Paul Krugman: Lama -Talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot, suomentanut Jyrki Raivio, WS Bookwell Oy, Porvoo 2009.
”Pankit ovat mainioita laitoksia silloin, kun ne toimivat kunnolla. Ja niinhän ne yleensä tekevätkin. Mutta kun ne eivät toimi kunnolla, helvetti on irti – niin kuin se on ollut Yhdysvalloissa ja suuressa osassa muuta maailmaa viimeksi kuluneen vuoden aikana.”
Taloustieteen Nobelilla viime vuonna palkittu Paul Krugman kirjoittaa taloustieteestä niin sujuvasti, että tällainen maallikkokin pysyy hyvin kärryillä.
Silti hän pystyy myös vakuuttamaan, että kansantaloustiede on hyvin eksakti tiede. Tietyt tuhoisat ilmiöt taloudessa toistuvat lähes yhtä vääjäämättömästi kuin hirmumyrskyt, tuhotulvat ja maanjäristykset, ilmiöt joita meteorologia, geologia ja muut luonnontieteet tutkivat.
Taloustieteilijäksi Krugman on poikkeuksellinen henkilö myös siinä, että hänellä on hyvin paljon lukijoita ympäri maailmaa meidän tavalliset pulliaisten joukossa, jotka seuraamme talouden tapahtumia amatööritasolta laiha lompakko syvälle povitaskuun sullottuna ja sydän kurkussa.
Krugmanin blogi New York Timessa on jo maailmankuulu ja hänellä lienee myös enemmän faneja kuin monella rokkitähdellä. Krugman on sekä terävä että hauska keskustelija. Kuten hän itse kirjassaan toteaa, hyvämaineinen ekonomisti pystyy toki kirjoittamaan myös tekstiä, jota kukaan ei pysty lukemaan.
Helsingin Sanomien Washingtonin kirjeenvaihtaja Jyrki Raivio on kääntänyt Krugmanin kirjan Lama juuri sopivaan aikaan. Mukana ovat Krugmanin tuoreimpaan englanninkieliseen painokseen tekemät lisäykset, jotka koskevat parhaillaan maailmalla raivoavaa finanssikriisiä.
Kirjan alaotsikon mukaan Krugman kertoo talouskriisin syistä ja seurauksista. Hän tekee myös ehdotuksia siitä, miten tästä pälkähästä voitaisiin vielä päästä.
Krugmanin kirjaa lukee kuin jännittävää dekkaria, ahmimalla. Kirja antaa taloustieteen salaisuuksiin vihkiytymättömällekin lukijalle hyvän yleiskuvan siitä, missä nyt mennään ja tekee viimeaikojen talousuutisten suuret otsikot paremmin ymmärrettäviksi.
Jo kirjan alussa Krugman antaa lukijalleen muutaman hyvä neuvon. Taloustieteelliset teoriat ja tervejärkinen ajattelu eivät aina kulje käsi kädessä. Ehkä vielä tärkeämpää on muistaa, että maailmantaloutta voimakkaasti viime vuosikymmeninä muovannut globalisaatio on hyvin monimutkainen ilmiö, jonka kaikkia mekanismeja ei vielä tarkkaan tunneta.
Tuomiopäivän profeetat ovat ennustaneet suurta lamaa aina 30-luvulta lähtien. Järkevät tarkkailijat ovat kuitanneet tällaiset profetiat olankohautuksella ja kaikki merkittävät taloustieteilijät ovat pitäneet 30-luvun suuren laman toistumista mahdottomana, täysin pois suljettavana vaihtoehtona.
Peloista pahin on tällä hetkellä se, että nämä tuomiopäivän profeetat ovat sittenkin olleet oikeassa. Kurugmanin mukaan useimpien meistä on vaikea mieltää tai käsittää sitä, että maailmantalous on paisti hyvin monimutkainen myös erittäin epävakaa ja jopa vaarallinen järjestelmä.
Maailmanlaajuisesta finanssikriisistä alkanut talouden jyrkkä alamäki ei ole mikään ainutlaatuinen ilmiö, vaan tämä kaikki on koettu ennekin.
Edellinen 30-luvun msuuri lama alkoi finanssikriisistä. Amerikkalaiset pankit kaatuivat toinen toisensa jälkeen, kun säästäjät alkoivat paniikissa nostaa niistä rahojaan. Ilkeä taantuma muuttui tämän talletuspaon jälkeen rysäyksessä tuhoisaksi lamaksi.
Myös finanssikriisin seuraukset reaalitalouteen olivat tuhoisat. Koko maailma vajosi pitkään laamaan, joka päättyi vasta valtavalla julkisella velanotolla rahoitettuun projektiin. Tämä projekti tunnetaan paremmin toisena maailmansotana.
Suuren laman kokemuksista opittiin. Sen jälkeen pankkitoiminta on ollut kaikkialla maailmassa ankarasti säänneltyä ja ainakin rikkaissa teollisuusmaissa säästäjillä on ollut säästöilleen valtion takaus.
Miten uusi tuhoisa finanssikriisi on sitten ylipäätään mahdollinen? Krugmanin selvitys niin kutsutun varjopankkitoiminnan noususta, uhosta ja tuhosta ovat valaiseva.
Vuosituhannen vaihteen osakekuplaa ja sitä seurannutta asuntokaupan kuplaa ovat rahoittaneet pankkien tavoin toimineet instituutiot, joita valvota tai vakavaraisuussäännökset eivät ole koskeneet.
Amerikkalaisen investointipankin Lehman Brotersin konkurssi ja maailman suurimman vakuutusyhtiön AIG:n ottaminen valtion haltuun ovat uutisista tuttuja tapahtumia tässä täystuhossa, jota Krugman kutsuu kaikkien valuuttakriisien äidiksi.
Koko maailman mitassa on tapahtumassa sama kuin Suomen pankkikriisissä 90-luvun alussa. Varjopankit ovat lainanneet valtavia summia rahaa halvan koron maista ja lainanneet rahat edelleen korkean koron maihin. Tämän valuuttojen korkoeroja hyödyntäneen sijoitusstrategian aiheuttamista tuhoista varsinkin niin kutsutuissa kehittyvissä talouksissa olemme nähneet todennäköisesti vasta jäävuoren huipun.
Suomalaisen lukijan kannalta erityisen kiinnostavia ovat Krugmanin havainnot Japanin taloudesta. Japanissa on koulutettu väestö, modernia tuotantoteknologiaa ja huippuosaamista vaikka muille jakaa ja pääomaa vietäväksi asti. Silti maan talous on rämpinyt vuodesta toiseen kuin täi tervassa.
Suomea sanottiin 80-luvun kasvun ja uhon vuosina Pohjolan Japaniksi. Krugman ei tähän kirjassaan edes viitaa, mutta ainakin minusta Euroopan unioni ja varsinkin sen vauras euroalue näyttää kärsivän samoista ongelmista. Euroalueen talous saattaa hyvinkin olla ajautumassa pahimman luokan likviditeettiansaan.
Krugmanin kirja Lama kuvaa ongelmat, mutta hänellä on myös ehdotuksia siitä miten tästä pälkähästä voidaan vielä päästä irti. Krugmanin mukaan tarvitaan uutta paradigmaa, laman taloustiedettä. Krugman kaivaisi naftaliinista John Maynard Keynesin opit.
Maailmatalous tarvitsee kunnon sysäyksen, mäkilähdön päästäkseen uudelleen liikkeelle.
