Kuukausiarkisto maaliskuu, 2008

Hoidot vaietkoon seurakunnassa

torstai 6. maaliskuuta 2008

Vahingonilo on sitä aidointa iloa. Myötätuntoni on Matti Vanhasen puolella. Kun tavallinen suomalainen matti oikein munaa ja tekee itsensä naurettavaksi muiden silmissä,  ”ymmärtäjiä” ja ”olalle taputtajia” riittää.

En ole lukenut Susan Kurosen (Ruusunen) kirjaa, enkä lue. Jupakan yksityiskohdat jäävät siten minulle ikuisesti arvoitukseksi tältä osin.

Oikeusjutun yhteydessä on puhuttu isoilla kirjaimilla sananvapaudesta ja yksityisyydestä. Molemmat ovat asioita, jotka pitää tietenkin ottaa vakavasti.

Ymmärrän myös hyvin Vanhasen ja hänen kanssaan samaa ikäluokkaa olevien keski-ikäisten miesten tavattoman närkästyksen. Kunniallinen nainen pitää suunsa kiinni silloinkin, kun hänet on jätetty tylysti tekstiviestillä.

Jo miesten keskinäinen solidaarisuus vaatii, että myös ei kunniallisiksi katsotuille naisille opetetaan vähän tapoja, jos ei nyt ihan nyrkillä niin oikeudessa kuitenkin.

Asiasta on puhuttu paljon, mutta kukaan ei ole vielä kehdannut väittää, että Vanhasen ja Kurosen välille olisi syntynyt kahden aikuisen ihmisen tasaveroisuuteen perustuva luottamuksellinen suhde. Suomi on toki yksi tasa-arvoisimmista maista koko maailmassa. Silti Vanhasen ja Kurosen suhteen laadusta ei ole jäänyt epäselvyyttä. Suhde alkoi ja päättyi juuri niin kuin ns. hoitosuhteilla on tässä maassa tapana alkaa ja päättyä. Rakastumien menee kokonaan Kurosen oman lapsellisuuden piikkiin.

Jokaisella meistä on toki omat heikot hetkemme, mutta pääministerin asemassa olevan miehen pitäisi ymmärtää, että hänen kohdallaan vonkaamisellakin on omat tiukat reunaehtonsa.

Helsingin käräjäoikeuden maallikkojäsenet kiinnittivät huomiota siihen, että Vanhanen valehteli julkisesti kertoessaan, miten hän oli tutustunut Kuroseen.

Esimerkiksi Yhdysvallissa Vanhasen asemassa oleva poliitikko olisi naulattu pelkästään tämän julkisen valehtelun takia häpeäpuuhun ja kaikki muu olisi jäänyt toissijaiseksi. Valehteleminen ei ole yksityisasia.Yhdysvalloissa  Bill Clintonin selättänyt moraalinen enemmistö muodostuu patavanhoillisista kristityistä, jotka asuvat niin kutsutulla raamattuvyöhykkeellä.

Sama ilmiö jyllää toki myös Suomessa ja nimenomaan Vanhasen omassa puolueessa. Suomen lestadiolaisalueilla miehen ja naisen välinen seksi on takuuvarmasti yksityisasia vain avioliitossa.

Pitää muistaa, että lestadiolaiset ja monet muut vanhoillisten kristittyjen ryhmät ovat nimenomaan keskustan kannattajakunnan ydinjoukkoa. Siksi keskustalaisen pääministerin käyttäytymisellä myös tällä yksityisyyden ydinalueella on ikävä kylä sekä poliittista että yhteiskunnallista merkitystä.

Kuronen sai tuntea tämän myös nahoissaan. Huora lienee niistä haukkumasanoista, joita internetin keskustelupalstoilla on satanut hänen päälleen, siitä lievimmästä päästä.

Uskonnollinen ja moraalinen vakaumus ei ole suinkaan estänyt Yhdysvalloissa tai Suomessa uskonnollisia tai poliittisia johtajia käyttämästä tilaisuutta hyväkseen maailman sivu. Valta tekee naisiin vaikutuksen. Se on puhdasta biologiaa.

Naisen osa on ollut vaieta. Seemiläiset kansat keksivät jo aikoja sitten myös oivan keinon tukkia liian suulaaksi herrojen seikkailuista päätään aukoneen naisen suu. Varmasti Kuronenkin olisi miettinyt vielä toisenkin kerran kirjoittamisiaan, jos hän olisi ymmärtänyt, että siitä seuraa rangaistuksena julkinen kivitys.

Ihmettelen silti sitä, miten moni keski-ikäinen mieskollega on ollut valmis heittämään sen ensimmäisen kiven…

Tästä eivät verikekkerit parane

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Tim Burtonin Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi on elokuva, jonka jälkeen miettii ihan tosissaan, mitä vikaa muka kasvisdieetissä on. Sormet eivät syyhyä ihan ensimmäiseksi ainakaan lihapiirakan perään. 

Realistisuus on kaukana Burtonin elokuvista. Mutta visuaalisuus on sitäkin lähempänä. Dante Ferrettia ei turhaan palkittu elokuvan tummanpuhuvasta lavastuksesta Oscarilla. Lavastus on täydellinen pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Katsokaa tarkkaan vaikkapa sitä, millaiset ikkunat elokuvan taloissa on. Tai miettikää, miltä vielä nykyäänkin aika pimeä Lontoo on näyttänyt 1800-luvulla, kun kadut valaistiin kaasulyhdyillä.

Fleet Streetin paholaisparturi on elokuvasovitus Stephen Sondheimin Sweeney Todd -musikaaliin. Vuorosanat lauletaan ja sekös passaa. Sondedheimin musiikki ja elokuvan visuaalisuus ovat yhdessä pakahduttava kokemus. Se piinaa katsojaansa ensimmäisistä kuvista aina yllättävään loppuratkaisuun asti. 

Burtonin luottonäyttelijä Johnny Depp pärjää myös musikaalissa, vaikka joutuukin itse laulamaan Sondheimin säveltämät ja sanoittamat lauluosuudet. Helena Bonham Carter on loistava Sweeney Toddin rikoskumppanina Nellie Lovettina.

Sweeney Todd on makaaberi splatteri. Se on tehty lihaa säästämättä ja veren määrästä tinkimättä. Täytyy tunnustaa, että minä tunsin oloni välillä lievästi pahoinvoivaksi sitä katsoessani.

Toisaalta Burtonin viisto huumori valloittaa. Goottilaisella kauhulla ladattu elokuva on jollakin tavalla myös poikamaisen vallaton. Esimerkiksi kohtaus, jossa Nellie unelmoi hirviöpariskunnan yhteisestä rantalomasta, on suorastaan hysteerisen hauska.

Finnkino markkinoi elokuvaa Kuukauden valintana. Yhtiön mukaan kuukauden valinnaksi pääsee vain viiden tähden elokuva. Valinnan tekevät asiantuntijat, joiden nimiä yhtiö ei kerro.

Turhaan ei mainosta. Minusta Burtonin uusin elokuva on lajityyppinsä ehdotonta eliittiä, oikea kamaluuksien kanahäkki. Silti elokuvalle lätkäisty 18 vuoden ikäraja on liioittelua.

Elokuva on siis aivan upea. Toivottavasti se tulee pian myös Lappeenrantaan. Tosin Luotoloiden tulevien elokuvien listalla sitä ei näy.