Kuukausiarkisto maaliskuu, 2010

Small talkia?

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Tämänpäiväisessä Kymen Sanomissa (30.3.2010) oli artikkeli joka käsitteli muiden kielten, erityisesti englannin, valta-asemaa Suomessa ja sitä kuinka niiden asema jyrää suomen kielen alleen.
Lukiessani tulin pohtineeksi, kuinka paljon muiden kielten sanat ja ilmaisut hallitsevat elämäämme. Jokapäiväinen ympäristömme pullistelee muualta tulleita ilmaisuja. Käytämme jatkuvasti vierasperäisiä lainasanoja huomaamattamme, miettimättä sen kummemmin niiden alkuperää.
Oppilaitoksissa ja työpaikoilla painotetaan kielitaidon merkitystä ja suurin osa nuorista hallitseekin vähintäänkin englantia sujuvasti. Kuten Kymen Sanomien artikkelissakin mainitaan, esimerkiksi monilla tieteenaloilla ja yrityksissä englanti toimii vahvana valtakielenä.
En kiistä kielitaidon korvaamatonta merkitystä, mutta kaiken kansainvälistymisen keskellä herää pelko oman kielen ja kulttuurin katoamisesta. Erityisesti nuoret kohtaavat huomattavan paljon muiden kielten mukanaan tuomaa sanastoa ja sitä kautta se siirtyy heidän päivittäiseen elämäänsä ja kielenkäyttöönsä. Luonnollisesti kuulemme jatkuvasti omaa kieltämme, mutta aito suomen kielen käyttöaste kapenee, kuten Kymen Sanomien artikkelissa mainitaan.
Hyvä keino pitää yllä oman kielensä kielitaitoa on lukeminen. Internetistä ja aikakausilehdistä siirtyminen sanomalehtiin ja kaunokirjallisuuten helpottaa oman kielen ylläpitoa. Toisaalta, myös sanomalehtien uutissivuilla voi törmätä vierasperäisiin sanoihin, kuten artikkelissa mainitaan. Oman kielen ja kulttuurin ylläpitäminen on ylpeys josta kannattaa pitää kiinni.

Minttu, Kotkan aikuislukio

Ajat sekaisin

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Taas on se aika vuodesta, kun siirretään kelloja. Monelle tuottaa suurta tuskaa pohtia mihin suuntaan sitä kelloa oikein siirretään. Muistisääntöhän on, että kelloja siirretään aina kesää kohti. Silti itsekin aina mietin, että miksi kelloa oikein siirretään. Eilen siirsimme kelloja tunnin eteenpäin.

Kellojen siirron vastaus on valossa. Kesään halutaan lisää valoisuutta ja siksi kellot siirretään aina kesä- ja talviaikaan. Mietin itse, että kuinka paljon valoa se yksi tunti lisää oikein tuo? Kesähän on jo muutenkin valoisa ja valoa tulee mukamas lisää? Talvella taas on pimeää ja tunti taaksepäin lisää sitä. Hyödymmekö siis kellojen siirrosta lainkaan?

Jotkut ihmiset eivät muista siirtää kelloja tai ne siirretään väärään suuntaan. Itsekin olisin varmaan unohtanut sen, elleivät vanhempani olisi muistuttaneet siitä. Eilisen Kymen Sanomista luin, että kellojen siirto oli aiheittanut kommelluksia ihmisille. Jotkut olivat menneet tuntia liian aikaisin töihin ja jotkut ihmetelleet, miksi kaupan kello on tuntia edellä.

Nuorille kesäaikaan siirtyminen tuottaa ongelmia. On herättävä tuntia aikaisemmin kouluun ja ehdittävä bussiin. Tänään ensimmäisellä tunnilla puolet luokkamme oppilaista meinasi nukahtaa ja oppitunti meni ohi korvien. Itselleni väsymys iski puolelta päivin ja olisin halunnut nukkumaan.

