Silmät auki

Mediassa on näin joulun alla puhuttu paljon kasviskinkuista, lihattomasta versiosta perinteisestä joulukinkusta. Ekologista, ajattelin ja ilmoitin äidilleni haluavani kasviskinkkua jouluna. Äitini hymähti ja sanoi, että kasviskinkkua ei voi olla olemessa, sillä kinkku tarkoittaa lihaa sian peräpäästä.

Tuhosin maailmaa hieman ja googletin. Wikipedia ilmoitti minulle näin: ”Kinkku on kokolihaa joka saadaan porsaan tai sian pakarasta ja reidestä. ”

Hieman saivartelua tai ei, olen kuitenkin tämän ekologisemman  kasvispötkylän kannalla. Olen nuori ihminen, ja kunnioitan toki perinteitä, mutta asioissa pitää tehdä muutoksia, varsinkin nyt. Jos emme muuta tapojamme ja suljemme silmämme maailman tuhoutumiselta ihmisten toimesta, jätämme inhottavan perinnön tuleville sukupolville.

Sanat eivät ratkaise vaan teot. Vaikka Kööpenhaminan ilmastokokous ei antanutkaan odottamaamme, voimme yhdessä tehdä maailmasta paremman paikan.

Kasviskinkkuun palatakseni moni kuvittelee kasvisruokavalion olevan pelkästään salaattia ja näkkäriä, vaikka nykyään on laajat valikoimat kasvisvaihtoehtoja, ja kasvisruokavalio voi olla laajaruokainen ja terveellinen, sekä tietenkin hyvänmakuinen!

Hyvää joulun odotusta ja ilmastoystävällisempää joululomaa!

Santeri Hammaren, Ruokolahden kirkonkylän koulun lehtilinkki.

Kinkkua sen olla pitää! Meidän joulupöydän keskellähän eivät komeile raikkaan värikkäät salaattikulhot, kalatiskin terveenpunainen merilohi eikä edes rapakon takana suosiota saavuttanut lintueläin kalkkuna. Kyllä se on kinkku, joka meidän pöydässä kunniapaikan saa.

Monikaan suomalainen talous tuskin luopuu kinkusta jouluaterian kirkkaana johtotähtenä. Vaikka tarjolla on huomattavasti ekologisempiakin vaihtoehtoja, parhaimpana kalkkuna. Meidänkin kodissa taitaa perinteet vielä monina vuosina eteenpäin voittaa. Onhan kinkunpaistostakin vuosien mittaan kehittynyt aivan oma rituaalinsa. Vaikea sitä olisi yhtäkkiä totutella kalkkunaan tai kalaan. Mihin sitä tulee lämpömittari tökättyä? Ja entä rasvat? Kinkkuastian pohjalla köllöttelevän valkean ihran säilönnässä on jotain lumoavaa. Eivätkä neilikatkaan näyttäisi neilikoilta ripoteltuina lohen tai kalkkunan pintaan. Ja miten sitä kalan saa puettua sinappihuntuun?

Perjantain Etelä-Saimaassa julkaistu juttu jouluaterioiden ympäristön kuormituksesta sai minut pohtimaan. Päästöasioiden ja erilaisten ekologisten tekojen kannalta ihmisiä on niin helppo eritellä toisistaan. Aina on vanhan koulukunnan jääräpäitä, joita ei kiinnosta muuttaa tapojaan yhtään. Sulakoon taas muutama tonni jäätä, kunhan minä saan pitää kinkkuni. Muutamat meistä ovat aidosti huolissaan tulevaisuudesta ja olisivat valmiina tekemään muutoksia arjessaan. He jättävät kinkun joulupöydästään ja vaihtavat kenties siipikarjaan. Ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto, mutta koko totuushan ei ole siinä. Harva tosiaan syventyy punnitsemaan niitä pienempiäkin ympäristön kannalta huolestuttavia tekijöitä. Huomioon on otettava itse tuotannon päästöt, energia, kuljetukset, suosiiko myyvä kauppa Reilun kaupan tuotteita? Maku menee koko jouluateriasta. Tuskin kukaan lopulta tyytyy syömään kylmiä papuja kynttilänvalossa.

Totuus on, että nykypäivänä meillä ei ole enää parhaita vaihtoehtoja. Mitään ei saa ilmaiseksi eikä mikään ole koskaan niin hyvää, kuin miltä aluksi vaikuttaa. Kaikista vaihtoehdoista meidän on vain valittava se vähiten kehnoin, jos on varaa valita. Ja kenen kannalta vaihtoehtoja tuleekaan punnita? Ympäristön vaiko oman maun? Vai saisiko näitä kahta yhdistettyä jollain mieltä hykerryttävällä tavalla?

