain söi halpalentojen tuleminen muutama vuosi sitten. Nyt nuoret ovat taas heränneet spontaanimpaan ja rosoisempaan tyyliin matkustaa ja kerätä kokemuksia. Rintamamiestalon edessä poseeraavan suomalaisperheen mallin rinnalle ovat nousseet uuden vuosituhannen ikonit; Madventures-Riku ja Madventures-Tunna. Hieno sarja, todellakin. Varsinkin, kun miehet todella tekevät sen, mistä niin monet tyytyvät vain hiljaa mutisemaan. Media tosin näki tässäkin hyvän apajan ja kävi kiinni. Ensimmäinen kausi oli tehty kahden miehen hartiavoimin, lähes ilman sponsoreita. Viimeisin, kolmas tuotantokausi vilisi rahoittajia ja miehet jopa väänsivät englantia vaihtelevalla menestyksellä.

Median vaikutus ihanteisiimme on huomaamatonta ja juuri siksi vaarallista. Valtio ja yhteiskunta jäävät väkisinkin lähtöviivoille, mutta huomaavat tämän vasta, kun media jo juhlii palkintokorokkeilla. Hienoahan se olisi kirmata kaikki vainiot ja viettää elämää tien päällä, mutta aina se ei onnistu. Liian monet harmistuvat tai manaavat menetettyjä vuosia jälkeenpäin, jos eivät ole ”saavuttaneet” mitään. Nuorena sitä ei vielä tajua, että vanhanakin ehtii ja varmasti jaksaa. Vanhempana kiireen käsite muuttuu häilyväksi ja iloa löytyy myös rauhallisesta arjesta. Minä ainakin harkitsen suuntaavani kesällä maanantain Etelä-Saimaassa esitellyn Imatran kauneimman omakotitalopihan piiriin ja lepuuttaa silmiäni Kokkojen kätten töissä. Unohtaen ehkä hetkeksi Madventuresit ja takana vilistävät Take Away -kupit.

Tomi Kiviluoma, Etelä-Saimaa

Suomi on aina keväisin monessa kainsainvälisessä tapahtumassa mukana. Euroviisut ja jääkiekon MM- kilpailutovat kovasti esillä. Mitä tästä Suomelle oikein koituu?

Itse seuraan Euroviisuja ja jääkiekkoa kuin viimeistä päivää, vaikka Suomi aina häviääkin. Molemmissa puoleensa vetää tietty yhteenkuuluvuuden tunne.  Jokaisen kannattaa mielestäni kokea tämä tunne vähintään kerran vuodessa.

Euroviisuissa on tietysti se, että haluan myös itse muodostaa kantani siitä kuka sopisi parhaiten voittajaksi. Viime vuonna Alexander Rybak otti viisuvoiton oikeutetusti Norjaan. Suomelle taas kävi niin kuin oletin: he jäivät finaalissa viimeiseksi. Tänäkin vuonna laulusta ja esityksestä tuleekin mieleen vain Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen ja halpa kopio Rybakin esityksestä, joka oli täynnä iloa ja voimaa. Sellainen joka on viime vuonna voittanut ei enää tänä vuonna pärjää. Tänä vuonna onkin havaittavissa haikeita ja kaipailevia lauluja, joissa ei tunnu olevan alkua eikä loppua.

Jääkiekko on vaan sellainen asia, ettei sitä voi Suomessa sivuuttaa. Sitä on nautinnolllista katsoa ja kuunnella Antero Mertarannan koomisia selostuksia. Vuosittain pohditaan voisiko Suomi jälleen voittaa maailmanmestaruuden kuten vuonna 1995, tämä on mielestäni tympivin asia koko jääkiekossa. Kyllä se Suomi joskus voittaa, mutta ei se syliin kapsahda ainakaan tänä vuonna. Kansallistunne on kova silloin kun Suomi johtaa, vaikka lähetystä katsoisi yksin kotona. Tänä vuonna Tanska on kyllä aika kova ja Suomella, ehkä hiukan liian kokematonta sakkia pelaamassa. Isäni sanoin:’Ei siellä ketään kunnon pelaajia ole, pitäis olla Selänne ja Koivu.’ Tähän totesin, että onhan siellä niitä nuoria lupauksia. Isäni totesi vain, ettei niistä ole mihinkään. Itsekseni ajattelin, että ovathan ne Selänne ja Koivukin joskus olleet nuoria.