Sopeutuminen vie aina jonkin aikaa, mutta pikkuhiljaa rytmiin pääsee taas mukaan. Kohta ei enää muista kellojen siirtoa ja herääminen helpottuu. Ja voihan aina ajatella syksyä; siirrytään talviaikaan ja saa yhden tunnin lisää yöunille.

Lotta Raussi, Karhulan koulun lehtilinkki

Pimeet hinnat

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Tänään koulussa oli yhteiskuntaoppia kaksi viimeistä tuntia. Tylsää….. Aine ei pahemmin kiinnostanut, enkä muutenkaan jaksa vaivata päätäni yhteiskunnan ihme asioilla. Tänään kylläkin otin itseäni niskasta kiinne ja keskityin tunnilla koska viikonpäästä olisi koe . Huomasin, että aika tärkeestä aineestahan on tarkemmin ottaen kyse.
Keskustelimme tänään valtion veroista ja mihin veronmaksajien rahat menevät. Tärkeisiin asioihinhan ne menevät….mm. yleisiin palveluihin, opettajien,poliisien,lääkereiden ja palomiesten palkkoihin ja jne. Tunnin edetessä aiheet vain liukuivat eteenpäin tylsästi. Yritin keskittyä! Tiukkaa kyllä teki! Yks asia minua kävi kyllä ottamaan päähän ja ihmettelemään nimittäin suomen valtioo kohtaa. Koko ajan ihmisiä kehotetaan menemään julkisilla koska ilmastonmuutos ja saasteet….. mutta kuka menisi kun hinnat ovat pilvissä. Esimerkiksi mussalosta kotkan keskustaaan maksaa lähen päälle 4e suunta. Ihmisiä melkein pakotetaan ostamaan busskortit ja maksamaan niistä 32e joka kuukausi, vaikka sitä ei käyttäisikään jokapäivä. Nimittäin bussikorttikin tulee halvemmaksi kun maksaa 4e per suunta joka toinenpäivä. Tietysti tulee halvemmaksi mennä omalla autolla, eikä käyttää julkisia ja moni päätykiin siihen. Sitten ihmetellään, että julkisilla ei kule paljonkaan porukkaa. Hmm…. Voisi jotkut päättäjät vähän herätellä aivotoimintaa talven jäliltä =) Nimittäin, olen sitä mieltä, että jos julkisten hintoja laskettaisiin ( ja ehkä bensan hintaa ??) niin nostaa alkaisivat julkisetkin vetää ihmisiä puoleensa!

ja sitten yleinen pieni muistus kaikille Earth Hour – tapahtumasta =) muistakaa sammuttaa  valot ensi lauantaina 20.30-21.30! Toivottavasti kotkakin osallistuisi tähän tapahtumaan Loviisan tavoilla!!

Elina H. kotkan keskuskoulu

En ole rasisti, mutta..

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Suomen kansa on puhunut. Maahanmuuttolinjaa kuristavaa köyttä on tiukennettava entisestään.

Yhä useampi suomalainen on sitä mieltä, maahanmuuttajille sekä pakolaisille avointa olevaa porttia on kavennettava. Tämän oma maa mansikka -kannan puolesta puhuu moni viime aikoina otsikoihin yltänyt kohu. Merkittävimpänä kauppakeskus Sellon surmat Espoossa. Myös yhä vain laajenevassa valokeilassa paistatteleva Timo Soinin luotsaama puolue Perussuomalaiset on omalta osaltaan kammennut yleistä kantaa kriittisempään suuntaan.

Aiemmin maahanmuuttajien sisääntuontiahan perusteltiin työvoimalla ja tuottavuuden kasvamisella. Itsekin täytyy myöntää, että kyseisen argumentin uskottavuus on karisemaan päin. Kotimaiset tuottajat seisovat ja työttömyysprosentti on suurempi kuin aikoihin. Turhaan me nyt niitä maahanmuuttajia otetaan sohvia kansoittamaan.

