Kuukausiarkisto joulukuu, 2008

Ihan kuin elokuvissa

tiistai 30. joulukuuta 2008

Tämän päivän Kouvolan Sanomissa oli runsaasti lukemista. Henna Mäkelinin kolumni sivulla 4 oli suloinen ja hyvin rehellinen. Varsinkin viimeinen kappale ja erityisesti viimeinen, lyhyt lause ”Jatkan” oli juuri oikea lopetus kirjoitukselle.

Samaisella sivulla oli artikkeli otsikolla ”Poliisivaltio ilman poliisia?”, ja se pisti todella miettimään. Päättäjät, ilmeiseti nuukuuksissaan, eivät raaskisi pitää niin suurta määrää poliiseja, kun se kuulemma tulee niin kalliiksi, että ihan hirvittää. Tarkoittaako tämä sitä, että ne ihmiset, jotka istuvat eduskunnassa, pitävät kansan turvallisuutta liian kalliina? Onko ihmishengelle määritelty budjetti? Ei voi olla totta…

Sekä Sri Lankassa että Kongossa lapsia on siepattu sotilaiksi, kerrotiin sivulla 18. Itselleni tuli kauhunväristyksiä näitä kahta pientä artikkelia lukiessani: Sri Lankassa siepatut lapset olivat yli 12-vuotiaita. Kolme vuotta nuorempia kuin minä. Millainen tulevaisuus heillä mahtaakaan olla edessä? Todennäköisesti heillä ei ole tulevaisuutta. Päättäjät tapelkoot keksenään, ja aikuiset riidelköön yhdessä, mutta lapsia ei ole siihen sotkeminen. En tiedä, mitä kirjoittaisin, olen tästä niin vihainen. Ja toivon, että kaikki ovat.

Sivulla 12 oli uutukaisen Australia-leffan arvostelu. Moulin Rouge! (ja anteeksi, mutta olen tarkka tässä: lehtijuttuun elokuvan nimi oli kirjoitetut muotoon Moulin Rouge, mutta huutomerkki kuuluu elokuvan nimeen, eikä ole pelkkä koriste) on yksi lempielokuvistani, ja uskon, että Australia ei vedä vertoja Punaisen Myllyn tarinalle. Tarkoitus olisi kuitenkin tämä käydä katsastamassa.

Lisää elokuvauutisia samalta sivulta: uutta Batman-elokuvaa ei esitetä Kiinassa! Syynä ilmeisesti leffan sisältämä kohtaus, jossa Batman hakkaa pahiksia tantereeseen Hongkongissa. No jo on syyt! Tämän takia kiinalaisyleisö ei näe loistavaa ja maineikasta leffaa. Eikä varsinkaan täydellistä, lempinäyttelijäni Heath Ledgerin esittämää Jokeria. Pitää muuten mainita, että olin Heathin fani jo kauan ennen hänen kuolemaansa. Enkä kestä mitään muotipelleilyihkutusta…

Oona

Uusi vuosi, uudet lupaukset

maanantai 29. joulukuuta 2008

”Alkuvuosi tapaa olla kuntokeskuksille parasta sesonkiaikaa” mainitsee tämän päivän lehti. Niinpä niin, taashan se on uudenvuodenlupausten aika, vaikka osaa toki liikuttaa varmasti myös muut syyt.

Eilisessä lehdessäkin oli tehty aiheeseen liittyen laaja kysely. Mitä pidemmälle juttua luin, sitä leveämmäksi hymyni kävi. Lähes kaikilla kyselyyn vastanneilla oli samansuuntaiset ajatukset: luvattiin liikkua enemmän, syödä terveellisemmin, huolehtia kunnon yöunista ja viettää enemmän aikaa omien perheiden ja läheisten kanssa. Tälle uudelle Kouvolallekin tuntuu koittavan onnelliset ajat, sillä tuota menoa terveydenhuolto- ja sairaanhoitokustannuksetkin viipottavat alamäkeen. Näinköhän?

