Lija Fischer on Lappeenrannan kaupunginteatterin uusi ohjaaja. Kuva Marleena Liikkanen
Lappeenrannan kaupunginteatterin seuraava oma ensi ilta on Laura Ruohosen kirjoittama Kuningatar K.
”Harjoitukset alkoivat marraskuun alussa ja minä muutin tänne jo lokakuun alussa”, Lappeenrannan kaupunginteatteri ohjaaja Lija Fischer sanoo.
Fischerin mukaan Ruohosen näytelmä on tavallisesti tehty vähän pienemmällä porukalla. Lappeenrannan produktiossa ovat mukana teatterin kaikki teatterin 12 omaa näyttelijää. Fischer halusi valinnoillaan syventää tekstiin sisältyviä yhteisöllisyyden teemoja.
”Dogvillessa tutkitaan sitä, miten se yhteisö sopeutuu yksilöön. Kuningatar K:ssa asiaa katsotaan toisesta näkökulmasta. Kuningattarelle on varattu oma paikka yhteisössä. Miten yksilö kykenee olemaan siinä yhteisössä ja jos ei kykene, niin miksi?”
”Ajattelen, että näytelmä kuvaa modernin ihmisen syntyä. Se kuvaa individualismin syntyä aikana, jolloin sitä individualismia ei vielä ole.”
”Minä en lähde esittämään väitteitä, vaan lähestyn aihetta kysymysten kautta, joihin minulla itselläni ei ole vielä vastauksia. Miten meidän aikana, kun meillä on valtava yhteisöllisyyden kaipuu, samalla voimassa on totaalisen individualismin vaatimus?”
”Miten nämä kaksi asiaa on yhdistettävissä, ja ovatko ne yhdistettävissä? Pitääkö meidän ajatella koko yhteisöllisyys jollakin tavalla uusiksi?”
Lapsuuden alku ja loppu?
Ihmisillä on tänään enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin koskaan historian aikana. Samaan aikaan yksinäisyydestä on tullut ongelma?
”Koskaan ihmisillä ei ole ollut näin paljon mahdollisuuksia. Vapaa-aika nykyisessä laajuudessa on uusi ilmiö. Ei ennen ollut edes koko käsitettä.”
Ruohosen näytelmä kertoo kuningatar Kristiinasta, joka hallitsi Ruotsia vuosina 1632–1654.
”Kuningatar K kertoo ajasta, jolloin ei tunnettu edes käsitettä lapsuus. Se näkyy esimerkiksi tuon ajan vaateissa. Tuolloin ei ollut olemassa erikseen mitään lasten vaatteita ja aikuisten vaatteita. Kaikki kulkivat samanlaisissa kamppeissa. Lapsi oli pieni aikuinen.”
Mitä kiltit tytöt saavat tehdä?
”Toinen iso kysymys, mitä Ruohosen näytelmän tekstissä käsitellään, on sukupuolikysymys. Itse en ole koskaan kokenut, että en saisi tehdä jotain, tai että minulta odotetaan jotain vain siksi, että olen tyttö.”
”Kysymys on varmasti ainakin osaksi kasvatuksesta. Minulle ei ole koskaan sanottu, että minun pitäisi tehdä jotakin siksi, että olen tyttö. En ole itse koskaan kokenut sitä varsinaisesti ongelmaksi.”
”Olen miettinyt Kuningatar K:n yhteydessä muun muassa naisjohtajuutta. Mitä on olla nainen ja johtaja? Se on aika epämääräinen alue. Mies voi tehdä johtavassa asemassa virheitä. Naiselle sitä ei sallita. Naiselta odotetaan johtaja-asemassa täydellisyyttä ja virheettömyyttä.”
”Naisesta saa käyttää ihan erilaista kieltä kuin miehestä. Suomi on sukupuolisesti hyvin neutraali kieli, mutta kun ajattelee vaikka englannin sanaa history, näkee, että historiakin on miehen tarina (his story).”
”Kysymys on varmasti hyvin vahvasti kielen ominaisuudesta. Eroa tehdään tietenkin myös pukeutumisella.”
Näkyvä ja näkymätön pakko?
”Meidän ajassamme ja barokin ajassa on paljon yhtäläisyyksiä. Luksustuotteet tulivat Euroopassa ainakin yläluokan saataville. Yhteistä on myös tietynlainen moniarvoisuus. Arvostettiin taiteita.”
Yhteistä meidän ajallemme ja 1600-luvun barokille on Fischerin mukaan myös se että yksityisestä tuli äkkiä julkista. Äärimmäisyyksiin tämä vietiin Ranskan Ludvig XIV hovissa, jossa Aurinkokuninkaaksi kutsutun Ludvigin elämästä tuli täydellisen julkista.
”Myös sitä, miltä ihmisen pitää näyttää ja miten pitää käyttäytyä, säädeltiin tarkoin.”
