Huulilleni nousi juuri hymynkare, kun luin lehdestä artikkelin: Kourallinen on saanut työpaikkoja. Onneksi näin on! Sillä jatkuvasti televisiossa ja radiossa puhutaan lakoista, uusista lomautuksista ja irtisanomisista. Vihdoin jotain positiivista! Työpaikat ovat aina hyvä asia, varsinkin näin suomessa leijuvan kaaoksen keskellä.
Sara Backman
Tainionokosken yläasteen lehtilinkki
Hiihtoloma häämöttää päivän päässä. Ennen sitä kuitenkin on suoriuduttava koulun talviliikuntapäivästä, jolloin menen laskettelemaan ensimmäistä kertaa. Saimme valita useammasta vaihtoehdosta kolme mahdollista liikuntalajia. Ensimmäisenä vaihtoehtona minulla oli ratsastus, johon en tunnetulla huonolla tuurillani päässyt. Toisena zumba ja keilailu, mutta ysit veivät paikat. Kolmantena laskettelu sen takia, koska olin varma, että pääsisin joko ykkös – tai kakkosvaihtoehtoon.
Laskettelu pelottaa. Joko murran rasitusvammaiset polveni, sähellän hississä tai lasken pusikkoon. Voi olla myös mahdollista, että laskettelu onkin kivaa ja haluan lasketella enemmänkin. Jos joku näistä ennustuksista menisi oikeaan, toivottavasti se olisi viimeiseksi mainittu.
En ole päättänyt omia hiihtolomasuunnitelmiani vielä, mutta talon siivoamista siihen äitini vakuuttelujen mukaan kuuluu. Ehkäpä myös reissu Lappeenrantaan, siitä en tiedä tarkasti. Liikunnallista puolta en ole vielä miettinyt, mutta ehkä kaveripiirin suunnitelmat ratsastuksesta toteutuisivat. Tai sitten laskettelen, jos huominen menee hyvin.
Laskettelu on aika monen ihmisen talviharrastus ja ilmeisesti se on ihan mukavaakin, kerran on vetänyt puoleensa niin suuren joukon kannattajia. Ehkä minusta tulee myös yksi heistä? Ehkä ja ehkä, mistäs sitä tietämään. Toivon kuitenkin niin, sillä olisi tosi mukavaa sanoa, että harrastuksiini kuuluu laskettelu.
Johtuuko innokkuuteni lasketteluun vain siitä, että se on niin suosittu laji? En tiedä, mutta huomenna saan omat johtopäätökseni asiasta.
Hiihtoloma. Ei läksyjä, ei koulua, ei kokeita. Omaa aikaa. Kavereita. Ja kaikkea muuta hauskaa, jos tekemistä vain keksii. Joten miten ikinä vain vietättekin hiihtolomanne, viettäkää se hyvin!
Jenny Rantanen
Ruokolahden kirkonkylän koulun lehtilinkki
Kävele auttavaisen näköisenä, hymyile, tarkasta lippu, kuuntele valittavia asiakkaita ja muista, että asiakas on aina oikeassa. Ei ole varmasti helppoa olla konduktööri näiden lumimyrskyjen keskellä. Junien myöhästellessä ja ihmisten valittavien äänten pulputtaessa ei työmukavuudestakaan voi varmasti puhua. Kun vastaat samoihin kysymyksiin sadatta kertaa, etkä ehdi käymään edes vessassa, alkaa viimeinenkin hymynkare jo hyytyä. Tällasistäkö tapauksista konduktöörin ura täyttyy?
Lähipäivien hurjat myräkät ovat vaikuttaneet surkean paljon liikenteeseen. Bussien myöhästelemiset ja auraamattomat tiet eivät taida vetää vertoja junille. Junavuoroja on peruttu ja ihmiset tärisevät suutuksissaan asemilla. Ymmärrän varsin hyvin että paine päässä nousee, kun kauan odotettu matka tai sovittu tapaaminen myöhästyy. Tai kun vanhempi haluaa saada lapsensa kotiin hiihtolomareissulta. Minun pinnani olisi tuollaisissa tilanteissa jo VR:lle soittamisen kynnyksellä, mutta mitä VR voi lumimyräkälle tehdä? Onko sillä taikakeijuja, jotka taikovat lumipilvet ja pakkasen junaradan ympäriltä pois? Epäilen vahvasti että ei, sillä muuten junat kulkisivat ajallaan ja ihmiset hymyilisivät.
