Artikkelit joissa on tagi ‘sosiaalinen media’

Jo tuli sananvapaudelle hinta

tiistai 10. elokuuta 2010

Vapaus ilman vastuuta on kuin Berlusconi ilman housuja. Hyvin, hyvin tuomittavaa.

Roti pitää maailmassa olla.

Myös sananvapauden maailmassa, ja internetin maailmassa. Ja sitä rotia edesauttaa Italia pääministeri Silvio Berlusconin lempeällä, mutta rautaisella ja tunteettomalla otteella.

Italia on laajentamassa medialainsäädöntöään oikaisun osalta.

Ehdotuksen mukaan Italiassa on sanomalehden, tai kenen tahansa joka on vastuussa ”informaatiosta webbisivulla”, oikaistava väärä tieto. Lakiehdotuksen mukaan  jokaisen, joka julkaisee väärän tiedon, on oikaistava se 48 tunnin kuluessa siitä kun huomautus väärästä tiedosta tulee kirjoittajalle tai julkaisijalle. Tämä koskee niin blogin pitäjiä, sosiaaliseen mediaan, vaikkapa Facebookiin kirjoittavia, podkastaajia – ketä tahansa informatiivista sisältöä nettiin tuottavaa ihmistä tai organisaatiota.

Jos aikarajaa ei noudata, voi seurauksena olla jopa 25 000 euron – kyllä, jopa 25 000 euron – sakko. Maksaja on julkaisija tai kirjoittaja.

Sehän on selvä, että ei Facebookissa ole julkaisijaa erikseen. Jokainen vastaa omistaan, 25 000 dollariin saakka.

Siinäpä sitä sananvapautta, avointa yhteiskuntaa ja sosiaalista mediaa. Siinä koetellaan ihmisen sanomisen halua.

Köyhästä 25 000 euroa tietysti tuntuu paljolta, mutta kuten ei ole ilmaista lounasta, ei ole ilmaista sananvapauttakaan.

Asiasta kirjoittavat mm. Shaping the Future of the Newspaper -sivusto ja The Inquierer.

Eikä tässä kaikki, kuten markkinoilla sanotaan.

Jokaisen blogin pitäjän pitää myös rekisteröityä viranomaisen luona. Ja päivittäin pitää tarkistaa, onko niitä oikaisuvaatimuksia tullut.

Metelihän se tuollaisesta nousee. Eivät kriitikot ymmärrä, että Berlusconilla on hyvä, ja vain hyvä tarkoitus. Suojella yksityisyyttä. Pitää yhteiskunta totuudessa. Antaa viranomaiselle valta mikä viranomaiselle autoritaarisessa yhteiskunnassa kuuluu. Onhan se oikein, että joku määrittelee yhteiskunnan säännöt ja rajat, myös sananvapaudelle, ja määrittelee myös rikkeen hinnan. Onhan?

Äkkiseltään on suomalaisen vaikea keksiä, miten väärä tieto, oikaisun tarve määritellään. Luulisi, että asiasta päädytään pohjattomaan suohon. Mutta ei! Italiassa asian määrittelee tietenkin viranomainen! Nerokasta.

Jos vaikka kirjoittelee Berlusconin huora-jutuista tai avioeroista, niin voipi olla, että tulee kirjoittaneeksi väärää tietoa. Eihän sitä kirjoittaja itse voi välttämättä tietää, mutta Berlusconi voi.

Mitäs siitä tulisi, jos kuka tahansa voisi kirjoitella mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa, ilman että viranomainen pääsee puuttumaan. Anarkiaa! Keskustelua! Sananvapautta! Demokratiaa! Kansalaisyhteiskuntaa! Siitä ei hyvää seuraa.

Viatonta, mutta tympeää

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Sosiaalinen media ei tee ihmisestä yhtään sen parempaa kuin ihminen itsessään on. Ei se toisaalta tee huonommaksikaan. Antaapahan vain oivat keinot jakaa omia ajatuksiaan. Jotkut ihmisen ajatuksen ovat perin tympeitä, mutta ei ole sosiaalisen median, vaikkapa Facebookin vika, että ihmisellä on tympeitä ajatuksia.