Lihatuotanto rehevöittää enemmän kuin viljan- ja kasvinviljely yhteensä. Rankka totuus. Vilkuilkaahan ympärillenne kassajonoissa. Kuinka monessa ostoskärryssä makaa valkeaan verkkoon pakattu kinkku? Entä kuinka monesta löytyy soijajugurttia ja muutama paketti Wok-Mixiä? Päättäjien teot ja asenteet heijastuvat omaan käytökseemme. Ketä ilmastonmuutos jaksaa enää huolestuttaa, kun Kööpenhaminan mullistava ilmastonkokouskin on täysi farssi. Suomalainen kohauttaa olkiaan ja kääntää katseensa ruokakaupan mainoslehtiseen.

Tomi Kiviluoma, Lappeenranta

Kun suurin osa sikainfluenssan nostamasta hälystä on jo rauhoittunut, on suuremmaksi puheenaiheeksi noussut sikojen kohtelu. Lehdissä, tv:ssä ja radiossa puhutaan raskaasti pienistä elintiloista ja huonosta huolenpidosta. Olen itse nähnyt Eviran tekemän videon sikojen kurjuudesta, joka todella kosketti. Haluaisin mennä noille tiloille ja kertoa niiden omistajille ettei tämä voi jatkua! Miten tällaista voi edes sallia? Ja Sirkka-Liisa Anttila ei voi kertoa selvää vastausta toimenpiteistä vaan kiertelee ja kaartelee. Olen tympääntynyt ihmisiin, ketkä eivät välitä, mutta heidän mielestään oma käsitys on oikein. Herätkää te, jotka kohtelette eläimiä huonosti. Herätkää todellisuuteen.

Sara Backman

Tainionkosken yläasteen lehtilinkki

Tämän päivän (16.12) Etelä-Saimaa kertoi neuvottelujen junnaavan paikoillaan. Myös Afrikan maiden ulosmarssi heittää tumman varjon kokouksen päälle. Vielä kuitenkin uskotaan kokouksen kantavan hedelmää. Minä ainakin uskon tähän. Päätetäänhän parhaillaan jälkeläsiemme elinoloista, eliölajien selviämisestä, äärimmäisien sää- ilmiöiden lisääntymisestä, vedenpinnan noususta ja monesta muusta asiasta.

Luulen useimpien jo tajuavan tilanteen vakavuuden, kokouksen osaanottajia on muistutettu heidän tehtävistään ja vastuustaan mielenosoituksilla ja muilla tempauksilla. Myös kokouspaikan ulkopuolella valtavina massoina olevat ihmiset muistuttavat, että he päättävät meidän kaikkien, sinun ja minunkin maailmasta.

 Santeri Hammaren, Ruokolahden kirkonkylän koulun lehtilinkki.

Harrastit pienenä kolme vuotta huilun soittoa ja kävit tunneilla aktiivisesti. Huolsit huilua ja ostit siihen tarvittavat lisät. Sitten kiinnostuksesi lopahti kyseiseen asiaan ja päätit lopettaa soittamisen. Asia oli yksinkertainen ja helppo päättää, mutta joidenkin harrastusten kanssa et noin vain lopetakkaan huoltamista. Joissakin harrastuksissa huoltaminen kestää läpi elämän.

Etelä-Saimaassa oli juttua naisesta, joka pyörittää Imatralla Eläintarvikeliike Norppista. Hän kertoi haastattelussa, että on harrastanut koiria koko ikänsä. Tuttu asia minulle, minäkin olen syntymästäni asti koirien kanssa touhunnut. Koiraharrastus on kuulunut elämääni jo alle vuoden ikäisestä tenavasta lähtien. Ja tätä sana/sanontaa alankin purkamaan ja miettimään läpi. Koiraharrastus.

Kun yleisesti puhumme harrastuksesta, ensimmäisenä mieleemme tuskin juolahtaa mitään koiriin liittyvää harrastusta. Ajattelemme yleensä jalkapalloa tai jääkiekkoa. Näiden asioiden harrastamisen voi lopettaa melko helposti. Mutta koiraharrastuksessa et niin vain hylkää koiraa, kun laji ei enää kiinnosta.

