Välillä vain katastrofi aukaisee ihmisten silmät. Järkyttävä maanjäristys Haitilla sai nopeasti median huomion, mikä olikin hyväksi jälleenrakennuksen alkamisen kannalta. On ihmeellistä nähdä, miten nopeasti ihmiset pystyvät oikeasti yhdistämään voimansa, jos asia on vain tarpeeksi tärkeä.
Välillä varsinkin me varakkaat länsimaalaiset olemme niin kiinni omassa elämässämme, ettemme lainkaan huomaa lähimmäisemme kärsimystä. Pienetkin murheet kasvavat valtaviksi, kun niitä on aikaa pyöritellä päässään. Välillä ihmettelenkin lasten empatiakykyä. He eivät ehkä ymmärrä tilanteiden vakavuutta täydellisesti, mutta auttamisen halu on suuri. Siksi itse ihailen suuresti sitä brittiläistä nuorta poikaa, joka nähtyään Haitin surkean tilan päätti tehdä asialle jotain. Hän saikin kerättyä kymmeniätuhansia euroja järjestämällä pyöräilykierroksen, jota hän pyysi ihmisiä sponsoroimaan. Mutta kyllä me vähän vanhemmatkin osaamme auttaa, jos vain haluamme. Ympäri maailmaa on järjetetty hyväntekeväisyyskonsertteja, kampanjoita ja muita tempauksia, jotta köyhä saarivaltio pääsisi takaisin jaloilleen.
Vielä on kuitenkin roimasti parantamisen varaa. Vaikka onkin tavattoman upeaa, että Haitille on tarjoutunut toinen mahdollisuus, on turha olettaa, etteikä myös muualla tarvittaisi apua. Luonnonkatastrofien kerta heitolla tapahtuva tuhoisuus saa ihmiset välittämään. Turhan usein unohdamme, että maailmassa on menossa jatkuvaa, alituista kärsimystä. Suuri osa ihmisistä joutuu pärjäämään saastuneella vedelle, toisilla sitä ei ole lainkaan. Maailmassa on paljon kouluttomattomia ihmisiä, sekä lapsia ilman minkäänlaista henkilöllisyyttä. Elämmekö me pumpulissa täällä suomalaisessa hyvinvointivaltiossamme?
Yksi ihminen ei voi muuttaa kerralla koko maailmaa. Se olisi kaunis, mutta valitettavan epärealistinen ajatus. Meistä jokainen voi kuitenkin tehdä jotain. Entä jos seuraavana syntymäpäivänäsi et pyytäisikään lahjaksi uutta kännykkää/tietokonetta tai suoristusrautaa,vaan jotain, joka toisi iloa myös muille. Kenties ihmisille, joiden taloudellinen tilanne on parhaimmillaankin kurja ja elämän perustarpeiden tyydyttäminen ei onnistu. Monet hyväntekeväisyysjärjestöt ”kauppaavat” vuohia, lampaita, lääkkeitä, koulutarvikkeita, henkilöllisyystodistuksia ja puuntaimia. Oikeita hyvän mielen lahjoja. Sekä sinulle itsellesi kuin kiitolliselle vastaanottajallekin.
-Reetta, KYL