Kalmiston Nestori unilukkarina

Roskia paratiisissa. Mika Piispa on näytelmän Ilkka, keski-ikäinen toimitusjohtaja, jonka aamuisella uintiretkellä tarina alkaa. Kuva Lauri Rotko

Roskia paratiisissa. Mika Piispa on näytelmän Ilkka, keski-ikäinen toimitusjohtaja, jonka aamuisella uintiretkellä tarina alkaa. Kuva Lauri Rotko

Ehkä joku minua kyvykkäämpi tekee vielä tutkimuksen merikrotista suomalaisessa näytelmäkirjallisuudessa. Tuo kiehtovan ruma kala on viime aikoina uinut vastaan teatteritaiteen syvissä vesissä hämmästyttävän usein.

Pirkko Saision näytelmässä liikutaan syvissä vesissä. Myös roskikseen kärrätty 300 kilon erä uhanalaisen merikrotin lihaa saa selityksensä käsiohjelmassa.

Saisio haluaa varmasti näytelmällään sanoa, miten mielen syvin kerros tulee esiin unina. Syvänmeren kalojen lisäksi tähän suuntaan katsojaa vinkkaa näytelmän nimi Syvin kerros.

Kuulas kesäaamu, kesämökin laituri ja pulahtaminen lämpimään veteen kuuluvat suomalaisen mielenmaiseman paratiisiosastoon. Saision näytelmässä tähän paratiisiin luikertelee tietenkin myös käärme, tai oikeastaan kaksi käärmettä, musta ja valkoinen kyy.

Unimaailmaan luikertelevalle käärmeelle löytyy sekä freudilainen että raamatullinen selitys. Lihan synneistähän siinä on kysymys. Tosin meillä ikävammaisilla näihin uniin alkaa uida vanhojen mukavien kirkkoveneiden ohella myös tietoisuus lähestyvästä kuolemasta, ja tähän maaliin myös Saisio näytelmässään tähtää.

Myös näytelmän kahden, kasvavan jätevuoren alle uupuvan roskisdyykkarin ja hurjaa kilpaa keskenään käyvän gourmet-kokin arvoitukset ratkeavat katsojalle tuota pikaa. Kysymys on taiteen moraalista.

Saisio kysyy itseltään ja yleisöltään, onko yletön kauneuden kaipuu yksi ahneuden muoto ja siten kuolemansynti. Omat taiteelliset saavutukset, koko elämäntyö voi näyttää kaukaa katsottuna järvenpintaa koristavuilta lumpeenkukilta, mutta osoittautuvat lähemmässä tarkastelussa pinnalla kelluviksi roskiksi.

Näytelmän keskiössä on ikivanha tarina kuoleman kohtaamisesta. Kalmiston Nestori löytää aina tiensä perille ennemmin tai myöhemmin. Tosin herralla on tapana huitoa viikatteellaan kovin sattumanvaraisesti. Elinajanodote on vain tilastoista laskettu ennuste, näistä satunnaisista kohtaamisista.  

Pirjo Liiri-Majava, Jouni Nykopp, ja Laura Murtomaa ovat loihtineen Eero-näyttämölle hienon skenografian, joka  nostaa tyylikkäästi näytelmän keskeiset teemat esille.

Laura Jäntin ohjaus on ehkä hieman kulmikasta ja alleviivaavaa. Moniin kohtauksiin on ladattu volyymia niin paljon, ettei kokonaisuudesta puutunut enää muuta kuin ne tuomiopäivän pasuunat.

Lahden kaupunginteatterissa on hienoja näyttelijöitä. Tällä kertaa ainakin minulle esityksestä välittyi sellainen tunne, etteivät he olleet ihan täysillä mukana. Toisaalta Lahden kaupunginteatterilla on vain 24 vaskituista näyttelijää ja tällä runkomiehityksellä tehdään 10 ensi-iltaa vuodessa.

En itse menisi moittimaan näyttelijää, joka ei oikein jaksa syttyä Saision näytelmästä.

Tags: , , , , , , , , , , , , , ,

Jätä vastaus