Todellistakin todellisempi tosiasia on, että tälle talvelle ei VR, eikä kukaan muukaan voi tehdä tällä hetkellä mitään. Minun puolestani ei tarvitsisi edes tehdä. Olen itse nauttinut maisemista ja lumitöistä, unohtamatta tietenkään perinteistä kalistelua linkkipysäkillä. Joillekin siitä on kuitenkin koitunut niin isoja vahinkoja, että ne eivät ole saaneet sijaa pääkopastani ennenkuin tänä aamuna lehdenlukutuokiollani. Oli harmillista todeta, että nauttiessani lumisesta talvesta toiset kärsivät siitä päivästä päivään. Toisaalta kun ajattelee toiselta kantilta, mieleeni pälkähtää ajatus: ”Mitä valittamaan, kun asut Suomessa?” Luulisi suomalaisten olevan tottuneen kylmiin pakkaskeleihin ja joustamisiin aikatauluissa talvikeleissä.
Monimutkaista, mutta totta. Talvesta saa väännettyä vaikka kuinka monia blogia eri näkökulmissa. Tällä hetkellä minun omat ajatukseni ovat väsyneissä konduktööreissä. Onneksi useat ihmiset kuitenkin ymmärtävät etteivät junahässäkät ole konduktöörien vika. En siltikään haluaisi olla housuissasi, konduktööri.
Hilla Ryösö
Maanantaina ostamaan lumilautaa ja illalla sirkustreeneihin, tiistaina tutkielman tekoa ja Yritys Hyvä -kilpailun tekstin kirjottamista, keskiviikkona isoskoulutus ja kyläilyä, torstaina ulkoilupäivä Mielakassa, nuortenilta ja sirkustreenit, perjantaina kirjotelman viimenen palautuspäivä ja Elokuvakerho, lauantaina taas Mielakkaan, sunnuntaina…
… VAPAA !
Mitähän tekisin sunnuntaina, kun ei kerran mitään ole suunnitteilla? En taida tehdä mitään. Pidän vapaapäivän kaikesta kiireestä ja stressistä. Ja niin kannattaisi tehdä kaikkien.
Ihmiset juoksevat nykyisin joka päivä pää kolmantena jalkana joka paikkaan ja aina myöhässä ja asiat hoitamatta ja kun koko ajan on niin kamala kiire ja mikään ei ole hyvä. Nukkukaa ihmiset, nukkukaa välillä, ja rentoutukaa. Pää virkeänä ei aina tarvitse olla myöhässä ja ne asiatkin voivat joskus olla hoidettuina.
Koittakaa sellaista elämänasennetta, johon minä olen totutellut jo hetken aikaa. Se kuuluu näin: asioilla on tapana järjestyä. Ne järjestyvät aina jotenkin päin, ei aina hyvin, mutta järjestyvät silti. Stressatkaa vain stressaamisen arvoisista asioista ja antakaa muun mennä omalla painollaan.
Loppuun vielä vinkki. Mukavat naurut löytää Vesalan blogista, erityisesti tästä Huuhkaja-episodista.
Minna Markkanen, EYA
Tämän hetken suurimpia uutisia urheilussa ja muutenkin ovat Vancouverin talviolympialaiset. Kaikki, ovat ainakin yhden lajin kannattajia ja katsovat suoria lähetyksiä keskiyöllä. Kuninkaallisia myöten on havaittu julkimoita katsomassa milloin mitäkin lajia.
Itse seuraan eniten jääkiekkoa. Se on jotain missä pitää voittaa, ainakin Ruotsi. Minua ainakin harmitti kun Ruotsi voitti maanantai-aamuna 3-0. Etenkin sen takia, että katsoimme tuota peliä koulussa. Nyt kun sanottiin, että häviäminen oli taktinen veto, niin ihmettelen syvästi. Eihän mitään pelejä kannata häviämään lähteä.
