Silmät auki

Taas on sellainen aika, kun tietyn tyyppiset ilmoitukset täyttävät niin kadunvarret, lehdet, radiolähetykset kuin televisionkin: vaalit lähestyvät.

Tällä kertaa kyseessä on meille suomalaisille ”uusimmat” vaalit, eurovaalit. Tarkoituksena on valita Suomelle uudet mepit meitä edustamaan EU:n parlamenttiin. Ehdokkaat sijoittavat paljon rahaa kampanjoimiseen, ja tänään kotimatkallani taisin nähdä yhden eurovaaliehdokkaan Hansan torilla. Tai mikäli se ehdokas oli, ainakin iso rekka jossa kovasti hehkutettiin eurovaalien olevan 7.6.2009.

Täytin itse 18 vuotta huhtikuun alkupuolella. Nyt olisi edessä ensimmäiset vaalit jossa pääsisin itse vaikuttamaan siihen, kuka valitaan Suomen edustajaksi. Olen kuitenkin vähän hämilläni: ketä kummaa minun pitäisi äänestää – enhän edes tunne ketään ehdokkaita tai tiedä heidän pätevyydestään! Vaalikoneiden käyttäminen lähinnä pelottaa, vaalilupausten lukeminen lehdistä vaikeuttaa valintaa… Mikä neuvoksi?

Ehkäpä vain löydän itseni tuona kohtalokkaana päivänä seisomassa täysin yksin äänestyskopissa ainoastaan ehdokkaiden nimet ja äänestysnumerot edessäni ja valitsen sattumanvaraisesti yhden onnellisen listalta. Kenet valitsen, se jää nähtäväksi. Toivottavasti olen onnekas ja onnistun äänestämään henkilöä, joka on pätevä ja oikea meppi Suomelle. Mikäli en… No, ensi kerralla sitten!

Eero
KSAO Liiketalous

Sanotaan, että harrastusten pitäisi virkistää ja auttaa jaksamaan. Tästä oli mielestäni hienona esimerkkinä kansanmusiikkiryhmä Mekkalasta kertova juttu. Varsinkin musiikkiopistossa harrastaminen mielletään usein stressaavaksi ja vaativaksi esiintymisien ja tasosuoritusten vuoksi, mutta sielläkin soittaminen voi olla hauskaa. Suoritukset eivät ole itsessään murheenkryyni: saahan harrastuksessa olla tavoitteitakin. Raja kulkee siinä, kun harrastus alkaa tuntua pakolta eikä motivaatiota enää löydy.

Henna Mäkelin oli kirjoittanut juttuun vielä hyvän kommentin virheistä. Miksi virheet ovat ylipäätään niin hallitsevia, ainakaan harrastuksissa, että ne vievät ilon tekemiseltä? Mekkala-ryhmän vetäjän Simo Helkalan toteamus ”väärät sävelet pitää soittaa pois” sopisi hieman sovellettuna ohjeeksi muuhunkin harrastamiseen. Olisi hyvä opetella pitämään rimaa välillä matalallakin ja keskittyä todella nauttimaan siitä, mitä tekee.

Aurinkoista kesää kaikille! Rentoudutaan vuoden aherruksen jälkeen, sillä syksyllä on edessä uudet haasteet:)

Ida Korpivaara

kirjoittaen viimeistä kertaa Valkealan yläkoulun oppilaana

Mitä enemmän on ihmisiä, sitä enemmän on myös mielipiteitä. Tienvarsien vaalimainokset on yksi niistä, jotka jaavat mielipiteitä.

Perjantain Kouvolan Sanomissa olikin ohjeet, miten ja minne vaalimainoksia saa pystyttää. Ohjeista huolimatta tuntuu kuitenkin, että niitä on tungettu mitä ihmeelisempiin paikkoihin: risteyksiin näkökenttää häiritsemään, kauppojen parkkipaikoille ja isojen teiden varsille. Ihme ettei vaalimainoksia jaeta jo kauppojen kassoilla!!

