Kun Barack Obama nousi USA:n uudeksi presidentiksi, oli siinä todellisen urheilujuhlan tuntua. Itseäni vähän hirvitti, että mitä siitä nyt seuraa, kun koko maailma luottaa noin yhteen ihmiseen. Obaman on tarkoitus ratkaista, paitsi kaikki Yhdysvaltain, niin myös koko maailman ongelmat.
Ja siltä se nyt vähän näyttää. Moisen vallan antaminen yhdelle ihmiselle ei voi olla terveellistä, mutta ilmeisesti jos kyseessä on oikea mies, niin se on hyvä tapa toimia. Jo valtakautensa aluksi Obama pisti tuulemaan; hän kumosi George W. Bushin aikaisia lakeja, lupasi lopettaa Guantanamon jne. (ja välisanoiksi tähän, että huomasitteko KS:n artikkelin siitä, kuin Miss Universumin mielestä ”Guantanamo on rentouttava paikka…jaa) ja nyt Obama on siirtänyt katseensa ilmasto- ja ydinasekysymyksiin. Hän on vetämässä Yhdysvaltoja uuteen aikaan; nyt kiinnitetään huomiota koko maailman tilanteeseen. Ja Yhdysvaltojen kansa pitää siitä!
Aiemmin en oikeastaan uskonut, että yksi ihminen voisi muuttaa maailmaa noin paljon. Nyt minun on pikkuhiljaa muutettavaa jyrkkää kantaani loivemmaksi ja sanottava, että ilmeisesti yksi ihminen oikeasti voi muuttaa maapalloa.
Ottakaa jokainen siis mallia Obamasta! Tähän mennessä hän on hoitanut virkansa pelottavan hyvin. Eikä hän antanut minkään estää virkaannousemistaan.
Me kaikki voimme siis vaikuttaa.
Kati, Valkealan lukio