Koiraharrastus pitää sisällään monta eri osa-aluetta: näyttelyt, toko, agility, jälki, haku, metsästys, suojelu, koirajuoksu, flyball… Ajan puutteen takia useimmiten lajeja karsitaan. Yleisimmät harrastukset noista ovat todennäköisemmin näyttelyt, toko ja agility. Vaikka oletkin karsinut harrastusvaihtoehdoista yli puolet, voit silti sanoa, että sinä koiraharrastat. Mutta sitten kun mikään koiraharrastuslajeista ei enää kiinnosta, et voi jättää koiraasi heitteille koska et enää harrasta koiria. Koirasta pitää pitää huolta, vaikket erityisemmin mitään koirasi kanssa harrastaisikaan. Koirasi on kuitenkin sinulle uskollinen siinä määrin, että olisi valmis pelastamaan henkesi. Tässä tapauksessa koiraharrastus poikkeaa suuresti muista harrastuslajeista.

Onko siis koiraharrastus oikea nimitys lajille? Harrastuksesta kun saa niin monta eri näkökulmaa ja joku niistä voi olla heitteillejättö – muissa harrastuksissa tästä asiasta voidaan puhua harrastuksen lopettamisena. Koirien kanssa tämä on eläinrääkkäystä. Valitettavasti tällaisestakin kuulee. Ja jos ”perus”koiralajit eivät kiinnosta, ollaan menossa salatuille koiratappeluareenoille huutamaan verisille, tappeleville koirille. Vaikka tämän pitäisikin olla Suomessa kiellettyä, sitäkin esiintyy. Itkusurkuparku.  

Jenny Rantanen, Ruokolahden kirkonkylän koulun lehtilinkki

Tänään, huomenna ja ylihuomenna pankkikonttorien ovet ovat ja pysyvät kiinni. Syynä näiden tuttujen ja turvallisten ovien sulkeutumiselle on lakko. Minua itseäni ei lakko ole koskaan koskettanut ja uskon ettei tämäkään lakko vaikuta minuun. Joihinkin ihmisiin lakot vaikuttavat paljonkin ja normaali päivärytmi saattaa häiriintyä. Tässä pankkilakkotapauksessa esimerkiksi vanhemmat ihmiset, jotka ovat tottuneet hoitaamaan laskunsa pankissa, voivat kärsiä tapauksesta. Olen lukenut lehdistä paljon haastatteluja, joissa kysyttiin ihmisten mielipiteitä ja toimintaratkaisuja lakon varalle. Ihmiset ovat varautuneet hyvin ja ne, joilla ei ole pankkikortteja, ovat nostaneet rahaa jo etukäteen kolmen päivän varalle. Itse uskon, että tämä pankkilakko ei vaadi ihmishenkiä, joten en ole menettänyt yöuniani tapauksen vuoksi. 

      Mikä on syynä lakkoihin? Vastausta ei tarvitse kauaa miettiä. Useimmiten se on raha. Tällä hetkellä vallitseva pankkilakko johtuu siitä, että työntekijät eivät ole tyytyväisiä tuleviin palkankorotuksiin. Raha saa monet ihmiset kapinoimaan ja tällä kertaa vuorossa on pankin konttoriväki. Myös loma-ajat saavat ihmiset kapinan partaalle. Lehdet tiedottavat kiitettävän paljon lakkojen eri vaiheista ja vähemmänkin lehtiä lukeva voi huomata että lakkoja tulee ja menee. Erityisesti tehtaat ja lentoyhtiöt ovat valokeilassa lakkojen suhteen. Lentoyhtiöiden lakot aiheuttavat harmia monelle innokkaalle lomaperheelle ja uutteralle työntekijälle. Pitkään suunnitellut asiat eivät välttämättä toteudu ja jos toteutuvatkin, niin monen mutkan kautta.

     Saadaanko lakoista toivottu tulos? Onko kiristäminen työvoiman lopettamisella tarpeellista? Tätä asiaa itse pohdin, ja en voi sanoa suoraa vastausta. Joskus pieni kiristys voi olla paikallaan, mutta usein asiat eivät kehity lainkaan. Ymmärrän kyllä joidenkin lakkojen syitä, jos aihe on oikeasti vakava. Tällä hetkellä en kuitenkaan pitäisi pankkilakkoa välttämättömänä, koska luulen pankin työntekijöiden palkkojen olevan sen verran hyvät, että he hengissä kestävät. Tässä tapauksessa lakko ei aiheuta luultavimmin suurempaa harmia, mutta sellaiset lakot eivät ole mielestäni hyviä, joissa ihmiset joutuvat kitumaan palkkojen tai muiden samantapaisten väläysten takia. Sairaanhoitajien lakot ovat valitettava esimerkki tästä. Ihmisten hengillä on mielestäni turhan kallista lakkoilla ja siihen olisi parasta keksiä viisaampi keino. Toivon, että tällaisia lakkoja ei tarvitse enää kokea.