Toinen asia: pakolaiset. Nyt oma kantani haarautuu yleisestä muminasta. On täysin epäinhimillistä todeta, että mitä ne arabit tänne meille tunkee piiloon. Kyllä mekin ollaan sotia kestetty, se on elämää. Mutta kun ei ole. En todellakaan väitä, että jokainen näin ajattelisi. Mutta kaikille teille, jotka löydätte perussuomalaisia piirteitä itsestänne: Lähi-idän kriisialueet eivät ole paikkoja, joissa lapsi voi terveenä kasvaa. Ehkä turvalliset hiekkalaatikkoympäristöt ovat sokaisseet silmänne, ettekä näe omia rajojanne kauemmas, mutta pakolaisäidit ja -isät ovat yhtä lailla huolehtivaisia vanhempia kuin tekin. He vain haluavat lastensa parasta.

Perussuomalaisten hiljainen tunnuslause ”en ole rasisti, mutta..” ei voi kehittyä yleisen mielipiteen kaltaiseksi aatteeksi. Me tarvitsemme toisia kulttuureja. Me tarvitsemme eriäviä mielipiteitä. Ja ennen kaikkea, me emme voi pihdata vielä erinomaisia elinolosuhteitamme itsellämme. Kaikille niitä ei tarvitse jakaa, mutta on lapsia, jotka kaivavat hiekkalaatikoiltaan esiin savuavia pääkalloja. Miettikääpä sitä.

Tomi Kiviluoma, Etelä-Saimaa

Nuoret aikovat rakentaa pehmeämmän maailman

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Tämän päivän (20.3.10) Etelä- Saimaan otsikko kiinnitti huomioni.

Mukavaa, että viisaiden ja vastuullisten nuorten mielipiteet ja arvot tulevat esiin, sillä yleensä mediassa on esillä vain mummoja kaatavat ja lähi- siwasta siideriä näpistävät nuoret.

Luulen sen johtuvan siitä, että uutinen ”Alaikäinen rattijuoppo kiinni viikonloppuna”, on huomattavasti enemmän uutisoinnin arvoinen kuin ”Naapurin Maija boikotoi ulkomaisia elintarvikkeita”.

Suurin osa nuorista on loppujen lopuksi aivan kunnollista ja viisasta porukkaa, vaikka niitä pölvästejä löytyy, mutta niin on myös jokaisessa sukupolvessa.

Kyllä suurinta osaa nuorista huolettavat ilmastonmuutos, työttömyys ja monet muut vakavat asiat. Monet myös vaikuttavat asioihin, tavoilla jotka ovat nuorille mahdollisia.

Emme me nyt ihan toivottomia ole?

Santeri Hammaren, Ruokolahden Kirkonkylän koulun lehtilinkki

Ainokainen

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Monesti kuvitellaan, että perheen ainoa lapsi on hemmoteltu, omaa napaansa tuijottava ihminen. Jos lapsi haluaa jotain uutta ja kallista, se myös hänelle ostetaan. Anteeksi, jos jotkut ovat eläneet tässä uskossa, mutta sanon nyt ihan suoraan – elämä ainokaisena ei ole ruusuilla tanssimista.

Perheen ainoana lapsena ei ole sen herkullisempaa olla kuin monen sisarusten ympäröimänä. On tietysti totta, että ainokaiset saavat enemmän täysin omia asioita, sillä ei ole ketään, jolle niitä jakaisi. Tällaiset lapset saavat myös huomiota, mutta myös vanhempiensa ärtymystä, sillä ei ole muita lapsia,  joille sitä voisi purkaa.
Ainokaisilla ei ole sisaruksia, joiden kanssa kilpailla esimerkiksi kouluarvosanoista, vaan ihminen kilpailee itseään vastaan. Tämä on tietysti jollain tavoin mukavampaa, mutta myöskään motivaatiota opiskeluun ei siksi ole niin hirveästi. Perheen ainoalle lapselle annetaan myös enemmän kotitöitä, koska ei ole sisaruksia joiden kanssa jakaa niitä.

