Silmät auki

Eilen oli 25-40 vuotiaiden sika-influienssa rokotukset kotkan terveysasemalla. Tänään on 41-55 rokotukset. Vanhempani kävivät tänään ottamassa rokotuksen varmuudenvuoksi vaikka periaatteessa sikainfluenssa kausi on ns. ”ohi”. Ajattelin, että reissu tulee varmaan olemaan todella pitkä joten valmistauduin rentoutumaan yksin kotona. Jo 15 min. päästä ovikellomme soi ja ihmettelin, olivatko ne jo vanhempani. Valitettavasti oli ja suunnitelu rentoutumisesta meni mönkään   Kysyin, että kävittekö edes terveyskeskuksessa vai teittekö U käännöksen kulmantakana. Äiti kertoi, että he kävivät jo ottamassa eikä ollut yhtään jonoa koko paikassa. Silloin ajatukseni lähti vipeltämään. Eikö kuukausi tai pari taka perin rokotuksista oli kova huuto ja sekamelska? Vanhempia varoiteltiin kaikella tavalla kouluissa  influenssasta ja käsidesiä oli joka puolella. Tekstaripalstoilla oli kovaa vääntöä ja kääntöä rokotuksista. Jokapuolella puhuttiin rokotuksista ja niiden loppumisesta (varsinkin,että ylemmille ikäluokille ei riitä.)  Nyt jos saanen ihmetellä, niin minne ihmeeseen kaikki nämä monet sadat ihmist ovat hävinneet? Nyt kun rokotuksia vihdoin on jaossa ja niitä riittää niin ei ole ketään hakemassa niitä. Mitä ihmettä on tapahtunut? Oliko vain tärkeintä saada rokotukset lapsille ja nuorille? Mielestäni nuoret huolehtivat todella hyvin käsihygeniasta ( ehkä paremminkin kuin aikuiset ihmiset??) Miksi nyt vanhemmat ikäluokat eivät luule tarvitsevansa rokotetta? Vaikuttaako se, että aikaa on kulunut ja sikainfluennsa on ns ”poissa kuviosta?”. Ei sitä koskaan tiedä.
Mutta loppujen lopuksi… Toivon että mahdollisimman moni ihminen menisi hyvällä mielellä ottamaan rokotuksen kun se on mahdollista. Ei ole ikinä mitään pahaa varmistaa terveytensä =)

Elina Hositkka  Keskuskoulun lehtilinkki

Herään, ja menen keittiöön. Mittari näyttää jälleen lähes – 20 celsiusastetta. Ulkona tupruttaa hennosti lunta ja ikkunat ovat reunoista huurtuneet. Päivästä tulee jälleen kylmä. Kaikki puhuvat ettei tällaisia pakkasia ole ollut vuosiin, ja kuinka kylmä heillä on kaiken aikaa. Pakkasia on kestänyt pian jo kuukauden. Minäkään en pidä kovin paljon kylmistä säistä mutta olen oppinut pitämään talvesta. Puen runsaasti päälleni ja lähden ulos; kylmyyden takaa paljastuu kaunis valkoinen Pohjola huurteisine puineen ja paksuine lumipeitteineen. Niin monet eivät vain osaa nähdä sen kaunista puolta. Menkääpä ulos ja nähkää se minkä olette jättäneet huomaamatta. Nähkää kaunis kimmeltävä lumi ja maa, oksistaan huurteiset koivut ja höyryävä Vuoksi. Hengittäkää raitista ilmaa ja piirtäkää lumeen sydän, ja miettikää miten moni jää tästä kauniista näystä paitsi!  Talvi on kaunis, älkää antako kylmyyden estää teitä olemasta ulkona!

Sara Backman

Tainionkosken yläasteen lehtilinkki

Pää on täynnä ajatuksia, mutta mitään ei saa ulos, vatsaa vääntää, kaikki ylimääräinen tieto oksettaa ja maailma tuntuu olevan täysin vastassa. Ajatukset pyörivät paljon kuoleman, surun ja itsensä etsimisen ympärillä eikä päämäärää tunnu oikein olevan. Et oikeastaan edes tiedä kuuluisiko sinun elää vai olla kuollut tai oikeastaan elätkö tällä hetkellä ollenkaan. Kaikki tuntuu olevan sekaisin ja tuntuu kuin istuisi yksin pimeässä värjöttämässä ilman valoa ja ohitse kulkevat ihmiset vain jättävät huomioimatta. Kuitenkin kaikkein eniten tarvitsisit jonkun, joka huomaisi sinut ja ojentaisi käden johon voisit luottaa sata prosenttisesti.

