Artikkelit joissa on tagi ‘Yleisradio’

Ihmisen käsi

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Sitä tässä ihmetellyt – viimeksi maanantaina – että miksi urheilijan terveys on julkinen asia. Sanoisinko jopa: julkisen palvelun asia.

Journalistin ohjeet ja hyvä journalistinen tapa sanovat yksiselitteisesti, että sairaustapauksista on uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.

Ja että yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.

Niin.

Maanantain urheiluruutu esitteli nuoren ihmisen kättä. Oli mennyt poikki. Nyt nuori mies oli sairaalassa. Sairaanhoitaja asetteli käden päälle jotain laitetta, sitten esiteltiin röntgenkuvaa, ja vieläpä lääkärikin oli saatu tv-kuvaan esittelemään nuorelle miehelle kuvia.

Vähän täytyy kysellä, että miksi ihmeessä lääkäri suostuu julkisuudessaa, julkisen palvelun Yleisradiossa näyttämään potilaansa kuvia. Mikä on motiivi, missä on lääkärin etiikka. Sama koskee tietysti sairaanhoitajaa.

Kolmas ammattiryhmä, jonka etiikkaa, motiivia ja tässä tapauksessa myös ammattitaitoa voi kyseenalaista, on tietysti toimittajat. Miksi Yleisradion urheilutoimittaja lähtee tekemään uutista yhden miehen kädestä? Miksi hänen esimiehensä laittaa toimittajan ja kuvausryhmän sairaalaan? Ja miksi joku esimies päättää, että yhden ihmisen terveydentilasta tehty juttu perin intiimeine – eikös luun näyttäminen ole intiimiä ja alastonta – kuvineen lähetetään Yleisradion Urheiluruudussa.

Neljäntenä voisi tietysti hämmästellä nuorta miestä, ammattiurheilijaa, painijaa, joka alistaa yksityisyytensä näin avoimesti ja törkeästi julkisuuteen. Voi tietysti olla, että sponsorisopimuksissa on taattu paitsi tietty rahakorvaus, myös tietty näkyminen mediassa. Ja kun on käsi paskana, ei voi painia, ja ainoaksi keinoksi jää medianäkyvyyden turvaaminen sairautta levittelemällä.

Mahtaa olla sponsori tyytyväinen. Tosin ei logoja näkynyt.

Ehkä logottomuus kertoo siitä, että painijoilla on vielä oppimista. Tai sitten Ylellä on joku selkäranka, ja se sijaitsee tässä kohtaa.

Kun Kalle Palander esittelee kipeää jalkaansa MTV3:lle, niin logot ovat kyllä näkyvissä. Ja Kallehan esittelee, kun ei oikein muuta esitettävää viime vuosilta ole.

Ja journalismi raportoi.

Merisalo mölisee, Yle raportoi

torstai 26. elokuuta 2010

Tutkivan journalismin pahin riski on siinä, että nähdään  mörkö siellä, missä sitä ei ole, eikä nähdä mörköä siellä missä se on. Luotettavuus, totuus, yhteiskunnallinen merkitys ja ajankohtaisuus ovat tutkivan – kuten kaiken muunkin -  journalismin perusedellytyksiä. Ei sillä oikein muuten ole oikeutusta.

Keskiviikkona 25.8. Yleisradio räväytti pääuutisissaan Suomen tärkeimmäksi asiaksi Arto Merisalon uudet selitykset. Merisalo on tällä kertaa keksinyt, että hän onkin sopinut vaalitukea saavien nimilistan eduskuntaryhmien puheenjohtajien ja puolueiden muiden keskeisten päättäjien kanssa. Merisalo lateli sujuvaan tyyliinsä nimiäkin, ja antoi täsmentäviä yksityiskohtia tapaamisista väitteidensä tueksi. Taitavaa työtä.

By the way, lapsena minulla oli yksi ihan hyvä kaveri, Hapa. Hapa keksi tarinoita. Ihan valheita. Mutta kertoi ne uskottavasti, yksityiskohtiakin oli vaikka kuinka. Ja vakuuttava esitystapa. Joku saattoi joskus uskoakin, Hapa itse varmaan aina. Onhan tällaiselle käytökselle varmaan psykologiassa oma nimikin.