Ainakin jos menneisiin vuosiin on luottaminen, helmikuussa jumppasaleissakin on jo kummasti tilaa. On tietysti hyvä, jos lupaukset kannustavat ihmisiä edes aloittamaan sen uuden, terveellisemmän elämän, vaikkei se sitten kaikilla kovin pitkään jatkuisikaan. Kuitenkin itsellekin vannomissaan valoissa kannattaisi pitää kohtuus ja edetä pienin askelin. Ei ole mukavaa rikkoa lupauksia, vaikka kyseessä olisi vain oma onni. Ei kai kukaan pidä itseään muita alempiarvoisena? Sitäpaitsi, jos pettää itsensä, voiko olla varma että on jatkossa rehellinen toisiaankaan kohtaan?

Muistakaa myös, että maailman (ja oman elämän) muuttamiseen tarvitaan tekoja, ei pelkkiä lupauksia!

Ida Korpivaara, Valkealan yläkoulun lehtilinkki

P.S. Hyvää uutta votta kaikille! Ensi vuonna kirjoittelen sitten lisää;)

Ale, ale, ale, alealealeale

lauantai 27. joulukuuta 2008

Kirjoitan lauantain lehdestä, koska perjantaina ei tullut lehteä torstain pyhäpäivän takia.

Joulun jälkeinen lehti on täynnä alennusmyynti-ilmoituksia. Joka kauppa mainostaa myyvänsä ”vanhoja” tuotteita entistä halvemmalla. Oikeastaan tuotteet eivät ole vanhoja, vaan esimerkiksi vaateliikkeisiin tullee aina vuoden alussa niin paljon uutuuksia, että kaikki vaatteet eivät mitenkään mahtuisi yhteen myymälään. Joskus on myös asiakkaiden etu, että saa tuotteita halvemmalla kuin aikaisemmin.

Kaupasta sattaa lähteä mukaan kaikesta huolimatta ns. ”turhia” vaatteita tai tavaroita, joita et välttämättä edes tarvitse. Kun halvalla saa, niin suomalaisella hulluudella ostetaan mitä tahansa!

 ale.jpg

Pidä silmät auki ja järki kädessä alennusmyynneissä!!

Nita Ahola
Kuusankosken lukion lehtilinkki

Hyvää joulua!

torstai 25. joulukuuta 2008

Keskiviikon ja torstain yhdistetyissä ohjelmatiedoissa oli ongelmansa. Kummankaan päivän ohjelmatiedoista ei käynyt selville luenko keskiviikon vai torstain ohjelma listausta.
Ihan tiedoksi: jälkimmäiset ovat torstain.

Enempää kirjoittamatta, tahdon toivottaa kaikille hyvää joulua! < : )

Kaisa
Hirvelän koulu

“Sillä maailma hukkuu piip-piip-piip, me vain luemme lehtiä”

tiistai 23. joulukuuta 2008

Äitini vinkkasi, että päivän lehden sivulla 18 oli luettavan arvoinen juttu. Kottaraiset kakkaavat Roomassa! Tottakai käy sääliksi paikallisia ihmisiä, jotka eivät saa lunta, ja tilalla tulee ”sitä itseään”, mutta on jotenkin hupaisaa, että mahtava ihminen joutuu melkein nöyrtymään kottaraisten edessä. En olisi varmaankaan näin hilpeytynyt jutusta, jos olisin roomalainen. Mutta kottaraisia. Siis KOTTARAISIA.

