Kuukausiarkisto heinäkuu, 2010

Verkkoyhteisön pyhimys seikkailee

torstai 29. heinäkuuta 2010
Australialaisen hakkerin Julian Assangen kutreille on tällä viikolla saatu sovitella verkkoyhteisön kirkasotsaisen sankarin sädekehää. Lehtikuva/AFP Photo/Leon Neal

Australialaisen hakkerin Julian Assangen kutreille on tällä viikolla saatu sovitella verkkoyhteisön kirkasotsaisen sankarin sädekehää. Lehtikuva/AFP Photo/Leon Neal

Australialainen hakkeri Julian Assange on tietoyhteiskunnan Robin Hood, joka varastaa tietoa ”paskiaisilta” ja jakaa sitä WikiLeaks -sivuston kautta sietämättömässä tietämättömyydessä elävälle rahvaalle.

Tällä viikolla Assange ja hänen verkkoyhteisönsä nousivat maailmanmaineeseen, kun joku tuntematon sanakari vuosi 91 000 tiedostoa Afganistanin sotaa käsittelevää materiaalia sen kautta julkisuuteen.

Ihmisten teot ovat historian faktoja, eikä kukaan ole toistaiseksi asettanut kyseenalaiseksi Afganistanin sodasta julkisuuteen vuotaneiden tietojen aitoutta. Demokraattisen yhteiskunnan suurin vahvuuksiin kuuluu juuri se, että oikea tieto voidaan aina erottaa väärästä julkisella ja avoimella keskustelulla.

Demokraattisissa maissa ei tekoja kuitenkaan arvioida vain tapahtuneen perusteella, vaan yhtä tärkeää on selvittää näiden tekojen takana olevat motiivit. Lapsen päälle suojatiellä ajanutta autoilijaa ei hirtetä murhaajana.

Saksalaisen Der Spiegelin haastattelussa Assange kertoo omista motiiveistaan sen, että hän haluaa nujertaa paskiaiset. Se on niin hyvä motiivi, että kansalaisena tekisi mieli hurrata, ellei takaraivossa kolkuttaisi tieto siitä, että ainakin täällä Suomessa me toimittajat kuulumme tavallisten ihmisten silmissä samaan kastiin kuin poliitikot, mitä luotettavuuteen tulee.

Tässä sitä siis istutaan paskiaisena paskiaisten joukossa.

Yhdysvaltojen johtama liittoutuma puolustaa Afganistanissa YK:n mandaatilla ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Hyvä kysymys on tietenkin, miten ihmisoikeuksia ja demokratiaa muka puolustetaan ihmisiä tappamalla?

Hollywoodin elokuvamoguleilla on ollut jo kohta sata vuotta valmis vastaus tähän kysymykseen. Hyvikset laittavat loppupeleissä pahikset ketoon draaman lakien mukaan tarinassa, jossa kuljetaan suurten vaikeuksien kautta voittoon.

Valitettavasti oikeassa elämässä historiaa eivät tee vain Julian Assange ja muut hänen kaltaisensa kirkasotsaiset sankarit, vaan ihmiskunnan historia on mitä suurimmassa määrin myös erehdysten,  epäpätevyyden ja tunaroinnin historiaa.

Sitä paitsi tappamisella on jo sinänsä oma sisäinen logiikkansa, joka on täysin kuuro vielä kovin nuoren, vasta valistuksen aikana syntyneen humanismin vaatimuksille. Kuten Väinö Linna Tuntemattomassa sotilassa alikersantti Antti Rokan suulla opettaa, omatuntonsa kanssa ei voi alkaa tietyissä tilanteissa riitelemään. Naapuri voi helposti otta sen tappamisen synnin omalle kontolleen.

 Avoin yhteiskunta joka tapauksessa tarvitsee paljastuksia, jollaisia Assange on meille järjestänyt. Toivottavasti samanlaista ryhtiä, jota joku on osoittanut Pentagonissa, löytyy pian myös talouselämän piiristä.

Esimerkiksi kehitysmaissa operoivat korppikotkarahastot, joista tiistain Hesari kertoi,  aiheuttavat niiden uhreiksi joutuneissa kehitysmaissa välillisesti monin veroin enemmän kuolonuhreja kuin liittouman sotatoimet Afganistanissa ikinä.

Veroparatiisien tarjoaman anonymiteetin takana lymyävien paskiaisten nimet olisi hyvä saada julkisuuteen.

Kieroa peliä höyhensaarilla

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Elokuvan päähenkilö Dom Cobbin (Leonardo DiCaprio)  on vakoilija, joka tunkeutuu ihmisten ajatuksiin heidän uniensa kautta. Warner Bros.

Elokuvan päähenkilö Dom Cobbin (Leonardo DiCaprio) on vakoilija, joka tunkeutuu ihmisten ajatuksiin heidän uniensa kautta. Warner Bros.

Ohjaaja Christopher Nolanin Inception ei ole aiheetta synnyttänyt voimakasta mediakohinaa. Nolanin leffa on älyllisesti haastava ja vahvoja tunteita herättävä juttu. Se on kuluvan kesän toistaiseksi paras elokuvakokemus ilman muuta.

 Inception on vakoilutarina, jonka juonta tai sisältöä ei ole syytä tässä tämän enempää valottaa.  Se on scifiä, ja lajityypin parhaiden perinteiden mukaisesti leffa kertoo jotakin tärkeää meidän omasta ajastamme.

