Kielipuolen päiväkirja

Ugrijuhla alkoi kahden kymmen vuotta sitten heimon tapaamisella Vuoksen rannalla ja nurten avioliitolla. Toukokuussa udmurttialaiset palaavat Imatralle jälleen. Kuva Pekka Hölkki

Kymmenen vuotta on pitkä aika pienelle eteläkarjalaiselle kulttuuritapahtumalle. Humanistisen ammattikorkeakoulun ideoima Ugrijuhla on kuitenkin näköjään sitkeä kuin visakoivu. Ehkä sen suomalaisugrilaiset juuret ovat kuin ovatkin syvällä eteläkarjalaisessa mentaliteetissa.
Kolme vuotta sitten Ugrijuhlan vietto siirrettiin elokuusta toukokuuhun. Siirto oli ilmeisen onnistunut, koska tänä keväänä kymmenennen kerran järjestettävä folkloretapahtuma näyttä edelleen elinvoimaiselta. Ugrijuhlan yleisömäärä on vakiintunut noin 1500 kävijään.
Perjantaina idean isä Juha Iso-Aho ja äiti Tuija-Liisa Leino viimeistelivät ensi kevään Ugrijuhlan ohjelmaa Folklandia-risteilyllä.
Folklandialla on mukana suomalaisen kansanmusiikin ja kansatanssin huiput. Iso-Ahon mukaan aika monet näistä ryhmistä ovat esiintyneet ainakin kerran myös Ugrijuhlila. Imatralaisille on tarjottu makeaa mahan täydeltä.
”Usein sanotaan, että folklore on Suomessa marginaalissa. Kun tulee tänne Folklandialle, näkee, ettei se niin ole” Iso-Aho sanoo.
Tasavuosia täyttävä Ugrijuhla palaa toukokuussa juurilleen. Vieraaksi tulee udmurttialainen Ekton Korka, joka esiintyi Andrei Prokopjevin johdolla jo ensimmäisillä Ugrijuhlilla 1989.
Toukokuussa Imatralla nähdään myös jälleen Olga Aleksandrova. Esityksellään muassa Riitta Uosukaisen ihastuttanut udmurttialainen Aleksandrova johtaa nykyisin hantien ja mansien kansallista ammattiteatteria.
Vuoden Wäinö on Ilpo Saatamoinen, saamelaismusiikin tuntija. Myös Saatamoinen on opettanut Ugrijuhlilla pariinkin otteeseen.
Folklandian teema on tällä kertaa leikki ja käytössä on aikuisten osalta ollut muutkin lelut kuin se risteilyjen tavallinen pulomeri.
Meitä lapsenmielisiä varten Fecabookissa on Hilkka Toivonen-Aaltosen perustama Älä kasva kokonaan aikuiseksi ryhmä.

Kauppalehden mukaan miljonääritkin masentuvat nyt talouden laskusuhdanteen takia. Voi poloisia. Huoleton voi olla enää tällainen maaton ja hevoseton poika.
Kahden seuraavan vuorokauden aikana eivät päälle kaatuva lama ja muut maiset murheet voisi vähemmän kiinnostaa. Laiva irrottaa kiinnitysköytensä Turun satamassa kello 19.30 perjantai-iltana ja sitten mennään.
Silja Euroopalla kohti Tukholmaa höyryää Folklandia 2009. Laivaan on lastattu noin 3000 kansantanssijaa ja pelimannia. Tuhansia nuoria ja energisiä ihmisiä ja koko joukko myös meitä muita, jotka emme ole enää niin nuoria, mutta muuten sitäkin hauskempia tapauksia.
Täytyy tunnustaa, etten aina ole ollut kansanmusiikin harrastaja. Löysin sen vasta vanhoilla päivilläni. Tampereen teatterikesän festivaaliteltassa esiintyi useana kesänä Rimpparemmi, Werner Bros. ja muita suomaisen kansantanssin ja kansanmusiikin huippuryhmiä ja olin myyty.
Eikä lisä pahaa tee kuin selkäsaunassa, kuten syntymäseudullani Kökköönkulmalla oli ja on ehkä vieläkin tapana sanoa. Kuopio tanssii ja soi, Pispalan Sottiisi, Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, näitä riittää. On mitä kiertää sitten eläkepappana.
Ihmisestä tulee helposti omien ennakkoluulojensa vanki. Jos olisin tiennyt kansantanssista ja folkloremusiikista kaiken sen mitä nyt tiedän, olisin nuorena varmasti ryhtynyt harrastamaan sitä.
Siitä huolimatta, että olen sekä toivottoman epämusikaalinen että fyysisesti kömpelö köntys.
Kansantanssin ja kansanmusiikin piirissä kukoistaa edelleen myös yhdistysten Suomi. Järjestökenttä on tavattoman laaja.
Ryhmiä Folklandiassa on mukana pitkälle toista sataa ja esiintyjiä noin tuhat.
Etelä-Karjalasta mukana ovat ainakin Rajan Nuorten K & K ja Kirjavat. Muitakin tuttuja nimiä löytyy. Mukana ovat ainakin Imatran Ugri-juhlilla monta kertaa vierailleen udmurtialaiset Andrey Prokopyev ja Natalia Prokopyeva.

