Silmät auki

Eilen koulummen aulassa istuessani minulle iski paniikki. OPO oli juuri tullut kertomaan, että huomenna (eli siis tänään) harjoittelisimme yhteishaun täyttämistä.
Voi ei! Aina niin etäiseltä tuntunut peruskoulun päättyminen ei olisikaan enää niin kaukaista. Vaikka minulle on aina ollut selvää mikä minusta isona tulee, en olekaan enään niin varma. Lukioon, se on nyt minulle selkeää. Mutta mihin? Ja minne sieltä?

Lehteä lukiessani tajusin sen olevan täynnä eri ammatteja. Tämänkin päivän lehdessä oli pääministeristä – lasiliikeen pitäjään ja vammaishoitajaan.
Siinä siis Kaisan niksi ysiluokkalaisille, ja myös hyvä syy lukea lehteä päivittäin .

Lehdessä oli juttu Pekingiläisestä poliisista, joka on pidättänyt 48 sukulaistaan. Ensin minua huvitti kyseinen juttu. Mutta loppuun luettuani tajusin miehen tehneen vain työtään ja noudattaneen lakia. Kieltämättä kumminkin aika rohkeaa saattaa oma veli telkien taa. Toivottavasti kiinalaiset ovat anteeksi antavaisia.

Kaisa
Hirvelän koulu

Lehteä selaillessani en meinannut millään löytää artikkelia josta voisin kommentoida. Tuntui siltä, että kaikki asiat olivat sellaisia, joista minulla ei ollut mitään sanottavaa tai ne eivät vain koskettaneet minua. Päästessäni sivulle 7 silmiini osui tuttu kuva koulumatkan varrelta: Pilvilinna-kerrostalot.

Luettuani tarkemmin kerrostalojen kaupasta kertovaa juttua aloin miettiä miten ihmeessä kauppa syntyi juuri kiinalaisten kanssa. Kiinalaisen liikemiehen tarjoama 500 000 euroa oli 200 000 euroa vähemmän kuin paras Kouvolan kaupunginvaltuustolle esitetty tarjous.

En ole mikään taloustieteiden asiantuntija, mutta niillä vähäisillä tiedoilla joita minulla taloudesta on, luulisin kunnan valitsevan mieluummin parhaimman tarjouksen saadakseen oman taloutensa tasapainotettua, mikäli rahatilanne sitä vaatii. Toki ymmärrän, että Kouvolaan muuttaneet kiinalaiset tarvitsevat asuntoja, mutta sekö oli ainoa syy valtuuston päätökseen myydä Pilvilinna alemmalla hinnalla kuin paras tarjous?

Jutussa mainitaan että kaikki huoneistot kaipaavat peruskorjausta. En tunne tarkasti Kymenlaakson ammattikorkean taloudellista tilannetta, mutta ihmettelen mikseivät he tehneet asunnoista tarjousta. Kasarminmäellä sijaitseva Pilvilinna koostuu 48 asunnosta: näistähän olisi tullut loistavia opiskelija-asuntoja kun KyAMK:in liiketalouden toimipiste muuttaa Kasarminmäelle! Mutta enhän minä tästä päätä, ja epäilen että ainakin osasyynä tähän päätökseen on ollut edellä mainitsemani rahatilanne.

 Eero
KSAO Liiketalous

Päivän lehdestä löytyi sivulta 9 juttua leluista. Herkullisen pinkit Bratz-paketit ja vauhdikkaat supersankarilelut ovat monien lasten haavelistoilla, ja mitä lähemmäksi joulu tulee, sitä enemmän odotetaan pukin tuovan kaikki listatut lahjatoiveet. Itsekin muistan omasta lapsuudestani, kuinka ihana oli availla uusien prinsessabarbien kääreitä. Kannatan ehdottomasti, että perheen pienimpien lelutoiveet toteutetaan. En koe fiksuksi ajatusta, että lahjaksi rahdataan kaiken maailman ensitietokoneita, ”pleikkareita” ja virtuaalileluja, saati lapsen itsensä painoista karkkivuorta. Tällaisen kasvatuksen ”kehittävyyden” huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsesta on kasvanut tietokoneella vuorokaudesta toiseen roikkuva ja karkkia hotkiva kännykkäriippuvainen nuori. Kuinka monen lapsen oikeasti tarvitsee tietää yhtään mitään tietokoneesta? Itse mielummin leikkisin Muumitalolla kuin Tamagotchilla.