Omassa taaperoiässäni leikin leluilla yksikseni, mutta minua se ei haitannut. Mietin mielessäni, mitä tietty lelu sanoo toiselle lelulle enkä oikeastaan koskaan puhunut leikkiessäni ääneen. Oli sitten outoa leikkiä jonkun kaverin kanssa, kun piti ilmaista suullisesti lelun mietteet ja lauseet. Olin kuitenkin melko sosiaalinen lapsi.

Jotkut opettajatkin voivat myös luulla, että perheen ainokaisena elämä on todella hohdokasta tai nämä ihmiset ovat hyvin koppavia eivätkä ota toisia huomioon. Itse kumoan omalla kohdallani tämän väitteen täysin. En ole koppava, olen ihan samanlainen nuori kuin muutkin miettiessäni omia arvosanojani tai pukeutumistyyliäni. Ja huolehdin muista ihmisistä, varsinkin ystävistäni. Eikä oikeastaan kukaan kavereistani voisi kuvitella minua täysin erilaisena ihmisenä kuin nyt olen.

Jos minulta kysytään, enkö ole yksinäinen kun vanhemmat ovat töissä ja tulevat vasta myöhemmin iltapäivällä kotiin, vastaan varmastikin että en. Meillä on koiria, jotka ovat korvanneet sisarukset, vaikkeivat niin täydellisessä muodossa. Koiramme ovat kuitenkin sen verran ilahduttavia ja täynnä elämää, että harvoin jää suremaan omaa yksinäisyyttään. En oikeastaan koe itseäni yksinäisenä, mutta ulkopuolisen silmistä saatan ehkä vaikuttaakin. Enkä korvaa sisaruksieni puuttumista jokapäiväisellä kavereiden tapaamisella vapaa-ajallani. Vaikka olenkin löytänyt ympärilleni hyvät ystävät, en voisi sanoa, että kukaan heistä olisi sisarukseni eikä sielunsiskoni tai -veljeni.

Haluaisinko kuitenkin oman sisaruksen? Kyllä, pari vuotta vanhemman, reippaan ja kiusoittelevan isoveljen. Tämä kuitenkaan ei ole mahdollista, mutta en ala parkumaan. Jos olen jo neljätoista vuotta pärjännyt näin, pärjään ihan varmasti tulevaisuudessakin.

Jenny Rantanen
Ruokolahden Kirkonkylän koulun lehtilinkki

Kesätyöpaikat

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kesätyöpaikat ovat taas tapetilla. Tuntuu, että kaikilla on jotakin suunnitteilla ja toisilla on jo paikka hankittu. Itselläni ei ole minkäänlaista kesätyöpaikkaa edes tiedossa, ellen pikapuoliin sellaista kehitä.

Kaupunki tarjoaa joitakin kesätyöpaikkoja, mutta sadat ihmiset hakevat niihin ja minäkin luovutin ensimmäisen hakukerran jälkeen. Perinteinen mansikanpoiminta on aika hankalaa, kun en tiedä yhtään mansikkapeltoa Lappeenrannan lähituntumasta. Kauppoihin tai kahviloihin tuskin otetaan alle 18 vuotiasta kaikkien määräyksien ja hygieniapassien vuoksi. Tämä on periaatteessa harmillista, koska ainakin omasta lähipiiristäni tiedän kymmeniä jotka haluaisivat kesätyöpaikan, mutta eivät saa sellaista ikänsä vuoksi.

Itse olen kysynyt kesätyöpaikkaa kirjastolta, sillä olin siellä työharjoittelussa. Sitten kysyin museolta ja hiekkalinnalta, mutta valitettavasti mihinkään näistä ei voida ottaa minua kesätyöhön iän (olen nyt 15- vuotta), koulutuksen tai rahan puutteessa. Naapureillakin on pitkät loma- ajat koska ovat opettajia, joten en käy edes kysymässä lapsenhoito apua.

