Kuukausiarkisto lokakuu, 2008

Kuusankoskelle veistospuisto, KYLLÄ vai EI?

perjantai 31. lokakuuta 2008

Tänään erittäin sateisena ja harmaana aamuna avasin Kouvolan Sanomat innosta hihkuen, sillä se oli ainut kirkas tähti aamuisen sumuisella taivaalla. Nyt jos olen rehellinen, KS pelastaa kurjimman päivänikin. Tietysti onhan lehdessä tietysti mukana myös huonoja uutisia, mutta tänään päätin keskittyä ainoastaan hyviin uutisiin.

KS:ssa eniten minua kiehtoi juttu Veistospuistosta, joka on suunnitteilla Kuusankosken rantapuistoon. Tämä puistoalue on Kuusankoskitalon ja Kymijoen välistä aluetta. Paikka olisi mitä mahtavin suurillekin veistoksille ja huippuna vielä rantamaisema. Myös ulkopuoliset Kuusankoskitalon vierailijat voisivat kiinnittää huomion viestoksiin ja maisemaan, mielummiin kuin itse talon ”rumaan” ulkosivuun. Eiköhän olisi jo aika päivittää Kuusankoskitalo nykyajan mukaiseksi, jotta se palvelee meitä tulevaisuudessa. Vieressä kuitenkin loistaa hieno ja nykyaikainen Kuusankosken Kirjasto.

Tämän puiston hanke kuitenkin pyörii vielä kaupungin sisäpiirissä, sillä se siirrettiin kaupunginhallitukselle. Maanantaina hallituksen kokous ottaa puiston puheeksi ja ainakin itse toivon, että hanke menee läpi. Kuusankoski kaipaa vähän piristystä, ennen kuin kuntaliitos astuu voimaan. Puistoon olisi tarkoitus tulla taiteilija Ilja Westin töitä, joista ehkä etukäteen kuuluisin on työ nimeltä Kehitys, joka kuvaa tietenkin uutta kuntaliitosta.

Eli mitä mieltä te olette? Haluan kuulla myös muiden mielipiteitä asiasta, jotta saataisiin kaikkien äänet kuuluviin. Vastaa joko KYLLÄ tai EI, oman mielesi mukaan.

Noppa on nyt sinun käsissäsi, joten anna palaa!!

Nita Ahola
Kuusankosken Lukion lehtilinkki

Ps. Hirvelän koulun lehtilinkille Kaisalle erittäin paljon tsemppiä esitelmien pitoon!! :)

Voiko kehenkään enää luottaa?

torstai 30. lokakuuta 2008

Päivän lehdestä luin saman asian jonka luin KS:n nettisivuilta jo eilen. Imatralainen 41-vuotias mies oli huijannut itselleen 87-vuotiaalta kouvolalaiselta mieheltä 75000 euroa!! Tekisi mieleni kysyä huijarilta, että onko hän kenties saanut lapsena viikkorahaa ollenkaan ku nyt pitää rahaa itselleen huijata. Onhan tuo nyt törkeää, olisi säästänyt nuorena niin olisi nyt rahaa eikä tarvitsisi toimia tuolla lailla. Lehtijutusta ilmeni, että tämä ei ollut huijarin ensimmäinen kerta. Paha sai onneksi palkkansa. Hänet on määrätty maksamaan uhreilleen vahingonkorvauksena näiltä viemänsä varat korkoineen. Hänet määrättiin myös 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen johon lisättiin hänen jäännösrangaistuksensa 1 vuosi ja 7 kuukautta.

Samassa lehdessä huomasin myös jutun peräajosta Salpausselänkadulla. Hyvät ihmiset toivon, että kun liikutte liikenteessä muistaisitte tiellä olevan vielä liukkaita lehtiä, ja jo mustaa jäätä. Vaikka kyseiseen peräänajoon ei liittynytkään tienliukkaus, halusin silti varoittaa. Muistakaa turvaväli! Enkä nyt puhu pelkästään autolla liikkuville, vaan kaikille jotka liikenteessä liikkuvat. Tiedän monia jotka ovat näin syksyn tullessa kaadunneet mopoillaan, jopa muutamia uhkaavia kolaritilanteita on tullut. Onneksi kolaria ei ole syntynyt väistöliikkeiden ansiosta.

