Suomalaisen sanataiturin ja muusikon Juice Leskisen syntymästä tuli 19.2. kuluneeksi 60 vuotta. Leskinen vaikutti aikoinaan paljonkin suomalaiseen musiikkiin ja otti sanoituksillaan kantaa erinäisiin asioihin. Hänen omien sanojensa mukaan parhaimpia laulunaiheita olivat ihminen, ihminen ja toinen ihminen, ihminen ja yhteiskunta ja ihminen ja uskonto. Nerokkailla riimeillä ja hauskoilla sanoilla leikittely kuuluivat paljolti Juicen tyyliin. Juice jätti meille kuunneltavaksi ja ihasteltavaksi läjäpäin musiikillista tuotantoaan ja käänsipähän hän muutaman kirjankin.
Juicen syntymäpäivää on juhlittu monella tavalla. Se on ollut esillä mediassa varsin näkymästikin. MTV3:n kymmenen uutisissa kerrottiin valokuvanäyttelystä, olen ainakin itse kuullut muutamasta konsertista ja tiedän, että Grand Slam, Juicen bändi esiintyi 20.2, päivä jälkeen oikean syntymäpäivän.
Olin itse yhdellä tällaisella keikalla Iitissä. Maakansa Brothers XL esitti kolme tuntisen setin Juicen parhaimmistoa, kovaa ja korkealta. Ennen sitä meillä oli autossa soinut varmaankin kuukauden päivät Juicen levyt autossa, osasimme pikkusiskon kanssa Pieksamäen asemalla bluesin kaikki viitisenkymmentä säkeistöä melkein ulkoa, ja suurimman osan muistakin biiseistä. 17 henkisen kokoonpanon oli kasannut kokoon porukan rumpali, vannoutunut Juice-fani. En voi kuin nostaa hattua hänelle ja kiittää upeasta konsertista!
Loppuun vielä muutama hyvä biisi Juicelta: klik ja klik!
Minna, Elimäen Yläaste