Artikkelit joissa on tagi ‘hallitus’

Risikon poka pitää

torstai 2. helmikuuta 2012

Suomessa ministerin on oltava rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen.

Looginen seuraus on, että ellei ole rehellinen ja taitava, ei voi olla ministeri.

Ministeriaikana ei saa hoitaa tehtäviä, jotka voivat vaarantaa luottamusta toimintaan valtioneuvoston jäsenenä.

Ministerin on annettava eduskunnalle selvitys sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa toimintaa valtioneuvoston jäsenenä.

Selvät säännöt, perustuslaissa. Ja niiden mukaan on kiitettävästi menty, ja mennään.

Aika tiukat ovat ohjeistukset. Ja aika alhainen on kynnys erilaisiin sidonnaisuuksiin, joilla voi olla merkitystä. Ministerin on syytä, erityistä syytä olla erityisen varovainen kaikenlaisten sidonnaisuuksien suhteen.

Siksipä onkin lievästi erikoista, että sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) on antanut haastattelun S-ryhmän asiakaslehdelle. Silmäaseman kevät -lehti on jaettu ainakin kaikkien S-ryhmän jäsenten kotiin. S-ryhmän omistajina on yli 1,5 miljoonaa suomalaista.

Verkosta lehti löytyy tästä. Sivu 25.

Kyseinen lehti on siis Silmäasema-ketjun lehti, silmälasikaupan erikoislehti. Risikko mainitaan jo lehden etusivulla. Ensimmäisellä aukeamalla on Risikon kuva. Ja sisäsivulla koko sivun kokoinen haastattelu. Varmaan on juttu mennyt Risikon avustajakunnan hyväksynnän läpi, ja varmaan on sanamuotoja hiottu huolella. Siihen on päädytty, että teksti ”Paula Risikko ja silmälasien tärkeys” toistuu etusivulla, ensimmäisellä aukeamalla ja myös jutun otsikkona. Onhan se toki sopivan neutraali, eikä siinä ministeri ota kantaa S-ryhmä silmälasiketjun erinomaisuuteen, eikä mainitse koko ketjua. Että sillä tavalla neutraalisti puhuu ministeri.

Eikä itse jutussakaan Risikko mainitse Silmäasemaa, tietenkään. Puhuu vain siitä, miten silmälaseista on nykyään tullut asuste, ja että ne ovat hänelle välttämätön, mutta tärkeä apuväline. Ja että ministerin työssä ”kaharet silämlasit on hyvä olla”.

Sekin käy ilmi, että Risikon linssit eivät ole mitkään varastolinnsit, vaan juuri hänen näköönsä sovitetut. Oikeiden linssien valinta on silmälääkärin ja optikon yhteistyötä.

Sosiaali- ja terveysministeri korostaa, että myymälän henkilöstöllä on erittäin suuri merkitys silmälaseja hankittaessa. Myyjän on oltava asiakaslähtöinen.

Eihän tekstissä sinänsä mitään. Yleisellä tasolla puhuu Risikko, Silmäaseman lehdessä.

Mutta joitain ajatuksia tällainen yhden ketjun, yhden kaupparyhmän asiakaslehdessä esiintyminen toki nostaa esiin. Jotta olisi tasapuolinen, antaisiko ministeri haastattelun Specsavers-ryhmälle, tai jollekin muulle ketjulle? Antaisiko ministeri K-ryhmän asiakaslehdelle yleisluontoisen haastattelun aiheesta, joka ei varsinaisesti eikä itse asiassa mitenkään kuulu hänen ministerin tehtäviinsä?

Vähän sellainen hämmästys nousee esiin, että miksi sosiaali- ja terveysministeri ylipäätään antaa haastattelun yhden ketjun lehdelle. Eikö ministerin kannattaisi – ja pitäisikin – julkisuudessa nostaa esiin oman ministeriönsä tärkeitä asioita. Silmälasien käyttö asusteena ei varmaankaan sellainen tärkeä asia ole.

Risikko ei näyttäisi olevan S-ryhmän luottamustehtävissä. Se on hyvä.