No, olennainen kysymys journalismin kannalta on se, onko tämä totta. Vai onko tämä vain yhden ihmisen mielipide.

Jos on totta, niin onhan siinä ehkä oikeasti uutistakin.

Jos ei ole totta, niin on aivan käsittämätöntä nostaa yhden ihmisen mielipide maan tärkeimmän uutislähetyksen ykkösaiheeksi.

Journalismin tehtävä on kertoa totuus. Ei se sen kummempaa ole.

Nyt kuulija, kansalainen jäi kyllä suuren hämmennyksen valtaan. Kaikki Merisalon syyttämät poliitikot kiistivät jyrkästi kaikki Merisalon väitteet.

Ylen uutisetn perusteella kansalaisen pitäisi itse päättää, valehtevatko Timo Kalli, Jyri Häkämies, Eero Häinäluoma ja Mari Kiviniemi. Vai valehteleeko Merisalo.

Ylen uutinen löytyy verkosta, tässä linkki.

Televisio on vahva väline, vahva viesti. Kuvalla on merkitystä. Ylen kuvan mukaan Merisalo on luotettava. Miestä on kuvattu toimistossaan monesta kulmasta. Merisalo tulee, Merisalo menee, Merisalo istuutuu, Merisalo kaivaa laatikkoa, Merisalo plaraa kalenteria. Iso huone – paljon valtaa. Paljon papereita – paljon työtä. Paljon kalenteria – paljon dokumentaatiota. Kiiltävä parketti – luotteva ihminen. Taidetta seinällä – sivistystäkin on.

Mielenkiintoinen ammattikin on Ylen kuvassa: Arto Merisalo – vaalirahoittaja.

Totuus on vaikea, mutta tärkeä.

Yhä enemmän tulee tunne, Ylen ponnisteluista huolimatta, että koko kohussa oli sittenkin kyse vain muutamasta rikkaasta liikemiehestä,  joiden yhteiskunnallinen ymmärrys ei yllä varallisuuden tasolle. Jotka kuvittelivat, että suomalaisessa yhteiskunnassa rahoituksella saa myös päätösvaltaa demokraattisiin prosesseihin. Että vaaliraha antaa heille – maakuntien nousukkaille – pääsyn demokratian ytimeen, päätöksentekoon.

Olisivatkohan oikeasti tyhmiä miehiä?

Julkisen palvelun messut

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Yleisradion tehtävänä on julkinen palvelu, tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näin sanoo laki Yleisradio Oy:stä. Mainonnan laki kieltää erikseen.

Asuntomessut on jokavuotinen tapahtuma, joka pyrkii olemaan olennainen osa Suomen kesää. Se ei ole julkista, meidän yhteistä palvelua. Se on yksityistä puuhaa, monen mielestä hyvää ja tarpeellista. Kyseisen tapahtuma omistaa Osuuskunta Suomen asuntomessut.

Tänä vuonna asuntomessut ovat Kuopiossa. Siellä Yleisradio on katsonut, että asuntomessujen esittely, puffaaminen on julkista palvelua.

Yle Savo on oikein tehnyt omat, erilliset verkkosivut palvelemaan asuntomessujen asiaa. Ja oikein kelpo sivut onkin tarjolla asuntomessuille, ihan julkisella rahoituksella, julkisen palvelun työvoimalla ja vankalla osaamisella. On uutisia, kuvagalleriaa, karttoja, liikennetietoja, messusäätä, päivän kysymystä, tietoa ja tunnelmia. Ja nöyrästi on Asuntomessujen logokin heitetty, Yleisradion sivulle. Eihän se varmaan mainontaa.

Osuuskunta kiittää julkisen palvelun Yleä. Ei ole tarvinnut huikeasta sisällöstä maksaa mitään. Yle tekee sen itse.

Uutta demokratiaa!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Mitä ne sitä Suvi Lindéniä haukkuvat? Muka kehnoa valmistelua, kehnoa omistajapolitiikkaa, kehnoa politiikkaa.

Lindénhän on oivaltanut demokratian ja parlamentarismin uudella tavalla. Muita syvemmin. Muita demokraattisemmin. Muita parlamentaristisemmin.