Iloinen yllätys oli tietenkin Peetu Piiroisen hopea. Aina jaksaa yllättyä lajeista joita Suomikin edustaa. Kiinassakin oli kesällä 2008 ampuja, vaikken ollut ajatellut Suomesta sellaista lähtevänkään. En todellakaan usko, että Suomen mitallitavoite täyttyy, vaikka onhan se huono lähteä kisaamaan jos ei edes tiedä mitä tavoittelee.
Onhan ainakin näissä olympialaisissa varjonsakin. Ensimmäisenä tulee mieleen sen kelkkailijan kuolema harjoituksissa ja toisena alkuperäiskansojen osallistuminen olympialaisten järjestelyihin. Mielestäni oli hyvin koskettavaa kun Georgialaisjoukkue käveli stadionille ja kaikki nousivat seisomaan valtioiden päämiehiä myöten. Alkuperäiskansojen osallistuminen kisojen järjestelyihin oli mielestäni aluksi hauska asia, mutta uutisten valossa alkuperäiskansojen huonot olot ovat suuressa ristiriidassa olympialaisten teeman kanssa.
Kaikesta huolimatta toivon, että jokainen löytää jonkin lajin jota seurata. Jos ei muuten niin sitten nauhalta, vaikka vähän kelaillen sieltä sun täältä. Hauskaa hiihtolomaa ja olympialaisten seurausta kaikille!
Eveliina Kunttu
© Jenny Rantanen 2010
Kuvat tuovat helposti muistoja mieleen. Vaikka et esimerkiksi muistaisi, että olet käynyt jossakin paikassa, tunnelmat matkasta voivat palautua kyseisestä paikasta otettua valokuvaa katsoessasi. Kuvilla on merkillinen vaikutus, sillä myös valokuvista on tehty eräänlainen terapeuttinen hoitomuoto. Muun muassa Mika Mannermaa ja Miina Savolainen käyttävät kuvia terapeuttisesti. Esimerkiksi Miina Savolaisen tunnettu teos Maailman ihanin tyttö on yhteisövalokuvataideprojekti. Hän on myös osallistunut ISÄ – Voimauttavia valokuvia – projektiin.
Valokuvata voi periaatteessa kuka tahansa, tarvitaan vain kamera ja kohde, mitä kuvata. Kamerankaan ei tarvitse olla huippuhieno ammattivalokuvaajien järjestelmäkamera, vaan alkuun voi riittää ihan vain filmikamera tai normaali digikamera. Itse aloitin ikivanhalla filmikameralla, jonka jälkeen siirryin äitini digikameroihin (joista toisen onnistuin rikkomaan, khehheh), joilla kuvasin siihen saakka kunnes sain oman digikameran. Sillä pystyi kuvaamaan myös veden alla. Tämän jälkeen seuraava kamerahankintani oli järjestelmäkamera Nikon D40, jolla olen kuvannut päälle vuoden.
Valokuvaan aika paljon koiriamme ja luontoa. Ikuistan myös kavereitani, sukulaisia tai perhettäni jos vain mahdollista. Pidän kameraa mukanani aika useasti. On kätevää mennä oman koiran kanssa näyttelyyn kameran kanssa ja palata sieltä kameran muistikortti täynnä kuvia.
Kesällä valokuvaus on huomattavasti helpompaa kuin talvella. Talvella kameraa on vaikea käsitellä lapaset kädessä, joten kameran kanssa on lähes pakko olla paljain käsin, että juttu onnistuisi. Vaikka kädet ovat aina kohmeessa tai jäätyneet sisälle tullessa, tuloksena on aika usein hienoja kuvia. Talvimaisemat ovat tänä talvena olleet sen verran upeita, että niiden takia välillä sopii palelluttaa kätensä.
Vaikka olenkin kuvannut nyt noin kolmisen vuotta, en sano, että olisin ammattilainen. Pidän kiinni vanhasta sanonnasta; harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee.
Ja jos valokuvaus kiinnostaa, kannattaa ihan rohkeasti ottaa kuvia. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten älä heti odota liikoja itseltäsi. Kaikki aloittavat aina jostain.