Miten vähällä järjellä

torstai 20. lokakuuta 2011

Rummukaisen veljekset pähkäilivät Aapelin Siunatussa hulluudesta, että oliko kumpikaan nähnyt oikein viisasta miestä.

Ja olihan se, viisas mies, tullut Rummukaisten elontiellä vastaan. Taisi olla hevoskauppias.

Viisas mies taisi olla myös Axel Oxenstierna. Ruotsin, ja siis meidänkin, valtakunnankansleri 1600-luvun alkupuoliskolla. Hän se sinetöi meidän, ja Ruotsinkin, suurvalta-aseman Westfalenissa.

Oxenstiernan sanomaksi väitetään yksi maailmanhistorian ja ihmiskunnan suurimmista viisauksista: ”Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”.

Nyt tämä hämmästyttävän vähäinen järki on saapunut eduskuntaan. Tarkemmin siellä valtiovarainvaliokuntaan, ja vielä tarkemmin sen verojaostoon.

Tuoltahan se tuli, tasavallan hallitukselta.

Ja eiköhän se parlamentin ylivertaista päätösvaltaa noudattaen toteudu, vähäinen, suorastaan olematon järki.

On nimittäin maan hallitus keksinyt, että lehtien tilausmaksut pitää laittaa verolle.

Kyseessä on harvinaisen hölmö hanke ylipäätään, ja poikkeuksellisen kehnosti valmisteltu lakiesitys.

Kyseessä on demokraattista, sananvapaata yhteiskuntaa täysin ymmärtämätön lakiesitys.

Kyseessä on kansalaisten tiedonsaantioikeutta rajoittava lakiesitys.

Sinänsä on ihan järkevää, kohtuullista ja oikeudenmukaista, että tavaroita ja palveluita kohdellaan verotuksellisesti samalla tavalla. Mutta kohtelussa pitää olla myös politiikkaa, arvoja, arvostuksia, eikä järkikään ole pahitteeksi.

Suomalaiset ja Suomi ovat pärjänneet maaotteluissa muiden maailman maiden kanssa erinomaisesti. Meidän vahvuutemme on ollut kansan korkea sivistystaso, ymmärtämys yhteiskunnasta, maailmasta ja maailmanmenosta. Sisäisiin kähinöihin ei ole tarvinnut turvautua pian sataan vuoteen. Suuri ansio tästä kuuluu sille, että suomalaiset ovat olleet maailman ahkerimpia lukijoita. Meidän tietämyksemme on kansainvälisesti verrattoman korkealla tasolla.

Iso kunnia kuuluu koululaitokselle, laajasti ymmärrettynä.

Mutta ei ihan vähäinen ole lehdistönkään, ylipäätään joukkotiedotuksen, merkitys.

Sanomalehtien tilaajina ja lukijoina suomalaiset ovat ihan maailman kärjessä, japanilaisten ja norjalaisten kanssa.

Me luemme paljon.

Me tiedämme paljon.

Me ymmärrämme paljon.

Meillä on ollut älyä, halua ja varaa tilata ja lukea lehtiä. Tähän asti lehden tilausmaksusta ei ole veroa maksettu.

Nyt sellainen on tulossa, vuoden alussa.

Veron suuruudeksi hallitus haluaa, ja varmaan eduskunta siunaa, 9 prosenttia. Onko se paljon? No, reilu parikymppiä vuodessa. Rahaa se on sekin.

Hallituksen matematiikka menee niin, että lasketaan Suomen lehtien tilausmaksujen suuruus, ja lisätään siihen 9 prosenttia. Näin saadaan valtiolle tulevat lisäeurot, 90 miljoonaa.

Vai saadaanko?

Ei saada.

Valtiovarainministeriön veronikkarit ovat tehneet perin yksinkertaisen laskelman. Paperilla varmaan oikein, mutta todellisuudessa ei sinne päinkään.