Hyvät ihmiset, jotka vaalimainoksia pystyttävät, miettikää OIKEASTI minne niitä laitatte. Hyvän mainoksen huomaa kyllä, vaikka se olisikin hiukan syrjemmässä! Leikkaa vaikka talteen Kouvolan Sanomien sivulta löytyvä tiivisttety sääntöpaketti..

Nita Ahola
Kuusankosken Lukion lehtilinkki

Millaista olisi kasvattaa omaa lasta? Pohdin tätä koulussa kirjoittaessani ystäväni kanssa lasten nimiä paperille. Myös päivän Kouvolan Sanomissa oli kaksikin tähän aiheeseen liittyvää juttua. Reija Kaskiaho kirjoitti sivulla 4 pienten lasten koulukäytöksestä. Erityisesti jäin miettimään, miksi vanhemmat eivät kehtaa tunnustaa omaa lastaan pahantekijäksi, mutta naapurin, sukulaisen tai työkaverin jälkikasvut sitä vastoin on ilkivallantekijöitä. Miksi jo ekaluokkalaiset ovat röyhkeitä ja tahtovat olla isoja? Mielestäni väkivalta ei ole tervettä käytöstä minkään ikäiseltä, saati alakoululaiselta! Lapsille eivät kuulu aikuisten maailman vaikeudet ja ongelmat.

Ensin tyrmistyin otsikkoa sivulla 7: ”Nuorten kesäjoutilaisuus huolettaa vanhempia”. Nuorilla on täysi oikeus levätä kesällä, koska koulu on todella väsyttävää. Itse ainakin koen koulun rankaksi ja kesäloman tervetulleeksi levoksi. Luettuani juttua pidemmälle aloin pohtia ongelmaa, jonka artikkeli esitti: yläasteelle siirtyvät lapset yrittävät olla aikuisia seksikokeiluineen ja päihteineen. Hämmästyin sitä, että jutussa kehoitettiin vanhempia pitämään keskusteluyhteyttä lapseena. Eikö perheissä ennen murrosikää pihaista sanaakaan? Mistäköhän nämä ”teini-iän ongelmat” mahtavatkaan johtua?

Tässä oli viimeinen blogikirjoitukseni Eskolanmäen koulun oppilaana. Hyvää kesää! Päätän tämän seuraavaan kappaleeseen:

http://www.youtube.com/watch?v=jtCGODjuRq0&feature=related

Tegan and Sara: Walking with the ghost

Oona

Eskolanmäen koulu

Eilen oli jälleen se ilta, kun kaikki kerääntyivät sohvalle naureskelemaan ja nauttimaan värikkäistä viisuesityksistä. Euroopan välisissä laulukilpailuissa tehtiin taas historiaa: Norjan Alexander Rybak löi muut maat täysin laudalta ennätyspistein, päihittäen jopa Suomen Lordin pistesaldon vuodelta 2006. Suomi taas tuntui palanneen menestyksen vuosiltaan häntäpään pitäjäksi: Waldo’s People sijoittui finaalien viimeiseksi.

Täytyy myöntää, että voitto meni oikeaan osoitteeseen. Rybak oli piristävän nuori esiintyjä, taitava sellainen, ja kappale Fairytalekin oli hauska. Kun luin vielä Kouvolan Sanomien nettiuutisista, että tänään on Norjan kansallispäivä, tuntui loppuratkaisu vieläkin paremmalta.

Yleisesti en kyllä kauheasti perusta Euroviisuista, vaikka idea, tuoda esille eri maiden laulutaitoja, on ihan hauska. Esitykset ovat vähän liian kirjavia, jotta niitä voisi vertailla kunnolla keskenään: tänä vuonnakin nähtiin taas kaikkea Portugalin perinne-kansanlaulu-meiningistä Ukrainan seksishow’hun ja Iso-Britannian herrasmiesmusikaaliin. Esityksissä on aina vaan isompi rooli myös lavashow’lla. Toisaalta, ehkä juuri Euroviisujen erilaisuus jaksaa viehättää niissä, vaikka se siten tekisikin niistä vaikeat vertailla oikeudenmukaisesti.