Nyt olen vakavasti pohtinut samaa hommaa kuin viime vuonna. Olin soittamassa Kahvila Majurskassa pianoa, ja tienasin hattuineni melkein 200 euroa kuukaudessa, mikä on mielestäni kohtuullista kahden tunnin soitosta viitenä päivänä viikossa. Muunkinlainen työkokemus tulisi toki tarpeeseen.

Toisaalta voisin vain nauttia kesästä ennen ensimmäistä lukio vuotta. Voinhan yrittää sitten ensi vuonna uudestaan, eihän elämäni yhteen kesätyöpaikkaan kaadu. Ja pääsenpähän lähtemään mihin tahdon. Toivon kaikista omista vaikeuksistani huolimatta kaikille onnea kesätyöpaikan etsimisessä!

Eveliina Kunttu, Armilan koulu

Keväinen koitos

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Eilen maanantaina pääsi eräs jokakeväinen rituaali eli ylioppilaskirjoitukset jälleen toden teolla alkamaan äidinkielen esseekokeella. Tuhannet abiturientit puurtavat ympäri Suomea näyttääkseen ylioppilastutkintolautakunnan sensoreille, mitä lukion aikana on oikeastaan opittu.

Aika ajoin saa lukea voimakkaitakin ylioppilaskirjoituksia vastustavia kannanottoja. Nykyistä lukiota on kritisoitu liiallisesta kirjoituksiin keskittymisestä, joka vaarantaa lukion alkuperäisen tarkoituksen eli ihmisten sivistämisen. On totta, että kirjoitukset ovat todella raskas koitos ja ne aiheuttavat stressiä ja jopa ahdistusta monille. Perheen puolelta kohdistuvat paineet ovat myös kovat, kukapa vanhempi ei haluaisi nähdä lapsensa painavan päähänsä valkoista lakkia merkiksi vuosien ahkerasta opiskelusta?

Itse olen kuitenkin ylioppilaskirjoitusten joistakin heikkouksista huolimatta nykyisen järjestelmän kannalla. Lukuisilla esseevastauksilla, lukulomalla, laskimien ja eväiden tarkastamisella sekä kryptisellä pisteytysjärjestelmällä on Suomessa pitkät perinteet, joiden muuttamiselle en näe oikeastaan mitään syytä. Lukion on hyvä päättyä omalla tavallaan juhlallisiin ja monimutkaisiin kokeisiin jo pelkästään siksi, että lukiolaiset kokisivat saavuttaneensa jotakin. Yhtenäisellä arvostelulla voidaan myös vertailla kaikkia tasapuolisesti keskenään.

Kun tulokset ovat selvillä, on hyvä syy juhlia. Jäähän tutkinnon suoritettua käteen jotain pysyvää, josta voi olla ylpeä vielä vuosien päästä.

Valtteri, Haminan lukion lehtilinkki

Oma pukeutumistyyli, mutta millainen?