Aloitan maanantaina lehtilinkkien toimenkuvaan kuuluvien oppituntien pidon. Jo jännittää! Pyydän, pitäkäähän peukkuja ;)

Kaisa Rämä
Hirvelän koulun lehtilinkki

Tuttu ja turvallinen Kouvola

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kunnallisvaalit olivat ja menivät mutta silti niistä riittää juttua vielä tämänkin päivän lehdessä kahden sivun verran juttua, sekä mm. Iitin valtuustoon päässeet. Myös ehdokkaiden kiitos-ilmoitukset veivät tämän päivän lehdessäkin kohtuullisen paljon palstatilaa. Toivottavasti nämäkin viimeiset jutut ja ilmoitukset jollakin tapaa onnistuneista, yli 60 % äänestysaktiivisuuden rajan ylittäneistä kunnallisvaaleista kaikkoaa lehdestä ja vapauttavat palstatilaa muille ilmottajille ja erityisesti toimittajille!

Lueskelin lehteä ja erityistä huomiota kiinnitti juttu, jossa kerrottiin kahden pariskunnan itsemurhista, jotka molemmat paljastuivat suunnitelluiksi. Mikä mahtaa olla syynä tähän? Tuntuu siltä että tällaiset uutiset ovat aina vain yleistymässä. Myös turvallisen tuntuinen Kouvola ei ole lehtijuttujen mukaan niin turvallinen. Ensimmäisenä mieleen tulee kesällä sattunut välikohtaus, joka vaati yhden nuoren miehen hengen. Ja taas viime viikonloppuna toinen mies sai surmansa Hansan lähellä. Tämä tuntuu sinänsä oudolta, kun itsekin kävelen monta kertaa päivässä samoilla nurkilla missä molemmat surmatyöt tapahtuivat. Ehkäpä hieman vanhempana, kun illanvietto yömyöhäiseen asti kaupungilla alkaa kiehtoa, alan pelkäämään enemmän asiaa kuin nyt. Kun kuljen kirkkaassa päivänvalossa kaupungilla, minulle ei voi käydä mitään, eihän?

Myös juttu ulkomailta hankittavista työntekijöistä (jutussa puhuttiin flash- ja php-ohjelmoijista) herätti kiinnostusta. Pääsisiköhän tuota kautta itsekin ulkomaille töihin vähän vanhempana?

Eero, liiketalouden lehtilinkki

Kuka pelkää hirviöitä?

tiistai 28. lokakuuta 2008

Kouvolan Sanomat on edelleen täpötäynnä vaalia.

Lehdessä oli juttu ruokapankeista ja leipäjonoista, joihin köyhemmät ihmiset joutuvat turvautumaan pysyäkseen hengissä. Hienot vaalikampanjat eivät paljoa paina, kun nälkä kalvaa kansaa. Ironista on, että jotkut puolueet ennen vaaleja alkavat leikkiä ruokapankkeja hernesoppineen ja grillimakkaroineen, mutta jahka vaalit ovat ohi, katoaa ilmainen ruoka kuin häkälän nälkä! Olen kitissyt tästä asiasta ennenkin, ja, voi kyllä, jaksan kitistä vielä tulevaisuudessakin.  Oikeita ruokapankkeja arvostan, koska ne todellakin auttavat ihmisiä, eivät vain ”pyri siihen”, kuten poliitikot hienosti asian ilmaisisivat.

Spesiaalikiitos siitä, että eräs lempibändini, Lordi, löytyi Kouvolan Sanomien sivulta! Pienokainen juttu oli hulvatonta luettavaa, ja päätyy ehdottomasti seinälleni. Artikkelissa mainittiin, kuinka eräs toimittaja oli käskenyt toista toimittajaa kysymään, että ”Milloin Lordi lopettaa pelleilyn ja yrittää tehdä musiikkia?” Voi että helähdin nauruun tuota lukiessani, se olin niin mehukas kommentti! On niin huvittavaa, että joku pitää Lordin musiikia pelleilynä. Ja pari vuotta sitten ärsyynnyttiin, kun hirviöt meni ja voitti Euroviisut. Voi voi. Sellaista se on, hyvät voittaa huonot. Deadache ilmestyy muuten huomenna, lehtijutussa ei tätä yksityiskohtaa mainittu… Kuka eka ostamassa?

