Rummukaisen veljekset pähkäilivät Aapelin Siunatussa hulluudesta, että oliko kumpikaan nähnyt oikein viisasta miestä.
Ja olihan se, viisas mies, tullut Rummukaisten elontiellä vastaan. Taisi olla hevoskauppias.
Viisas mies taisi olla myös Axel Oxenstierna. Ruotsin, ja siis meidänkin, valtakunnankansleri 1600-luvun alkupuoliskolla. Hän se sinetöi meidän, ja Ruotsinkin, suurvalta-aseman Westfalenissa.
Oxenstiernan sanomaksi väitetään yksi maailmanhistorian ja ihmiskunnan suurimmista viisauksista: ”Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”.
Nyt tämä hämmästyttävän vähäinen järki on saapunut eduskuntaan. Tarkemmin siellä valtiovarainvaliokuntaan, ja vielä tarkemmin sen verojaostoon.
Tuoltahan se tuli, tasavallan hallitukselta.
Ja eiköhän se parlamentin ylivertaista päätösvaltaa noudattaen toteudu, vähäinen, suorastaan olematon järki.
On nimittäin maan hallitus keksinyt, että lehtien tilausmaksut pitää laittaa verolle.
Kyseessä on harvinaisen hölmö hanke ylipäätään, ja poikkeuksellisen kehnosti valmisteltu lakiesitys.
Kyseessä on demokraattista, sananvapaata yhteiskuntaa täysin ymmärtämätön lakiesitys.
Kyseessä on kansalaisten tiedonsaantioikeutta rajoittava lakiesitys.
Sinänsä on ihan järkevää, kohtuullista ja oikeudenmukaista, että tavaroita ja palveluita kohdellaan verotuksellisesti samalla tavalla. Mutta kohtelussa pitää olla myös politiikkaa, arvoja, arvostuksia, eikä järkikään ole pahitteeksi.
Suomalaiset ja Suomi ovat pärjänneet maaotteluissa muiden maailman maiden kanssa erinomaisesti. Meidän vahvuutemme on ollut kansan korkea sivistystaso, ymmärtämys yhteiskunnasta, maailmasta ja maailmanmenosta. Sisäisiin kähinöihin ei ole tarvinnut turvautua pian sataan vuoteen. Suuri ansio tästä kuuluu sille, että suomalaiset ovat olleet maailman ahkerimpia lukijoita. Meidän tietämyksemme on kansainvälisesti verrattoman korkealla tasolla.
Iso kunnia kuuluu koululaitokselle, laajasti ymmärrettynä.
Mutta ei ihan vähäinen ole lehdistönkään, ylipäätään joukkotiedotuksen, merkitys.
Sanomalehtien tilaajina ja lukijoina suomalaiset ovat ihan maailman kärjessä, japanilaisten ja norjalaisten kanssa.
Me luemme paljon.
Me tiedämme paljon.
Me ymmärrämme paljon.
Meillä on ollut älyä, halua ja varaa tilata ja lukea lehtiä. Tähän asti lehden tilausmaksusta ei ole veroa maksettu.
Nyt sellainen on tulossa, vuoden alussa.
Veron suuruudeksi hallitus haluaa, ja varmaan eduskunta siunaa, 9 prosenttia. Onko se paljon? No, reilu parikymppiä vuodessa. Rahaa se on sekin.
Hallituksen matematiikka menee niin, että lasketaan Suomen lehtien tilausmaksujen suuruus, ja lisätään siihen 9 prosenttia. Näin saadaan valtiolle tulevat lisäeurot, 90 miljoonaa.
Vai saadaanko?
Ei saada.
Valtiovarainministeriön veronikkarit ovat tehneet perin yksinkertaisen laskelman. Paperilla varmaan oikein, mutta todellisuudessa ei sinne päinkään.
Lehtien talous ei ole erityisen hyvällä tolalla. Varsinkin pienet paikallislehdet kituuttelevat aika nollarajoilla. Kun tilausmaksuille mätkäistään poliittisella – ja totisesti politiikkaa se on – päätöksellä 9 prosenttia lisää, jo aiempien korotustarpeiden lisäksi, niin monella menee sen seurauksena laskelman alin luku miinukselle. Ei sellaisella voi toimintaa jatkaa. Kuluja, sivumäärää, väkeä, työvoimaa karsitaan.
Alan asiantuntijat, joista parhaat löytyvät tietenkin lehdistöstä ja painotaloista, arvioivat, että tulevan päätöksen seurauksena lehdistä ja painoista häviää 2500 työpaikkaa, ja jakeluista yli 1000.
Eivätkä ne valtion verotulotkaan kasva läheskään virkamiesten laskelmien ja hallituksen esityksen mukaisesti.
Politiikkaa tässä verohölmöilyssä on se, että se mitä hallitus on selkeästi päättänyt verottaa, on sananvapaus ja kansalaisten oikeus tietoon. Perin tylyä. Perin omituista. Perin lyhytnäköistä. Perin politiikkaa.
Ehkä hallitus arvelee, että lehtien tilausmaksut nousevat vähemmän kuin 9 prosenttia. Se tarkoittaisi, että lehdet maksaisivat osan verosta. Mutta eihän se niin voi mennä – lehden kannalta vero on, ja sen täytyykin olla, vain läpikulkeva erä. Vero kohdistuu yksinomaan lukeviin, itseään sivistäviin ja lehtiä tilaaviin kansalaisiin. Minuun. Sinuun.
Politiikan ja kansanvallan kannalta merkillistä on sekin, että monet – luultavasti selkeä enemmistö – kansanedustajista vastustaa veroa. Mutta eihän Suomen parlamentissa enemmistön diktatuurissa – herra paratkoon – eletä. Ei, eduskunnan tehtävä on siunata enemmistöhallituksen esitykset. Vaikka vastoin omaa mielipidettä.
Tässä olisi hyvä mahdollisuus eduskunnalle näyttää oma valtansa. Puolustaa kansalaisten oikeutta tietoon ja sananvapauteen.
Tällä hetkellä avainasemassa on valtiovarainvaliokunnan verojaosta. Alv-esitys on siellä käsittelyssä. Sampsa Kataja, Pietari Jääskeläinen, Esko Kiviranta, Mika Lintilä, Heli Paasio, Kimmo Sasi, Kari Uotila, Pia Viitanen ja Ville Vähämäki ovat paljon vartijoina. Sähköpostiosoitteethan ovat muotoa etunimi.sukunimi@eduskunta.fi
