Silmät auki

Perjantain ehkä mielenkiintoisin uutinen oli presidentti Tarja Halosen vierailu Kouvolassa. Kouvolalaisena (oikeasti vieläkin Kuusaalaisena) koen, että oli suuri kunnia ottaa tasavaltamme kuuluisin henkilö vierailulle uudistuneeseen Kouvolaan.

Kouvolan Sanomien  sivuilla oli paljon tekstiä Halosesta, mutta katseeni vangitsi Kouvolan Sanomien toimittajan, Tapani Olkun kirjoittama kommentti sivun kuusi oikeassa alareunassa. Otsikko on Yhteen hiileen. ”Presidentti Halonen tuli, näki ja jatkoi eteenpäin.” – on mielestäni aivan loistavasti sanottu – ja mikä tärkeintä, se on aivan totta.

Olkku kommentoi kirjoituksessaan myös presidenttimme omia sanoja, joissa Halonen painotti ”yhteen hiileen puhaltamista vaikeinakin aikoina”. Onhan yhteishenki tärkeää, mutta kuinka moni tietää asian todellisen tarkoituksen?? Olkku tiivistääkin yhteishengen urheilumiehenä viimeiseen lauseeseensa, jolla viitataan Suomen naisten viestikultaan: ”Yhteistyöllä saavutettiin sekin viestimestaruus.”

Uskokaa tai älkää, yhteen hiileen puhaltaminen saattaa tuoda paljonkin hyvää!

Nita Ahola
Kuusankosken lukion lehtilinkki

Aivan pakko kommentoida mielipidekirjoitusta ”V-tyyli”.

Kirjoittaja toi esiin mielipiteensä nuorison ”v-sanan” käytöstä.  Kirjoittaja oli eläkeläinen täti.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että ihmiset käyttävät liika kirosanoja. Ja että kaikista rasittavinta on kuulla juuri tuota ”v-alkuista sanaa”. Sanan käyttäjähän tuo v-sanalla esiin sen, että hänellä on ikävä sinne mistä on joskus tullut.

En halua kuullostaa tekopyhältä, joten myönnän: joskus myös itseltäni lipsahtaa muutama kirosana.
Typerää on tuo alinomaan kiroileminen joka polttelee tärykalvoja. Harmillista on se, ettei välttämättä voimasanoja käyttävä ihminen edes huomaa kiroilevansa. Kiroileminen on pinttynyt tapa, josta ei ihan heti eroon pääsekkään, vaikka haluaisi.

Tämä eläkeläinen nainen mainitsi jutussaan vain nuorison kiroilevana ikäluokkana.
*Tööt* Väärin. Kysynpähän vain, mistä nuoriso oppii kiroilemaan, ellei vanhemmiltaan? Oman havaintoni mukaan vanhat ”herrat” kiroilevat enemmän kuin lauma teini-ikäisiä poikia juuri jälki-istunnot saaneina.
Hirveää on, kun ala-aste ikäisten lasten mielestä on jopa hauskaa kun joku uskaltaa sanoa kovan sanan.

Miksi kiroilla?

Kaisa
Hirvelän koulun lehtilinkki 

Tänään olin erityisen iloinen, että blogivuoroni on juuri tiistai! Päivän Kouvolan Sanomissa oli artikkeli ihanasta Oscar-gaalasta. Itse katsoin kyseisen juhlan jälkikäteen, ja nautin siitä yhtä paljon kuin viimevuotisestakin. Huokailin upeiden pukujen perään, kitisin mielestäni väärin menneistä palkinnoista ja itkin liikutuksesta. Oscareissa hienoa on se, että siellä tutustuu uusiin, mielenkiintoisiin elokuviin. Itse ajattelin katsastaa ainakin Milkin ja Slummien miljonäärin.

Paras puku oli mielestäni Anne Hathawaylla. Hän oli pukeutunut vaaleaan, vartalonmyötäiseen Armani Prive -malliston pukuun. Myös Kate Winslet oli todella kaunis. Ja olen iloinen, että Kate voitti parhaan naisnäyttelijän palkinnon.