Ida Korpivaara

Valkealan yläkoulun lehtilinkki

Heti aamulla koulussamme oli rehtorin ja koulusihteerien ovilla pitkät jonot. Kolmasluokkalaiset tulivat selvittämään YO-kirjoitusten tuloksia. Pitkin päivää käytäviltä kuuluikin jee! -huutoja, vaikka seasta saattoi kuulla myös voi vattu! -tekstiä.

Lauantain lehdestä löytyikin iso kasa nimiä, jotka olivat päässeet ylioppilaiksi. Ylioppilasjuhlaa vietetään 30.5.2009, kun muutkin koululaiset pääsevät viettämään kesälomaa.

Onnittelut kaikille uusille ylioppilaille! (Itselläni se urakka vielä edessäpäin…)

Nita Ahola
Kuusankosken lukion lehtilinkki

Itse olen aina elänyt siinä uskossa, että opettajat puuttuvat koulukiusaamiseen. Tänään kuitenkin luin pysäyttävän lauseen Kouvolan Sanomien sivulta 6: ”Nuoria kiusataan yhä eniten välitunneilla sekä opetuksen aikana.” Opetuksen aikana?! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Juuri opettajienhan pitäisi puuttua koulukiusaamiseen, mutta ilmeisen huonosti tämä taitaa hoitua, koska artikkelin mukaan tunnilla kiusaminen on yleinen koulukiusaamisen muoto. En kertakaikkiaan käsitä tätä. Ja mistä tämä johtuu? Eivätkö joidenkin koulujen opettajat kehtaa myöntää sitä, että oppilaat saattavat tehdä toisilleen pahaa? Koulukiusaamisen loppuminen on ehdottoman tärkeää, mutta kukapa siihen puuttuisi, elleivät opettajat raaski.

Koulukiusaaminen on väkivaltaa. Silti kaikki uhrit eivät tahdo, että asiat tulevat aikuisten tietoon, saati tilannetta alettaisiin selvittää. Tästä ei mielestäni voi syyttää kiusattua, vika saattaa olla aikuisten osaamattomuudessa käsitellä kiusaamista. Siksipä tahdon antaa tärkeän neuvon: katsokaa, kuunnelkaa ja pohtikaa. Kiusattu kärsii yksin. Mitä, jos se on sinun lapsesi?

Oona

Eskolanmäen koulu

 Tänä aamuna sain lukea useammastakin sanomalehdestä saman pikku-uutisen; Tuomioja arvostelee Italian pääministeri Silvio Berlusconia kovin sanoin. Ja nyt Berlusconi sen on todella ansainnut.

Eikö se niin mene, että jokainen vakavasti otettava poliitikko on aiheuttanut ainakin kohun tai pari? Sen verran kansa on vielä valmis anteeksiantamaan, mutta kun näistä ”kohuista” alkaa tulla jokapäiväisiä ja täysin järjettömiä, niin kansa saisi jo esittää kantansa.  Jo se, että Berlusconilla on miljardiomaisuus, hän omistaa neljä Italian viidestä televisiokanavasta, on ollut useita kertoja syytetttynä korruptiosta, suosii fasismia ja palkkaa puolueensa listoille pelkästään nuoria, kauniita naisia, riittää täydelliseen uskottavuuden menetykseen. Sen lisäksi hän antaa politiikoksi todella harkitsemattomia kommentteja muista kansoista ja niiden tavoista (kaikki varmaan muistavat taannoisen ruokakohun, kun Berlusconi haukkui suomalaista ruokaa huonoksi, ja nyt tuoreen puukirkkokohun, jossa hän vähättelee suomalaista puukirkkoa ja sanoo, että Roomassa se olisi jo poltettu aikaa sitten) sekä on hankkinut itselleen syytesuojan.

