Kuukausiarkisto kesäkuu, 2009

Hirvee denso, kauhee doku

maanantai 1. kesäkuuta 2009

aalinnut.jpg

Lapinlahden linnuissa ovat vuosien varrella musisoineet muun muassa Mikko Kivinen, Markku Toikka, Matti Jaaranen, Timo Eränkö, Pekka Hedkrok, Veli-Pekka Oinonen, Hannu Lemola ja Tapio Liinoja. Kuva Lapinlahden linnut

Hervoton ääneen nauraminen ei kuulu suomalaiseen tapakulttuurin. Tai niin ei saa tehdä keskellä kirkasta sunnuntaipäivää ja eikä ainakaan ihan selvin päin.

Minä herätin pahennusta tällaisella naurunkohtauksella Puumalan Ravintola Sataman terassilla sunnuntaina, kun iPodin nappikuulokkeista alkoi kuulu Lapinlahden lintujen biisi Tenukeppi.

”Olen te te te te tenukeppi juoppolalli kännikala hirvee denso kauhee doku no me me me me menköön tämä elämä nyt näin ensi kerralla selvin päin.”

Meikäläinen oli juuri edellisenä perjantaina askaroinut vakavahenkisen pääkirjoituksen viinan kauhistuksesta. Pekka Hedkrokin säveltämä, Matti Jaarasen ja Heikki Salomaan sanoittama ja Mikko Kivisen tulkitsema biisi löi jalat alta kaikessa hervottomuudessaan.

Linnut ovat kuuluneet meikäläisen ehdottomiin suosikkeihin yhtyeen perustamisesta asti. Tämä mieskööri syntyi samoihin aikoihin 80-luvun alussa, jolloin meikäläinen ajautui omaksi yllätyksekseen tai pitäisikö sanoa järkytyksekseen näihin toimittajan töihin.

Uskon ja ainakin toivon, että minua yhdistää näihin mainioihin miehiin sama elämänfilosofia: elämän pienet ja suuretkin vastoinkäymiset on helpompi kestää, kun niihin suhtautuu huumorilla.

Herkkupaloja Lapinlahden lintujen huumorista voi poimia paisti levykaupasta myös esimerkiksi Ylen Elävästä arkistosta.

Tositarinan mukaan Lapinlahden linnut perustettiin, kun poikien piti päästä Vanhan kuppilaan kaljalle, mutta rahasta oli puute. Ei muuta kuin kadulle laulamaan ja kaljarahat saatiin kokoon.

Tietenkin puhuttelevien sanoitusten aiheetkin löytyivät vuonna 1983 siitä, mistä noin kolmekymppisillä miehillä oli suurin puute.

Tänään noin viisikymppisten lintujen biisien aiheina ovat laulu, viini ja naiset. Elämä janottaa yhä.

Riemastuttaviksi porukan laulut tekee se, että linnuilla on vahva sosiaalinen myötäelämisen kyky. Laulut kertovat usein niistä lähimmäisistämme, jotka joutuvat visertämään tämän yhteiskunnan alimmilla oksilla.

Puumalassa saavutettiin sunnuntaina koko Suomen lämpöennätys 28,9 astetta. Keli oli muutenkin kuin veneilijän unelma, jos noita purjevenehemmoja ei lasketa. Sekä Suur-Saimaan suuret selät pelättyä Petranselkää myöten olivat aivan tyyniä.

Tosin Suomen lyhyt kesä taisi näillä näkymillä sattua tähän toukokuun viimeiseen viikonloppuun. Sääennusteen mukaan jo tiistaina täällä alkavan puhaltaa Jäämereltä saapuvat arktiset tuullet.

Mutta ei se mitään. Kokeilkaa Lapinlahden lintuja. Häiden heppujen musiikillisessa seurassa ei edes vitutukseen voi kuolla. Nauruhermot sen sijaan voivat olla koetuksella.