Ihanimpia kohtia Oscar-gaalassa olivat ne, joissa näytettiin edellisten vuosien voittajia ja heidän reaktioitaan. Myöskin aiempien voittajien puheet tämän vuoden ehdokkaille liikuttivat. Paras hetki koko gaalassa oli, kun Heath Ledger voitti ansaitsemansa Oscarin. Itkin. Paljon. 

Oona, Eskolanmäen koulu

Otsikko ”Olisiko heistä voinut tulla koulusurmaajia” pisti minut lukemaan ohjelmaesittelyn samantien. Suoraan sanoen lukiessani, tuli aivan tippa linssiin. Ohjelmassa ”Itsetuhon aikapommit” kerrotaan sen nimenmukaisesti kahdesta ihmisestä, jotka olisivat voineet henkisten ongelmiensa kannalta olla koulusurmaajia. Harmi, että ohjelma tulee niin myöhään, ettei tavallinen koululainen enää tuohon aikaan ole hereillä. Toivon Ylen uusivan ohjelman viikonloppuna.

Todella surullista, ettei Suomessa vieläkään puututa koulukiusaamiseen sen oikealla tasolla. Asia on todella vakava, ja harmiksemme suurin osa opettajista katsoo sitä sormien välistä. Ja vaikka sitä kohtaan oltaisiinkin tarkempia, en uskoisi sen koskaan häipyvän kouluistamme.

Nykypäivänä koulukiusaaminen laajenee yhä useammin myös koulun ulkopuolelle. Jos ennen kiusaamista pystyi välttämään lintsaamisella, jatkuu se nykypäivänä normaalisti netissä, tai kännykän välityksellä. On paljon helpompaa itsetunnolle, kun ei näe toisen kärsivän ladellessa ilkeitä sanoja.

Normaalisti nuorten masentuneisuus alkaakin koulukiusaamisesta. Joka ei aina ole haukkumista ja solvaamista, vaan mitä useammin hyljeksintää ja pahoja katseita. Murheet alkavat kasaantua olkapäille, ja todella harvoin nuori itse hakeutuu hakemaan apua itselleen. Koulukiusaamisen uhri joutuu kantamaan sen taakkaa koko elämänsä, se murtaa itsetuntoa.

Toivon, että koulukiusaamiseen puututtaisiin useammin. Esim. lisäämällä välituntivalvojia? Tai kampanjoilla jolloin koulun tukioppilaat voisivat pitää välituntisin seuraa syrjityille ja hiukan syrjääntyneille nuorille.

Kaisa
Hirvelän koulun lehtilinkki

En muista koska olisin viimeksi nauranut yhtä paljon kuin lukiessani sivulla 11 ollutta juttua, jossa ihmiset kertoivat opiskeluaikojen kämpissä sattuneita haavereita ja hauskoja tapauksia. Lähinnä siksi, että asun itsekin opiskelujen takia yksin yksiössä, jossa miltei mikä tahansa jutussa mainituista tapahtumista olisi voinut käydä. Vaikka täälläkin 30 neliön loukussa ikkunat vetävät ja patterit eivät lämpene, olen onnistunut välttämään mielestäni erittäin hyvin hyvin kaiken maailman epäonniset sattumat. Mitä nyt viime vuoden maaliskuulle sijoittuneet ”pikkujoulut” aiheuttivat yhden sängyjalan katkeamisen silkasta sen päällä istumisesta…

Tämän päivän lehteä oli muutenkin mukava lukea, sillä jutuista moni käsitteli koulua/opiskelua/koulutusta, mikä oli enemmän kuin mukava yllätys.  Mikäpä sen mukavampaa kuin lukea lähes oman ikäisistä opiskelijatovereista. Myös samassa koulussa opiskelevien kolmannen vuoden datanomien Nuori yrittäjyys ry:n ansiosta perustamasta yrityksestä oli hauska lukea, sillä kahden yrittäjän kanssa olen ollut jossain tekemisissä tässä puolitoista vuotta kestäneen opiskelun aikana.