Kansainväliset kuvatoimistot syytävät jatkuvana virtana maailmalle kuvia Gazassa pommien ja kranaattien silpomista lapsista ja heidän epätoivoisista omaisistaan.
Kuvat ovat niin järkyttäviä, ettei useimpia niistä julkaista ainakaan suomalaisissa lehdissä. Niitä ei pysty itkemättä katsomaan. Tekee mieli huutaa ääneen lopettakaa heti jumalauta!
Muualla ja varsinkin internetissä asiat ovat toisin. Aivan varmaa onkin jo se, että Israel on jo hävinnyt Gazassa sen kaikkein tärkeimmän taistelun.

Silvottujen ja ruhjottujen lasten kuvat ovat silvottujen ja ruhjottujen lasten kuvia. Ne voisivat olla peräsin myös Irakista, jossa itsemurhapommittajien pommit eivät juuri valikoi uhrejaan, tai Afganistanista, jossa Yhdysvaltojen pommikoneet ovat saaneet harhalaukauksillaan aikaan todellisia verilöylyjä siviilien keskuudessa.
Samanlaisia kuvia voisi ottaa varmasti myös Darfurissa tai Kongossa, joissa humanitaarinen katastrofi ylittää, mitä uhrien määrään tulee tuhatkertaisesti kaiken sen, mitä Lähi-idässä on koskaan nähty.

Lähi-idässä taistellaan maan ja veden omistuksesta. Taisteluiden perimmäinen syy on siten sama, jonka vuoksi sotia on käyty sen jälkeen, kun maanviljelys ja ensimmäiset korkeakulttuurit syntyivät. Sitä ennen ihmiset sotivat riista- ja laidunmaiden omistuksesta.
Myöskään uskontoja ei voida sivuttaa, kun analysoidaan ikuiselta näyttävää konfliktia. Seemin poikien, seemiläisten paimentolaiskansojen kuuluisa perussääntö silmä silmästä, hammas hampaasta ei ole peräisin Hammurabin laista vaan Vanhasta testamentista.
Lähi-idän konflikti on lastattu järjettömällä määrällä sekä historiallista että uskonnollista painolastia. Pienimmänkin heikkouden osoittaminen tulkitaan oman kurkun paljastamiseksi vastustajalle. Koston kierre jatkuu ja jatkuu.

Israelin–Libanonin konflikti alkoi heinäkuussa 2006 hyvin samalla tavalla kuin nyt käynnissä oleva sota. Islamistinen Hizbollah-järjestö ampui useita Katjusha-raketteja Israeliin ja tunkeutui Israeliin siepaten kaksi partiomatkalla ollutta israelilaissotilasta.
Monien mielestä Israel myös hävisi tuon sodan. Toista kertaa Israel ei aio hävitä. Uutisten mukaan israelilaiset joukot ovat harjoitelleet hyökkäystä Gazaan erämaahan rakennetun mallikaupungin avulla.
Israel on edelleen sotilaallisesti täysin ylivoimainen, mutta miten pitkälle väkivallan käytössä voidaan mennä. Milloin oikeutetusta hyökkäyksestä muuttuu rikoksista pahimmaksi, kansamurhaksi, täysin puolustuskyvyttömien siviilien summittaiseksi teurastamiseksi?

Propagandasodan ensimmäisen erän Israel on jo hävinnyt Hamasille. Kuvia silvotuista lapsista ja heidän epätoivoisesti tuskaansa huutavista omaisistaan ei voi enää hävittää.
On myös vain ajan kysymys, milloin joku kaivaa esiin vanhat kuvat Natsi-Saksan joukkojen tuhoamasta Varsovan ghetosta, jossa epätoivoiset juutalaiset nousivat lopulta aseelliseen vastarintaan Hitlerin näännyttämis- ja tuhoamispolitiikkaa vastaan.
Mitä muita mahdollisuuksia Israelin saarron näännyttämillä palestiinalaisilla on ollut Gazassa? Olisiko näiden lasten vanhempien pitänyt nousta aseelliseen kapinaan alueella järjestetyt vaalit voittanutta Hamasia vastaan?