Lehtien talous ei ole erityisen hyvällä tolalla. Varsinkin pienet paikallislehdet kituuttelevat aika nollarajoilla. Kun tilausmaksuille mätkäistään poliittisella – ja totisesti politiikkaa se on – päätöksellä 9 prosenttia lisää, jo aiempien korotustarpeiden lisäksi, niin monella menee sen seurauksena laskelman alin luku miinukselle. Ei sellaisella voi toimintaa jatkaa. Kuluja, sivumäärää, väkeä, työvoimaa karsitaan.

Alan asiantuntijat, joista parhaat löytyvät tietenkin lehdistöstä ja painotaloista, arvioivat, että tulevan päätöksen seurauksena lehdistä ja painoista häviää 2500 työpaikkaa, ja jakeluista yli 1000.

Eivätkä ne valtion verotulotkaan kasva läheskään virkamiesten laskelmien ja hallituksen esityksen mukaisesti.

Politiikkaa tässä verohölmöilyssä on se, että se mitä hallitus on selkeästi päättänyt verottaa, on sananvapaus ja kansalaisten oikeus tietoon. Perin tylyä. Perin omituista. Perin lyhytnäköistä. Perin politiikkaa.

Ehkä hallitus arvelee, että lehtien tilausmaksut nousevat vähemmän kuin 9 prosenttia. Se tarkoittaisi, että lehdet maksaisivat osan verosta. Mutta eihän se niin voi mennä – lehden kannalta vero on, ja sen täytyykin olla, vain läpikulkeva erä. Vero kohdistuu yksinomaan lukeviin, itseään sivistäviin ja lehtiä tilaaviin kansalaisiin. Minuun. Sinuun.

Politiikan ja kansanvallan kannalta merkillistä on sekin, että monet – luultavasti selkeä enemmistö – kansanedustajista vastustaa veroa. Mutta eihän Suomen parlamentissa enemmistön diktatuurissa – herra paratkoon – eletä. Ei, eduskunnan tehtävä on siunata enemmistöhallituksen esitykset. Vaikka vastoin omaa mielipidettä.

Tässä olisi hyvä mahdollisuus eduskunnalle näyttää oma valtansa. Puolustaa kansalaisten oikeutta tietoon ja sananvapauteen.

Tällä hetkellä avainasemassa on valtiovarainvaliokunnan verojaosta. Alv-esitys on siellä käsittelyssä. Sampsa Kataja, Pietari Jääskeläinen, Esko Kiviranta, Mika Lintilä, Heli Paasio, Kimmo Sasi, Kari Uotila, Pia Viitanen ja Ville Vähämäki ovat paljon vartijoina. Sähköpostiosoitteethan ovat muotoa etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Opposition oppositiossa

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Demareiden piti saada opposotiopolitiikkansa kuntoon, kun Eero Heinäluoma valittiin eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei roolissa onnistunut, osaaminen ja esiintyminen ei riittänyt. Heinäluomalla piti olla sitä mitä Urpilaiselta puuttui, lisäksi tietoa, sanan- ja asianhallintaa sekä räväkkyyttä.

Mutta ei ole Sdp onnistunut oppositiopolitiikassa. Äänestäjänä olen ajautunut opposition oppositioon.

Demareilla olisi ollut mainio mahdollisuus tarjota hallituksen politiikalle vaihtoehtoja. Talouden tilanne antaisi erinomaiset eväät tarjota demokratialle ja parlamentarismille, äänestäjille, vaihtoehtojen mahdollisuus, luoda toisenlaista poliittista näkymää, antaa äänestäjille tilaisuus valita erilaisten linjojen, erilaisen politiikan välillä.

Mutta ei ole onnistunut. Heinäluoman, demareiden oppositiopolitiikka on jäänyt räksytykseksi, näköalattomaksi jurputukseksi, vastustamiseksi vastustamisen vuoksi. Äänestäjälle ei ole tarjolla hyvin harkittuja, oikeita vaihtoehtoja. Ei vaihtoehtoista politiikkaa, ei toisenlaista arvomaailmaa.