Näistä tunnelmista jokaiselle iloista kevään jatkoa ja hauskoja hetkiä Euroviisujen ja jääkiekon parissa!

Eveliina Kunttu

Lukuisat nuoret ainakin täällä Etelä-Karjalassa pidättelevät henkeään, ristivät sormiaan ja huulta purren käyvät tänä iltana petiin. Vielä viimeinen vilkaisu verhojen välistä ulos. Yhtä harmaata on kuin muutama tunti sitten. Taivas on musta ja märkä katu heijastaa katulamppujen utuista valoa. Pää painuu tyynyyn masentuneena. Hiljaiset kiroukset katoavat yöhön.

Pitkin viikkoa ovat ystäväni ja puolituttuni manailleet vapun uhkaavia sääennustuksia. Eivät ne allekirjoittanuttakaan suuremmin innosta. Alkuviikon aurinkoiset kelit tosiaan tulivat ennen aikojaan.

Hieman erilaisissa mielialoissa tunnelmoitiin vuosi sitten. Muistan, kuinka vallikausi taidettiin avata kävijämääräennätyksellä vieläpä. Uskomattoman vapun jälkeen oli kevyt kieriä viimeinen koulukuukausi alas kohti kesää, joka jatkoi menneen vapun aloittamaa menestystarinaa. Heti kesäkuun alusta rikottiin helle-ennätyksiä, mitä oli kevätjuhlaa seuraavana iltana juhlistamassa Myllysaarellinen väkeä. Parempaa lopetusta peruskoululle ei oma ikäluokkani olisi voinut ansaitakaan. Hörpimme humalluttavaa nektariinia läpi kesän maljasta, jonka kuvittelimme olevan ehtymätön.

Nyt malja makaa kyljellään ja kolea kevätsade rummuttaa tasaisesti sen metallista pintaa. Viimeiset pisarat sekoittuvat sadeveteen ja valuvat viemäreihin. Nuorison silmäkulma nykii. Syystäkin. Vuodessa on muutamia nimeämisen arvoisia päiviä, joina moitteeton sää ja taustalla pauhaava iloinen musiikki ovat itsestäänselvyyksiä, eivät niinkään ehtoja nuorten hauskanpidolle.

Pudottaako tämä harmaa, ehkä liikaakin syksyltä näyttävä vappu nuoret maan kamaralle? Vai saako se heidät vain tarttumaan särjettyihin pulloihin ja nousemaan barrikadeille? En tiedä, mutta sen voin varmuudella sanoa, että sadepilvien kannattaa kiertää Etelä-Karjala kaukaa koulujen loppuessa, jos haluamme säilyttää nuorten mielentilat vakaana.

Tomi Kiviluoma, Etelä-Saimaa

Muistan varmasti vielä neulovana nutturapäisenä mummonakin Pikku Kakkosen jännittävän Varokaa heikkoja jäitä -mainoksen. Lyhyessä videopätkässä esitettiin lyhyesti ja ytimekkäästi heikon jään vaara. Pikkutyllerönä odotin mainosta aina muurahaiset vatsassa, koska minusta se oli niin jännä ja opettavainen. Mollamaijan tyhmyys oikaista heikon jään läpi oli minusta tosi typerää, mutta onneksi pahemmilta tapaturmilta vältyttiin ja pulahtamisesta sevittiin vain nuhalla.

Tällä hetkellä mainos onkin erittäin ajankohtainen. Tämänpäiväisessä Etelä- Saimaassa kerrottiin jäiden heikkoudesta, joten Pikku Kakkosen mainospätkä on jälleen tarpeen. Tämän talven jäätilanne on muutenkin ollut tosi huono ja itsekin pilkkireikää poraillessa huomasin jään olevan jopa kolmessa kerroksessa. Jäät ovat jäätyneet kestäviksi tänä talvena tosi myöhään, joten nyt ei ole ollutkaan oikein pilkkijöiden paratiisitalvi.