Suomessa Facebookissa on näitä tympeitä ajatuksia esitelty muun muassa Astrid Thorsista ja Joel Hallikaisesta. Molempia on uhkailtu.

Kaakkois-Suomessa Karjalassa ollaan sentään vähän viattomampia, vaikka varmaan täältäkin on noissa tympeissä ryhmissä jäseniä.

Viattomuus näkyy vaikkapa siinä, että Kymen vaalipiirin kansanedustajat – joita on jostain syystä nykyisin lupa halveksia – ovat saaneet olla perin rauhassa. Vastustavia, uhkaavia ryhmiä ei ole juuri perustettu.

Yksi pieni poikkeus on: Sinikka Hurskainen. Facebookissa on ryhmä nimeltään Sinikka Hurskainen-aivoinvalidi.

Mikä ihme saa ihmisen perustamaan tällaisia ryhmiä? Onko se hauskaa, hupaisaa, kivaa? Onko ihminen katkeroitunut, väärinkohdeltu?

Anti-Hurskainen ryhmä ei paljon suosiota ole saanut. Jäseniä on tasan yksi, ryhmän perustaja Sini-Claudia Rollke. Facebookin tietojen  mukaan kyseessä on nainen Imatralta. Facebookin mukaan hän on kiinnostunut mm. Aku Ankasta, Saimaasta, villasukista, saunasta, Barack Obamasta, Frasierista, Lady Gagasta.

Muttei näköjään Sinikka Hurskaisesta.

Viatonta on vielä poliitikkojen tölväily. Mutta ehkä sekin kaakossa yleistyy, kunhan poliitikot itse alkavat käyttää sosiaalista mediaa enemmän.

Sinikka Hurskaisella on Facebookissa 155 kaveria. Vertailun vuoksi: internetiä ja sosiaalista media ahkerasti käyttävällä kansanedustaja Jyrki Kasvilla kavereita on 1350.

Mutta ehkä politiikka ja sosiaalinen media eivät oikein sovi yhteen. Sosiaalisessa mediassa ollaan ihmisiä, useimmiten myös ihmisiksi. Paitsi tietysti nämä kaiken vastustajat, joilla on lupa vittuilla.

Oi jospa oisin saanut olla mukana

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Kaikenlaista teettää ihmispololla sosiaalinen media.

Facebookissa pyörii ryhmäkilpailu Olen varma, että kaupunki X saavuttaa 20 000 fania ennen muita kaupunkeja.

Hupaisahan se on, kisa. Kun ensimmäisen kerran törmää. Toisellakin hymyilyttää. Viidestoista kerta alkaa jo maistua vähän tylsältä. Kolmannensadannenneljännenkymmenennenkahdennen kohdalla alkaa jo tympiä.

Näitä nimittäin riittää.

Erityisesti kollektiivista fanihölmäyttä näyttää esiintyvän Jyväskylässä. Se johtaa – faneja liki 16 000. Liki saman verran sitä ihtiään on Turussa ja Oulusa, eikä Tampere jää paljon jälkeen, eikä Kuopio.

Nurkkapatrioottista ylpeyttä voi tuntea siitä, että Lappeenrannalla ja Kouvolalla on faneja vain noin 2 500. Kaakkois-Suomen kaupungeissa tätä pingviinit jäälautan reunalla -ilmiötä on niukimmin Kotkassa. Ei ole ryhmää! Satamakaupungissa sietää olla itseylpeitä. Absoluuttisena lukuna samaan yltää  Imatra, mutta onhan siellä toki vähemmän potentiaaliakin. Määrällisesti.

Toki tälle huumori-ilmiölle ovat armoitetut humoristit keksineet paljonkin vastahuumoria. Olen varma että -faniryhmiä riittää: muumilaakso ennen muita laaksoja, maaseutua kaupunkia, nämä ryhmät ovat turhia. Hupaisaa, ne kolme ensimmäistä vastafaniryhmää.

Ja tokihan varmuuden kieltäjiäkin riittää: Naantali ei saavuta, kukaan ei uskalla liittyä.

Sosiaalinen huumori on vähän kuin Putte-possun nimipäivät: siellä kaikilla oli niiin mukavaa.