Viestinnän opiskelijoiden kirjoittamaat ”Näin opiskelija säästää” -vinkit olivat myös mielenkiintoisia ja hauskoja, ja minusta ne sopivat kyllä kaikille muillekin kuin rahan puutteesta kärsiville opiskelijoille. Jospa me kaikki menisimmekin lomakuumeen iskiessä seikkailemaan Google Mapsiin vaikkapa jonkin matkatoimiston kotisivujen sijaan. Kuvien katselu säästää niin (ainakin minun) anoreksiaa kärsivää lompakkoasi kuin myös luonnonvarjoa, jotka tuhlautuisivat jos lentokone lennättäisi Sinut Thaimaan hiekkarannoille paahtumaan.

Eero Mäkelä
KSAO Liiketalous

Sanaan ”ampumaharrastus” on Suomen viime aikojen tapahtumien ansiosta pinttynyt hiukan pelottava ja epäilyttävä kuva. Kouvolan Sanomissa oli tänään sivulla 12 juttu ampumista harrastavista lapsista. Mielestäni 12-vuotiaan ei kuulu opetella aseella ampumisen tekniikkaa, ei nin teoriassa kuin käytännössäkään. Aseet ovat sitä varten, mihin ne on alkujaan suunniteltu, metsästämiseen, eikä muuhun. Mielestäni lasten ei tarvitse heilua pyssy kädessä ampumaradalla, eikä tarvi muuten aikuistenkaan!

 Se sijaan lapset vanhempineen voisivat suunnata kiinnostuksensa vaikkapa elokuviin. Sivulla 10 ilmoitettiin, että kuusankoskelainen Studio 123 järjestää 21. helmikuuta lasten elokuvalauantain, jolloin valkokankaalla pyörii kolme lastenelokuvaa. Leffat ovat kaikenikäisille sopivia, ei aikuistenkaan tarvitse väkivaltaa aina töllötellä. Ei se viihdytä.

Ironista kyllä, sivulla 15 esiteltiin 4D-ohjelma otsikolla: Lasten asekerho. Lapselta kysytään: ”Mitä teet , jos toinen lapsi osoittaa sinua aseella?” Lapsi ei osaa vastata. Kerran hän jopa kysyy, pitäisikö hänen hakea ase kotoa ja ampua ensin. Ei mene hyvin, ei.

Oona, Eskolanmäen koulu

Kamala, miten aktiivisilta tämän alueen ihmiset vaikuttavat ainakin selatessa tämän päivän lehden läpi! Keskustan eilinen talvitapahtuma, ystävänpäivädisko, mopokerhon jäärata-ajot, VPK:n 80-vuotisjuhlat, nuorisoteatterin esitykset, tulossa olevat Talvivalkeat… Ainakin näin nökötettyäni viikonlopun nuhaisena kotona tuntuu, että tekemistä olisi ihan valtavasti.

Luettuni Vuohijärven Vekaroista sivulta 5 mieleeni tuli Eeron 28.1. tähän samaiseen blogiin kirjoittama MoveOn, Kouvola! -juttu. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä siitä, että harrastusmahdollisuuksia pitäisi tarjota mahdollisimman paljon ja tasapuolisesti koko nykyisen Kouvolan alueelle.

On kuitenkin hienoa, että jos kaikille pienille syrjäkylille ei pystytä järjestämään toimintaa, asukkaat järjestävät sitä itse. Vapaaehtoisin voimin Vuohijärvellä pyörivä yhdistys on siitä loistoesimerkki. Viikottainen kerho, ystävänpäivädisko ja rusettiluistelu kuulostavat kaikki mukavilta tapahtumilta, vaikka uskon, että eniten niistä nauttivat alakouluikäiset lapset. Haasteottelu kiinnostaa varmaan vanhempaakin nuorisoa, mutta pääosin yläkoulu- ja lukioikäiset jäävät aika paitsioon syrjäkylillä. Hyvä alku parantaa muualla kuin keskustassa asuvien nuorten viihtyvyyttää, mutta aina voi parantaa.