Aiheesta vakavampaan, eli sivun 4 kolumniin nimeltä ”Voihan hyvä elämä”. Aluksi ajattelin, miksi. Miksi näin, suoraan sanottuna, masentava kirjoitus laitetaan lehteen juuri ennen jouluaattoa?! Onneksi jaksoin lukea kolumnin loppuun, muuten olisin kirjoittanut näppäimet savuten sortoa, mielipiteitäni sekä teiniärtymystä. Lopussa teksti onneksi kuuluu näin: ”Se ei kuitenkaan pakota meitä suostumaan siihen, että elämästä tulee pelkkää suorittamista ja armotonta pudotuspeliä.” Tämä lause pelasti kirjoituksen pienen paasauksen tunnulta. Ja Helena Vaittinenhan on lauseensa kanssa oikeassa! Siinä vaiheessa kun työ on kaikki kaikessa, eikä mitään muuta ole jäljellä, ollaan lähempänä köyhyyttä kuin koskaan. Vaikka tilin saldo ylittäisi sata tuhatta euroa.

Niille ihmisille, joille rock on yhtä tyhjän kanssa, kirjoitukseni ovat varmaan kidutusta. Seepran sivulla 6 oli artikkeli rokettirollin nähtävyyksistä ympäri maailmaa. Aihe oli kaikin puolin hyvä, mutta eräs paikka tältä rockin rosoiselta tiekartalta uupui, nimittäin Los Angeles! Eihän Sunset Stripiä, kasarivuosien musiikkikatua voi sivuuttaa! Kadun kuninkaallisia olivat mm. Mötley Crüe sekä maailman viimeiseksi rock-bändiksi kutsuttu Guns N’ Roses. Jo pelkästään näiden kahden yhtyeen ansiosta olisi katu ja Enkelten kaupunki mielestäni pitänyt jutussa esitellä.

Rauhallista joulua ja enkelikellojen kilinää. Minä häivyn lukemaan Axl Rosen elämänkertaa.

Oona

Eskolanmäen lehtilinkki

Ei taaskaan mitään!

maanantai 22. joulukuuta 2008

Voitteko uskoa: on jo joulukuun 22. päivä, enkä vieläkään ole voittanut Kouvolan Sanomien joulukalenterissa mitään! Ollakseni rehellinen, en itse asiassa ole päässyt edes kahden numeron päähän voittonumeroista… No, vielähän sitä on mahdollisuus.

 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut valittaa huonosta onnestani, vaan pikemminkin kiittää hauskasta kalenterista. Tosiasiassa en kaipaa sen enempää kinkku-veitsihaarukkasettejä kuin lippiksiäkään, vaan kutkuttavaa jännitystä. Onhan minulla toki omakin joulukalenteri (vaikka olen jo 15…), mutta äidin kanssa on aamuisin aina vitsikästä availla luukkuja.

 

Myös sanomalehden joulutarina -jatkokertomus on mukava keksintö, vaikka tarina on varmaan suunnattu lähinnä lapsille. On kiva, että joulukalentereihin ja yleensäkin jouluun kuuluvaa iloa ja jännitystä voi saada myös ilman tavaroita. Tästä ajatuksesta kirjoitettiin myös tämän päivän lehdessä, jutussa ”Tarpeeton krääsä pois pukinkontista”, missä neuvottiin tapoja viettää ekologisempaa joulua. Sen ei suinkaan tarvitse tarkoittaa lahjojen antamatta jättämistä tai hirveää roskista hössöttämistä vaan yksinkertaisesti ajattelua: onko tämä ostamani asia varmasti tarpeellinen?

 

Esimerkiksi vaihtoehto, että antaa joululahjaksi tavaroiden sijasta lupauksia palveluista, on loistava idea! Aivan lapsia lukuun ottamatta suurin osa ihmisistä toivoo joululta enemmän rauhaa, nautintoa ja yhdessäoloa kuin paketteja, ja sitähän tällainen lahja varmasti tarjoaa.

 

Nautinnollista ja ekologista joulua toivottaen, Ida Korpivaara

Valkealan yläkoulun lehtilinkki

 

 

Tupakkalakiin muutos vuonna 2010?

maanantai 22. joulukuuta 2008

Aluksi esitän pahoitteluni jälleen myöhässä olevan jutun takia..