Aurinkokuningas pakotti äärimmilleen viedyllä julkisuudella Ranskan aateliset ruotuun ja valtansa alle. Meidän aikanamme ihmisillä on enemmän vapauksia valita kuin koskaan historian aikana. Pinnan alla on kuitenkin voimia jotka määräävät, miltä meidän pitää näyttää ja miten pitää käyttäytyä. Kuluttajat ovat tämän päivän aatelisia, joita monikansalliset suuryritykset yrittävät laittaa ruotuun?
”Kymmenenvuotiaille tytöille tarkoitetut vaatteet ovat todella seksikkäitä. On napapaitoja ja lannetta korostavia housuja ja syvään uurrettuja hameita. Pitääkö 10-vuotiaan todella näyttää seksuaalisuuttaan?”
Mitä Aku Ankka –raivari opettaa?
”Itse ohjaan aina koomisen kautta. Minulle komedia on luontainen tapa tehdä. Uskon myös siihen, että jos ihminen nauraa, hän vapautuu myös ajattelemaan. Ajattelu ei ole mitään ryppyotsaista. Ajattelu on hauskaa. Se on aikuisten leikkiä.”
”Mikään ei ole koomisempaa kuin hirveän tunnemyrskyn vallassa oleva ihminen. Tunne ja huumori kulkevat rinnakkain. Jopa suuri tuska voi ulkopuolisen silmissä näyttää koomiselta. Kun joku on Aku Akka -raivareissa, hänestä tulee helposti koominen hahmo.”
”Teatterissa voi tavoittaa nämä molemmat puolet, kokea sen valtavan tunnemyrskyn ja nähdä sen koomisuuden.”
Kaikkiruokainen teatteri?
”Teatteri on aina ollut kaikkiruokainen. Sinne ovat mahtuneet kaikki taiteen lajit. Teatteriin kuuluu elimellisesti se, että se yhdistää itseensä erilaisia tapoja olla näyttämöllä. Kuningatar K:n tulee mukaan myös muutamia nuorten taiteilijoiden maalauksia ja vähän myös tanssia.”
”Itse teen teatteria, jossa on monia eri tyylilajeja. En ole tyylilajisidonnainen. Tyylilaji valitaan aina kohtaus kerrallaan. Pyrin siihen, että teatteri on yllättävää, hauskaa ja koskettavaa, samanlaista kuin elämä itse on.”
”Teatterissa ei voi valita vain yhtä tapaa tehdä. Ei ihminen oikeassakaan elämässä voi valita vain yhtä tapaa olla. Ihmisessä on aidosti monta persoonaa. Tämä on minun elämänfilosofia ja sen yritän saada välittymään myös näyttämölle.”
”En sano, että ihmisellä on elämässään monta roolia, koska rooli merkitsee aina esittämistä. Väitän, että meillä on aidosti monta minuutta, sanoisin jopa, että meillä on monta eri persoonallisuutta.”
Teatteri on lihaa ja verta?
”Teatterin erikoislaatu moneen muuhun taiteeseen verrattuna lähtee siitä, että siellä ne ihmiset ovat ihan oikeasti olemassa, ne fyysiset kehot, mikä on aivan mieletön asia, kun nykyään kaikki on melkein kuvaa.”
”Teatterissa kuva syntyy ihan oikeasta kehosta. Kehoja on näyttämöllä ja katsomossa. Syntyy eläviä kontakteja ja esityksessä on mukana yllätyksen ja arvaamattomuuden elementti. Se on ihan mielettömän kiinnostavaa.”
Vaativa ohjaaja?
”Ohjaajan rooli on tehdä päätöksiä. Siihen minut on koulutettu. Minä teen valintoja ja päätöksiä. Kaikki työryhmän jäsenet voivat tarjota omia ehdotuksiaan ja kaikki saavat ideoida.”
”Minä puhun valistuneesta itsevaltiudesta. Kaikkien ideoita kuunnellaan ja jos jollain on parempi idea kuin minulla, sitä ilman muuta käytetään. Lopullisen ratkaisun tekee ohjaaja. Minä olen se työryhmässä, joka sanoo, että näin tehdään.”
”Seinä tulee aina jossain vaiheessa vastaan, jos jotakin yrittää ihan tosissaan ja on itselleen rehellinen. Tulee hetki, jolloin kysyy itseltään, tuleeko tästä yhtään mitään, ja olenko ajatellut tämän kaiken ihan päin hemmettiä. Miksei me saada tätä kohtausta toimimaan?”
”Kysymys on siitä, miten tästä ylipääsemättömästä esteestä mennään läpi, kaivaudutaanko ali vai mennäänkö läpi. Keinoja on monia. Joka kerta olen törmännyt seinään, mutta koskaan en ole jäänyt sen taakse.”
”Toiset esitykset ovat olleet parempia kuin toiset. Jokaisesta jutusta kuitenkin oppii jotakin uutta. Yhtään ohjausta ei ole jäänyt kesken. Kaikki ovat valmistuneet ensi-iltaan, eikä yhtään niistä ole tarvinnut hävetä.”
Yhteisön taidetta?