Voihan se olla, että politiikka on niin talouden hoitamista, että vaihtoehtoja ei ole, välttämättömyys ja makrotalous ovat politiikan ainoaa sisältöä. Toivottavasti ei. Toivottavasti politiikassa on myös arvoja, strategioita, visioita, näkemyksiä, vaihtoehtoja. Opposition merkitys niiden esittelyssä on tärkeä.

Sdp:n kommentit Kreikan tukipaketista ovat toki looginen jatko räksytykselle. Oppositio-politiikaksi sitä ei voi sanoa, vaan vastustamiseksi vastustamisen vuoksi.

Nyt pedetaan jo vuoden päästä käytäviä hallitusneuvotteluja. Räksytyksellään Heinäluoma ajaa Sdp:n jo nyt asemaan, jossa hallitukseen pääsy alkaa olla tukossa. Kokoomuksen ja keskustan välejä heinäluomalainen politiikka lähentää, ja vahvasti. Jotta Sdp voisi edes haaveilla seuraavaan hallitukseen pääsystä – mikä on jokaisen vastuullisen puolueen tavoitee- on puolueiden kannatuksessa tapahduttava valtavia muutoksia. Demareiden täytyy nousta kiistattomaksi ykköseksi, tai sitten joko kokoomuksen tai keskustan kannatuksen on romahdettava vallan perusteellisesti. Jos kolme suurinta ovat edes suunnilleen samalla hehtaarilla, nykypohja jatkaa.

Vanhanen ja Katainen kiittävät Heinäluomaa.

Attribuuttia kerrakseen

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Joistakin asioista, ihmisistä, yrityksistä, tehdään julkisuudessa niitä itseään suurempia liittämällä nimeen mitä oudoimpia määritteitä, attribuutteja.

Nokia on useimmiten kännykkäjätti. Vaikka kaikki tietävät, että se on suuri kännyköiden valmistaja.

Microsoft on ohjelmistojätti. Vaikka kaikki tietävät, että se on softa puolen suuria.

Nyt Arto Merisalosta on tehty kohuliikemies.

Ihmettelen mie tuota.

Ei pelkästään Merisalon attribuuttia, vaan koko Merisalon kohtelua tiedotusvälineissä. Ikäänkuin journalismin tolkku, järki ja ylevät periaatteet eivät koskisi tätä Merisaloa. Vähän samanlaista on Merisalon kohtelu kuin Peter Fryckmanin. Äijät saavat viestinsä perille.

Narussahan se kulki pässikin.

Mikä se on tämä Merisalo? Vähän näyttää, että pientä bisnestä suurilla kustannuksilla. Vähän näyttää, että pientä vaikutusvaltaa suurella uholla. Vähän näyttää, että perinpohjaista väärinymmärrystä suomalaisen yhteiskunnan – niin bisneksen kuin politiikankin – toiminnasta. Mutta toki suurta taitavuutta median pyörittämisessä, ns. kusettamisessa.

Mies oli Nova Groupin toimitusjohtaja. Konkurssi tuli. Oikeudenkäynti kai tulee.

Mies oli Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n aktiivi. Rahoitti toki avokätisesti muiden rahoilla, luuli liikaa, ja nolosti kävi.

Nyt mies pyörittää mediaa mennen tullen Tiura-jupakassa.

Ilmeisesti Merisalo on kuvitellut, että voi vaikuttaa puolueiden hallitusneuvotteluihin ja ministerivalintoihin.  Ilmeisesti jotkut vähemmän ammattitaitoiset poliitikot, Tiura siis, ovat olleet yhteyksissä Merisaloon ja puhuneet läpiä päähänsä, puolin ja toisin. Nyt Merisalo kertoo, että nauhoilla on kaikki keskustelut. No, ei ihan kaikki mutta tärkeimmät. No, ei ehkä tärkeimmät, mutta jotakin olennaista. No ehkä ei välttämättä olennaista, mutta kuunnellaan lomailevan juristin kanssa läpi ensi viikolla. Henkivakuutus muka.

Höpö-höpö.