Lämmin kiitos Jutta Urpilaiselle verkkosukista myös täältä vaalikarjan karsinasta käsin. Demareiden uusi puheenjohtaja on todella kerännyt plakkariinsa meidän vanhojen äijien päiväunelmia vaalilupaustensa mukaisesti.
Tiukkistäti Arja Alho ja muut tämän ”ihanan glamourkissan” tuomitsijat on jo tuomittu tämän lehden palstoilla, joten minun ei tarvitse vaivautua.
Veteraanijournalisti Aarne ”Loka” Laitinen on useasti muistuttanut meille, mikä merkitys iltapäivälehtien lööppijulkisuudella on poliittisen kentän mielipiteenmuodostukselle.
Vielä tärkeämpi toimija politiikan saralla ovat naistenlehdet. Tosin tämäkään moderni inkvisitio ei ole tuomioissaan täysin erehtymätön. Jos Annan, Jaanan, Me Naisten ja Glorian yhteinen konklaavi olisi saanut yksin päättä, Martti Ahtisaarikaan ei olisi ikinä saanut mitään muita kunniamerkkejä kuin liukkaat lakeerikengät ja laastarin otsaansa.
Koska mies on ruma ja lihava, hänen täytyy olla myös tyhmä, sanoi asiasta Norjan Nobel-komitea mitä lystää. Tätä mieltä on meidän yhteiskunnassamme nykyisin vallitsevat arvot määrittelevä uusi ”Päivin istuin” eikä sen päätöksistä ole valitusoikeutta, ei ainakaan kalapuikkoviiksiä kasvattavilla äijillä.

Ryppyotsaista tai ei, Jutta Urpilaisen hameenhelma etenee joka tapauksessa nyt ihan väärään suuntaan. Jo vuoden 1929 suuresta pörssiromahduksesta lähtien naisten hameenhelma on laskeutunut alaspäin tasatahtiin pörssikurssien kanssa.
Suhdanteet ovat nyt Suomessakin siinä mallissa, että ihanan glamourkissankin hameenhelman pitäisi peittää jo ainakin polvet.
Muuten menee helposti uskottavuus myös asiakysymyksissä. Sosiaalidemokraattinen puolue on vanhojen setien ja tiukkailmeisten tätien puolue. Kannatus hupenee helposti entisestään, jos puheenjohtajan julkisista esiintymisistä ei selviä ilman nitropurkin apua.

Lappeenrannan tuoreelle apulaiskaupunginjohtajalle Kari Korkiakoskelle etsitään parhaillaan tarjouskilpailulla city-maasturia.
Korkiakoskella on myös hyvä selitys vaatimuksille, joita hän uuden työsuhdeauton ominaisuuksille asettaa. Nelivedolla pääsee kuulemma Taipalsaarella sijaitsevalle mökille talvellakin.
Hyvä niin. En epäile, että katumaasturi olisi sinänsä vastoin Lappeenrannan kaupungin ilmansuojelusuunnitelman henkeä.
Korkiakoski hankkii kuitenkin Lappeenrantaan ensimmäisenä suurena virkatyönään valtion Väylävirastoa. Maastoauto ei välttämättä vahvista uskoa kumipyörille tarkoitettujen ajoväylien kuntoon tulevaisuudessa.
Katukuvasta voimme jo nyt nähdä, millaisia ajopelejä slaavilaisiin kieliin kuluvaan venäjään aikanaan oman kielensä vaihtaneet suomalaisugrilaiset nykyisin suosivat vieraillessa läheisten geenisukulaistensa parissa.

Imatran hummerit ovat jo päässeet rapakon takana oikean Hummer Limousinen makuun. Ikimuistoinen ajelu Dallasissa pidennetyllä jättimaasturilla on ikuistettu poikasten tuoreimmalle rockvideolle.
Jättiläismäisen Hummer Limousinen suoraviivaiselle estetiikalle antaa videolla vastapainoa sitäkin kurvikkaampi paikallinen ihailija, joka vakuuttaa rakastavansa Osmoja.
Myös Cover-versiossa Status Quo-yhtyeen 70-luvun jättihittistä Rockin’ All Over The World riittää jälleen Osmojen tulkitsemana vauhtia ja vaarallisia tilanteita.