Moni luulee, että me elämme enemmistön diktatuurissa. Ei enää. Nyt elämme demokratiassa, jossa minkä tahansa päätöksen välttämätön edellytys on, että siitä ollaan yhtä mieltä. Tämä hävittää yhteiskunnasta ristiriidat.

Vanhaan huonoon aikaan valta oli jaettu kolmeen. Oli lainsäädöntävalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta. Lindén jyrää Montesquieu’n. Nyt on tuomiovalta ja laintoimeensäädäntöpanovalta valta.

Ennen politiikassa maan hallitus valmisteli, eduskunta päätti ja hallitus pani toimeen.

Nyt Lindén siirtää valmistelun eduskunnalle. Samoin kai toimeenpanonkin.

Ennen oli oppositio, joka oli nimensä mukaisesti kaikkea vastaan. Nyt on yhteinen tavoite, yhteinen lainvalmistelu, yhteinen yhteisen tahdon etsiminen, yhteinen lakien säätäminen ja yhteinen toimeenpano. Lindéniläisessä vallanjako-opissa hallitus ja oppositio ovat yhtä!

Nähtäväksi jää, tarvitaanko tässä kansalaisia enää ollenkaan.

Tänään on lindeniläisen – ja herra paratkoon, myös suomalaisen! – vallanjaon ratkaisupäivä. Jos eduskuntaryhmät pystyvät yksimielisesti sopimaan Ylen rahoituksen valmistelusta, niin sitten asia etenee. Astumme uuteen aikakauteen.

Mielenkiintoista on myös Ylen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin valtion omistajapolitiikan avoin arvostelu. Oli varmaan rehellinen. Mielenkiintoista on toki se, että jos Jungner olisi jatkanut toimitusjohtajana, niin tuskin olisi näin kriittistä puheenvuoroa käyttäynyt.

Työsuhteisen pitää valita, ollako suu supussa, mielenkielin. Työsuhteesta vapaa ihminen voi olla rehellinen. Rehellisyys on lisääntynyt, viime aikoina.

Onhan sitä hyvääkin

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Useampi lauantai-iltana meni tuskaillessa suomalaisen tv-viihteen tasoa.

Nyt on vähän helpottanut.

Ihmisten puolue on palannut! Televisioon (tuorein jakso nähtävillä loppuviikon), radioon ja nettiinkin.

Ihmisten puolue on parasta suomalaista viihdettä aikoihin. Ainakin jos viihteen kriteerinä pitää naurun määrää. Eikä se mittareista huonoimpia ole.

Mainioita hahmoja, hienoja näyttelijöitä, hulppeaa käsikirjoitusta, oivaltavaa mielipiteiden tykitystä. Taneli Mäkelän loistavin työ aikohin, eivätkä muutkaan ole yhtään sen huonompia.

Onhan se kyllä vähän niinkin, että hyvää ei tunnista hyväksi, ellei ole huonoa mihin verrata. Ja Ylen lauantai-illan viihdeohjelmat ovat kyllä tarjonneet sen huonon vertailukohdan.

Uutisvuoto on saavuttanut elinkaarensa pään jo monta pari vuotta sitten. Make up!:ssa myötähäpeän määrä ylittää inhimillisen sietokyvyn.

Mutta onneksi viihdeohjelman genressä, sketsiohjelmien formaatissa, viihdeohjelmien ohjelmaryhmässä (määritelmät Ylen verkkosivuilta) on Ihmisten puolue.

Väyrysen mainostoimisto

torstai 7. tammikuuta 2010

Yksi poliitikko piti tiedotustilaisuuden tiistaina.

Niitähän riittää, julkisuuteen pyrkiviä poliitikkoja. Tiedotteita, näkemyksiä ja tarjontaa tulee Suomen toimituksiin kymmeniä joka päivä. Suurin osa ei aiheuta mitään toimenpiteitä, jotkut pääsevät pienesti julkisuuteen. Suurempaan ei ole syytä – yksittäisen politiikon näkemys on useimmiten vain yksittäisen  ihmisen näkemys.

Mutta mitä tapahtui loppiaisaattona?

Poliitikon infossa olivat paikalla tärkeimmät tiedotusvälineet, Yleisradion tv- ja radiouutiset, Hesarit ja muut. Ja perin nöyrästi antoivat kaikki poliitikolle tilaa ja aikaa.