”Ohjaajana minä tulen teatteriin ideoiden kanssa. Sen jälkeen ne ovat yhteistä maaperää. Se on teatterissa hienoa, että siellä raksuttaa kaikilla.”
”Minä olen valmistunut viime keväänä. Minun professorini Maarit Ruikka on aina opettanut sitä, miten tehdään yhteistyössä esimerkiksi suunnitteluryhmä, millä on ohjaajan rooli, mitä äänisuunnittelija tekee ja niin edelleen.”
Miten näitä näkemyseroja sovitellaan, jos niissä joudutaan törmäyskurssille?
”Niistä keskustellaan. Yleensä asiat selviävät keskustelemalla. Myös minulla voi joskus olla jokin päähänpinttymä, ja kun kaveri kyselee tarpeeksi sitkeästi, huomaan itse, etten ole ajatellut tätä juttua loppuun asti.”
Miten sitten hoidetaan tilanne, jossa ihmiset loukkaantuvat siitä, että heidän esittämänsä idea ei kelpaakaan?
”Kyllä ihmiset itse vaistoavat, kun löydetään eri vaihtoehdoista se hyvä. Jos ryhmässä on hyvä henki ja luottamusta siihen, mikä on kenenkin idea, ei takerruta. Ei niistä olla mustasukkaisia.”
”Jokainen näyttelijä tuottaa jotakin omaa, ja jokaiselle pitää jättää tilaa siihen. Mutta pitää olla myös se yhteinen suunta ja ohjaajan tehtävä on määrittää, minne ollaan menossa.”
Ristiriitoja vähentää jo se, että ohjaaja tekee pohjatyöt huolella?
”Kun sinulla on työvälineet valmiina, ne tietyt kysymykset, aiheet ja teemat, joiden kanssa työskennellään, ne määrittelevät myös, mihin pyritään. Ohjaajan päätös ei perustu vain siihen, että minä en nyt tuosta ideasta tykkää, vaan hänen pitää perustella, miksi jokin asia ei kerro käsillä olevasta aiheesta niin tarkasti kuin jokin toinen.”
”Totta kai on joskus tullut ilmaistua oma kantansa myös siten, että ihmiset ovat loukkaantuneet. Kaikki me teemme virheitä. Myös minä teen virheitä varmaan päivittäin.”
”Toisaalta näyttelijät haluavat, että ohjaaja tekee sen lopullisen päätöksen, koska minä kannan myös vastuun.”
”Tarkkuus antaa näyttelijälle vapauden ilmaisuun. Jos sitä tarkkuutta ei ole, ei ole myöskään mitään raameja, joiden sisällä toimia. Rajat merkitsevät vapautta.”
”Se pätee myös itseeni. Minulla on tämä näytelmä ja nämä näyttelijät. Kun tekee yhden valinnan, se asettaa jälleen rajat seuraaville valinnoille.”
Kolmen eri kulttuurin välissä?
”Olen syntynyt Puškinissa. Katariina Suuren kesäpalatsi oli minun kotilinnani. Leikin sen linnan pihalla. Siellä on valtavan kaunis puisto ja kesyjä oravia.”
”Kyllä sillä juutalaisuudella on merkitystä minun elämässäni. En ole millään tavalla uskonnollinen. Olen maallistunut juutalainen, mutta kyllä minun juuret ovat tavallaan siinä, että juutalaisuus on tavallaan sellaista välissä olemista vähän niin kuin ohjaaminenkin on.”
”Se on jotakin konkreettista ihmisten ja maailmojen välissä. Se on minun paikkani tässä maailmassa.”
”On se näköalapaikka, mutta on siinä ollut myös omat ongelmansa. On se välillä itkettänyt. Miksi en voi olla ihan samanlainen kuin muut?”
”Kun asuin Puškinissa kysyin äidiltäni, mitä tarkoittaa jutku? Kun muutimme Suomeen ja menin kouluun, piti kysyä äidiltä, mitä tarkoittaa ryssä?”
”Oli myös isoja hylkäämisen kokemuksia. Mutta ne liittyvät ehkä nuoruuteen. Nuoruus on aika raadollista nykyään. Se ei liittynyt niinkään tähän minun taustaani, vaan tyttöyteen ja kasvuun.”
”Lapsethan ovat ihan hirviöitä, mutta niiden kuuluukin olla hirviöitä. Ala-aste oli aika paha. Yläasteella aloin saada ystäviä.”
”Me vielä muutettiin joka vuosi ja asuttiin aika monessa paikassa ennen kuin päädyimme sinne Kajaaniin.”
Taiteilijaksi tullaan pakosta?
”Minun suvussani ajatellaan, että ihmisen pitää tehdä sitä, mihin hänen sielunsa palaa. Minun sieluni palaa teatteriin. En oikein muuta osaa tehdä.”
”Uskon samaan kuin David Mamet eli, jos sinulla on b-vaihtoehto, käytä se. Silloin pääset paljon helpommalla. Mene teatteriin vain, jos sinulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.”