Huomasin myös, että Valkealan nuorisoteatterin uudesta näytelmästä oli tehty juttu kulttuurisivuille. Ainakin aiemmat näkemäni näytelmät ovat todella olleet katsomisen arvoisia, joten jos vaan millään ehdin, aion mennä katsomaan tämänkin näytelmän ja suosittelen muillekin!

Ida Korpivaara

Valkealan yläkoulun lehtilinkki

Taas torstai, ja vuoroni kirjoittaa päivän blogi.

Ihan alkuun, lehdessä mainittiin, että Kuusankosken lukiolaiset saivat polttaa perinteisesti pulpetin. Hyvä juttu! En vieläkään ymmärrä, miksi näin ei olisi saanut tehdä.

Tänään oli hyvä lehti. Oudon paljon luettavia juttuja torstain lehdeksi . Lehden lukuuni menikin 76 minuuttia, kun normaalisti vain 25 min ;D.Runsaasti oli juttuja, jotka käsittelivät nuorten asioita.

Kuten maakunta uutisten juttu, ”Ei vain aikuisten yhteiskunta”. Asian, jota juttu käsitteli, luulisi olevan päivän selvää. Nuoret ovat tulevaisuus. En käsitä, mikä siinä on niin vaikeaa tajuta?
Mainiolta tuntuu tämä ”Lapsilla on omat oikeudet-kampanja”. Vaikka tiesin, ettei Suomessa nämä nuoriso jutut eivät oikein toimi. Silti uskomattomalta tuntuu Suomen olevan muita Pohjoismaita näin pahasti jäljessä.
Onneksi nyt ilmeisesti ollaan menossa parempaan suuntaan. Toivottavasti olen silloin itse vielä nuori, jos ja kun Suomen nuorten kuunteleminen on Norjan luokkaa.

Kulttuuri sivulla kevään ensimmäisestä Tunne-klubista kertovan jutun eräs kohta alkoi suoraan sanoen ketuttaa. Se, ettei paikalle ollut saapunut ainuttakaan nuorta saattoi olla Tunne-klubin oma vika. Olisin itse ainakin mennyt paikalle, jos olisin joskus edes kuullut kyseisestä ”klubista”. Olisivat voineet mainostaa paremmin? Aihe olisi ainakin ollut keskusteltava; lasten- ja nuortenkulttuuri.
Samaisessa jutussa teatterinjohtaja Kleimolan Piia mainitsi kysyneensä ohjaamiltaan nuorilta ajatuksia kesäleirille. Nuoret olivat pyytäneet tylsyysleiriä, jolla ei tehtäisi mitään.
Sinne minäkin haluaisin, ja jos joskus sellainen järjestettäisiin, lähtisin varmasti.

Kouvolan lasten- ja nuortenkulttuuri saa lisärahoitusta opetusministeriön Taikalamppu-verkostolta seuraavan viiden vuoden ajan.
Hienoa! Ainoa typerä puoli tuossa on, ettei Taikalamppu rahoita peruspalveluita, vaan tukee jo olemassaolevia hankkeiden kehitystä. Eli ei siis mitään uutta? (vai käsitinkö väärin?)

Kaisa

Hirvelän koulun, hyvää tulevaa ystävänpäivää toivottava, lehtilinkki

Iskelmä, rock, pop, jazz, tekno.

Siinä muutama musiikin genre, jota jokainen keskivertosuomalainen on ainakin joskus elämänsä aikana kuullut tai kuunnellut, toisia aktiivisemmin, toisia passiivisemmin.

Eräs suomirockin lahja maailmalle, Zen Café, tuli mitä luultavimmin tiensä päähän muutama vuosi sitten. Yhtyeen enemmän ja vähemmän aktiivisena fanina olin hieman surullinen ja tunsin itseni petetyksi, eihän yhtye voi hajota vielä, en ole nähnyt heitä livenä! Kouvolan sanomien sivulla 11 oleva juttu ”Kahvila kiinni, mutta Putro sooloilee” pelasti minut kuitenkin tältä epätoivolta.

