Artikkelit joissa on tagi ‘energia’

Asiakkaasta ei tarvitse välittää

maanantai 23. marraskuuta 2009

Se, että asiakas olisi aina oikeassa, on jotain merkillistä vanhan ajan jargonia.

Ei, laskuttaja on aina oikeassa.

Ainakin jos toimii kutakuinkin monopoliasemassa ja asiakkaina on yksityisiä kansalaisia. Ja varsinkin jos yrityksen tuote on sellainen, että sitä ilman ei asiakas tule toimeen.

Sellaisessa asemassa on hyvä olla.

Lappeenrannan Energia uusi laskutusjärjestelmiään. Ja kuten yleensä tietotekniikan hankkeissa, homma ei mennyt ollenkaan niin kuin piti.

Syys-lokakuun energialaskut lähtivät asiakkaille myöhässä.

Kuluttajan kannalta olennaista oli, että lasku tuli suunnilleen ajoissa. Ihan pienellä kyllä laskussa luki, että tämä on vähän myöhässä. Eräpäivä on lokakuun lopulla.

Seuraavaan laskutuskauteen, marras-joulukuulle, ajoitukset saatiin jo kuntoon. Kahden kuukauden välein tulevien laskujen eräpäivien väliä onkin nyt tosin vain reilu kaksi viikkoa. Mutta mitäpäs energiayhtiö siitä välittämään, ei tietoa, eikä asiakkaan asemaa.

Isompi ongelma maksajan kannalta on se, että energiayhtiö siirtyikin uudenlaiseen hinnoitteluun. Laskut eivät enää olekaan samansuuruisia, kuten ne ovat iät ajat olleet. Ei, nyt energiayhtiö nappaa rahansa aiempaa tehokkaammin. Lasku perustuu arvioon todellisesta kulutuksesta. Sähkölämmitystaloissa ero uuden laskun ja oletetun laskun välillä voi olla satoja euroja.

Mikähän esti reilun, avoimen tiedottamisen? Muutos on  monen kuluttajan kannalta ihan olennainen.

Energiayhtiön kannalta muutos on tietysti hyvin perusteltu. Rahat saadaan heti käyttöön. Mutta olisihan se mukava, jos jonkinlaista välittämistä asiakkaistakin olisi, eikä vain bisneksestä.

Tympeä, perin tympeä maku jäi Lappeenrannan Energian toiminnasta.