Elokuvassa liikutaan unien maailmassa. Eivätkä nämä unet kerro mitään erityisen hyvää tämän päivän ihmisten todellisuudesta.

Elokuvan päähenkilön Dom Cobbin (Leonardo DiCaprio) unissa läheiset ihmissuhteet ovat jonkinlaisen ylittämättömän muurin takana ja alitajuntaa demonisoivat väkivaltaiset purkaukset.

Elokuvassa liikutaan siis vahvasti analyyttisen ajattelun maailmassa. Toki mukaan on mahdutettu myös melkoinen määrä Hollywoodin rakastamaa hölynpölyä siitä, miten ihmiset pystyvät tässä tapauksessa valveilla käyttämään vain murto-osaa aivojensa todellisesta kapasiteetista.

Uusien ideoiden istuttaminen toisen ihmisen aivoihin ei ole sinänsä mikään uusi ajatus. Jotkut psykoanalyysin asiantuntijat väittävät jopa pokkana, että psykoterapiassa pystytään rakentamaan yksilön koko minuus uusiin puihin.

 Eikä siinä mitään. Ihmisen omien muistojen ja kokemusten korvaaminen uusilla onnistuu todennäköisesti alan asiantuntijoilta helposti.

Inceptionin kuvasto kertoo myös sen, ettei länsimaisten ihmisten ajatuksia tai unelmia tarvitse enää millään aivopesumenetelmällä louhia esiin. Yhteinen kuvasto, samat demonit ja väkivaltaiset näyt ovat jo nyt Hollywoodin elokuvatuottajien ja suureten tietokonepelitalojen peukalon alla jo nyt.  

Nolanin leffassa homma hoidetaan unen aikana. Ja mikä ettei, kun on siihen hommaan sopivat pelit ja vehkeet. Nolanin elokuva on tässä mielessä antiutopia monien muiden science fiction –lajityypin mestariteosten tapaan.

Todellisen ja kuvitellun raja hämärtyy. Elokuvan kuvitellussa maailmassa mielen defenssit tarttuvat rynnäkkökivääriin ja kranaattikonekivääriin. Todellisessa maailmassa koulupoika tarttuu automaattipistooliin.

Mutta ei Nolanin elokuvaa passaa ainakaan yksiulotteisuudesta morkata. Siinä on valtavasti tasoja ja sen kuvasto on ajoittain tyrmäävän upeaa. Ajatelkaa vaikka analogiaa kasvihuoneilmiön takia kiihtyvällä vauhdilla sulavista mannerjäätiköistä ja samalla tavalla mereen romahtavista sivilisaation raunioista.

 Ja löytyy leffasta myös positiivisia tasoja ja ehkä se positiivisin juttu on usko ihmisen luovuuteen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Blondi ja monsterikukko

perjantai 23. heinäkuuta 2010
Cameron Diaz ja Tom Cruise vauhdikkaalla matkalla kohti Kap Hornia ja mummokotia. Twentieth Century Fox and Regency Enterprises

Cameron Diaz ja Tom Cruise vauhdikkaalla matkalla kohti Kap Hornia ja mummokotia. Twentieth Century Fox and Regency Enterprises

James Mangoldin Knight & Day kuuluu niihin elokuviin, joiden katsojaksi ei näin julkisesti oikein ilkeä edes tunnustautua.

Väkivaltaisen leffan tyylilajia on komedia. Kuolemalle toki sopii nauraa. Siinä on koko karnevalistisen perinteen ydin. Naimalla saatu henki tässä vaan on menossa itse kultakin.

Periaatteessa ollaan siis kiinni vanhassa traditiossa. Hirtehishuumorista tämä vauhdikkaaseen toimintaan perustuva lajityyppi eroaa kuitenkin siinä, että se ei naura vanhalle viikatemiehelle, vaan vitsin kärki on itse väkivallassa, jolla kanssaihmisiä toimitetaan pois päiviltä.

Ja onhan ihmisten hakkaamine, räjäyttäminen ja ampuminen hengiltä hauskaa kuin mikä. Koko leffa on kuin V8-moottorilla varustettuihin amerikanrautoihin addiktoituneen asehullun märkä päiväuni.   Heh heh… 

Koomiset kehittelyt ovat väkivaltaisia purkauksia, joiden viimeiseksi niitiksi käsikirjoittaja Patrick O’Neill on kynäillyt Tom Cruicen tai Cameron Diazin suuhun jonkin nokkelan tokaisun pisteeksi i:n päälle.

Elokuvaa ja sen kökköä tarinaa eteenpäin vievänä voimana käytetään absurdia liioittelua. Tässä suhteessa Hollywoodin liukuhihnan elokuvateattereihin sylkemät toimintakomediat ovat jossain määrin sukua pornolle.

Ei siis ihme, jos tuli luikittua elokuvateatterista ulos vähän korvat luimussa.

Cameron Diaz on vanhentunut kauniisti. Cruise puolestaan on selvästi sukua meidän omalle Antti ” Kanki” Kaikkoselle. Pappaikä alkaa häämöttää.

Tätä taustaa vasten kannattaa arvioida myös sitä tosiasiaa, että tekijöiden mukaan Cruise on tehnyt ihan itse kaikki elokuvan huimat stuntit.  Mutta mitä vanhempi toimintaelokuvien sankari, sitä kovempi sarvi, vai miten se nyt menikään…