Toki kyseessä oli Paavo Väyrynen. Ja toki infon aihe oli tärkeä: Paavo Väyrynen. Tällä  kertaa Väyrynen kertoi Väyrysen kirjoittaneen kirjan Väyrysestä. Tällä kertaa ei pelkästään Paavosta, vaan myös tämän 100-vuotiaasta isästä. Sitä täytyy ihailla, sekä 100-vuotiasta ukkoa, ja sitäkin, että ministeriltä löytyy aikaa kirjan kirjoittamiseen. Ehkä ne ministerin tehtävät eivät niin aikaa vieviä olekaan kuin kokemattomammat antavat ymmärtää.

Ja kyllähän Väyrynen puhui myös yleispolitiikkaa, keskustan puheenjohtajatilanteesta. Väyrynen asettui itse ehdolle tai sitten ei – siinä infon substanssianti.

Se sentään tuli selväksi, että konkaripolitiikon mielestä keskustan johtoon on syytä valita konkari. Kun Kääriäinen on jo kieltäytynyt, vaihtoehdoksi jäävät Väyrynen ja Mauri Pekkarinen, näyttäisi Väyrynen arvelevan.

Onhan pääministeripuolueen puheenjohtajan valinta yhteiskunnallisesti tärkeä asia, ja onhan keskustan keskeisellä, vuosikymmeniä mukana olleella vaikuttajalla siihen painavia, yleisesti kiinnostavia näkemyksiä.

Kyse ei kuitenkaan ole yhden ihmisen mielipidettä tärkeämmästä asiasta.

Mutta mitä teki Yleisradion tv-uutiset, toimittajana Jyri Rantala? Nöyrästi kuten Väyrynen toivoi, jopa paljon enemmän. Päälähetyksessä tärkeämpiä olivat vain Sellon ampumisten seuraukset ja  junaliikenteen takkuilut törmäyksen jälkeen.

Tässä uutiset, nähtävänä 5.2. asti.

Väyrynen sai uutisaikaa 2,5 minuuttia. Ja laatuaikaa.

Väyrynen oli valinnut oman henkilökohtaisen infonsa pitopaikaksi ulkoministeriön komeat tilat Katajanokalla. Mikäs siinä, ministeriön ajallahan info järjestettiin.

Uskottavuus oli paras mahdollinen.

Tuskin olisi mainostoimisto pystynyt parempaa pätkää tekemään. Kuvissa oli hymyilevä Väyrynen, kun oli hymyn aika (kirjan markkinointia). Vakava Väyrynen, kun oli vakavat aiheet (eduskuntavaalit). Harkitseva Väyrynen, kun oli miettimisen paikka (kansankunnan tila). Välillä lähikuvaa käsistä, välillä yleiskuvaa UM:n tiloista, välillä näytettiin toimittajia, jotta paikalla tiedettäisiin olevan politiikan toimittajien kerma.

Ylen journalismin pohjanoteeraus oli kuitenkin se, kun Väyrynen puhui keskustan puheenjohtajuudesta, ja pohti onko kyseessä Idols vai Voimamiesmittelö.  Idolsilla Väyrynen tietenkin viittasi nuoriin naisiin puheenjohtajaehdokkaina, Väyrysen kilpailijoihin. Kuvaan valittiin Paula Lehtomäki laulamassa karaokea!

Ei voisi Yleisradio selkeämmin ottaa kantaa Lehtomäen puoluejohtajan kykyihin. Ei voisi Yle selkeämmin liputtaa oman puheenjohtajasuosikkinsa puolesta.

Eikä voisi mainostoimistokaan härskimmin esitellä Väyrysen mahdollisia puheenjohtajakilpailijoita.

No nyt sitä vastuuta kannettiin

perjantai 11. joulukuuta 2009

Kun on kärhämä, vaaditaan herroilta aina vastuunkantamista – eroamista.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen kantoi vastuunsa, ja erosi.

Hyvä juttu. Kansa kiittää.

Onkohan syytä?

Kovin hyvää kuvaa JSN:n toiminnasta ei anna se, että puheenjohtaja eroaa Ylen lautakasa-juttua koskevan vaikean päätöksen seurauksena. Eikä Hyvärinen ole ainoa – kaksi edeltäjääkin erosi kesken kauden.