Itse en ole koskaan kokenut jäihin tipahtamisen hurjaa kamppailua eloonjäämisestä, kiitos Pikku Kakkosen mainoksen ja maalaisjärjen.. Kumma juttu, että kaikista varoitteluista huolimatta joku uskalias pilkkimies, rohkea koululainen tai muu uskalikko uskaltautuu silti pulahtamaan hyiseen avantoon.

Onko kyseessä voimakasta kilpailuviettiä luonnonvoimia vastaan vai kenties viatonta tallustelua kevätjäitä ihastellessa? Toivottavasti ei kumpaakaan eikä mitään muutakaan, sillä aina pulahdukset eivät jää vain pulahduksiksi.

Hilla Ryösö

Nuoret, lapset ja vähän vanhemmatkin ovat taas esillä, kun kaikkien seurojen kevätnäytökset alkavat. Näytöksiä valmistellaan pitkin kevättä kuin viimeistä päivää. Kotonakin tehdään suurta taustatyötä, kun ommellaan paljetteja pukuihin ja etsitään juuri sitä oikeanlaista toppia.

On fantastista kuinka paljon erilaiset ryhmät panostavat esiintymisiinsä. Vuosittain ohjaajat jaksavat kehitellä uuden ohjelman ja viedä ryhmän ylpeänä esiintymään kun tietää, ettei mikään voi mennä vikaan. Tiedän kaveri piirissäni myös tyttöjä jotka tanssivat jopa kolmessa eri ryhmässä ja vielä itse ohjaavat jotakin pienempien ryhmää. Se osoittaa uskomatonta paneutumista, ja vaivannäköä.

Esiintyjistä tunne on myös mahtava ja tiedän sen myös itse. Kun ensimmäiset tahdit musiikista lähtevät soimaan ja kun tietää osaavansa kaiken tarpeellisen. Tunne on upea, ja sama tunne yritetään tietysti välittää myös yleisöön. Loppuasennossa pitää kuistaa hymyillä viimeistä päivää kun yleisö taputtaa ja se jos mikä tuntuu pienestä tai suurestakin ihmisestä hyvältä. Ainakin minulla alkaa adrenaliini virrata pienemmästäkin.

Itsellänikin on muutamat esitykset kevään aikana. Kuoroni esitys on äitienpäivänä musiikkiopistolla ja tietysti kouluni oppilaskunnan vappujuhlien juontaminen on myös iso juttu. Siskollani sen sijaan näitä tanssi esityksiä, kuin myös kavereillani ja nyt onkin viikonloput toukokuun puoleenväliin asti buukattu täyteen. Minusta on ihanaa mennä katsomaan ryhmien esityksiä, kun tietää että niiden eteen on panostettu.

Suosittelen tätä kaikille, vaikka ei ketään esiintyjistä tuntisikaan. Toivotan kaikille hyviä esiintymiskokemuksia ja iloista vappua!

Eveliina Kunttu

Suomi on Euroopan ja koko maailman alkoholisoituneimpia kansoja. Siitä emme pääse vielä yli emmekä ympäri. Ongelmana tämä on aivan kuin ongelmat yleensäkin. Tajuamme sen, kykenemme sen yleisellä tasolla itsessämme myöntämään ja valtaosa haluaisi päästä siitä eroon. Kuitenkaan emme ole hirmuisen valmiita tekemään ongelman kitkemisen eteen mitään. Kärkkäästi kyllä valitamme, mutta toimenpiteitä odotamme aivan muilta tahoilta. Onhan se aina helpompaa käydä syömään valmiiksi katetussa pöydässä.

Syytä tällaiseen asenteeseen on turha lähteä kaivelemaan kaukaa ja syvältä. Syyttävät sormet voi ainakin epäsuorasti osoittaa kohti Suomen valtiota. Valtion holhoava ja ylisuojeleva asenne on turruttanut kansan yleisen itsesuojeluvaiston. Suomen toiminta on kuin huomaamatta viime vuosikymmenten aikana mennyt suuntaan, jossa epäkohdat havaitsee kansa, mutta täysi velvollisuus on valtiolla.

