Silmät auki

Joka päivä avatessamme sanomalehden ovat ne siellä. Emme välttämättä kiinnitä niihin huomiota, mutta silti ne sisältävät paljon tietoa. Puhun nyt yhden palstan levyisistä pikku-uutisista, jotka valtakunnallisesti näkyvät vain numeroina tilastoissa, mutta silti uutisten tapahtumat ovat mahdollisesti kääntäneet jonkun elämän päälaelleen.
Meille näistä uutisista ulkopuolisille nämä pienet viestit otsikoineen ”Mies puhalsi törkeät promillet” tai ”Kaksi kuoli ulosajossa” eivät merkitse mitään, tuleehan niitä uusia joka päivä kymmenittäin. Näistä tapahtumista osalliset joutuvat kuitenkin kantamaan onnettomuuden taakkaa koko loppuikänsä. Tämän vuoksi meidän ei aina tule sivuuttaa näitä pieniä, mutta tärkeitä uutisia. Joskus voisimme lukaista ne lävitse, ja ajatella niiden sisältöä hetken. Jos olisit itse jonkun onnettomuudessa kuolleen omainen, arvostaisit varmaan suuresti sitä, että joku pysähtyy hetkeksi kunnioittamaan sinulle tärkeätä ihmistä.

Valtteri, Haminan lukion lehtilinkki

Välillä vain katastrofi aukaisee ihmisten silmät. Järkyttävä maanjäristys Haitilla sai nopeasti median huomion, mikä olikin hyväksi jälleenrakennuksen alkamisen kannalta. On ihmeellistä nähdä, miten nopeasti ihmiset pystyvät oikeasti yhdistämään voimansa, jos asia on vain tarpeeksi tärkeä.

Välillä varsinkin me varakkaat länsimaalaiset olemme niin kiinni omassa elämässämme, ettemme lainkaan huomaa lähimmäisemme kärsimystä. Pienetkin murheet kasvavat valtaviksi, kun niitä on aikaa pyöritellä päässään. Välillä ihmettelenkin lasten empatiakykyä. He eivät ehkä ymmärrä tilanteiden vakavuutta täydellisesti, mutta auttamisen halu on suuri. Siksi itse ihailen suuresti sitä brittiläistä nuorta poikaa, joka nähtyään Haitin surkean tilan päätti tehdä asialle jotain. Hän saikin kerättyä kymmeniätuhansia euroja järjestämällä pyöräilykierroksen, jota hän pyysi ihmisiä sponsoroimaan. Mutta kyllä me vähän vanhemmatkin osaamme auttaa, jos vain haluamme. Ympäri maailmaa on järjetetty hyväntekeväisyyskonsertteja, kampanjoita ja muita tempauksia, jotta köyhä saarivaltio pääsisi takaisin jaloilleen.

Vielä on kuitenkin roimasti parantamisen varaa. Vaikka onkin tavattoman upeaa, että Haitille on tarjoutunut toinen mahdollisuus, on turha olettaa, etteikä myös muualla tarvittaisi apua. Luonnonkatastrofien kerta heitolla tapahtuva tuhoisuus saa ihmiset välittämään. Turhan usein unohdamme, että maailmassa on menossa jatkuvaa, alituista kärsimystä. Suuri osa ihmisistä joutuu pärjäämään saastuneella vedelle, toisilla sitä ei ole lainkaan. Maailmassa on paljon kouluttomattomia ihmisiä, sekä lapsia ilman minkäänlaista henkilöllisyyttä. Elämmekö me pumpulissa täällä suomalaisessa hyvinvointivaltiossamme?

Yksi ihminen ei voi muuttaa kerralla koko maailmaa. Se olisi kaunis, mutta valitettavan epärealistinen ajatus. Meistä jokainen voi kuitenkin tehdä jotain. Entä jos seuraavana syntymäpäivänäsi et pyytäisikään lahjaksi uutta kännykkää/tietokonetta tai suoristusrautaa,vaan jotain, joka toisi iloa myös muille. Kenties ihmisille, joiden taloudellinen tilanne on parhaimmillaankin kurja ja elämän perustarpeiden tyydyttäminen ei onnistu. Monet hyväntekeväisyysjärjestöt ”kauppaavat” vuohia, lampaita, lääkkeitä, koulutarvikkeita, henkilöllisyystodistuksia ja puuntaimia. Oikeita hyvän mielen lahjoja. Sekä sinulle itsellesi kuin kiitolliselle vastaanottajallekin.

-Reetta, KYL

Iltalehti julkaisi 13.1.2010 Kaarina Hazardin kirjoittaman rankkasanaisen kolumnin hiljattain menehtyneestä, entisestä kansanedustajasta ja nyrkkeilijästä Toni Halmeesta.
Kuolleen Halmeen parjaamisestako tässä kirjoituksessa oli kyse? Sitä mieltä tuntui olevan suurin osa suomalaisista. Varsinkin tällä kannalla olivat ne, jotka olivat kuulleet kolumnista vain rankimmat pätkät tai olivat päättäneet mielipiteensä jo ennen kirjoituksen lukemista.
Hazard kutsui Halmetta muun muassa ilmaisuin ”niskamakkara” ja ”vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin.” Kieltämättä tälläiset ilmaisut ovat melko säälimättömiä ja törkeitä menehtyneestä henkilöstä.
Vaivautuessaan lukemaan kolumnin rauhallisesti ja ennakkoluulottomasti kokonaisuudessaan luulisi jokaisen kuitenkin ymmärtävän, että kritiikki ja purevat sanavalinnat kohdistuvat ennen kaikkea suomalaista mediaa kohtaa, eivät entistä nyrkkeilijää.
Hazard arvostelee median epäeettisyyttä, sitä kuinka mediaa ja kansaa kiinnostivat vain ja ainoastaan Halmeen sekoilut ja kuinka sekakäyttäjästä nostettiin kuoleman jälkeen varsinainen kansallissankari.
Mielestäni Hazard pyrki kirjoituksessaan paljon kaivattuun ja toivottuun mediakriittisyyteen. Ilman provosoivia sanoja ja Halmeen käyttämistä esimerkkinä Kaarina Hazardin kirjoitus olisi hävinnyt satojen muiden kolumnien ja mielipidekirjoitusten sekaan.
Suosittelen jokaiselle kolumnin lukemista ennen kuin rupeaa latelemaan mielipiteitään kahvipöydissä. Myös eläviä ihmisiä tulee kunnioittaa, joten mielestäni työtään tekevä Hazardkaan ei ansaitse sitä asiatonta kielenkäyttöä ja uhkailua jota monilla keskustelupalstoilla harrastetaan.

Minttu, Kotkan aikuislukio