Missä menee raja?

Juuri Berlusconin kaltaiset ihmiset vievät uskottavuuden politiikalta. Uskon, että jossain tuolla, on vielä olemassa rehti ja rehellinen poliitikko, joka oikeasti työskentelee kansansa ja tämän maailman parhaaksi. Mutta pahoin pelkään, että jokaista rehellistä poliitikkoa kohden on aina olemassa kaksi tälläistä silvioberlusconia.

Hyvät ja rehelliset ihmiset! Nouskaa barrikadeille, niin lupaan äänestää teitä EU-vaaleissa

Tämän vaalilupauksen allekirjoittaen

Kati, äänestäjä ja näin ollen poliittinen vaikuttaja, Valkealan lukio

Satuin lukemaan tänään sivulta 5 nuoren äidin haastattelun tämän kokemuksista sairaanhoidosta. Lastaan hoitamaan tulleelta nuorelta äidiltä oli keskitytty kyselemään hänen omaa vointiaan, ja lapsen vaivoja ei ollu aina huomattukaan. Kerran sairaalassa lääkäri oli jopa kutsunut sosiaalityöntekijän paikalle kertomatta äidille. Tietysti jutussa oli vain äidin omia tuntemuksia, mutta silti ne kuulostivat aika pöyristyttäviltä.

Tänä keväänä olen löytänyt lehdestä muutenkin usein kirjoituksia sairaanhoito- ja terveydenhuoltopalveluiden huonosta laadusta. Tänäänkin edellä mainitun jutun lisäksi aiheesta oli mielipidekirjoitus. Omia kokemuksia minulla ei juuri ole enkä muutenkaan ole varmaan paras henkilö asiasta sanomaan, mutta jotain tuntuu olevan pielessä. Mikä terveydenhuollossa mättää? Onko rahaa tai työntekijöitä liian vähän, vai eikö asioita vain jakseta hoitaa kunnolla? Kiire ja väärinkäsitykset eivät selitä kaikkea.

Onnittelut näin äitienpäivänä vielä kaikille äideille!

Ida Korpivaara

Valkealan yläkoulun lehtilinkki

Nuorisopastori Mikko Wirtasen haastattelussa oli sitä jotain. Se ei ollut pelkästään haastattelu, vaan eräänlainen kertomus ihmisestä, joka on mielenkiintoisessa ammatissa.

”Ota mukaan löytöretkeilijän asenne ja jätä kotiin ennakkoluulot, en tiedä -vastaukset, tupakat, linkkuveitset ja ikkunanavaajat.” -pitää täysin paikkansa. Kaksi vuotta isosena toimineena voin kertoa, että tämä vinkki on ehkä se kaikista viisain. Ne pikkuset, jotka leirille tulevat, eivät vain osaa odottaa mitä leirillä oikeasti tapahtuu. Rippileirit ovat muuutakin kuin höpinöitä Jeesuksesta.

Pikkusten pitäisikin ymmärtää, että leirillä ei tarvitse myötäillä ja ja uskoa kaikkea. Rippikoululaisella saa olla omat mielipiteensä asioista, lisäksi on ihailtavaa mikäli ne tuodaan esille. Mikään ei voita rippileirikeskustelua, jonka pääaiheena ovat ihmisten erilaiset mielipiteet uskontomme ristiriidoista. Ne yleensä ovat niitä, jotka leiriltä jäävät muistojen kirjoihin.

Tsemppiä ensi kesän rippikoululaisille!
Lähtekää leireille avoin mielin, sillä ikinä ei tiedä, mitä leirit tuovat tullessaan..! *vink vink*

Nita Ahola
ISOnen,
Kuusankosken lukion lehtilinkki
ja
esimerkki purukumin syömisestä.