Alkoholin, kuten tupakankin käyttöä on aikanaan lähdetty hillitsemään ylimääräisillä veroilla ja kaiken sortin hinnankorotuksilla. Täysin tuloksetta. Huomioni kiinnitti tutkija Kimmo Herttuan kommentit (Etelä-Saimaa, maanantaina 12.helmikuuta 2010) siitä, miten muualla Euroopassa juomisen kontrolloinnista huolehtii perhe ja omaiset, kun meillä langat sysätään valtiolle, joka osaa vain sörkkiä hintoja.

Tilastot eivät valehtele. Työttömyys on suurimmillaan ja niin on alkoholin kulutus ja siihen liittyvät kuolematkin. Tarvitseeko siis kahta kertaa pohtia, mistä ongelman juuret alkavat. Olisi myös järkevää aloittaa päihdeaineiden lisäksi valtiosta vieroittaminen. Lehtien tekstiviestipalstoja kun luetaan lähinnä hyvien naurujen vuoksi.

Tomi Kiviluoma, Etelä-Saimaa

Ilokseni olen huomannut, että lumet ovat sulaneet lähes viikossa ja aurinkokin paistaa melkein joka päivä. Myös ihmiset muuttuvat kevään saapuessa ja se on todellakin huomaamisen arvoista.

Ihmiset siis muuttuvat kevää tullessa. Toiset ovat pirteitä kuin peipposet, mutta toiset potevat kevät väsymystä aivan kuten syksyllä masennusta. Kaikki tämä kuitenkin johtuu vain vuodenaikojen vaihtelusta. On mielenkiintoista kuinka toiset alkavat valmistella kevään tuloa jo tammikuussa heti kun joulukoristeet on kannettu ullakolle. Joillakin tulee keväisin tarve tehdä jotakin uutta ja ostella kaikenlaista muka tärkeää. Toisilla kevään tulo näkyy käytöksessä esimerkkinä kouluni opettajat jotka alkavat mystisesti päästää ihmisiä aiemmin kotiin kuin tarvitsisi. Toinen ääripää taas ovat ne jotka nipottavat ja valittavat siitä kun sataa vettä, kadut on märkänä ja kengätkin kastuvat.

Itsessäni edellämainituista piirteistä huomaan tämän uuden tavaran hamstraamisen. Olen nyt vahvasti yrittänyt hillitä ostelu himoani jättämällä rahapussini tietoisesti kotiin. Ostohaluni voi olla vaikeasti hillittävissä perjantaina jolloin olen menossa ystäväni kutsumana kaupunkiin ostamaan hänelle kenkiä. Voi tosin olla, että löydämme minulle kengät ja hän jää ilman. Toinen asia jonka huomasin itsessäni oli se, että odotan sadetta. Tämä johtuu siitä, että olen ostanut ihanan sateenvarjon jo muistaakseni ennen joulua.

Keväällä ihmiset alkavat vapautua ja tulevat niin sanotusti ulos kuorestaan. Koulussamme tytöillä on keväisin ihania mekkoja ja hameita joita he eivät muuten ikinä käytä. Pojatkin tuntuvat aina löytävän uuden värin johon kaikki sitten pukeutuvat, tänä keväänä IT väri on selkeästi turkoosi. Kaikki alkavat suunnitella juhlia joita ei koskaan aiemmin ole saatu järjestettyä tai matkoja joita ei ole vielä tehty tai koskaan muulloin saada tehtyä.

Uskon, että kevät saa ihmiset tekemään asioita joita he eivät muuten tekisi. Keväässä on myös tiettyä lopullisuutta, koulut loppuvat ja totesin, että minullakaan ei ole peruskoulua jäljellä kuin kuukausi ja sitten olen vapaa tekemään mitä haluan, tai ainakin melkein. Toivotan kaikille ihanaa ja valoisaa kevättä!

Eveliina Kunttu