Saimaan rannalla

Kova riita on saatu aikaan Suomen edustajasta EU:n huippukokouksissa.

Onhan siinä ongelmaa, ja asia on oikeasti tärkeä. Ja pitäisi saada ratkaistua pikaisesti. Eikä tällaista kiistaa ylipäätään olisi pitänyt syntyä.

Perusongelma on se, että ennen selkeä ulko- ja sisäpolitiikan raja on nyt perin häilyvä. Suurin osa EU:n ja huippukokousten asioista on EU:n sisäisiä asioita, ja siis Suomen sisäpolitiikkaa. Se on selkeästi pääministerin tontilla.

Jotkut asiat ovat EU:n ja myös Suomen ulkopolitiikkaa. Silloin asia kuuluu myös tasavallan presidentille, yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Mutta pitäisikö presidentin silloin olla kokouksissa mukana? Vai pääministerin? Perustuslain 93 §:n mukaan ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistyössä valtioneuvoston kanssa”. Tässä presidentin asemaa korostetaan. Toisaalta perustuslain mukaan ”valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä”. Tässä taas korostuu pääministerin asema. Ja kun presidentti on ulkona EU-valmistelusta, niin aika outoa olisi, jos Suomen edustaja olisi presidentti.

Voisikohan ihan maallikkona ja kansalaisena tulkita, että perustuslaki on vähän huonosti kirjoitettu. Ehkä 10 vuotta sitten ei sittenkään osattu varautua siihen, miten lähelle EU tulee sisäpolitiikkaa.

Vai olisiko tuolloisten lainsäätäjien tarkoitus ollutkin vähentää presidentin valtaa, ja perustuslaki kirjoitettiin tarkoituksella hieman epämääräisesti.

Tässä ongelmassa taitaa sittenkin olla kyse enemmän yksilöiden kuin instituutioiden kiistasta.

Kun presidentti istuu varmasti viimeistä kauttaan, niin ehkä hän jää – ja jätetään – siitäkin syystä syrjään valmistelusta, päätöksenteosta ja informaatiosta. Ehkä informaatiokatkoksiin vaikka rauhanturvaajista on osasyynä se, että presidentin kanslian sisällä eivät viestit kulje ihan kuten pitäisi. Kun presidentti on keskeisesti ulkopoliitiikan johtaja ja syrjässä paljosta muusta valmistelusta ja päätöksenteosta, eikä ulkopolitiikkaa enää vanhassa, selkeässä merkityksessä ole, ehkä presidentin merkitys on vähentynyt maailman kehityksen myötä. Ehkä taustalla on ihan yksilöönkin käyviä syitä.

Se tässä perustuslaillisessa kiistassa on vähän kaivertanut, että SDP tekee asiasta niin selkeästi päivänpoliittisen  ja oppositiopoliittisen  kysymyksen. Itse perustuslakia hyväksymässä ollut puolue asettaa kommenteillaan Tarja Halosen ikäänkuin demariksi, jota puolue tukee. Ja syventää kiistan vastakkainasettelua, vaikka perustuslakiin liittyvät kiistat kannattaisi pyrkiä ratkaisemaan yhteistyössä, yhteistä hyvää etsien.