      Toivotan teille hauskoja joulunodotuspäiviä ja toivon, että kestätte hengissä vaikka ette pääsekään käväisemaan pankkikonttorissa!

-Hilla Ryösö-

Viime perjantaina selaillessani Etelä-Saimaata, katseeni kiinnittyi lehtijuttuun, jonka otsikko oli: Suurin osa maailmasta hengittää tupakansavua. Jutun mukaan, tupakointi on teollisuusmaita yleisempää köyhissä ja kehittyvissä maissa. Teksti teki minut jostain syystä surulliseksi, sillä onhan nuorten tupakointi melko yleistä nykyään, ja siitä keskustellaan paljon. Minäkin tunnen muutaman nuoren jotka tupakoivat, ja niitä, ketkä ovat päässeet sen otteesta ja elävät onnellista elämää. Sairaanhoitajat ja opettajat kertovat kaikista sen vaaroista, mutta kuuntelevatko ihmiset? He voisivat tosiaan ajatella mitä tekevät itselleen päivä toisensa jälkeen. Äitini kertoi, että yksi tupakka lyhentää elämääsi 3 minuuttia. Ajattele sitten myöhemmin niitä päiviä jotka olet menettänyt. Älä sorru tupakkaan.

Sara Backman

Tainionkosken yläasteen lehtilinkki

Ajattelin kirjoittaa esiintymisestä ja esiintymisjännityksestä, koska nyt on aika jolloin kaikilla on ainakin jonkinlainen esiintyminen tiedossa. Pienempiä jännittää koulun joulujuhla ja vähän vanhempia puheitten lukeminen. Olen myös huomannut, että aikuisiakin jännittää jo pienempikin esiintyminen.

Olin viime perjantaina esiintymässä konsertissa kuoroni kanssa. Ja täytyy myöntää, että minuakin jännitti. Kädet hikoontuivat ja ääni tuntui menevän juuri sinne minne ei saisi, hengitys kiihtyi enkä saanut kunnollista asentoa silloin kun olisi pitänyt onnistua. Lopulta kaikki kuitenkin meni hyvin ja kuoronjohtajamme kehui meitä täydellisiksi. Ennen konsertin alkua ja yleensäkin ennen esiintymistä istun paikalleni ja suljen korvani kaikelta muulta, sillä tämä on se hetki kun kaikki hölmöimmätkin asiat saavat nauramaan. Hengitän syvään ja istun rauhallisena paikallani, vaikka tekisi mieli juosta ympyrää. Yleensä tämä kuitenkin auttaa ja auttoi myös tässä tapauksessa.

Mitä ihmiset yleensä tekevät ennen kuin esiintyvät tai tekevät tärkeän urheilusuorituksen? Monilla on jokin pehmo eläin mitä kuljetetaan mukana ja silitellään. Toiset taas saavat jännityksen laukeamaan puhumalla tai nauramalla. Toisilla vaan on jokin kyky olla jännittämättä. Sitten on niitä jotka sanovat, että ei jännitä ja silti jännittää enemmän kuin muita. Monet ovat aina huonoimmillaan tilanteissa joissa jännittää ja pitäisi onnistua. 

Miten esiintymisjännityksen saisi pois? Luulen, että tähän kysymykseen on jokaisen etsittävä itse ratkaisu. Kaikilla on oma henkilökohtainen tyylinsä jännittää jotain tiettyä tilannetta. Suosittelen jännitykseen varautumista: jos todellakin tarvitset sen pehmon lavan taakse niin suosittelen ottamaan sen mukaan. Esiintymistä kannattaa harjoitella kotona niin paljon, ettei ihan oikeasti jännitä tai sitten etsii esiintymispaikan seinästä jonkin pisteen mitä katsoo ja puhuu sille (tämä auttaa, on nimittäin tutkittu juttu).

Esiintymisjännityksestä huolimatta, toivotan kaikille hauskoja ja muistorikkaita esiintymisiä!

Eveliina Kunttu