On hassua, että on erikseen tyttöjen ja poikien lelut. Miksei tyttökin voisi leikkiä Spiderman-nukeilla tai pikkuautoilla? Taikka miksei poika saisi haltioitua minikokoisesta keittiöstä tiskikoneineen ja silitysrautoineen? Tietty raja sukupuolten välille vedetään jo hyvin nuorena. Siinä ei ole mitään kauhistelemista, jos poika intoutuu barbieleikkiin. Vai pelätäänkö lapsesta tulevan transsukupuolinen?

 Kouvolan Sanomien nettisivuilla oli artikkeli Imatran kirkkoherra Olli Aallosta, joka eroaa virastaan, koska aikoo sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Kunnioitan näin rohkeaa päätöstä suuresti, mutta olen pahoillani, että hän joutuu luopumaan työpaikastaan. Vaikka häntä ei käsittääkseni erotettu, on ilmeistä, että osa seurakuntalaisista ei olisi hyväksynyt Aallon päätöstä. Suvaitsevaisuus ei ole koskaan ollut suomalaisten vahvimpia puolia.

Oona

Eskolanmäen koulu

Ei kiitos, ei ainakaan vielä!

Nyt alkaa olla jo se aika vuodesta kun media siirtää huomionsa menneistä kunnallisvaaleista seuraavaan suuren tapahtumaan; jouluun.

Politiikka alkaa olla jo hivenen kulunut aihe; vielä tänään lehdestä löytyi ehdokkaiden lupauksia ja ajatuksia, kuitenkin paljon pienemmässä määrin kuin aikaisemmin. Pian kunnallisvaltuusto kutistuu vain pieniksi peräjälkeisiksi jutuiksi Politiikka-sivun oikeassa reunassa.

Mutta joulu, ah ihana rakas joulu. Sieltä se tulla jolkottaa. Marraskuun alussa jo? Kai se nyt voi vielä vähän aikaa odottaa? Vaikka en suuri pimeyden ystävä olekaan, niin olisihan siinä vähän aikaa mukava kärvistellä ennenkuin vilkkuvat joulupukit ja pikku poroset ilmestyvät maisemaa koristamaan. Myönnän, että koko talvi olisi turhan pitkä ja pimeä ilman joulua, joka on loppujen lopuksi ihan hauska juhla perinteineen kaikkineen.

Mutta mainosten ilmestyessä katukuvaan nyt,  on niihin ehtinyt jo rankasti kyllästyä ennen varsinaista loppuhuipennusta.

 Osa joulun oheistuotteista saa minulta suopean tuomion; ensimmäiset pikkujoulut viime viikonloppuna olivat äärimmäisen viihtyisät, suklaa maistuu aina hyvältä ja punainen on -kohtuudella- eräs lempiväreistäni.

Tämä kaikki siis lähti postin kotiin kantamasta KS:n joulukalenterista.

Toisaalta vara se täällä paljon on huudella, tänä vuonna pääsen kokemaan ensimmäinen lämpimän jouluni muilla mailla. 

Kati, Valkealan lukio

Perjantaisena pakkasaamuna aloitin lehden lukemisen pirteänä ja innokkaana. Lehdessä odotin olevan PALJON hyviä uutisia. Napakoissa ihmiset ne jaksaa valittaa kaikennäköisistä asioista, mutta eivät itse tee mitään niiden eteen.

Petyin pahasti, kun sivulla kolme oli HUONO uutinen. Heti kuvaa katsoessani tunsin, että sisälläni jotain menee rikki. Tuntui, kuin lasipallo halkeaisi tunhansiksi pirstaleiksi sisimmissäni. Heti seuraavaksi pieneen päähäni nousi kysymys ”Miksei kukaan voi tehdä asialle mitään?”. Jutussa susi oli taas tappanut metsästyskoiran, joka on peräti kolmas syksyn ajojahdissa kuollut koira. Montako koiraa tarvitaan vielä, kunnes saadaan lupa tappaa ihmisten ylinten ystävien vihollisia? Kohta sudet tulevat etsimään ruokaa talojen pihoilta ja samalla saadaan taas lisää kuolonuhreja. Ei olisi mikään ihme, että joukkoon eksyisi perheen pienimmät tai vähän isommatkaan…

Yksi erittäin hyvä ystäväni sanoi keskiviikkoiltana hyvän kommentin, joka minusta sopii tähän asiaan loistavasti:

”Niin paljon hyvää ja onnellisuutta, että nyt on aika maksaa sitä takaisin maailmalle.”

Jokainen voi miettiä tuota kommenttia ja sen tarkoitusta omassa päässään, mutta minulle juuri tämä kommentti muodostui erittäin rakkaaksi. Ystävälläni on elämässään meneillään erittäin raskas vaihe, mutta silti olen varma, että hän selviää siitä. Keskellä synkkää syksyä kaikki tuntuu kaatuvan päälle, mutta ei auta muu kuin jatkaa matkaa ja kohdata uudet haasteet, mitä elämä eteen tuo. Kylmyydestä ja synkkyydestä huolimatta olen päivä päivältä varmempi, että ystävästäni tulee vielä jotain suurta!!

