Silmät auki

Monilla nuorilla on meneillään kuumottavat ajat, onhan kevään yhteishaku käynnissä. Juttelin eilen erään yhdeksäsluokkalaisen kanssa, joka paniikinomaisesti pähkäili mihin hänen tulisi hakea. Tämän nuoren kohdalla ongelmana ei ollut tietämättömyys tulevaisuuden toiveammatista, vaan hänen pähkäiltävään oli valitakko kaksoistutkinto jolloin edessä olisi muutto kotikaupungista vai oman kaupungin lukio. Lisähuolta mietintöihin toi joka suunnalta tulevat ohjeet ja neuvot, jopa lievä painostus, joihin moni muukin nuori varmasti törmää.
Omasta yhteishaustani on jo muutama vuosi aikaa, mutta muistan kirkkaasti millaista päänvaivaa haku minulle tuotti. Vaihtoehtoja on monia ja päätös tuntuu sillä hetkellä elämää suuremmalta.
Omalla kohdallani päätöksenteko osoittautui niinkin mahdottomaksi, että päätin pitää välivuoden ”normaalista” opiskelusta, ja opiskella vuoden musiikkiteatteria kansanopistossa. Se oli ehdottomasti paras päätökseni tähän mennessä. Ilman vuotta kansanopistossa olisin jäänyt paitsi monista kasvattavista kokemuksista.
Mielestäni jokaisen tulisi kuunnella itseään näissä vaikeissa päätöksissä. Vanhempien, opettajien ja kavereiden neuvot ovat useimmiten hyvää tarkoittavia, mutta jokaisen on kuitenkin tehtävä päätös itse. Ja ennen kaikkea tulee muista yksi seikka. Näitä päätöksiä pohtivilla on melkoinen määrä vuosia jäljellä, joten jos oma ala ei putkahda mieleen ennen yhteishaun loppumista, elämä ei siihen kaadu. Olkaa rohkeita päätöksissänne, ja muistakaa pitää omaa päänne!

Minttu, Kotkan aikuislukio

Nykyään mainonnan tulee olla röyhkeää ja shokeeraavaa. Mieleenpainuvimmat markkinointikikat vaikuttavat suuresti ihmisten ostopäätöksiin. Mitä lähemmäs ihoa päästään, sitä todennäköisemmin on myös jätetty pysyvä muistijälki ja näin saadaan räjähdysmäistä kasvua myyntiin. Miksi siis jotkut huumorintajuttomat ja selvästi pystyynkuolleet tahot haluavat välttämättä arvostella ah-niin-nerokasta -mainoskampanjaa syyttämällä sitä asiallisen mainonnan rajojen ylittämisestä?

Vastaus on yksinkertainen. Mainontaa on kovin vaikea rajoittaa vain sen kohderyhmien silmille, jolle mainos on varsinaisesti tarkoitettu.

Kouvolan Sanomat raportoi kyseisestä aiheesta otsikolla Lapsi katsoo mainoskatkoja kiinnostuneena (5.3.2010), jossa kerrottiin pienimmille katsojille sopimattoman mainonnan saavan entistä enemmän huomautuksia. Aikana, jona lasten oikeuksista ollaan alettu pitää paremmin kiinni, on hyvä nähdä oikean suunnan löytyvän. Ikärajoitukset löytyvät elokuvista syyllä, joten miksei kaikkea muutakin mediaa vaadittaisi noudattamaan yhteisiä sääntöjä? Pienten lasten (tai isompienkaan) ei tarvitse törmätä perhe-elokuvan mainostauolla aiheisiin, jotka eivät millään tavalla kosketa heidän kehitysvaihettaan. Lapsen tiedonsaannin  tarkkailu ja rajoittaminen ei tarkoita kuplassa kasvattamista. Varsin usein mainoksista saatava informaatio ei luonnollisestikaan kuvaa todellisia tilanteita, ja lapset eivät aina osaa erottaa faktaa fiktiosta, jolloin syntyy väärinkäsityksiä ja epätietoisuutta. On myös hyvä muistaa, että lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat. Varsinkin varhaisteineille media tuottaa usein paineita syöttämällä kuvaa hoikista, lihaksikkaista, urheilullisista tai seksikkäistä roolimalleista, jolloin vasta teini-ikään astunut nuori saattaa kokea vaatimusten viidakon erittäin tukahduttavana. Todellisuus on kuitenkin aika kaukana Voguen kannesta.