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Kävellessäsi kadulla näet usein hyvin erilaisesti pukeutuneita ihmisiä. Joillain ihmisillä näkyy päällään ylisuuria vaatteita, toiset ovat pukeutuneet viimeisimmän muoti-ilmiön mukaan, jotkut ovat pukeutuneet vain ja ainoastaan mustaan kun taas toisilla on vain ja ainoastaan kirkkaampia värejä. Myös erikoisuuksia löytyy, kuten vaikkapa lolitat.
Varsinkin meille nuorille oma tyyli tuntuu olevan hyvinkin tärkeä asia. Vaatekauppasta etsimme jotain mikä meistä itsestämme näyttää hyvältä. Jos esimerkiksi olet ihminen joka pitää vain ja ainoastaan mustasta ja ystäväsi ehdottaisi sinulle kirkkaan keltaista paitaa kieltäytyisit luultavemmin edes ajattelematta asiaa ollenkaan. Itse olen ainakin sellainen ihminen joka nähdessään jotain mikä tuntuu juuri minulta itseltäni samantien kun näen kyseisen vaatteen tai oli kyseessä mikä tahansa tavara tai esine on kyseisen asian osto minulle iloinen asia jonka takia voin olla onnellinen pitkänkin aikaan. Huomasin tämän viimeeksi muutama päivä sitten etsiessäni itselleni kenkiä. Nähdessäni kengät jotka samantien halusin oli ostopäätös jo täysin varma ja nyt kyseiset kengät komeilevat kenkähyllyssä käyttövalmiina. Oman tyylin löytäminen voi kuitenkin olla aika työläs prosessi tai sen muodostaminen voi viedä kauan varsinkin vaatteiden kanssa, sillä raha ei kasva puissa. Kuitenkin tyylin löydyttyä huomaa olevansa iloisempi ja huomattavasti onnellisempi kuin aijemmin, näin ainakin itse olen asian kokenut.
Ystävyyspiirin jäsenistö voi koostua ihmisistä jotka pukeutuvat samalla tavalla, mutta mielestäni paljon rikkaampi ystäväpiiri on sellainen, jossa jokainen pukeutuu hieman erilailla ja mielestäni ihmiset jotka uskaltavat näyttää juuri sellaisilta kuin haluavat ovat rohkeita ja ainakin itse kadehdin heitä, mutta parhaani mukaan yritän juuri sellainen kuin tunnen itseni olevan. Loppujen lopuksi oma tyyli on sellainen jossa viihtyy eikä näin ollen ole hyvä kuunnella muiden mielipidettä siitä miltä kenenkin tulisi näyttää tai mitä kenenkin tulisi pukea ylleen. Jokainen on kaunis, komea, hyvän näköinen juuri sellaisenaan kuin on.

Taija Kinnari, Iitin lukion lehtilinkki.

Poljennon rennon ja hennon John Lennon…

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Suomalaisen sanataiturin ja muusikon Juice Leskisen syntymästä tuli 19.2. kuluneeksi 60 vuotta. Leskinen vaikutti aikoinaan paljonkin suomalaiseen musiikkiin ja otti sanoituksillaan kantaa erinäisiin asioihin. Hänen omien sanojensa mukaan parhaimpia laulunaiheita olivat ihminen, ihminen ja toinen ihminen, ihminen ja yhteiskunta ja ihminen ja uskonto. Nerokkailla riimeillä ja hauskoilla sanoilla leikittely kuuluivat paljolti Juicen tyyliin. Juice jätti meille kuunneltavaksi ja ihasteltavaksi läjäpäin musiikillista tuotantoaan ja käänsipähän hän muutaman kirjankin.

Juicen syntymäpäivää on juhlittu monella tavalla. Se on ollut esillä mediassa varsin näkymästikin. MTV3:n kymmenen uutisissa kerrottiin valokuvanäyttelystä, olen ainakin itse kuullut muutamasta konsertista ja tiedän, että Grand Slam, Juicen bändi esiintyi 20.2, päivä jälkeen oikean syntymäpäivän.

Olin itse yhdellä tällaisella keikalla Iitissä. Maakansa Brothers XL esitti kolme tuntisen setin Juicen parhaimmistoa, kovaa ja korkealta. Ennen sitä meillä oli autossa soinut varmaankin kuukauden päivät Juicen levyt autossa, osasimme pikkusiskon kanssa Pieksamäen asemalla bluesin kaikki viitisenkymmentä säkeistöä melkein ulkoa, ja suurimman osan muistakin biiseistä. 17 henkisen kokoonpanon oli kasannut kokoon porukan rumpali, vannoutunut Juice-fani. En voi kuin nostaa hattua hänelle ja kiittää upeasta konsertista!

Loppuun vielä muutama hyvä biisi Juicelta: klik ja klik!

Minna, Elimäen Yläaste