Jenny Rantanen
Ruokolahden kirkonkylän koulun lehtilinkki
Luin toissapäivänä Etelä-Saimaata, kun silmääni pisti otsikko: Venäjällä on entistä enemmän superrikkaita. Ihmettelin tätä kovasti, sillä Venäjällähän on erittäin paljon köyhiä ihmisiä. Maailmalla köyhyys kasvaa koko ajan. Slummeja kasvaa slummin perään ja löydät suuresta pahvilaatikosta kadulla nukkaisen viltin. Siksi ehdotankin laittamaan Pelastakaa Lapset Ry:lle tai Punaiselle Ristille lantin jos toisen jos se vain on mahdollista. Autetaan niitä jotka tarvitsevat apua. Ollaan edes vähän vastuussa.
Sara Backman
Tainionkosken yläasteen lehtilinkki
Nuori! Oletko huolissasi tulevaisuudestasi? Miltä opiskelemasi alan työllisyystilanne näyttää? Oletko jäämässä vaille säännöllistä palkkaa? Jos nämä kysymykset saavat sinut pohtimaan tai eivät vastoin herätä minkäänlaisia ajatuksia, kannattaa sinun ainakin hetkeksi silmäillä tilannettasi nyt. Muutoshaluinen ja sopeutumiskykyinen nuori, joka kykenee sorvaamaan taitojaan uudenlaiseen uskoon, on huomisen työmarkkinoiden avainhenkilö.
Mutta huomisen työmarkkinat eivät odota sinua raksalla tai paperitehtailla. Ne odottavat sinua studioilla, peliyhtiöissä. Kyllä, toiminnassa, jota vanhempamme vuosia ylenkatsoivat nenää nyrpistäen, lepää nyt monen nuoren vaihtoehtoinen reitti työelämään. Tiistain 16. helmikuuta Etelä-Saimaassa on erittäin mielenkiintoinen artikkeli tietokone- ja konsolipeliyritysten räjähtävästä noususta markkinoille.
Pelejä pelataan kaikkialla ikään ja sukupuoleen katsomatta. Digitaaliset pelit teki tunnetuksi Nintendo pikselimäisillä tasohyppelyillään. Vuosikymmenten edetessä pelejä on tulvinut koteihin vuolaasti kiihtyvänä virtana. Teknologian kehittymisen myötä ruudulle on saatu yhä aidomman tuntuisia maailmoja. Viime vuosikymmenen kuuma peruna olivat monet lifestyle-pelit ja tietysti Guitar Heron ja Wiin kaltaiset rahasammot, jotka loivat pelaamiseen aivan uuden ulottuvuuden
Suomessakin toimii noin 60 peliyritystä. Julkaisupuolen tosin hoitavat suuret ulkomaalaiset toimijat. Pelibisneksen liikevaihto on artikkelin mukaan yli kaksinkertaistunut neljän vuoden aikana. Suomessa työpaikkojen määrä kasvoi samassa ajassa yli kuudellasadalla. Ilman kristallipalloa voi melko varmasti todeta, etteivät tilastot ainakaan laskuun lähivuosina kurvaa.
Pelialalla tarvittavien taitajien kirjo on laaja. Hyvää mielikuvitusta ja luovaa mieltä odotetaan pelien suunnittelijoilta ja käsikirjoittajilta. Näissä ideariihissä syntyneet ajatukset jalostetaan pelattavaan muotoon ohjelmoijien ja graafikoiden käsissä. Tämäkään ei vielä riitä, vaan valmiin pelin myymiseksi tarvitaan kestävää markkinapäätä, mainonnan hallitsemista ja kuluttajien vaatimusten tuntemusta. Peliyritys on siis monenlaisten osaajien luoma konsepti.
Työtä tällä saralla riittää varmasti, mutta yksi kysymys minulla heräsi. Mihin tulevien suunnittelijoiden kannattaisi kiinnittää huomiota? Monet tutkijat ja toki myös vanhemmat ovat huolissaan siitä, kuinka lasten ja nuorten vapaa-aika kiertyy tiukemmin vain pelaamisen ympärille. Pelatessa on mahdollista kehittää motoriikkaa ja älyä, pelaamisen avulla voi myös kasvattaa. Toisaalta, pelaaminen voi kasvattaa aggressiota, turruttaa empatiaa ja lamaannuttaa aisteja.
Me voimme lyödä kaksi kärpästä samalla lätkällä erikoistumalla pelialalle. Turvaamme oman leipämme ja oikeilla valinnoilla myös seuraavan sukupolven kestävän kehityksen.