Kaikille ystävilleni, sukulaisilleni, perheelleni ja erityisesti SINULLE paljon jaksamista syksyn keskelle. Muista olla positiivinen rankkoinakin aikoina, vaikka tiedän, että se on vaikeaa.

Hymyä ei elämässä ole ikinä liikaa. ;D

Marraskuisin terveisin
Nita Ahola
Kuusankosken Lukion lehtilinkki

Ps. Tänään KS:ssa alkoi lehtilinkkien esittelyjuttusarja, jossa jokainen lehtilinkki vuorollaan esiintyy. Aloitusvuoro osui minulle, joten aukaise jo tänään lehti Palapeli -sivun kohdalta. Seuraavina perjantaina selviää myös muiden lehtilinkkien syvimmätkin salaisuudet.

Hellurei!
Toivon, että juuri nyt tätä tekstiä lukisi edes muutama niistä seiskoista ja kaseista joille olen, tai joille tulen vielä pitämään lehtilinkin oppitunnin.Tunnit ovat ainakin tähän mennessä menneet mielestäni ihan hyvin. Toivottavasti sain joillekkin heistä tartutettua lehden lukuintoani. Ainakin muutamat kyllä lupasivat minulle lukea otsikoita Kouvolan Sanomista päivittäin.

Alkuhan sekin on, eikö?

Lehti oli tänään täynnä isänpäivää: lahjavinkkejä ja ruokaohjeita.

Vaan täytyykö isälle ostaa kalliita lahjoja, jotta hän tietäisi kuinka tärkeä hän on.

Itselläni ainakaan ei iskälle valitettavasti ole kovin hääppöistä lahjaa, ja kortinkin teen itse.

Teenkö väärin kun en törsää vähillä rahoillani isälle kalliita kirjoja ja lahjapakkauksia? Olen aina ajatellut itsetehtyjen korttien ja lahjojen kertovan, että lahjan tai kortin eteen on nähty vaivaa ja että ne tulevat suoraan sydämmestä.

Onko se siis näin, vai lähdenkö nyt heti ostoksille?

Lehdessä oli myös (sivulla 11 järkyttävä) uutinen Saksasta.

Berliinissä kaksikymmentä ihmistä sai surmansa bussiturmassa. Kyseessä ei lainkaan ollut kyse kolarista, vaan bussi syttyi tuleen. Syyksi epäillään tupakointia WC:ssä.

Kovin viisasta! Jos kerran on pakko tupakoida, niin voisiko käyttää järkeä ja odottaa pysähdystä taukopaikalle?!

Kaisa
Hirvelän koulu

Migreenipäivän aamuna ei lehdenluku oikein maittanut, mutta kun pahin pään jyskytys alkoi hellittää, poimin tämänpäiväisen Kouvolan Sanoman eteisen lattialta.

Aluksi tuntui, ettei lehdessä ole mitään kiinnostavaa, ennen kuin pääsin Kulttuuri-sivuille. ”Terapia pukee tarinat ja tunteet säveliksi” -juttu kiinnitti ensimmäisenä huomioni. Olen itse soittanut pianoa kuusi vuotta musiikkiopistossa, joten kiinnostus heräsi heti luettuani sanan tarinasäveltäminen. Ihmettelin itsekseni kuinka ihmeessä ihminen voisi soittaa nuoteista esimerkiksi tähtiä?

Jutussa tarinasäveltämistä kehittänyt Hanna Hakomäki kertoo, että tällä metodilla on tarkoitus tuoda esiin muistoja, tunteita ja ajatuksia – abstrakteja asioita. Mielestäni nämä samat asiat voidaan tuoda esiin myös ”vanhanaikaisella tavalla”, eli sijoittamalla nuotit nuottiviivastolle haluamaansa järjestykseen. Tämä ”vanhanaikainen” tyyli on tosin vaativampaa ja vaikeasti omaksuttavampaa, joten tarinasäveltäminen tarjoaa helpon tavan tehdä omia musiikkikappaleita säveltämishetkellä vallitsevista tunteistaan ilman harmoniaoppeja sun muita hienon kuuloisia, mutta vaikeaselkoisia asioita, joita säveltäjät ovat yleensä opiskelleet jo pidemmän aikaa.

