Australialaisen hakkerin Julian Assangen kutreille on tällä viikolla saatu sovitella verkkoyhteisön kirkasotsaisen sankarin sädekehää. Lehtikuva/AFP Photo/Leon Neal
Australialainen hakkeri Julian Assange on tietoyhteiskunnan Robin Hood, joka varastaa tietoa ”paskiaisilta” ja jakaa sitä WikiLeaks -sivuston kautta sietämättömässä tietämättömyydessä elävälle rahvaalle.
Tällä viikolla Assange ja hänen verkkoyhteisönsä nousivat maailmanmaineeseen, kun joku tuntematon sanakari vuosi 91 000 tiedostoa Afganistanin sotaa käsittelevää materiaalia sen kautta julkisuuteen.
Ihmisten teot ovat historian faktoja, eikä kukaan ole toistaiseksi asettanut kyseenalaiseksi Afganistanin sodasta julkisuuteen vuotaneiden tietojen aitoutta. Demokraattisen yhteiskunnan suurin vahvuuksiin kuuluu juuri se, että oikea tieto voidaan aina erottaa väärästä julkisella ja avoimella keskustelulla.
Demokraattisissa maissa ei tekoja kuitenkaan arvioida vain tapahtuneen perusteella, vaan yhtä tärkeää on selvittää näiden tekojen takana olevat motiivit. Lapsen päälle suojatiellä ajanutta autoilijaa ei hirtetä murhaajana.
Saksalaisen Der Spiegelin haastattelussa Assange kertoo omista motiiveistaan sen, että hän haluaa nujertaa paskiaiset. Se on niin hyvä motiivi, että kansalaisena tekisi mieli hurrata, ellei takaraivossa kolkuttaisi tieto siitä, että ainakin täällä Suomessa me toimittajat kuulumme tavallisten ihmisten silmissä samaan kastiin kuin poliitikot, mitä luotettavuuteen tulee.
Tässä sitä siis istutaan paskiaisena paskiaisten joukossa.
Yhdysvaltojen johtama liittoutuma puolustaa Afganistanissa YK:n mandaatilla ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Hyvä kysymys on tietenkin, miten ihmisoikeuksia ja demokratiaa muka puolustetaan ihmisiä tappamalla?
Hollywoodin elokuvamoguleilla on ollut jo kohta sata vuotta valmis vastaus tähän kysymykseen. Hyvikset laittavat loppupeleissä pahikset ketoon draaman lakien mukaan tarinassa, jossa kuljetaan suurten vaikeuksien kautta voittoon.
Valitettavasti oikeassa elämässä historiaa eivät tee vain Julian Assange ja muut hänen kaltaisensa kirkasotsaiset sankarit, vaan ihmiskunnan historia on mitä suurimmassa määrin myös erehdysten, epäpätevyyden ja tunaroinnin historiaa.
Sitä paitsi tappamisella on jo sinänsä oma sisäinen logiikkansa, joka on täysin kuuro vielä kovin nuoren, vasta valistuksen aikana syntyneen humanismin vaatimuksille. Kuten Väinö Linna Tuntemattomassa sotilassa alikersantti Antti Rokan suulla opettaa, omatuntonsa kanssa ei voi alkaa tietyissä tilanteissa riitelemään. Naapuri voi helposti otta sen tappamisen synnin omalle kontolleen.
Avoin yhteiskunta joka tapauksessa tarvitsee paljastuksia, jollaisia Assange on meille järjestänyt. Toivottavasti samanlaista ryhtiä, jota joku on osoittanut Pentagonissa, löytyy pian myös talouselämän piiristä.
Esimerkiksi kehitysmaissa operoivat korppikotkarahastot, joista tiistain Hesari kertoi, aiheuttavat niiden uhreiksi joutuneissa kehitysmaissa välillisesti monin veroin enemmän kuolonuhreja kuin liittouman sotatoimet Afganistanissa ikinä.
Veroparatiisien tarjoaman anonymiteetin takana lymyävien paskiaisten nimet olisi hyvä saada julkisuuteen.
