On se hauska ja hassu tämä nettimaailma.
Nytkin tuli liki kahden vuoden takaiseen kirjoitukseen kommentti, ensimmäinen siihen tekstiin.
Ei pääse sanomisiaan netissä pakoon. Aina ne johonkin serverin nurkkaan jäävät. Siksipä netissä pitääkin kirjoittaa paljon harkitummin kuin paperille, joka häviää, katoaa ja tuhoutuu.
Tällä kertaa kommentissa otettiin kantaa tähän tekstiin, otsikoltaan Viatonta, mutta tympeää. Tuolloin, maaliskuussa 2010 hämmästelin Facebookiin perustettua Sinikka Hurskainen, aivoinvalidi -ryhmää. Ja ihmisen pahuutta, kun toista lähdetään haukkumaan.
No, ei siihen silloin kommentteja tullut. Mutta toissayönä tuli. Lähettäjä – Moro Apina – lienee käyttänyt nimimerkkiä. Viesti oli lähetetty Soneran mobiililla tiistaina klo 0.52.
Ja tässä kommentti:
”Hei,
atte, mitä ”mies” no mitä sinä nyt siitä tietäisit… Tykkäätkö kirjoitella sarkastiseen sävyyn nasevia ”blogejasi” ns ”töittesi” lomassa? Kynä on mahtavampi kuin miekka jne? Oikein hienoa..”Tosi miehen merkki tarttua naisten väliseen väittelyyn isolla näppäimmistollä”. No mitä sinä siitä nyt tietäisit.. Pikku tossukka.. Joku taisi uitattaa pientä päätäsi pytyssä pienenä.. Onnea vain hirveästi! Paska haisee vieläkin! Uskomatonta ettei työkaverisi kuse päällesi. Ai hetkinen, itse asiassa ne kusevatkin! Suprise! 
yt.”
Sellaista.
Eipä tuosta parane pahoittaa mieltään, pikku tossukkana. Mutta ei siitä hyväkään mieli tule. Lähinnä hämmästyttää, miksi joku ihminen näkee vaivan, että lukee pari vuotta vanhaa tekstiä, hermostuu jostain, tarttuu laitteeseen, pistää aivonsa suoltamaan ilkeämielistä tekstiä, ja sitten vielä lähettää sen. Ja kun minä kirjoitan nimelläni, niin miksi kommentoija pysyttelee nimettömänä. Ja mitä ihmettä pääni uittaminen pytyssä tähän kuuluu.
Mutta eihän siinä mitään. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, ja nettiin mielipidettä.
Moro Apina varmaan halusi saada kommenttinsa julki. Laitan sen tähän, josta joku sen ehkä näkeekin, eikä kahden vuoden takaiseen kirjoitukseen, josta sitä ei löydy.
Ellei sitten käy niin kuin Kouvolassa. Kouvolan Sanomien kahden vuoden takainen yleisönosaston kirjoitus levisi pari viikkoa sitten netissä Facebookissa niin, että lukijoita kertyi yli 70 000. On se huima määrä, ja ihmeellinen internet.
