Tie jatkuu jatkumistaan. Valkoiset puut vilahtavat ohi samana viivana. Autot tulevat ja menevät. 11 tuntia autossa istumista takana ja vielä kaksi edessä. Radion möykkä alkaa ärsyttää ja auto tuntuu tunkkaiselta. Olo tuntuu huonolta; alkaa suorastaan oksettaa. Huokaukset seuraavat toisiaan.
Tähän aikaan vuodesta lähtevät monet perheet viikoksi Lappiin hiihtämään tai laskettelemaan. Jotkut lentävät tai menevät junalla, mutta useimmat taittavat matkan autolla. Ajatellaan, että paikan päällä ei pärjää ilman autoa, mikä on kyllä totta. Kaupassa käyntiin ja rinteeseen ajoon tarvitaan autoa, mutta tietysti jos on hotelli täysihoidolla, voi auto olla aivan turha.
Monet varmasti ajattelevat, onko 13 tunnin autossa istuminen Lapin arvoista. Minun mielestäni on. Lapissa on aivan erilaista hiihtää kuin kotona. Maisemat ovat joissakin kohdissa latua henkeä salpaavia: tunturit näkyvät selvästi, aurinko paistaa ja valkeat puut seuraavat toisiaan. Paikoittain olevat latukahvilat antavat mukavan piristyksen hiihtolenkkiin.
Lapissa on koko päivä aikaa hiihtää. Ei tarvitse kiirehtiä mihinkään. Voi rauhassa nauttia maisemista ja pitää välillä tankkaustaukoja. Lasketellessakin voi laskea rinteet yhä uudestaan, eikä tarvitse vilkuilla kelloa koko ajan. Mäet ovat pitkiä ja niitä on eri tasoisille monipuolisesti. Ladulla ja rinteessä näkee niin nuoria kuin vanhojakin, kun taas etelässä vanhemmat ihmiset hiihtävät ja nuoret laskettelevat.
Itse vietän ensi viikon Ylläksellä. Tarkoitus on hiihtää pitkiä matkoja ja käydä kahtena päivänä rinteessä. Tänään 13 tuntia autossa veti hermot kireälle, mutta se on kuitenkin sen arvoista. Osaa odottaa hiihtämistä ja laskettelua. Takaisin tulo voi tehdä hieman enemmään tiukkaa.
Lotta Raussi, Karhulan koulun lehtilinkki
