Artikkelit joissa on tagi ‘nettikamera’

Mutta mitä tekee Katla

torstai 27. toukokuuta 2010

Nyt se on pelkona, että Islannissa purkautuu toinenkin tulivuori, Eyjafjöllia suurempi Katla.

Seuraukset voisivat olla vallan hirmuiset, pelotellaan meitä.

Se on nykyaikana hyvä, että ei kenenkään tarvitse olla toisen, toisen käden tietojen varassa. Katlaa voi seurata reaaliajassa nettikameralla, joka löytyy  tästä.

Ihan sekaisin

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Ylen teksti-tv:n mukaan lumimyräkkä sekoitti Barcelonan. Kouluja on suljettu ja liikenne on mennyt pahasti sekaisin, kertoo uutinen. Oppitunnit peruttiin 142 000 oppilaalta 476 koulussa. Bussit eivät kulkeneet, ja paikkallisjunienkin vuoroja peruttiin.

Mahtaa olla Barcelonassa rajusti lunta.

Vai onko?

Nettikameroillahan sen näkee. Barcelonan kameroita löytyy vaikka tästä linkistä.

Las Ramblasin nettikamera on tässä, liikennekameroita tässä.

No, onhan siellä lunta, mutta kameroiden mukaan ei kyllä kovin paljon. Liikennekameroiden tuoreen kuvan mukaan ajokaistat ovat sulina, aurinko paistaa, ihan kaunis päivä näyttäisi olevan. AccuWeatherin mukaan tosin kylmää, vain kaksi astetta lämmintä, mutta päivällä nousee yhdeksään asteeseen. Fallingrain-sääpalvelun mukaan ainakaan viikkoon ei sada enää yhtään.

Kansalainen menee ihan sekaisin: onko Barcelona sekaisin, kuten uutinen kertoo. Vai eikö, kuten kameroista voisi päätellä. Mihin voi uskoa? Ei kai internet ole luotettavampi kuin luotettava tiedotusväline ja luotettava uutisten välitys?