Oona

Eskolanmäen koulun lehtilinkki

Paluu arkeen.

maanantai 27. lokakuuta 2008

 Ja nyt on suuri jännitys ja odotus viimein saanut päätöksensä; kuntavaalit ovat ohi! Kohu on suurimmillaan tämän päivän ajan ja siltä on oikeastaan vaikea välttyä – allekirjoittanut itsekin onnistui saamaan itsensä radioon mennessään pahaa-aavistamattomasti ostamaan karkkia lähikaupasta. Nyt on tietysti käynnissä ahkera päivystys, ettei oma haastattelu vaan menisi vahingossa ohi!  Kehottaisin kaikkia nyt ottamaan kohusta kaiken irti – nyt jos jaksaa lehtiä seurata, niin pysyy seuraavat neljä vuotta edes jotakuinkin kartalla poliittisissa asioissa ja tietääpähän ainakin sitten ketä syyttää, jos asiat eivät suju hyvin,  Oma ehdokkaani pääsi Uuden Kouvolan valtuustoon ja siitä olen iloinen. Valitsin ihmisen, jota on helppo lähestyä ja jonka uskon ajavan nuorten asiaa innokkaasti. Toivon myös, että kaikki ”konkarit” joilla on jo kausi tai muutama alla, jaksavat yhä suhtautua asioihin täydellä liekillä, eikä ohittaa asioita olankohautuksella. Ihan kokonaan uusia jäseniähän ei montaa Kouvolan valtuustoon päässyt. Toivon siis, kun myllerryksiä nyt kuitenkin politiikankin saralla on tiedossa, että nämä kokeneet jäsenet ohjaavat rakkaan tulevan Kouvolamme oikealle kurssille ja erityisesti muistavat nuoria.  Nyt vaan nuoret, kunnon prässi päälle! Kaikilla olisi varmasti jonkinlainen parannusehdotus mielessään. Ja vaikka politiikka ei itseänikään kiinnosta, niin uskon silti, että sekin on eräs tapa parantaa asioita. Ehdotuksiahan saa heitellä ja valtuutettuja painostaa (itsepähän halusivat valtuustoon!) ihan reippaasti.  Voisin itse heittää ensimmäisen kiven puuttumalla ongelmaan,  jonka tänään karvaalla tavalla huomata. Ketsupit takaisin kouluihin! Keittäjä sanoi, että kohta ketsuppia ei saa kuin makaronilaatikon kanssa! Entäpä uunimakkara, nakkikastike ja jauhelihapihvit, jotka kaikki kipeästi huutavat ketsuppia?! Ongelma on polttava ja toivon, että siihen pian puututaan raskaalla kädellä. Kati, Valkealan lukio

Oliko se Kuusankosken harmonikansoittajien vai Seppo Hovin konsertti??

perjantai 24. lokakuuta 2008

Palaan hieman vanhaan aiheeseen, mutta minun on aivan pakko kirjoittaa tästä, koska tämä sai ihokarvani nousemaan pystyyn.  

Sunnuntaina 19.10 Kuusankoskitalolla järjestettiin suuri harmonikkakonsertti, jonka pääesiintyjinä olivat Kuusankosken harmonikansoittajat Jani Heleniuksen johdolla. Tilaisuuden juontajaksi oli pyydetty Seppo Hovi, joka varmasti toi muutaman katsojan penkkeihin lisää. Harmonikkamusiikin suosiota kuvaa myös se, että kymmeniä harmonikan ystäviä jouduttiin käännyttämään ovelta kohti kotia loppuunmyydyn konsertin takia.

Maanantaiaamuna aloitin lehden lukemisen aivan normaalisti, odottaen että millä sivulla ja mitä konsertista oltiin kirjoitettu. Pääsin sivulle 3, jossa oli pieni otsikko ”Reissumiehen soittimesta salonkikelpoiseksi” ja kuvassa oli juontaja Seppo Hovi. Lisää tekstiä konsertista löytyi Menot & ihmiset -sivulta, jossa JÄLLEEN puolen sivun kokoinen kuva Seppo Hovista. Juttua lukiessani tajusin, että siinä oltiin haastateltu ainoastaan harmonikkataiteilija Hovia. Kaikella kunnioituksella Hovia kohtaan, hän on varmasti hyvä juontaja ja huippumuusikko, mutta miksi jutussa oli mainittu vain pienesti itse konsertin pääesiintyjät?? Tietääkseni konsertti oli Kuusankosken harmonikansoittajien 50 -vuotisjuhlakonsertti!! Eikö pääesiintyjille olisi pitäny antaa enemmän palstatilaa Kouvolan Sanomiin? Kuvassakin olisi voinut olla kaikki soittajat, Helenius ja Hovi mukaanlukien.

 seppohovivkminireunus.jpg

Vaikka niin huippumuusikko kuin Hovi, saapuu tällaiseen pieneen kaupunkiin, ei tarvitsisi kertoa ainoastaan ”julkkiksesta”. Mielestäni konsertin pääesiintyjät olisivat ansainneet lisää huomiota lehdessä. Toki olihan se hienoa, että harmonikkataiteilija saapui paikalle. Silti ihmettelen suuresti, miksi esimerkiksi taiteellista johtajaa Heleniusta ei haastateltu??