Hyvärinen on tehnyt JSN:n puheenjohtajana erinomaista työtä. Hän on ollut aktiivisesti julkisuudessa, nostanut keskusteluun tärkeitä asioita ja yrittänyt tuoda JSN:a ja eettistä keskustelua lähemmäs kansalaisia. Kouvolassa järjestettiin keväällä avoin keskustelutilaisuus. Niitä oli tarkoitus jatkaa. Nyt Hyvärisen työ jäi valitettavasti kesken.

Puheenjohtajana ja keskustelijana Hyvärinen on ollut vähintään uskottava. Erittäin vankka journalistinen kokemus on näkynyt kannanotoissa ja puheenvuoroissa.

Onko JSN:ssa jotain sellaista, ettei se pysty kriiseissä ja vaikeuksissa toimimaan, niitä ratkomaan, ja menemään eteenpäin? Ilmeisesti on. Ja jos on, niin silloin täytyy systeemiä muuttaa.

Julkisen sanan neuvosto valvoo journalismin etiikkaa ja journalistin ohjeiden noudattamista. Se on alan vapaaehtoinen neuvosto, jossa on työnantajien, toimittajien ja yleisön edustajia. Tähän asti on nähty hyväksi, että eettiset ongelmat on ratkottu alan sisällä, ilman tuomioistuimia. Se on ollut myös kansalaisten kannalta hyvä ratkaisu, kun oikeudenkäynnit ja juristit ovat tunnetusti kalliita. Moni on saanut oikeutta ilman kustannuksia.

Nyt tämä perusratkaisu taitaa olla vaarassa. Neuvosto, jossa eroaminen on ainoa ratkaisu vaikeuksien tullessa, on huono neuvosto. Siihen ei voi luottaa.

Luottamuksen tuo ainoastaan hyväksyttävä toiminta – päätökset, joiden etiikka, journalistin ohjeiden  tulkinta ja perustelut, ovat hyväksyttävissä ja ymmärrettävissä.

JSN:n torstainen päätös Ylen lautajupakassa ei näitä kriteereitä välttämättä täytä. Ei Hyvärisen mielestä, eikä monen muunkaan. JSN:n jäsenistä päätöksen allekirjoittajista puuttuvat myös Pekka Iivanainen ja Janne Laukkanen, jotka poistuivat kokouksesta ennen päätöstä.

Journalismi ei ole pelkkiä journalistin ohjeita. Journalismi on yhteiskunnallista toimintaa, olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa. Myös journalistin ohjeet ovat kiinni yhteiskunnassa. Samoin JSN:n päätökset ovat osa yhteiskunnallista toimintaa. Ihan kuten Ylen lautakasa-väitekin.

On selvää, että journalismia, sen etiikkaa, tuotoksia ja yhteiskunnallisia seurauksia, pitää pystyä arvioimaan avoimessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jos Julkisen sanan neuvosto osoittautuu siihen kykenemättömäksi, pitää kehittää joku toinen vaihtoehto yhteiskunnallisesti hyväksyvän arvioinnin tekemiseksi. Tuomioistuin taitaa olla ainoa vaihtoehto – ellei JSN pysty uudistumaan ja osoittamaan pystyvänsä tehtävänsä hoitamaan. Ja pikaisesti.

Mediapomo sisällön tuottajaksi

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Ei ole helppoa olla Yleisradion toimitusjohtaja, eikä Mikael Jungner. Sanottavaa on, viestittävää riittää, mutta ei mediatalon toimitusjohtaja pääse tekemään juttuja, ei ottamaan kuvaa, ei tuomaan omia mietteitään julki.

Paitsi nyt, kun on sosiaalinen media.

Sen käytössä Jungner on aika ylivoimainen ykkönen Suomen mediapomoista. Vaikka, kuten monella muullakin, ilmaisukeinot ovat tunnetusti vähän hakeneet muotoa. Nyt Jungren alkaa kuitenkin  löytää oikean tavan. Ja toisin kuin suurimmassa osassa sosiaalisen median viesteilystä, Jungnerilla on myös sanoma.

Jungnerin YouTube-video tässä.