Kyseisen yhtyeen keulahahmo Samuli Putro ei antanut yhtyeen hajoamisen vaikuttaa muusikon uraan, vaan alkoi uurtaa uutta levyä, joka on nyt julkaistu. Kyseinen platta kantaa nimeä Elämä on juhlaa. Yhtyeen keulahahmon soololevy ei ole mikään uusi juttu, mutta minusta kuuluistenkin yhtyeiden ikoneiksi muodostuneet, yleisimmin laulajat, pitäisi tehdä omia soololevyjä nykyistä enemmän.

Jos tutun yhtyeen laulaja tekee soololevyn, ensimmäinen ajatus voi kuitenkin olla luokkaa ”No sehän on sitä samaa vanhaa mitä yhtye X soittaa kun tuo on laulamassa”. Tällaiset harhaluulot pitäisi hajottaa, pilkkoa palasiksi ja piilottaa jonnekin kauas pois ihmisten mielestä. Nämä soololevyt ovat artistien keino päästä eroon oman yhtyeen tuomasta leimasta, eikä tätä keinoa pitäisi ”pilata” leimaamalla artistin yritystä tuoda esille ehkäpä erilaista musiikkia kuin mitä yhtye normaalisti soittaisi.

Jos ja kun toivottavasti saan töitä (viimeistään kesällä), taidan tehdä itselleni erikoisen teon ja oikeasti ostaa tuon cd:n. Saapahan Putro ainakin tietoonsa, että hänen kappaleistaan pidetään, oli hän sitten tunnetun Kahvilan keulahahmo tai soolouraa aloitteleva artisti.

Näihin sanoihin, näihin väsyneisiin tunnelmiin

Eero
KSAO Liiketalous

P.S. Ensimmäinen ei-pessimistinen kirjoitus aikoihin!

Muistan sen niin hyvin. Muutamaa viikkoa vaille vuosi sitten olin kahden ystäväni kanssa jonottamassa lippuja KISSin keikalle. Voi sitä ilon määrää, kun viimein saimme kultaakin arvokkaammat paperiläpyskät käteemme! Olen miettinyt, miltä se olisi tuntunut, jos liput keikalle olisi jäänyt saamatta. Ensi kesänä Suomeen rantautuu Madonna, popin kuningatar, jonka kaikki 80 000 lippua myytiin loppuun. Miltäköhän niistä faneista, jotka jäivät ilman lippua, mahtaa tuntua? Varmastikin tunne liippaa läheltä omaa kauhukuvaani KISSin suhteen. Kouvolan Sanomat kertoi sivulla 7 Madonnan lipunmyynnin omituisesta järjestelmästä, joka oli kaatunut heti alkuunsa. Myöskin puhelinmyynti takkusi. Eikö Kouvolassa toimi enää kaupungintalon lippupiste? 

Siitä olen iloinen, että Suomeen saadaan Madonnan kaltainen artisti esiintymään. Hänhän teki jopa Suomen lipunmyyntiennätyksen! 

Samalla sivulla kerrottiin, että Lyseon lukio arvioitiin Kouvolan tasokkaimmaksi lukioksi. Peruskoulunsa päättävät nuoret ovat juuri nyt suuren pohdinnan edessä: mihin opinahjoon sitä jatkaisi? Uskon kuitenkin, että tämä tutkimus ei monenkaan mieltä hetkauta. Silti oli hienoa huomata, että sekä Lyseo että Yhteiskoulu ovat molemmat sadan parhaan kärjessä.

 Kulttuurisivulla oli juttu Esa-Pekka Salosesta, joka sai parhaan klassisen levytyksen Grammy-palkinnon. On upeaa, kun suomalaiset menestyvät ulkomailla, varsinkin taiteen ja viihteen piirissä. Eritysesti juuri musiikin puolella suomalaisilla on oivat mahdollisuudet ulkomailla menestymiseen, olemmehan Britannian jälkeen varmasti Euroopan rockbändipitoisin kansa!

Oona

Eskolanmäen koulu