En halua mollata toimittajaa, mutta ihan maalaisjärkeä tässä olisi voinut käyttää. Ymmärrän kyllä, että julkkisten saapuminen paikalle on mainitsemisen arvoista. Mutta hei, virheistä oppii…!

Sateesta huolimatta erittäin hyvää viikonloppua kaikille! :)

Nita Ahola
Kuusankosken Lukion lehtilinkki

No niin sitten tänään..

torstai 23. lokakuuta 2008

Aamulla tein jotain poikkeuksellista. Aloitin lehden lukemisen alusta päin! Hyvän tuulisena luin lehteä ja söin aamupalaa, kunnes huomasin jutun missä kerrotaan Kuusaantien siirtymisestä.

Anteeksi nyt vain te ihmiset jotka olette tuon päättäneet, mutta kysyn suoraan: mitä ideaa tuossa on? Minun mielestäni ei yhtään mitään!

On se ihanaa kun polkupyöräilijöitä on ajateltu polkupyöräkatoksilla, mutta minneköhän autoilijoiden pitäisi pysäköidä autonsa? Kuvan perusteella voisin sanoa, että keskustan tulevat parkkipaikat ovat varmasti aina täynnä. Eikä tuo innostane juurikaan ketään etsimään vapaata parkkiruutua vaan jatkavan matkaa seuraavan kaupungin palveluiden luo, sillä sielä on enemmän parkkipaikkoja.

Todella upeata, saamme oman keskuspuiston. Minkähänlainen siintä tulee? Toivottavasi puisto uudistaisi keskustaa vielä senkin verran että saisimme penkkejä. Sillä missä vanhukset tulevat istumaan kun ovat päiväkävelyllään lähteneet ihailemaan uudistunutta keskustaa? Kyllä ne laitapuolen kulkijat ja nuoriso osaavat maassakin istua, jos tulevassa keskustassa ei ole penkkejä ja näin yritätte heitä ”piilotella”.

Ja sitten vielä tämä teiden kaventaminen. Hei haloo! Tulee talvi ja lunta. Tiet kapenevat entisestään, se vähentää tieturvallisuutta ja lisää kolarivaaraa.

Hinta tälle uudistamiselle on vain 800 000 euroa! Ja hinnasta puuttuu vielä valaistus!

Ihan kaikille tiedoksi, en oikeasti ole näin negatiivinen ihminen. En vain usko, että keskustan ”remontointi” tulee tulevaisuudessa toimimaan vaikka nyt näyttääkin hyvältä kuvana.

Kaisa Rämä
Hirvelän koulun lehtilinkki

“Pienen pieni veturi…”

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Lueskelin päivän lehteä ja ensimmäisenä silmääni osui sivulla 8 oleva juttu VR:n johtajien eroamisesta. Toivon todellakin, että heidän tilalleen saataisiin ihmisiä jotka yrittävät tehdä kaikkensa junaliikenteen parantamiseksi. Suoraan sanottuna olen ollut todella ärsyyntynyt junien aikatauluissa ilmenneisiin ongelmiin. Kuka haluaa odotella junaansa 45 minuuttia?

Myös sivulla 19 oleva juttu ”Marjametsä keskelle Kouvolaa” kiinnitti huomion, sillä tuo jutussa mainittu neljän talon kokonaisuus nousee koulumatkani varrelle. Noin vuoden pienessä yksiössä vietettyäni voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että tuollaisessa talossa olisi varmasti mukava asua, ilmastoinnit ja kaikki! Tosin kämpän hinta saattaakin olla sellainen, ettei köyhällä opiskelijalla tai vanhemmilla rahat riitä…

Ja vielä edellisiä peesatakseni täytyy myöntää, että vaalimainokset alkavat pikku hiljaa riittää minullekin. Onneksi nekin katoavat (ainakin toivottavasti) lehdistä ensi sunnuntain äänestyksen jälkeen. Kuten yhteiskuntaopin opettajamme sanoo, kuntavaalit ovat tärkeimmät vaalit niiden alhaisesta äänestysprosentista huolimatta. Miksi? Siksi, että nämä ihmiset kunnanvaltuustossa päättävät pitkälti mitä meidän ympärillämme tapahtuu. Päättäkää täysi-ikäiset siis viisaasti kenet haluatte edustamaan itseänne kunnanvaltuustoon, ja äänestäkää, jotteivät ehdokkaiden vaalikampanjointiin uhraamat rahat ole menneet aivan hukkaan.