Onkohan siinä jotain hassua, että Yleisradion toimitusjohtaja joutuu käyttämään sosiaalista mediaa päästäkseen ääneen, saadakseen julki mielenkiintoiset, tärkeätkin ajatuksensa median muutoksesta?

Onko mediayhtiön johtaja sosiaalisessakin mediassa mediayhtiön johtaja?

Onkohan siinä jotain hassua, että Yleisradion toimitusjohtajan mielestä enää ei toimi malli, jossa mediayhtiön johtaja kertoo, mikä sinua kiinnostaa juuri nyt?

Kun mediayhtiön johtaja puhuu sosiaalisessa mediassa siitä, minkä pitäisi minua kiinnostaa juuri nyt, niin kumoaako Jungren itse itsensä? Vai eikö minua pitäisi Jungnerin ajatusten kiinnostaakaan?

Lievästi vakavammin  puhuen Jungrenin ajatukset ovat mielenkiintoisia, samoin foorumi, väline. Video on huolella tehty, rentoudestaan huolimatta harkittu. Ja hyvinhän siinä Yleisradionkin  merkitystä korostetaan, ja firman etua ajetaan. Uudenaikaista yritysviestintää, tämä.

Tarjolla on mielenkiintoinen, punnittu puheenvuoro sosiaalisesta mediasta, viestinnästä ylipäätään, tiedon merkityksestä. Hyvä on tietää, mitä ison mediayhtiön iso johtaja ajattelee. Olkoonkin, että välillä – ehkä tarkoituksella – näkemykset ovat hieman naiiveja, yksinkertaistettuja ja idealistisia.

”Aiemmin ihmisten huomion sai huutamalla, nyt riittää kuiskaus.”

Vai niin.

”Aiemmin ideat olivat ammattilaisten heiniä, nyt kenen tahansa ideat voivat käynnistää lumivyörön.”

Niinkö?

”Enää ei toimi malli, jossa toimittaja tai mediayhtiön johtaja kertoo, mikä sinua kiinnostaa juuri nyt.”

Niinpä. On toki viestintää ja viestintää. On joukkotiedotusta, on sosiaalista mediaa. Kuka näistä miljoonista kuiskauksista ja kenen tahansa ideoista poimii sen olennaisen, yhteiskunnallisesti merkittävän, yhteisesti ja yksityisestikin kiinnostavan, jos ei joku organisaatio (mediayhtiö) tai yksilö (toimittaja) sitä tee?

Eiköhän kuluttajan haluaman olennaisen, yhteiskunnallisesti tärkeä, yksilöä kiinnostavan tiedon valinta, jalostaminen, jakelu ole pikemminkin kasvussa – tässä huutojen ja kuiskausten maailmassa.

Eikä sosiaalista ja perinteistä mediaa kannata vastakkaisina nähdä. Molemmilla on omat funktionsa, omat tehtävänsä. Molemmat täyttävät ihmisten tarpeita, molempia tarvitaan. Molemmat täydentävät median, ihmisten ja yhteiskunnan moninaisuutta.

Ihan kuten välineetkin. Sisältöä voi jakaa paperilla, verkossa, mobiililla, eReaderilla. Pushina ja pullina.

Monenlaisella liiketoimintamallilla. Maksua vastaan ja ilman maksua.

Moninaisuus lisääntyy. Valinnanvapaus lisääntyy. Vapaus lisääntyy. Kuluttaa ja tuottaa.

Gaala on paikallaan

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Urheilu oli  ennen hikistä hommaa. Nyt se on postmodernia, läpikapitalisoitunutta toimintaa. Jos tämä jollekin on vielä epäselvää, kannattaa penkkiurheiluijan satsata Suomen Urheilugaalaan. Se on suomalaisen urheilun tärkein tapahtuma, jossa osoitetaan urheilun koko kuva, jos se jollekin on jäänyt hämäräksi.

Urheilu ei ole maaleja, ei voittoja, ei vastustajan nöyryyttämistä.

Urheilu on vaikuttamista, kulttuuritekoja, tapahtumia ja myös journalismia, joka tuo nämä olennaisuudet maksajien tietoisuuteen.