Perjantain Kouvolan Sanomissa oli juttu tupakkalain muutoksista, jotka astuisivat voimaan vuonna 2010. Tupakkatyöryhmä esitti lakiehdotuksen, jonka mukaan alle 18 -vuotiaat eivät saisi ostaa eivätkä edes pitää hallussa tupakkatuotteita. Lisäksi tupakanpoltto autoissa olisi kiellettyä, jos kyydissä on lapsi. Samainen työryhmä ehdottaa myös lakia, jossa nuuskan maahantuonti olisi kokonaan kiellettyä.

Vaikka kaikki varmasti tietävät tupakkatuotteiden terveysriskit, silti tupakalla on suuret haittavaikutukset myös yhteiskunnalle. Tupakointi nimittäin maksaa yhteiskunnalle noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Suurin osa näistä maksuista tuleekin esimerkiksi keuhkosairauksista.

Käytätkö itse nuuskaa? Poltatko?
Haluan herättää jokaisen ajatukset tupakkatuotteisiin nähden. Jokainen kerta tästä edespäin, ennen kuin laitat nuuskan huuleen tai edes ostat tupakkaa, mieti, millaiset haittavaikutukset itse saat. Mieti myös läheisiäsi, kavereitasi ja koko yhteiskuntaa.

Olisko sittenkin parempi jättää tupakka-aski sinne kaupanhyllylle??

Nita Ahola
Kuusankosken Lukion lehtilinkki

Onko tämä oikein?

torstai 18. joulukuuta 2008

Veljeni vihjasi minulle s. 10 jutuista ”Nainen viilteli miestä kahteen otteeseen” sekä ”Pahasuiselle naiselle sakkoja käräjiltä”. Olen aivan samaa mieltä hänen kanssaan;
onko tämä nyt oikein, että miestään viilellyt nainen sai sakkoa 180 euroa, kun taas toista naista haukkunut nainen sai kunnian loukkausesta 600 euroa sakkoa. Mieleeni heräsi kysymys kumpi näistä teoista onkaan rangaistavampi? Kuulin parkkisakkojen maksavan noin 35€. Mainitsin tämän siksi että Sinä,  tämän blogin lukia voit verrata mistä edellämainituista tulee eniten taloudellista hallaa ja miettiä tekojen vakavuuksia sakkoihin nähden.
Myönnän etten olisi edes huomioinut kyseistä asiaa, jos jutut eivät olisi olleet allekkain.
Kyseisten juttujen vieressä oli myös juttu jossa kerrottiin elinkautisvangin pääsevän vapaaksi helmikuussa. Hovioikeus kumosi aiemman vapauttamispäätöksensä kesällä vangin koevapaudessa tekemien rikosten takia. Vanki valitti KKo:hon. KKO totesi muun muassa, että koevapaudessa tehdyt rikokset olivat elinkautisen tuomion tuoneisiin verrattuna erilaatuisia ja lieviä. Vapauttamista puolsi myös, että vanki on istunut elinkautistaan jo pitkään.
Samalla sivulla oli myös : ” Nuoriso ampui lapsia kohti ilmakiväärillä Kankaanpäässä”. TOIVOTTAVASTI rangaistus tässä järjettömässä teossa ei olisi vain pään silitys. Voin vain kuvittella lasten pelot tapahtuneesta.

En jatka tätä kirjoitusta yhtään pidemmäksi, jotta jokainen joka tätä lukee voi miettiä itse onko oikeudet ja lait todellakin nyt oikein?

Kaisa
Hirvelän koulun yllättynyt/pettynyt lehtilinkki

Tytöt ja pojat kilpasilla kuluttamisessa

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Ensinnäkin tahdon pyytää anteeksi kun muutama kirjoituskerta on jäänyt viime viikoilla väliin, jouduin elämään ilman internettiä melkein kaksi viikkoa kun yhteydessä oli jotakin häikkää eikä kirjoittamisesta oikein tullut mitään

Taloussivulla oleva juttu ”Vanhemmat vaikuttavat eniten lasten kulutukseen teini-iässäkin” kiinnitti tällä kertaa huomioni. Siinä pohdittiin lapsia ja nuoria ja heidän rahankäyttöään suhteessa heidän vanhempiinsa.