Merisalon selitykset ovat sujuvasanaisia, sopivan pelottavan kuuloisia, hienosti annosteltuja, sopivan epämääräisiä, hyvin käsikirjoitettua saippuaopperaa. Enemmän fiktiota kuin faktaa. Ja tätä Suomen politiikan toimitukset seuraavat ja tekevät, tämän hetken tärkeimpänä asiana.

Kukas se politiikan viihteellistääkään?

Näyttää vähän siltä, että Tiuralla ja tämän taustajoukoilla on mopo karannut. Pirkanmaalta piti saada kokoomusministeri, nimenomaan Tiura kun ääniäkin oli niin hirveästi. Eihän siinä mitään  – tottahan jokainen vaalipiiri soisi saavansa ministerin. Kyse on siitä, miten ammattiataitoisesti asiat hoidetaan, miten ja millä eväillä, millaisella yhteistyöllä ja työllä tavoitteet saavutetaan. Miten puolueet valintansa tekevät. Ja tietysti siitäkin, millaiset edellytykset tavoitteisiin pääsemiseen on.

Jos ministeripaikat jaettaisiin niin, että aktiviisin tarjokas olisi vahvoilla, ei siitä hyvää seuraisi. Kunkin puolueen valinnat ovat monen tekijän yhteensovittamista. Alueellisuus ja sukupuoli ovat mukana kriteereissä, mutta eivät ne saa keskeisiä olla. Kyllä ammattitaito, osaaminen, yhteistyökyky ja ihan älykin ovat tärkeämpiä. Jos niistä on kapelo, niin ei tyrkkyä pidä ministeriksi kelpuuttaa.

Uutta demokratiaa!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Mitä ne sitä Suvi Lindéniä haukkuvat? Muka kehnoa valmistelua, kehnoa omistajapolitiikkaa, kehnoa politiikkaa.

Lindénhän on oivaltanut demokratian ja parlamentarismin uudella tavalla. Muita syvemmin. Muita demokraattisemmin. Muita parlamentaristisemmin.

Moni luulee, että me elämme enemmistön diktatuurissa. Ei enää. Nyt elämme demokratiassa, jossa minkä tahansa päätöksen välttämätön edellytys on, että siitä ollaan yhtä mieltä. Tämä hävittää yhteiskunnasta ristiriidat.

Vanhaan huonoon aikaan valta oli jaettu kolmeen. Oli lainsäädöntävalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta. Lindén jyrää Montesquieu’n. Nyt on tuomiovalta ja laintoimeensäädäntöpanovalta valta.

Ennen politiikassa maan hallitus valmisteli, eduskunta päätti ja hallitus pani toimeen.

Nyt Lindén siirtää valmistelun eduskunnalle. Samoin kai toimeenpanonkin.

Ennen oli oppositio, joka oli nimensä mukaisesti kaikkea vastaan. Nyt on yhteinen tavoite, yhteinen lainvalmistelu, yhteinen yhteisen tahdon etsiminen, yhteinen lakien säätäminen ja yhteinen toimeenpano. Lindéniläisessä vallanjako-opissa hallitus ja oppositio ovat yhtä!

Nähtäväksi jää, tarvitaanko tässä kansalaisia enää ollenkaan.

Tänään on lindeniläisen – ja herra paratkoon, myös suomalaisen! – vallanjaon ratkaisupäivä. Jos eduskuntaryhmät pystyvät yksimielisesti sopimaan Ylen rahoituksen valmistelusta, niin sitten asia etenee. Astumme uuteen aikakauteen.

Mielenkiintoista on myös Ylen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin valtion omistajapolitiikan avoin arvostelu. Oli varmaan rehellinen. Mielenkiintoista on toki se, että jos Jungner olisi jatkanut toimitusjohtajana, niin tuskin olisi näin kriittistä puheenvuoroa käyttäynyt.

Työsuhteisen pitää valita, ollako suu supussa, mielenkielin. Työsuhteesta vapaa ihminen voi olla rehellinen. Rehellisyys on lisääntynyt, viime aikoina.