Siispä tiivistettynä: lapsi tuskin vaurioituu pysyvästi, vaikkei ihan kaikkea aina tietäisikään. Se voi itseasiassa olla hyvinkin terveellistä, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

-Reetta, KYL

Lumettomiin talviin tottunut Suomen kansa on joutunut tänä talvena todelliseen pinteeseen lumen paljouden yllättämänä.
Tienvarret ovat tukossa ja rakennusten katot notkuvat uhkaavasti.
Painava lumi katoilla aiheuttaa ja on aiheuttanut monia tapaturmia, jopa kuolemia. Lumi on romahduttanut kattoja, lunta poistaneet ovat pudonneet katoilta ja tippuvan lumen alle jääminen on aiheuttanut tapaturmia.
Moni on sysännyt vastuun katolta putoamisiin aivan toisaalle kuin putoaville itselleen. Monen mielestä olemattomia turvajärjestelyjä ja taitamattomuutta suurempi ”pudottaja” on ollut asuntoministeri Jan Vapaavuori.
Ministeri kehotti ihmisiä hoitamaan lumet katoiltaan mitä pikimmiten, jottei riskiä romahtamiseen ehdi syntyä. Tämän kehotuksen johdosta Vapaavuorta on jopa vaadittu eroamaan tehtävästään. Lehdissä, radiossa ja muissa tiedotusvälineissä on puitu sitä, oliko Vapaavuoren kommentti vastuuton.
Onko ihmisten kyky itsenäiseen, järkevään ajatteluun todella näin rajallinen? Pitäisikö ministerin tai jonkin muun korkeamman tahon yksityiskohtaisesti kertoa mikä on turvallista ja järkevää?
Ministeri kehotti jokaista huolehtimaan romahtamisvaaran poistamisesta eli omasta turvallisuudesta. Hän ei suinkaan vaatinut ihmisiä hyppelemään katoille ilman valjaita ja ammattitaitoa. Jos Vapaavuori olisi jättänyt kokonaan kommentoimatta kyseistä asiaa, hän olisi mahdollisesti saanut syyt niskoilleen romahtaneista katoista.
Ministerien ja muiden päättäjien vastuuseen ja tehtäviin kuuluu ohjeistaminen ja yleinen neuvonanto, mutta mielestäni ajattelu ja järjenkäyttö ovat edelleen jokaisen ihmisen omalla vastuulla.

Minttu, Kotkan aikuislukio

Muistan ala-asteen kaveriporukkani johtajan. Ylimielinen pelkuri klovnin asussa, jonka takana seisoivat ainoastaan ne, jotka eivät silloin olleet tarpeeksi vahvoja muodostamaan omia mielipiteitään. Lähes koko luokka siis.

Työelämässä johtajan urasta on turha haaveilla löyhin perustein. Toki olen kuullut isojen poikien kahvipöytäkeskusteluissa tarinoita johtajista, jotka istuvat pallillaan hyvän palkan perässä ja silkasta pomottamisen ilosta. Pieni liioittelun mahdollisuus kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, sillä kun isot pojat naamat punaisina räyhäävät ihmisestä, josta eivät selvästikään henkilökohtaisesti pidä, ei heidän sanoissaan välttämättä piile sitä universaalia totuutta.

Pomon työtehtäviin harvoin kuuluu jalkojensa nostaminen pöydälle ja laiskalinnassaan taaksepäin nojaaminen. Pomo on työpaikallaan vastuullinen henkilö, jonka tulee olla alaisilleen sekä tukena että auktoriteettina. Vaikka sinä kuuluisitkin siihen 16 prosenttiin, joille ei tuota vaikeuksia tehdä moraalisia päätöksiä (Etelä-Saimaa, sunnuntai 28. helmikuuta), et voi kohdella heitä kuin sieluttomia koneen osasia. Työntekijöissä piilee yrityksesi voimavara, mahdollinen tukiverkosto. Uhkan heistä saa luotua vain omalla käytöksellään.

Johtajan ehkä haastavimpiin koitoksiin kuuluukin alaistensa yhtenäinen miellyttäminen. Aivan yhtä lailla kuin opettajan on vaikeampi opettaa tasaisesti kolmenkymmenen kurssilaisen ryhmää kuin puolta pienempää, on suurempien yritysten johtaminen monimutkaisempaa. Pienen brändin yksityisyrittäjät selviävät sikäli helpommalla, että heillä ei yleensä ole viittä tai kuutta alaista enempää kaitsettavana. Työajat, palkat ja sopimukset syntyvät ilman suurempia kinasteluja, ja johtajan on helpompi laskeutua palkkalaistensa tasolle.

Muistan ala-asteen kaveriporukkani hiljaisen. Sen joka, seuraili tapahtumia aina taka-alalta, oli mukana jutuissa vain puoliksi ja kehitti omaa identiteettiään vahvasti. Hän on nyt oikean johtajan paikalla.

Tomi Kiviluoma, Etelä-Saimaa