Aihe oli sinänsä tuttu, sillä pari viikkoa sitten olin käymässä Haminassa järjestetyssä Opettajien Illassa, jossa asiasta kävi puhumassa myös lehtijutussa mainittu Turun Kauppakorkeakoulun professori Terhi-Anna Wilska. Hän esitti niin Opettajien illassa kuin myös lehtijutussa asian, joka on mietityttänyt minua siitä lähtien. Se sivuaa myös viimekertaista kirjoitustani tasa-arvosta ja lähinnä naisten näkökulmasta.

Pojat saavat enemmän viikkorahaa kuin tytöt. Ei kuulosta kovin vakavalta, vai? Itseäni ainakin ärysttäisi, jos olisin tyttö ja iso- tai varsinkin pikkuveljeni saisi enemmän viikkorahaa kuin minä. Miksi pojille sitten annetaan ainakin tutkimuksen mukaan enemmän rahaa? Eihän siinä ole mitään järkeä, kun samaan lauseeseen on mahdutettu se, että pojat uskovat ostamisen parantavan huonoa oloa.

Tuntuu siltä että teen kärpäsestä härkäsen, mutta tällainen peli ei vetele. Tyttö tahi poika, sama, iän mukaan määräytyvä rahamäärä olisi kaikista paras vaihtoehto. Vielä kun omakin äiti maksaisi vuokran, ruoan, laskujen sun muiden juoksevien kulujen lisäksi viikkorahaa, niin minunkin elämäni olisi mallillaan…

Eero
KSAO Liiketalous

Oikein heavya joulua!

tiistai 16. joulukuuta 2008

Joulu on ihana juhla, sitä en edes tahdo kieltää, mutta tuntuu, että se on joka vuosi enemmän ja enemmän pilalla. Syy ei ole ”kaupallisuudessa” eikä se liioin ole porkkanalaatikossa, vaan siinä pirussa, että maassa ei ole kuin kolme hahtuvaa lunta. Mihin ihmiskunta on kadottanut huurteisenkylmät, valkoiset kinokset, missä ihmeessä ovat lumihiutaleet?! Enpä ala syyllistää näin aaton alla, mutta jokainen tietää, mistä tämäkin synkkyys johtuu.

Lukijalta-palstalla oli mielipidekirjoitus Uupuneelta kokilta. Olet aivan oikeassa! Itse olen siinä suhteessa onnekas, että sukulaiseni ovat mukavia, mutta voi niitä raukkoja, joiden ei ole: joulumieli katoaa sillä samalla hetkellä, kun mummonveljenserkunlapsenisänäidintädinveljenkaimankumminkissankoiran tuttu soittaa ovikelloa. Voimia teille…

Sivulla 4 Tiina Malinen kirjoitti otsikolla ”Kohti viihtyisämpää lahjontaa”.  Joululahjat kuuluvat olennaisesti juhlaan, mutta jokaisella paketilla pitäisi olla merkitys. On hassua ostaa komea kasa tavaroita, joilla saaja ei tee mitään. Ihan sama kuin antaisi viisitoista pahvilaatikkoa. 

Koska joulu ei tule enä koskaan olemaan ihan samanlainen kuin pienenä, uudistin muutaman perinteen: Paketoin tasan yhden lahjan paperiin. En toivo kovin montaa lahjaa. Nautin jouluruoasta (paitsi kinkusta!) ja syön sen rauhassa. Rauhoitun lomalla. Päätän, että tämänvuotinen suosikkijoululauluni on Britney Spearsin My only wish (this year).

Rauhaa ja rakkautta kaikille jouluksi!

Oona

Eskolanmäen koulun lehtilinkki