Ja mikä parasta, tavallinen urheiluhemmokaan ei jää näistä enää osattomaksi. Urheilugaalaan pääsee kuka tahansa, mukaan loistoon, tunnelmaan, vaikuttamaan.

Gaala mittaa, oletko oikea urheiluihminen. Suomalaisesta urheilusta – ja Suomesta! – oikeasti välittävä ihminen menee tietenkin mukaan gaalaan – digiaikaan sopivasti 11.01.10.  Tilaisuus on Hartwall Areenalla, tietenkin. Oikea urheiluihminen aloittaa klo 17 VIP-gaalalla. Se on oikeasti hyvin tärkeille ihmisille. Kun maksaa 245 euroa (ja 22 prosentin alvin) ja pukee smokin, ei todellakaan ole mitätön ihminen. Rahalla saa kuohuviinin, pöytiin tarjoillun illallisen, kaksi kaatoa viiniä ja avecin kahvin kanssa. Kyllä kelpaa olla urheilu-ukko.

Vähän vähemmän urheiluhullut, ja vähemmän isänmaalliset, ja köyhemmät, menevät VIP kultaan (nimien keksijän on täytynyt käydä vähintään kauppaopisto tai ainakin joku markkinoinnin kurssi – hyvin tärkeä ihminen kulta). 95 eurolla (ja alvit päälle) saa buffet-ruokailun ja 2 kappaletta juomalippuja.

Kuten nettisivuilla sanotaan, gaala kokoaa suomalaiset juhlalliseen tapahtumaan nostamaan urheilun arvoa ja arvostusta. Viihde nostaa arvostusta. Urheilu on viihdettä. Urheilu on arvostusta. Arvo ja arvonlisä tulee pääsymaksuista.

Tämän koko kansan ja koko urheilun tapahtuman oikeudet kuuluvat neljälle taholle: Yleisradiolle, Veikkaukselle, SLU:lle ja Infront Finlandille.

Motiivit ovat selkeät. Veikkauksen intressi on lisätä kaikenlaista rahaa kaikenlaisen urheilun ympärillä, tehdä urheilusta bisnestä. SLU:n intressi on lisätä kaikenlaista rahaa urheilun ympärillä, tehdä urheilusta menestyvää bisnestä.  Infront Finland on urheilumarkkinointiin erikoistunut yritys, osa kansainvälistä konsernia. Sen intressi on saada suuria valtakunnallisia toimijoita tekemään urheilusta bisnestä.

Yleisradion lakisääteisen tehtävän ja intressin kaikki tietävät: julkisen palvelun ohjelmatoiminta mm. tukee kansanvaltaa ja tarjoaa hartausohjelmia.

Ja hoitelee Gaalan julkisuuden ihan omalla (ja lupamaksujen maksajien) rahoilla.

Tammikuun 11. päivä mitataan, kuka on aidosti urheiluihminen, kuka aidosti haluaa antaa panoksensa (245 tai 95 euroa, plus alv) suomalaisen urheilun kehittämiseen,kuka haluaa olla mukana yhteisessä urheilumarkkinointiperheessä.

Verot valtion maksettaviksi

maanantai 16. marraskuuta 2009

Nyt kansakunnan ikiaikainen haave – verot valtion maksettaviksi – on toteutumassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettunut pohtimaan, voisiko Yle-maksun korvata pienituloisille kansalaisille julkisista varoista.

Yle-maksu on tosiasiallisesti vero. Se koskee kaikkia. Se on pakko maksaa – vaikka ei televisiota omistaisikaan.

Kun asia on saatu päätettyä, huomataan, että ei se oikein onnistu. Pienituloisilla ei ole varaa.

Hienoa päätöksentekoa.

Pakollinen, samansuuruinen maksu koskee kaikkia asuntokuntia, päätetään.

Pakollinen, samansuuruinen maksu ei koske kaikki asuntokuntia, selvitetään heti perään.

STM:n työryhmän pohtii, maksettaisiinko kaikkia koskeva maksu verovaroista esimerkiksi työkyvyttömyyseläkeläisellä ja toimeentulotuen varassa eläville.

Ei kovin hyvää kuvaa anna tämä valmistelun ja päätöksenteon tasosta.

Aprillipäivänä tämä selviää. Siihen asti työryhmällä on aikaa soutaa ja huovata.