Masennus on yksi yleisistä vaivoista ja siitä kärsii n. 5% suomalaisista ja sen oireet ovat yksilölliset. Oireista esimerkkinä muunmuassa unenpuute, väsymys ja voimavarojen puute, suurimman osan aikaa alavireisyyttä  ja mielenkiinnon häviäminen. Masennusta voi hoitaa psykoterapialla ja lääkityksellä mutta myös omatoimisesti sosialistumalla, miettimällä syytä masennukseen ja liikkumalla yksin tai ystävien kanssa, myös stressiä olisi hyvä vähentää. Kun on kyse vakavasta masennuksesta suositellaan kuitenkin ottamaan yhteyttä ammatti-ihmiseen. Koululaisilla tämä tarkoittaa esimerkiksi koulukuraattoria.

Itselläni on ystävä, joka on masentunut ja siihen olevaa syytä tutkitaan. Hänestä tuntuu kuin kukaan ei ottaisi häntä tosissaan silloin kun hän kertoo masennuksestaan. Olen yrittänyt olla kovasti ystäväni tukena tämän vuoksi ja parhaani mukaan auttanut ja keskustellut hänen kanssaan asioista aina kun hän itse on siitä halunnut puhua. Tällä hetkellä kyseinen ystäväni syö vitamiineja piristyäkseen, mutta ne eivät toistaiseksi ole auttaneet hänen pahaa oloaan.
Itse en vakavaa masennusta ole ikinä sairastanut, mutta normaalia surureaktiota olen kokenut ja silloin muiden asioiden ajattelu ja liikkuminen auttoi minua todella paljon.

Taija Kinnari, Iitin lukion lehtilinkki

Nuorten liikuntatottumuksista puhutaan paljon, ehkä ihan syystäkin. Sen sijaan, että päiviteltäisiin nuorison ”hyödyttömiä ajanviettotapoja” – sillä tämäkin on tietysti mielipidekysymys-, olisi hyvä pohtia kannustavia tapoja saada nuoret kansoittamaan lenkkipolut.

Usein ongelmaksi muodostuu liikuntapalvelujen hinta. Muutaman viime vuoden aikana uimahallien hinnat ovat kivunneet ylöspäin (eivät dramaattisesti, mutta opiskelijan lompakkoon on tunnetusti helppo veistää lovi), ja ohjattuihin liikunta-, jumppa- ja tanssitunteihin ei myöskään kaikilla ole varaa investoida. Toki kaikilla on tasapuolisesti mahdollisuus kuluttaa kaupungin katuja hölkkäämällä tai näin talviaikaan latuja hiihtämällä, mutta aina yksin huhkiminen ei innosta.  Olisikohan aika alkaa tarjota edullista yhteisliikuntaa kansanterveyden edistämiseksi ?

Jos jokin taho ottaisi rohkeasti vastuulleen tulevan työvoiman verenpainelääkkeiden vähentämisen, löytyisi jostain varmasti innokkaita nuoria, jotka eivät aikaisemmin ole löytäneet paikkaansa urheilun parissa tai ovat jossain vaiheessa vain päättäneet luopua sopivan lajin etsimisestä. Yläkoulu- ja lukioiässä on vaikea päästä enää seuratoimintaan mukaan, ja monia ei edes kiinnosta kilpailuun perustuva urheilu. Miksei siis voitaisi tarjota mukavaa yhdessäoloa, ajoittaista kisailua mutta tärkeimpänä kuitenkin paljon kaivattua liikunnaniloa, ”adrenaliinihumalaa” eli sitä tavattoman hyvää fiilistä, joka liikunnasta parhaimmillaan seuraa.

-Reetta, KYL

Jos haluaa saada etäisyyttä omaan arkeensa ja elämäänsä, hyväksi havaittu keino on ottaa sitä fyysisesti, eli poistua arkisesta ympäristöstään. Moni lähtee pohtimaan itseään ja elämäänsä reilaamalla ympäri Eurooppaa, kiertelemällä Intiaa tai vaikkapa samoilemalla Norjassa.

Reissailu Suomen rajojen ulkopuolella on erittäin kasvattavaa ja kannattavaa. Viime viikonloppuna kuitenkin oivalsin, ettei etäisyyttä tarvitse lähteä ottamaan kovinkaan kauas.

Oma reissuni ei suuntautunut maailman ääriin. Kävin vetreyttämässä mieltäni Pohjois-Karjalan sydämessä Joensuussa. Viikonloppu toisessa kaupungissa ystävän luona sai huomaamaan, että pienikin välimatka omiin ympyröihin virkeyttää ja selkeyttää ajatuksia.

Välimatkan pituus on toisarvoista. Huomattavasti tärkeämpää on, että tulee lähdettyä. Viettäessään kaiken vapaa-aikansa tutuissa maisemissa, etäisyyttä on kovin vaikea ottaa yhtään mihinkään. Joten, ei muuta kun reissun päälle!

Minttu, Kotkan aikuislukio