Mediapomo sisällön tuottajaksi

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Ei ole helppoa olla Yleisradion toimitusjohtaja, eikä Mikael Jungner. Sanottavaa on, viestittävää riittää, mutta ei mediatalon toimitusjohtaja pääse tekemään juttuja, ei ottamaan kuvaa, ei tuomaan omia mietteitään julki.

Paitsi nyt, kun on sosiaalinen media.

Sen käytössä Jungner on aika ylivoimainen ykkönen Suomen mediapomoista. Vaikka, kuten monella muullakin, ilmaisukeinot ovat tunnetusti vähän hakeneet muotoa. Nyt Jungren alkaa kuitenkin  löytää oikean tavan. Ja toisin kuin suurimmassa osassa sosiaalisen median viesteilystä, Jungnerilla on myös sanoma.

Jungnerin YouTube-video tässä.

Onkohan siinä jotain hassua, että Yleisradion toimitusjohtaja joutuu käyttämään sosiaalista mediaa päästäkseen ääneen, saadakseen julki mielenkiintoiset, tärkeätkin ajatuksensa median muutoksesta?

Onko mediayhtiön johtaja sosiaalisessakin mediassa mediayhtiön johtaja?

Onkohan siinä jotain hassua, että Yleisradion toimitusjohtajan mielestä enää ei toimi malli, jossa mediayhtiön johtaja kertoo, mikä sinua kiinnostaa juuri nyt?

Kun mediayhtiön johtaja puhuu sosiaalisessa mediassa siitä, minkä pitäisi minua kiinnostaa juuri nyt, niin kumoaako Jungren itse itsensä? Vai eikö minua pitäisi Jungnerin ajatusten kiinnostaakaan?

Lievästi vakavammin  puhuen Jungrenin ajatukset ovat mielenkiintoisia, samoin foorumi, väline. Video on huolella tehty, rentoudestaan huolimatta harkittu. Ja hyvinhän siinä Yleisradionkin  merkitystä korostetaan, ja firman etua ajetaan. Uudenaikaista yritysviestintää, tämä.

Tarjolla on mielenkiintoinen, punnittu puheenvuoro sosiaalisesta mediasta, viestinnästä ylipäätään, tiedon merkityksestä. Hyvä on tietää, mitä ison mediayhtiön iso johtaja ajattelee. Olkoonkin, että välillä – ehkä tarkoituksella – näkemykset ovat hieman naiiveja, yksinkertaistettuja ja idealistisia.

”Aiemmin ihmisten huomion sai huutamalla, nyt riittää kuiskaus.”

Vai niin.

”Aiemmin ideat olivat ammattilaisten heiniä, nyt kenen tahansa ideat voivat käynnistää lumivyörön.”

Niinkö?

”Enää ei toimi malli, jossa toimittaja tai mediayhtiön johtaja kertoo, mikä sinua kiinnostaa juuri nyt.”

Niinpä. On toki viestintää ja viestintää. On joukkotiedotusta, on sosiaalista mediaa. Kuka näistä miljoonista kuiskauksista ja kenen tahansa ideoista poimii sen olennaisen, yhteiskunnallisesti merkittävän, yhteisesti ja yksityisestikin kiinnostavan, jos ei joku organisaatio (mediayhtiö) tai yksilö (toimittaja) sitä tee?

Eiköhän kuluttajan haluaman olennaisen, yhteiskunnallisesti tärkeä, yksilöä kiinnostavan tiedon valinta, jalostaminen, jakelu ole pikemminkin kasvussa – tässä huutojen ja kuiskausten maailmassa.

Eikä sosiaalista ja perinteistä mediaa kannata vastakkaisina nähdä. Molemmilla on omat funktionsa, omat tehtävänsä. Molemmat täyttävät ihmisten tarpeita, molempia tarvitaan. Molemmat täydentävät median, ihmisten ja yhteiskunnan moninaisuutta.

Ihan kuten välineetkin. Sisältöä voi jakaa paperilla, verkossa, mobiililla, eReaderilla. Pushina ja pullina.

Monenlaisella liiketoimintamallilla. Maksua vastaan ja ilman maksua.

Moninaisuus lisääntyy. Valinnanvapaus lisääntyy. Vapaus lisääntyy. Kuluttaa ja tuottaa.