Eero Mäkelä, KSAO liiketalouden lehtilinkki

“Kuuluu oikeaan puolueeseen…”

tiistai 21. lokakuuta 2008

Hoaah. Sanotaanko, että olen lopen kyllästynyt. Vaalia tungetaan meidän nuortenkin elämään joka ikisestä tuutista, vaikka emme edes ole äänestysikäisiä! Manskillakin yrittää kävellä rauhassa, mutta ei, siellä riittää letun ynnä makkaranpaistajia puolueineen. Mihin katoaa ilmainen ruoka, kun vaalit ovat ohi? Nami nami, päivän lehti käsitteli eräällä sivullaan juuri tällaista vaalimuonitusta. Eniten huomiota kiinnitin kuitenkin kyseisen sivun kulmassa olleeseen, hyvin kauniiseen kuolinilmoitukseen.

Tänä syksynä Napakoissa on kitisty siitä, että Nemi-sarjakuva pitäisi poistaa. Anelen ja pyydän, Kouvolan Sanomat, älkää sitä virhettä tehkö! Nemi on sarjakuvien aatelia, parasta antia ja tykistystä. Hänen elämänfilosofiansa on niin kohdallaan. Ja se W.A.S.P.in paita Nemin sarjakuva-albumin kannessa on päheä.

Tiistain lehden herkullisin ja mielenkiintoisin juttu oli ehdottomasti Tiina Malisen Päivä elämästäni -kirjoitus sivulla 4. Siinä oli särmää, teksti juoksi hyvällä painolla. Se oli vahva ja voimakas kirjoitus, josta voi vain olla kateellinen.

Myös Valtarin uudistamistieto oli minulle iloinen yllätys. Jospa tällä saataisiin Kouvolan keskusta elämään muullonkin kun Taiteiden ja Muodin öinä. Eihän Kouvolasta mitään Helsinkiä tarvitse tehdä, mutta uudet shoppailumahdollisuudet ovat aina tervetulleita.

Olin tänä aamuna sen verran utelias, että tein IRC-gallerian vaalikoneen. Väitti minua vihreäksi.

Oona Uski, Eskolanmäen koulun lehtilinkki

P.S. Otsikon siteeraus on lainattu L.A.M.F.-bändin kappaleesta Tyhjää tyhjää.

***** Raid

maanantai 20. lokakuuta 2008

 Tämän päivän KS:sta löysin kaksi sytyttävää asiaa; ensin artikkeli Sami Hyypiän viimeisistä hetkistä Liverpoolin punaisissa ja sitten elokuva-arvostelu Raidista.

Ensimmäisestä sen verran, että tästäkin perheestä löytyy yksi ”You´ll never walk alone” – mies eli täysi Liverpoolin kannattaja. Ja ihana Sami Hyypiä on yksi omista lempijalkapalloilijoistani (sen verran mitä lajista ymmärrän). Kun tietää Hyypiän uran lähteneen ihan tästä muutaman kilometrin päästä, niin uraa tulee seurattua vähän tarkemmin.

Ja se toinen; Raid. Yksi niistä harvoista dvd:istä, joihin vähiä roposiani tuhlasin ja yksi niistä harvoista kirjasarjoista, joita veljeni kanssa arvostamme yhtä paljon. Muistan, kun Raidia vielä näytettiin televisio-sarjana. Silloin katsoimme sitä koko perheen voimin, oli se vaan niin vetävä. Vaikka KS:n takasivulla elokuvaa kritisoitiinkin mm. sen hahmojen kliseydestä, niin minusta juuri ne hahmot tuovat elokuvaan säihkettä. Ja vastustan arvostelijan sanomaa siitä, että ”kirjoista perityvät henkilöhahmot ovat sen sijaan ikuisempia kliseitä”.

Kaikille Raid ei sovi, mutta minun pirtaani se vaan passaa! Niinpä annan sille viisi tähteä.

Kati, Valkealan lukio