Artikkelit joissa on tagi ‘turvallisuus’

Pysähdy. On sen aika

torstai 24. marraskuuta 2011

Töihin tullessa joudun kääntymään autolla vasemmalle työpaikan pihaan.

Usein joutuu pysähtymään, kun on vastaantulijoita.

Pelottaa.

Ei pysähtyminen, ei vastaantulijat.

Vaan se, että joudun pysähtymään suojatien eteen.

Eikä sekään, vaan se, mitä siinä tapahtuu.

Takaa tulee lähes joka aamu useita autoja, liikennevaloista juuri kääntyneitä. Edessä aukeaa suoraa muutama sata metriä. Ja kiire on.

Siinä niitä suihkii, oikealta ohi.

Suojatien yli.

Pysähtymättä.

Siinä mitään voi. Istua ja kauhistella. Toivoa, etteivät jalankulkijat, pyöräilijät ja mopoilijat vain lähde ylittämään katua.

Mutta ei paha ole jokainen ihminen. Ei tästä ole kuin kolmisen viikkoa, kun yksi auto pysähtyi.

Puu tiellä

tiistai 3. elokuuta 2010

Sehän on täysin selvää, että jos tehtaalle menossa oleva puu tippuu kuormasta tielle, se korjataan heti, välittömästi pois.

Eikös niin?

Mutta ei se Etelä-Karjalassa niin olekaan.

Toki puu korjataan silloin, kun se tippuu maantielle.

Mutta jos se tippuu vesitielle, niin ei olekaan asialla mitään väliä.

Outoa, perin outoa on tämä.

Onhan itsestään selvää, että puun omistaja tai kuljetuksen hoitaja on vastuussa siitä, että maantielle pudonneet puut on korjattava. Ne aiheuttavat vaaraa muille.

Mutta miten vesitiellä ei minkäänlaista vastuuta näytä olevan? Ei ainakaan puun omistajilla, metsäyhtiöillä.

Ainakin eteläisellä Saimaalla on tänä kesänä ollut irtipuita tolkuttoman paljon. Suuri osa on pylkkäreitä – puita, joista veden pinnalla näkyy vain pää, enemmän tai vähemmän pystyssä kelluvia propseja ja tukkeja, joiden havaitseminen on vähänkään tuulisella säällä todella vaikeaa. Tuollainen puu saattaa painaa satoja kiloja, toinen pää saattaa hyvinkin olla pohjassa. Ei sellaiseen törmääminen mitään herkkua ole.

Puu on vaaraksi myös vesitiellä.

Mutta ehkä metsäyhtiöillä ei ole vesillä mitään vastuuta.

Pahoja kolhuja

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Suomen mielipide- ja arvojohtaja Tarja Halonen on ollut viime aikoina vähän hissun kissun. Ilmeisesti maan asiat ovat niin hyvin, että arvoja ei ole tarvinnut tarkastella ja kommentoida, eikä maan makaamista muutella.

Heinäkuussa Halonen on kuitenkin ottanut kantaa. Asia on tärkeä, koko maan olemiseen vaikuttava. Halonen on huolissaan koko maamme kansainvälisestä maineesta.

Myös maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors on huolissaan. Hän tuomitsee tapahtumat, ja muistuttaa, että viha motivoi rikokseen.

”Viha vähemmistöjä kohtaan on yhtä tuomittavaa kuin rasismi”, sanoo Thors Helsingin Sanomissa.

Eikä hiljaa ole ollut ulkoministeri Alexander Stubbkaan. Hänkin tuomitsee teon.

Niinpä. On erittäin perusteltua, että maan korkein poliittinen johto ottaa kantaa koko Suomea, kaikkia kansalaisia järkyttäneeseen tekoon. Turvallisuuden järkkyminen on vakava, hyvin vakava asia. Ja vakava asia on todellakin tapahtunut Suomessa.

Kolmen ihmisen tyly, sattumanvarainen tappaminen porvoolaisen hampurilaisravintolan pihalla on järkyttävää väkivaltaa. Se kertoo, että suloisessa Suomessa voi väkivaltaa, toisen halveksuntaa, ihmisen väheksymistä, elämästä piittamattomuutta esiintyä missä vain, milloin vain.

Mutta tästähän ei poliittinen johto puhukaan.

Ei.

Heidän mielestään kesän järkyttävin tapahtuma on Gay Pride -kulkueeseen kohdistunut kaasuisku. Toki sekin on typerä ja järkyttävä teko. Muutaman typeryksen tekemä loukkaus ihmisoikeuksia kohtaan. Mutta eivät nämä idiootit sentään kenenkään henkeä uhanneet, saati vieneet.

Kolmen ihmisen raaka tappaminen on sentään tekona aivan toisella tasolla. Ja toistuvat joukkosurmat sentään pilaavat Suomen kansainvälistä mainetta ehkä pikkuisen enemmän kuin pölvästien kaasun käyttö.

Ehkä pitäisi puhua oikeasti suomalaisesta vihasta, vähemmistöistä, enemmistöistä, väkivallasta. Ei ottaa keskusteluun yhtä, vajaan kymmenen prosentin osaa väestöstä, vaan katsoa vähän laajemmin, mitä vikaa meissä, minussa, itse kussakin on, kun väkivalta jatkuu.

On erittäin OK, että vähemmistöt otetaan huomioon, mutta ei se saa tarkoittaa enemmistön unohtamista. Eikä se saa kääntyä vastakkainasetteluksi.

Ja rehellinen pitää olla. Onko helsinkiläisten elämäntyyli oikeasti suvaitsevainen, aktiivinen ja ystävällinen, onko Helsinki oikeasti vieraanvarainen kaupunki jokaiselle saapuvalle matkailijalle, kuten Gay Friendly Helsinki -sivusto sanoo.

Tuleehan niitä, pahoja kolhuja, ajan myötä niin yksilölle kuin kansakunnallekin. Pitäisi vain osata erottaa olennainen.