Olen huono improvisoimaan ja ilmaisemaan itseäni varsinkin soittamalla pianoa. Nykyaikaiset sävellykset, joiden tulkinta vaati paljon mielikuvitusta eivät luonnistuneet minulta alkuunkaan. Ehkäpä tämänkin seikan takia olen hieman skeptinen tarinasäveltämisen suhteen. Jotta voisin suhtautua edes hieman positiivisemmin kyseiseen terapiamuotoon, haluaisin itse päästä sitä kokeilemaan, ja nähdä tulokset omalla kohdallani. Jos tarinasäveltämisen avulla saisin purettua tunteitani pianolla improvisoiden, voin taata että se toimii jokseenkin jokaisen kohdalla.

Eero
KSAO liiketalous

Nyt on listattu nekin, joilla on eniten pätäkkää törsättävänä. Sivulla 9 oli juttu siitä, miten muusikot viime vuonna tienasivat. Hienoa, että Lauri Ylönen on suurituloisin muusikko, vaikka kakkospaikalla keikkuukin ikävästi Kari Tapio. Minulla ei ole mitään iskelmätähtiä vastaan, mutta rocktähdet ottavat yleensä suurempia riskejä ja he ansaitsevat suuret setelinippunsa. Ja Tomi Putaansuu keräsi kokoon 178 000 euroa. Go, Tomi, go!

Ihmettelin, ettei kulttuurisivulla ole suurempaa juttua Röllin sydän -animaatioelokuvan menestyksestä. Leffa palkittiin Chicagossa asti, ja lehteen juttua pistettiin hikiset kymmenen riviä. Minusta se olisi ollut isomman artikkelin paikka!

Spiritismidonnat-juttu sivulla 4 oli mielekäs ja hauskasti ilmaistu. Artikkelia lukiessa tuntui siltä, että kirjoittaja ei usko paranormaaleihin asioihin. Tähän rivien välistä tihkuvaan mielipiteeseen olisin kaivannut täsmennystä. Olen pienestä asti ollut innoissani yliluonnollisista asioista ja olen pohtinut, että mikä saa ihmiset uskomaan näihin ilmiöihin. Miten voidaan todistaa, että paranormaaleja asioita oikeasti on, ja mikä taas todistaisi ettei ole? Jotkuthan rakentavat uskonsakin henkien pohjalle (wicca). Tällaista pohdintaa olisin juttuun kaivannut lisää. Mutta siinä olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa, että on tyhmää mennä sörkkimään tyhjiä ullakoita kummitusten ilmestymisen toivossa. Kotirauhan rikkomisesta aaveet vasta suuttuvatkin…

Oona

Eskolanmäen koulun lehtilinkki

 Tällä viikolla vieteään yhdeksättä perättäistä ehkäisevän päihdetyön viikkoa. KS:ssa haastateltiin Terveys Ry:n Terhi Rokkasta, joka iloitsee siitä, että koululaisten tupakanpoltti ja alkoholin käyttö on vähentynyt- ainakin tutkimusten mukaan. Ja sehän on positiivista; tupakan, alkoholin ja huumeiden vaaroista on puhuttu paljon ja ilmeisesti hyödyt alkavat nyt näkyä.  Kuitenkin ainakin minun koulussani näkyy joka välitunti lauma ihmisiä taapertamassa yksimielisesti tupakkapaikan suuntaan, jossa he sitten viettävät välitunnin jutellen asioista kuten; ”hei, jätä jämät!” tai ”heitätkö mulle yhen ni saat takasin kolmen viikon päästä ku mä taas saan tupakkaa” tai ”hei annoin sulle henkoset silloin muistatko ni saanko ne nyt takas”.

  Tämän päivän eli maanantain KS:ssa kerrottiin myös syksyn ampumisista – Kauhajoen kouluampumisesta Helsingin, Porvoon ja Oulun perhesurmiin. Surullisen kuuluisaa materiaalia. En oikein tiedä mistä tämä kertoo, mutta uskoisin sen jonkinlainen hätähuuto olevan. Suomalaiset eivät vaan varmasti kehtaa hakea apua, vaikka tietäisivätkin sitä tarvitsevansa. Ja uskon aikuisilla ja erityisesti miehillä kynnyksen vain kasvavan ajan myötä. Ja lopulta he ilmeisesti päätyvät äärimmäiseen ratkaisuun. Ja mitä sitten sanoo se, että ihmiset tuntevat palavaa tarvetta tappaa muita ennen itseään? Se voi olla merkki joko äärimmäisestä narsismista tai kenties kaiken voittavasta rakkaudesta – paha sitä täältä on enää sanoa. Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtajan, Kari Tolvasen mukaan ”tähän on osunut tälläinen piikki” ja että nämä kaikki tapaukset ovat edelleenkin vain yksittäistapauksia.

Toivokaamme niin.

Ensilumia odotellessa!

Kati, Valkealan lukio