Tomi Kiviluoma, Etelä-Saimaa
Ostitko ystävällesi jonkun söpön Kiinassa tuotetun pehmolelun?
Vaiko niitä ihania muovitilpehöörejä, jotka olivat puoleen hintaan, että oli pakko ostaa ?
Niinpä. Kaunis ele, mutta ystävämme maapallo ei siitä ilahdu.
Lahjahan voi olla myös aineeton tai muuten vähän saastuttava.
Miltä kuulostasi lahjakortti musiikkikauppaan netissä, vaikka sille kaverillesi, jonka tiedät ladanneen musiikkiaan laittomasti?
Tai sille yhdelle viherpiipertäjälle pistokkaita äidin viherkasveista?
Herkkusuulle ihana pikkuleipäläjä kotimaisista tuotteista?
Tai aina voi sopia ystävien kanssa lahjarahoilla yhdessä ostaa kehitysmaihin jollekin perheelle vaikka lehmä, jolla perhe rahoittaa lasten koulunkäynnin.
Monta mahdollisuutta, monta tapaa. Nyt teitä kiinnostaa varmaan mitä tuo meille saarnaava tyyppi antoi ystävilleen lahjaksi.
Annoin valkoisia puuvillasta tehtyjä tyynyliinoja, joihin taiteilin kangasväreillä kuvioita ja tekstejä.
Sain myönteistä palautetta kaveriltani, ja taidanpa ensi vuonna tehdä jotain vielä ekologisempaa lahjoiksi!
Hyviä hetkiä ystävien seurassa!
Santeri Hammaren, Ruokolahden Kirkonkylän koulun lehtilinkki
Taas on tullut tieto pankkiryöstöstä ja humalaisesta poliisista. Vain pari viikkoa aiemmin tuli ilmi useita valelääkäreitä. Herättää kysymyksen, että onko täällä enää turvallista? Toisaalta, jos täällä ei ole turvallista niin missä on?
Ensinnäkin pankkiryöstöstä. On mielestäni hiukan epämääräistä, että naiseksi pukeutunut mies kävelee sisälle pankkiin jalkajousi kädessä ilman minkäänlaista ihmettelyä. Ainakin jos minä näkisin ihmisen joka kävelee jalkajousi kädessä ulos pankista, olkoon sitten mies tai nainen, uskoisin soittavani poliisille. Toisaalta voisin myös olla hiljaa ja kieltää nähneeni koko asiaa. Hyvä kuitenkin, että ryöstäjän keltaisesta autosta oli jäänyt ohikulkijoille jotakin mieleen.
Toisena asiana on humalainen poliisi. Yllätyin kun kuulin tästä. Olisin luullut, että poliisin työssä joku olisi havainnut humalaisen olotilan ennen auton rattiin päästämistä. Uskon, että poliisin kunnioitus laskee ainakin vähän tästä tapauksesta johtuen. Hyvä systeemi tällaisten tapausten välttämiseksi voisi olla alkometri jokaisen poliisiauton rattiin.
Sitten vielä valelääkäreistä. Itse en välttämättä lähtisi sen alueen sairaalaan, jossa tällainen valelääkäri on toiminut. Sanon suoraan, että pitää olla aika säälittävä ryhtyäkseen lääkäriksi ilman minkäänlaisia papereita. Periaatteessa senhän voi tarkistaa, mutta miksi niin ei ole tehty? Jos itse olen joskus pahassa taloustilanteessa, niin en usko että mieleeni juolahtaa ensimmäisenä ruveta valehtelemaan omista saavutuksistani.
Kuitenkin, mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin minä pohdin näitä kaikkia tapauksia jonkinlaisella myötätunnolla – olemmehan kaikki kuitenkin vain ihmisiä. Kaikilla meillä on oma arvomaailmamme ja jokainen meistä tekee yleensä niin kuin omasta mielestä on oikein tehdä. Onko tämä turvallisuutta, että luotetaan toiseen ihmiseen? Kyllä, mielestäni on turvallista asua Suomessa, käydä lääkärissä ja soittaa poliisille jos on jokin hätä. Jokaisen on pohdittava omaa tilannettaan ja miettiä turvallisuutta omien taustojensa mukaan niin, että tuntee olonsa hyväksi missä ikinä elää.
Eveliina Kunttu
